Olen jo pidemmän aikaa hämmästellyt sitä, miten vakavasti otettavat mediatalot ovat heittäneet journalistiset periaatteet romukoppaan. Yksi konkreettinen esimerkki tuli vastaan aivan äskettäin Kauppalehden kirjottaessa 11.5.2016 hammastahnoista raflaavalla otsikolla : "Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita...". Samainen Kauppalehden "uutinen" on tosin ollut jo pari vuotta aiemmin Magneettimediassa. Aloin paloitella Kauppalehden artikkelia, mutta Sami Sundell oli jo blogissaan avannut kirjoituksen puutteet ja virheet.
Media-alan keskittyessä Almamedia ja Talentum ovat lyöneet hynttyyt yhteen. Niinpä Talouselämä nappasi Kauppalehden klikkiotsikkojutun sivuilleen- siis sen jälkeen, kun juttua oli jo sosiaalisessa mediassa sekä jaettu vilkkaasti että kritisoitu. Kun Twitterissä kysyttiin Talouselämän päätoimittajalta Reijo Ruokaselta, että ihanko totta hammastahna aiheuttaa syöpää ja kehityshäiriöitä, hän poistatti jutun nettisivuilta. Talouselämä reagoi, toisin kuin Kauppalehti, joka ei näköjään lainkaan lotkauta korviaan edes aiheelliselle kritiikille.
Koko episodissa ei ole kysymys siitä, onko hammastahna vaarallista vai ei, vaan siitä, miten surkeassa jamassa journalismi on. Ovatko tiedeuutiset talouslehdille viihdettä, jonka laatuun ja oikeellisuuteen ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota? Viittauksilla tutkijoihin, Lancetiin ja muihin tieteellisiin julkaisuihin annetaan ymmärtää, että jutut olisivat harkittuja ja luotettavia. Todellisuudessa ne ovat monesti tarkoitushakuisia lyhennelmiä ulkomaisista artikkeleista. Kokonaisuudesta poimitaan yksittäinen vähäpätöinen asia suhteuttamatta meidän olosuhteisiimme. Lehdet kopioivat toisiltaan juttuja sivustojen täytteeksi ja klikkien keräämiseen. Helppoheikit keräsivät aikanaan kuulijoita ja asiakkaita hupaisilla jutuilla myyntipöytiensä ympärille. Nyt median helppoheikit kauppaavat kohuotsikoilla journalistista rihkamaa, jota kukaan ei edes tarvitse - paitsi lehdet itse. Vai onko lukijoissa joku sellainen, joka haluaa paikkansapitämätöntä tietoa? Haluavatko lehdet tosiaan profiloitua sillä, etteivät tarkista juttujaan? Kauppalehden hammastahna-artikkeli on vain yksi esimerkki. Samanlaisia tarinoita on lukuisia.
Sosiaalinen media korjaa virheitä. Mutta onhan se outoa, että laadunvarmistus jätetään lukijoille. Olen kaikesta huolimatta optimistinen. Vaikka kohuotsikkojuttuja jaetaan vilkkaasti sosiaalisessa mediassa, siellä liikkuu myös korjaavaa tietoa. Ihmiset eivät nielaise mitä tahansa. Myös toimittajat ja viestijät ovat heränneet. Suomen tiedotoimittajain liitto tekee parhaillaan aiheeseen liittyvää kirjaa, jonka työnimenä on "Maito tappaa – ja muita outoja tiedejuttuja". Kirjassa ruoditaan viimeaikaisia tiedeuutisia, pohditaan mediaa ja tiedemaailmaa ja yritetään ymmärtää, miten ja miksi erilaiset mediakohut syntyvät. Koska mediakohuja on ollut aina ja tulee aina olemaan, kirjoittajat haluavat syventää ihmisten medialukutaitoa, jotta olisi helpompi ymmärtää, mikä kohu on aidosti tärkeä ja milloin ruoasta, kemikaalista tai tähtitaivaan ilmiöstä kannattaa oikeasti huolestua. Kirja ilmestyy ensi syksynä. Siinä on toistakymmentä kirjoittajaa, kaikki tiedeviestinnän ammattilaisia, eri elämänaloilta.
