Mikrobit ja kemikaalit ruoassamme -luento tiistaina 18.10.2016

Muistutanpa luennosta tiistaina 18. lokakuuta klo 18.00–19.45 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, sali 10 (Fabianinkatu 33, 3. krs, käynti Fabianinkadun puolelta).

Mikrobit ja kemikaalit ruoassamme

Luennoitsijat:

Prof. emerita Mirja Salkinoja-Salonen, Helsingin yliopisto:
Haitalliset, hyödylliset ja välttämättömät mikrobit

Mikrobeista voi olla haittaa, mutta ne ovat myös hyödyllisiä - itse asiassa välttämättömiä - ihmisen elimistön hyvinvoinnille. Mikrobikauhuiset ja "antimikrobisista" tuotteista innostuneet suomalaiset sairastuvat siitä, että tuhoavat oman elimistönsä "terveyspoliisit".

DI Anja Nysten, Ekosäätiö:
Vieraita aineita lautasella

Vieraat aineet ruoassa ovat aineita, jotka eivät ole elintarvikkeen valmistus- tai lisäaineita, esimerkiksi pakkauksista irtoavat aineet, torjunta-ainejäämät ja ympäristömyrkyt. Lisäaineet puolestaan ovat ruoassa tarkoituksella. Sekä lisäaineet että vierasaineet herättävät kuluttajissa huolta.

Puheenjohtaja: suurlähettiläs emeritus Mikko Pyhälä, Ekosäätiö

Mikrobiologi Mirja Salkinoja-Salonen on kansainvälisesti arvostettu tutkimustyöstään ja nimitettiin äskettäin Aalto-yliopiston kunniatohtoriksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Mirja_Salkinoja-Salonen

Vuoden 2016 alussa Suomen tiedetoimittajat palkitsi dipl. ins. Anja Nysténin Tiedeviestintä-palkinnolla arjen kemian kääntämisestä ymmärrettäväksi tavallisille kuluttajille blogissaan "Kemikaalikimara". http://www.hs.fi/elama/a1465961851175

Mikä on Ekosäätiö?

Ekosäätiö perustettiin vuonna 1991 jatkamaan ja edelleen kehittämän VTT, pääjohtaja Pekka Kuusen jälkeensä jättämää yhteiskunta-politiikan ja ekologisen ajattelun perintöä.  

Ekosäätiö kutsuu vuotuisessa luentosarjassaan eri intressipiirien edustajia etsimään ja kehittelemään yhteisiä linjoja vastakkaisiin suuntiin vaikuttavien jännitteiden kentissä. Luentosarja toteutetaan yhdessä ajatushautomo Demos Helsingin, Kriittisen Korkeakoulun ja Suomen ympäristöopisto Syklin kanssa Helsingin yliopiston tiloissa.

Luentoilloissa kulloistakin teemaa käsitellään paikallisesta ja globaalista näkökulmasta. Puheenjohtajina toimivat Ekosäätiön hallituksen, valtuuskunnan ja Eko-senaatin jäsenet sekä yhteistyökumppanit.

Vauvat värikylvyssä

Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto järjestää paitsi vauvojen ja isompien lasten värikylpyjä, mutta myös valtakunnallista Vauvojen värikylpy -ohjaajakoulutusta. Pidin keväällä Porissa luennon värikylpyohjaajille työpajoissa käytettävistä materiaaleista. Kun taiteilijat ovat pieniä lapsia, materiaalien pitää olla turvallisia. Kaikkein pienimmät kun maistelevat ihan kaikkea. Niinpä monet maalausvärit ovatkin elintarvikkeita. Materiaaleina käytetään myös muun muassa kankaita, pahveja, erilaisia papereita ja sellofaania. Isompien lapsien työpajoissa voidaan askarrella monenlaisista kotoa löytyvistä esineistä ja asioista. Siinä kohdassa onkin syytä olla tarkempana. Kaikki muoviesineet tai esimerksi elektroniikka eivät sovellu lasten leikkeihin tai askarteluun. Sain kutsun tulla mukaan seuraamaan työpajatyöskentelyä. Eihän sellaista mahdollisuutta voi jättää käyttämättä.

Porin taidemuseossa pidettiin 15.7.2016 työpaja pienimmille 4-11 kk ikäisille. Taiteilijoina olivat Lenni, Veini, Mila, Pihla ja Aksel. Ohjaajana toimi kuvataiteilija Annukka Olli. Ensin käytiin katsomassa näyttelyä, aasialaista videokuvaa - tai kuka nyt mitäkin sitten katsoi. Hämärässä oli vähän jännää.

