Tommi Uschanovin kirja Suuri kaalihuijaus on kertoo yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä konkreettisin ja värikkäin esimerkein. Kirjan nimi juontaa toisen maailmansodan jälkeen liikkeelle lähteneestä kaupunkilegendasta, jonka mukaan byrokraatit ovat käyttäneet kaalinsiemenien määrittelyyn peräti 11 tai myöhemmin kerrottuna peräti 2611 sanaa. Vastaavanlaisia legendoja koskien eri säädösten sanamääriä tai vaikkapa eskimokielen lunta kuvaavien sanojen lukumäärästä pyörii loputtomiin.
Suuri osa suomalaisista ei tiedä kotikuntansa veroäyriä. Vuonna 2008 vain 38 % osasi nimetä hallituspuolueet. Ne, jotka nostavat yksittäisen poliittisen kysymyksen tärkeysjärjestyksessä korkealle, tietävät siitä vähemmän kuin ne, joiden mielestä asia ei ole kovin tärkeä. Uschanov ruotii, miksi politiikka ei kiinnosta kansaa ja mikä ylipäänsä tarkoitetaan "kansalla". Tietämättömyyden kuvaus alkaisi jo varsin vaiheessa hirvittää lukijaa, ellei Uschanov olisi lohdullinen.
"Tietämättömyydestä huolimatta yhteiskunta jatkaa menoaan päivästä toiseen ilman suurempia apokalypsejä. Se, että tietämättämyyden suuri määrä ja kaikkialle levinnyt luonne silti hätkähdyttää, kun siitä ensimmäisen kerran kuulee ja sen tiedostaa, tuo ehkä kirjaan sen perustavimmman jännitteen."
Kritiikkiä saavat tavallisen kansan lisäksi muun muassa poliitikot, journalistit, mainostajat, asiantuntijoina esiintyvät ei-asiantuntijat, mielipidetiedustelut ja nettikirjoittelu. Ketään ei säästellä. Kirja-arvioon on mahdotonta sisällyttää kaikkia mielenkiintoisia näkökulmia, joten otan esimerkeiksi jornalismin sekä asiantuntijuuden.
Mediakriittiisyys
Kirjan luvussa "Ratkaisuehdotuksia tietämättömyyteen" Kirjassa kuvataan varsin pelottavalla tavalla suomalaista mediakulttuuria:
"Joukkoviestinten tiedontarkistuskulttuuri on jotain, mikä puuttuu Suomessa lähes täysin. Yhdysvalloissa esimerkiksi vanha perinteikäs The New Yorker-viikkolehti on kuuluisa siitä, ette sen palveluksessa työskentelee kokonainen joukko lengendaarisen ankaria ja asiansa osaavia ammattimaisia tiedontarkistajia, jotka lukevat läpi kaikki lehteen menossa olevat tekstit. Mikäli jossain esitetään väite, jolle ei ole mainita riittävän vakuuttavaa lähdettä tai perusteluja ja jota ei pidetä myöskään yleisenä totena, tarkistaja ottaa yhteyttä kirjoittajaan ja pyytää tätä oikaisemaan väitteensä."
Mitäpä muuta tuohon voi todeta, kuin että paikkansa pitää. Jos toimittajalle annetaan juttua varten aikaa päivä, eipä siinä kovin hirveästi tietoja tarkistella. Näiden lisäksi ovat vielä toimittajat ja lehdet, jotka eivät edes viitsi etsiä uutta tietoa, vaan tietoisesti levittävät vanhoja käsityksiä, vaikka haastateltava sanoisi muuta.
Yhtä hämmästyttävä ilmiö on se, että Suomessa tiedotusvälineet eivät kritisoi toistensa virheitä, mikä muualla on arkipäivää. Täällä ilmestyy Journalismikriitiikin vuosikirja sekä Kiilablogi, mutta kuka näistä on edes kuullut saati lukenut? Kuka kritisoi mediaa, kun media ei itse tee sitä? Ei korppi korpin silmää noki?
Asiantuntijuuden ylistys
Dunninger-Kruger-efekti tarkoittaa: mitä vähemmän jostakin asiasta tietää, sitä todennäköisempää on, ettei edes ymmärrä, ettei tiedä asiasta mitään. Jos ei edes tiedä, ettei tiedä, miten voi silloin ottaa asiaan kantaa saati olla kriittinen ja antaa parannusehdotuksia? Vastakkain ovat auktoriteettiusko ja asiantuntijaviha. On mahdollistaa uskoa aivan kaikki annettuna tai vastakohtana olla äärimmäisen kriittinen ja epäillä kaikkia asiantuntijoita.