Talouselämälle pisteet siitä, että suoraselkäisesti myönsivät, että pieleen meni ja poistivat jutun ilman selittelyjä ja kiemurteluja. Toki virheen korjaamisessa ei riitä pelkkä poisto, vaan korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. (Journalistin ohjeet, kohta 20.) Mutta eikö paras ratkaisu journalismin tilaan ole se, että laatu palautetaan sille tasolle, ettei ongelmia tarvitsisi ratkaista koodilla 404?
Lisää aiheesta
Media-alan keskittyessä Almamedia ja Talentum ovat lyöneet hynttyyt yhteen. Niinpä Talouselämä nappasi Kauppalehden klikkiotsikkojutun sivuilleen- siis sen jälkeen, kun juttua oli jo sosiaalisessa mediassa sekä jaettu vilkkaasti että kritisoitu. Kun Twitterissä kysyttiin Talouselämän päätoimittajalta Reijo Ruokaselta, että ihanko totta hammastahna aiheuttaa syöpää ja kehityshäiriöitä, hän poistatti jutun nettisivuilta. Talouselämä reagoi, toisin kuin Kauppalehti, joka ei näköjään lainkaan lotkauta korviaan edes aiheelliselle kritiikille.
Koko episodissa ei ole kysymys siitä, onko hammastahna vaarallista vai ei, vaan siitä, miten surkeassa jamassa journalismi on. Ovatko tiedeuutiset talouslehdille viihdettä, jonka laatuun ja oikeellisuuteen ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota? Viittauksilla tutkijoihin, Lancetiin ja muihin tieteellisiin julkaisuihin annetaan ymmärtää, että jutut olisivat harkittuja ja luotettavia. Todellisuudessa ne ovat monesti tarkoitushakuisia lyhennelmiä ulkomaisista artikkeleista. Kokonaisuudesta poimitaan yksittäinen vähäpätöinen asia suhteuttamatta meidän olosuhteisiimme. Lehdet kopioivat toisiltaan juttuja sivustojen täytteeksi ja klikkien keräämiseen. Helppoheikit keräsivät aikanaan kuulijoita ja asiakkaita hupaisilla jutuilla myyntipöytiensä ympärille. Nyt median helppoheikit kauppaavat kohuotsikoilla journalistista rihkamaa, jota kukaan ei edes tarvitse - paitsi lehdet itse. Vai onko lukijoissa joku sellainen, joka haluaa paikkansapitämätöntä tietoa? Haluavatko lehdet tosiaan profiloitua sillä, etteivät tarkista juttujaan? Kauppalehden hammastahna-artikkeli on vain yksi esimerkki. Samanlaisia tarinoita on lukuisia.
Sosiaalinen media korjaa virheitä. Mutta onhan se outoa, että laadunvarmistus jätetään lukijoille. Olen kaikesta huolimatta optimistinen. Vaikka kohuotsikkojuttuja jaetaan vilkkaasti sosiaalisessa mediassa, siellä liikkuu myös korjaavaa tietoa. Ihmiset eivät nielaise mitä tahansa. Myös toimittajat ja viestijät ovat heränneet. Suomen tiedotoimittajain liitto tekee parhaillaan aiheeseen liittyvää kirjaa, jonka työnimenä on "Maito tappaa – ja muita outoja tiedejuttuja". Kirjassa ruoditaan viimeaikaisia tiedeuutisia, pohditaan mediaa ja tiedemaailmaa ja yritetään ymmärtää, miten ja miksi erilaiset mediakohut syntyvät. Koska mediakohuja on ollut aina ja tulee aina olemaan, kirjoittajat haluavat syventää ihmisten medialukutaitoa, jotta olisi helpompi ymmärtää, mikä kohu on aidosti tärkeä ja milloin ruoasta, kemikaalista tai tähtitaivaan ilmiöstä kannattaa oikeasti huolestua. Kirja ilmestyy ensi syksynä. Siinä on toistakymmentä kirjoittajaa, kaikki tiedeviestinnän ammattilaisia, eri elämänaloilta.
Talouselämälle pisteet siitä, että suoraselkäisesti myönsivät, että pieleen meni ja poistivat jutun ilman selittelyjä ja kiemurteluja. Toki virheen korjaamisessa ei riitä pelkkä poisto, vaan korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. (Journalistin ohjeet, kohta 20.) Mutta eikö paras ratkaisu journalismin tilaan ole se, että laatu palautetaan sille tasolle, ettei ongelmia tarvitsisi ratkaista koodilla 404?
Lisää aiheesta