Videoiden katselun jälkeen pideltiin ja taputeltiin aluksi pahvilaatioita, joista pienemmät jätettiin maalausalustoiksi. Väreinä käytettiin veteen sekoitettua lääkehiiltä, aprikoosisosetta, mustikoita ja kookoshiutaleita. Värejä annettiin yksi kerrallaan. Lopuksi vielä suihkautettiin vähän vettä. Luovuuden sai päästää valloilleen - ja niin tapahtuikin. Paitsi vauvoilla, myös aikuisilla on syytä olla sellaiset vaatteet yllä, ettei ole väliä, jos ja kun sotkeentuu. (Joskin vain vauvoilla oli vaihtovaatteet mukana.) Kuvat kertokoot puolestaan, millaista se oli.

Koko työpajan kesto oli näyttelykierroksineen 45 minuuttia. Taiteilijat työskentelivät todella keskittyneesti. Toisenkin voi kuulemma olla. Jos jollain alkaa pinna kiristyä, saattaa se tarttua muihinkin. Mutta tällä porukalla tämä oli tosi kivaa. Valmiit työt pakattiin lopuksi muovipusseihin kuljetettavaksi kotiin kuivattavaksi. Niistä voi sitten askarella vaikka kortteja.Vauvat pesulle ja vaatteiden vaihtoon.

Porissa on kertaluonteisten työpajojen lisäksi jaksoja useammalla työpajakerralla. Huomasin tätä kirjoittessani, että Porin syksyn työpajoihin on juuri nyt menossa ilmoittauminen, joka päättyy 28.8.2016. Joten hopi hopi, jos kiinnostaa! Tarkista järjestetäänkö sinun kotipaikkakunnallasi vauvojen värikylpyjä. Eikä mikään estä järjestämästä taidesessiota kotona. Suosittelen!

Porin lastenkulttuurikeskus

• Värikylpy.fi
• Vauvojen värikylpu Facebookisssa

Sinappi ja bisfenoli F

Tapaan joskus sanoa, että elämä on fiktiota ihmeellisempää. Tänään hämmästelin artikkelia sinapista. Sveitsiläiset ovat tutkineet sinappeja ja löytäneet niistä bisfenoli F -nimistä ainetta. Kyllä vaan, se on läheinen sukulainen pahamaineisen bisfenoli A:n kanssa. Bisfenoli A on aine, jota löytyy muun muassa säilyketölkkien pinnotteista, sitä voi irrota polykarbonaattimuovista. Tuttipulloissa sen käyttö kiellettiin. Kummankin aineen on todettu olevan heikost estrogeenisiä eli vaikuttavan hormonaalisesti. En yleensä laita molekyylikuvia, mutta tämän laitan, jotta näette yhtäläisyyden.

Kuva: Flickr, Mike Mozart, CC-lisenssi (Kuvan tuotteella ei ole tekemistä tutkimuksen kanssa)

Huomionarvoista on se, että aine ei ole peräisin pakkauksista tai että se ei ole kontaminaatio jostakin vaan, että bisfenoli F syntyy sinapin valmistuksessa. Bisfenoli F:ää muodostuu kuitenkin ainoastaan käytettäessä valkoisen/keltaisen lajikkeen Sinapis alban, toiselta nimeltä Brassica alban,  siemeniä. Valkoisessa/keltaisessa sinapissa on bisfenoli F muodostumiseen tarvittavaa ainetta nimeltä glukosinalbin, ruskeassa (Brassica juncea) ja mustassa sinapissa (Brassica nigra) ei kyseistä ainetta ole. Reaktio tarvitsee lisäksi etikkahappoa ja kuumennusta.  Toisena BPF lähteenä mainitaan säilötyt bambunversot, jotka myös sisältävät glukosinolaatteja. Tutkimuksessa analysoitiin kaikiaan 61 sinappia, joista 48:ssa löytyi BPF:aa.





Kuva Science 2.0 artikkelista

Tutkimuksssa arvioitiin turvamarginaalia ja paljonko ihmisen pitäisi sinappia syödä, jotta se aiheuttaisi haittoja. Bisfenoli F pitoisuudet kasvavat elimistössä sinapin syömisen jälkeen ja on korkemmillaan pari tuntia syömisestä.  Altistusta arvioitiin tyypillisellä BPF-pitoisuudella 2–4 mg/kg. Kun normaali käyttöannos on 10-20 g sinappia, on kerta-annostus 3 mg/kg pitoisuudella 30-60 µg BPF. Maksimimäärillä 20 g sinappia ja 8 mg/kg päästään arvoon 160 µg BPF. Onko tämä sitten paljon vai vähän? Tutkijat arvioivat turvalliseksi päiväsaanniksi 670 µg BPF päivässä.
BPA:lle on elintarvikkeissa säädetty ylimmäksi sallituksi pitoisuudeksi  0,6 mg/kg, joka on noin kymmenys siitä, mitä sinapissa on BPF:aa. Sinapista löytyi BPF:aa pitoisuuteen 8 mg/kg (ppm).Artikkelissa todetaan, että sinapin aiheuttama terveysriski on matala.

Pitäisikö sinapit kieltää? Sinappia on kuitenkin käytetty vuosisatoja, eikä sen käytöstä ole havaittu terveyshaittoja. Miten havainto peilautuu suhteessa BPA:han? Siinäpä sitä pohdittavaa asiantuntijoille. Se että ruoassa on luonnostaan haitallista ainetta, ei tarkoita, että sellaisia saisi ruokaan joutua muualta. Mutta aiheuttaahan tämä lainsäätäjille jonkilaisen haasteen. Söin muuten tämän kirjoituksen lomassa sinappia.

• Natural occurrence of bisphenol F in mustard, Food Addit Contam Part A Chem Anal Control Expo Risk Assess. 2016 Jan 2; 33(1): 137–146
• Is a Harmful Chemical Lurking in Mustard? , Science 2.0, 3 August 2016

Sitruunahappohysteria

Olen seurannut hämmästyneenä, miten helposti tavallisesta, yleisesti käytystä ja normikäytössä harmittomasta aineesta on muutamalla kirjoituksella saatu aikaan melkoinen nettikohu. Kyseessä on sitruunahappo, josta Kemikaalitutka-sivustolla on kirjoitettu useampikin juttu. En alunperin ajatellut kirjoittaa aiheesta, mutta asia näyttää saaneen sellaiset mittasuhteet, että jonkilainen selvennys lienee paikallaan.

Keinotekoisesti, tai tarkemmin ottaen, bioteknisin mentelmin valmistetun sitruunahapon sanotaan olevan erilaista kuin sitruunasta eristetyn. Tässä tapaukseessa käytettävä mikrobi on home nimeltä Aspergillus niger tai Candida guilliermondii sieni.  Osa homevauriotaloille altistuneille sanoo saavansa oireita sitruunahappoon valmistuksessa jääneistä epäpuhtauksista. Lisäksi sitruunahapossa kerrotaan olevan epäpuhtauksia, raskasmetalleista alkaen. Tämän lisäksi Kemikaalitutkan mukaan kuluttajia johdetaan harhaan, koska sitruunahappoa ei valmisteta sitruunoista vaan Kemikaalitutkan termein homeesta ja melassista.

Kuka ja miksi? 

Ennen kuin aletaan purkaa väitteitä auki, on kysyttävä olennaiset kysymykset: Kuka ja miksi?
Sivusto on Kemikaalitutka, Safkatutkan rinnakkaissivusto. Kemikaalitutkalla on useita kirjoittajia. Ei siis ole olemassa yhtenäistä Kemikaalitutka-linjaa, vaan kirjoitusten taso vaihtelee todella paljon. Sivusto on kaupallinen, se myy mainostilaa. Mitä mehevämpi juttu, sen enemmän liikennettä, kommentteja, klikkauksia ja tuloja.
Sitruunahappokirjoitusten takana on Anne Engholm. En löytänyt hänestä muuta tietoa kuin että hän pitää Porissa Magiart (Art & Wellbeing) -liikettä. Engholmin koulutus ei käy ilmi mistään. En myöskään löytänyt mitään hänen kirjoittamaansa ennen Kemikaalitutkaa.

Sitruunahappo on sitruunahappo

Engholmin mukaan biokemiallisesti tuotettu sitruunahappo on erilaista kuin sitruunasta eristetty. Sitruunahappoa ei valmisteta homeesta, vaan homeet tuottavat sitruunahappoa melassista. Jos on kyseessä täysin puhdas sitruunahappo, aine on sama oli se mikrobeiden valmistamaa tai sitruunoista eristetty.

Engholm kauhistelee sitruunahaposta tutkittavia epäpuhtauksia, joita ovat muun muassa arseeni, lyijy ja elohopea. Olisin kyllä enemmän huolissani, jos epäpuhtauksia ei analysoitaisi. Metalleja on maaperässä, joten niitä kulkeutuu myös kasveihin. Luonnonkosmetiikan huulipunistakin on löytynyt lyijyä, joka on epäpuhtautena pigmentissä. Edellinen ei kuitenkaan tarkoita, että kyseinen huulipuna olisi terveysriski. Kyse on määristä.

Sitruunahappo ja homeallergia

Sitruunahapon puhtaus riippuu siitä, miten hyvin sitruunahappo saadaan eristettyä liuoksesta.
American Academy of Allergy, Asthma and Immunology -sivustolla on kysymys sitruunahapon ja homeallergian yhteyedestä. Ohessa pätkä vastauksesta. 

"The process by which commercial citric acid is made does involve aspergillus niger. However, the mold is filtered from the final product, and this product is treated with calcium hydroxide to yield calcium citrate, and citric acid is then formed by treatment with sulfuric acid. Therefore, it is highly unlikely that there is mold contained within citric acid preparations. And there is nothing that I could find in the medical literature which documents asthmatic responses to the ingestion of citric acid because of mold allergens contained within the commercial preparations.

There is, however, an abundance of lay literature on the Internet which postulates such a reaction. "

En väitä, etteikö joku voisi saada oireita sitruunahaposta tai sen mahdollisista epäpuhtauksista. Homeille altistuneet voivat toki kokeilla, onko asialla vaikutusta vai ei.  Kala-, pähkinä-tai selleriallergiset eivät voi kuvitellakaan syövänsä kyseisiä ruoka-aineita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien muiden pitäisi niitä välttää.

Missä medialukutaito?

Kemikaalitutka lietsoo sitruunahappohysteriaa, minkä ehtii. Huolestuttavaa on se, miten paljon kyseiset kirjoitukset saavat jakoja. Missä on ihmisten medialukutaito? Kemikaalitutkan motiivina on herättää kohua. Kemikaalitutka myös sensuroi keskustelua. Asiallisia, mutta kriittisiä kommentteja poistetaan näkyvistä. Sellaiselle toiminnalle ei pidä lahjoittaa klikkejä.

 

Lue myös

• Motiivien tutkailua, osa 1 - Mainostuloilla pyörivät sivustot
• Motiivien tutkailua, osa 2 - Mainoksen ja uutisen ero
• Motiivien tutkailua, osa 3 - Piilevät sidonnaisuudet

Lapsuudessani oli puhtaampaa ja terveellisempää - vai oliko?

Linkkasin Facebookissa Project Maman Katja Lahden tekstin "Einesmutsit kunniaan!"

"Olisikohan tästä einespelottelusta jopa syntynyt ihan uusi ilmiö: lapsiperheiden väkisinkokkaaminen? Vanhemmat hikoilevat keittiössä luonnollisten raaka-aineiden parissa lasten parhaaseen liittyvien uskomusten takia. Jos vanhemmat eivät tee kaikkea alusta loppuun itse, he priorisoivat ajankäyttönsä väärin. Lapset ansaitsevat parasta, ja sitä eivät Saarioisten äidit voi tarjota. Olisi jo aika lopettaa kaikkien einesten parjaaminen. Perheen päivällisen loihtiminen eineksistä ei vielä oikeuta minkäänlaiseen paheksuntaan."

Ei oikeuta, eineksissä on kelpo vaihtoehtoja. Eniten lisäaineita on karkeissa, limuissa, pitkän hyllyiän leivonnaisissa ja muissa niin sanotuissa herkuissa - mutta nehän eivät olekaan ruokaa. Jos aspartaamia ja atsovärejä tulee syötyä runsaasti, on ruokavalio muutenkin metsässä. Lisäaineet on tällöin sivuseikka. Aihe herätti keskustelua ruoan vaarallisuudesta. Eräässä kommentissa todettiin, että olen ikäpolvea, joka saanut elää puhtaammassa ja terveellisemmässä ympäristössä - myös ravinnon suhteen. Jäin pohtimaan väitettä, lapsuuttani ja nuoruuttani. Onkohan se kuitenkaan ihan noin? 

Puhdas ja terveellinen ympäristö?

Olen kotoisin Valkeakoskelta, tehdaspaikkakunnalta ja muistan hyvin Vanajaveden happikadon aiheuttamat kalakuolemat 1970-luvulla. Löysin UPM:n Tervasaaren Ympäriristönsuojelun kehitys 2008 -raportista oheisen kuvan, joka kertoo tilanteen hyvin. Muistan myös sen, että torilta ostettiin kalaa myyjältä, joka kalasti tehtaan yläpuolisesta vesistöstä. Kalaa syötiin, myös petokaloja, kuten haukea. Silloin ei ollut olemassakaan mitään kalansyöntisuosituksia, joissa olisi rajoitettu petokalojen syöntiä elohopean, dioksiinien ja PCB:n takia. Dioksiini- ja PCB-pitoisuudet kaloissa ovat vuosikymmenten aikana laskeneet, mutta tilalle on tullut uusia haitallisia aineita, kuten palonestoaineita ja fluorattuja PFC-yhdisteitä.




Kotikaupunkini ilmanlaatu oli mitä oli - kaupunkihan tunnettiin sellutehtaasta ja siitä, että siellä haisee raha. Toki ilmapäästöjäkin saatiin pienennettyä vuosien mittaan. Rahan haju hävisi kaupungista, kun sellutehtaan toiminta lopetettiin vuonna 2008.

Bensiinissä käytettiin aikanaan lisäaineena tetraetyylilyijyä nostamaan oktaanilukua. Lisäaine on erittäin myrkyllistä ja lyijy elimistöön kertyvä raskasmetalli. Lyijy-yhdisteiden käyttäminen bensiinin lisäaineena kiellettiin Suomessa 1990-luvulla. Sitä ennen annettiin ohjeeksi, ettei kannata kerätä marjoja ja sieniä läheltä maanteitä. Miehen isä kävi hirvimetsällä ja saaliista käytettiin myös maksa. Olen siis myös syönyt sitä. Aikuisen hirven maksa määritellään nykyisin syömäkelvottomaksi sen sisältämän kadmiumin takia. Kadmium on raskasmetalli, jota on ympäristössä luontaisesti.

Torjunta-aineita - ikäviä sellaisia

On koko joukko torjunta-aineita, jotka nyt ovat kiellettyjä, mutta vielä muutama vuosikymmen sitten yleisessä käytössä. Näitä ovat muun muassa DDT, aldriini, klordaani, dieldriini, endriini, heksaklooribentseeni, heptakloori, mirex ja toksafeeni. Näiden käyttö on kielletty vaiheittain vuosien 1969–1996 aikana. Maaviljelijät käyttivät niitä aineita kuin markkinoilla oli ja jos joku aine kiellettiin, se käytetiin silti loppuun asti. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen valvonta elintarvikkeilla tuohon aikaan oli. Täystuholla muuten aikanaan nitistetiin minun vanhempieni lapsuudessa täit.

Rasiallinen Täystuho SS -hyönteismyrkkyä. Sisällys on ilmoitettu: DDT 6 %, Klordane 3 %, Pyrenon 1 %,   Kuva Olli Niemitalo, CC -lisenssi

Ympäristömme kemikalisoituu, vaikka moni asia on paremmin kuin muutama vuosikymmen sitten. Ympäristössämme on lukumääräisesti enemmän haitallisia aineita kuin koskaan. Kun yksi haitallinen aine kielletään, tulee tilalle monta uutta, joiden haittavaikutuksia ei vielä välttämättä tiedetä. Kiellettyjen aineiden vaikutukset ovat tulleet yllätyksenä. Sama todennäköisesti tapahtuu monen uudemman aineen kohdalla. Uusia uhkia ei pidä vähätellä, mutta ei myöskään elää käsityksessä, että ennen vanhaan elettiin täysin terveellisessä ympäristössä.

Entäpä ruokavalio muuten? 

Vuonna 1971 vain joka kymmenes kotitalous omisti pakastimen. Vuonna 1990 peräti 4/5-osaa kotitalouksista omisti pakastimen, kertoo Ruokatieto. Ei meilläkään ollut pakastinta. Kellarissa säilöttiin perunoita, lanttuja, porkkanoita ja sipulia. Marjoista tehtiin hilloa ja mehua, runsaalla sokerilla. Sienet suolattiin, kurkut säilöttiin etikkaliemeen. Valikoimat ruokakaupoissa alkoivat kasvaa, mutta olivat todella kaukana siitä, mitä ne ovat nyt.  Ja kun tarpeeksi mennään taaksepäin, tullaan pula-aikoihin, jolloin ravitsemustilanne on ollut sangen huono. Oheisten linkkien takaa voi kurkata, miten ruokatottumukset ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana.

• Aikamatka arkeen: Ruokailu
• Suomalaisten ruokatottumukset 1950-luvulta nykypäivään, Tiina Kulmala, Opinnäytetyö 2010