Asiaa sivuttiin tässä blogissa, kun heitin leikkimielisen haasteen ruffeilusta. Kommenteissa Anna-Liisa esitti kysymyksen, miten ruffeilu sopii kuvaan, jonka mukaan länsimainen kulttuuri on alkanut ihannoida aivan liikaa “itsenäistä ajattelua”, “omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä” ja “kriittisyyttä" jotaen pahimmillaan asiantuntijavihaan. Kysyin Uschanovilta itseltään, jos toisaalta pitää olla kriittinen, mutta toisaalta kriittisyyttä on liikaa, niin eikö silloin asiassa ole ristiriita. Uschanov vastasi hyvin selkeästi, että ristiriitaa ei ole. Jokaisen on itse tunnistetettava oman tietämyksensä taso ja niissä asioissa, joista ei tiedä on luotettava asiantuntijoihin.
Asiantuntijoilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka tuntevat kyseessä olevan aihepiirin. Se ei siis ole sidoksissa esimerkiksi koulutukseen, oppiarvoon tai työpaikkaan. Uschanovin mukaan sana "asiantuntija" tarkoittaa ihmistä, joka tuntee asian, täsmälleen samoin kuin postinkantaja tarkoittaa ihmistä, joka kantaa postia.
Mutta mistä tietää, kuka on asiantuntija, kuka taas asiantuntijana esiintyvä ei-asiantuntija?"Jos ministeriön kamreeri tai haihatteleva dosentti ovat väärässä, hei eivät silloin ole "väärässä olevia asiantuntijoita" vaan "asiantuntijoina esiintyviä ei-asiantuntijoita."
Tässä kohdasssa tulee mieleen vanha sanonta opiskelijoiden, jotka ovat vasta matkalla asiantuntijuuteen, käsityksestä omasta osaamisestaan:
- Luulee tietävänsä
- Tietää luulevansa
- Tietää tietävänsä
- Suuren kaalihuijauksen hengessä lisätään vielä: Tietää mitä ei tiedä
Suuri kaalihuijaus kannattaa ehdottomasti lukea, sillä se on todella silmiä avaava opus. Kirja käsittelee poilitiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita, mutta johtopäätökset pätevät muuallakin. Minulle kirja kolahti siinä määrin, että teen erillisessä postauksessa yhteenvedon, miten havainnot pätevät Kemikaalikimaran aihepiirissä.
- Kannattaa lukea myös Marko Hamilon arvio kirjasta Skeptikon päiväkirja-blogissa.
- Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus - Kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä, Teos 2010 , (kumppanuuslinkki Booky.fi)
- Viritä medialukuantennisi
- Brändityöryhmän tulos - Ruffe
- Räksyttäviä kyylääjiä, perskärpäsiä ja muuta nettikivaa
7 kommenttia :
Kiitos tästä! Luen ehdottomasti tämän kirjan.
Helinä
Luin tässä muutama päivä sitten Tiede-lehdestä artikkelin joka käsitteli ihmisten tietämättömyyttä politiikasta ja mahdollisuudesta oikeasti vaikuttaa. Siinä verrattiin Suomen ja Sveitsin mallia keskenään. Artikkelin mukaan Sveitsi on maailman ainoa maa jossa kansalla oikeasti on todellinen mahdollisuus vaikuttaa politiikkaan ja tehdä yhteiskunnallisia päätöksiä kansalaisäänestysten muodossa. Tämän ansiosta ihmiset ovat kiinnostuneempia politiikasta, mutta myös tietävät enemmän asioista. Ja jonkin tutkimuksen mukaan ihmiset kokevat myös olevansa onnellisempia sen ansiosta.
Ja sama logiikka varmaan pätee asiaan kuin asiaan. Mitä enemmän on mahdollisuus itse vaikuttaa, sitä kiinnostuneempia ihmiset asioista ovat. Mutta ongelma varmaan nimenomaan on oikean tiedon saatavuus kun nykymaailmassa väärää tai vääristeltyä tietoa on niin paljon tyrkyllä että oikean ja väärän tiedon erottaminen toisistaan on hirveän vaikeaa.
Rhia: Tuo on varmaan totta. Toisaalta onhan Suomessakin mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Miten muuten esimerkiksi Tony Halme tai Veltto Virtanen pääsivät eduskuntaan? Tai ehkä kyseessä on pikemminkin protesti siitä, että ei voi vaikuttaa. Pitää etsiä käsiin tuo Tiede-lehden artikkeli.
Väärää ja vääristeltyä tietoa on luvattoman paljon - ihan joka aihepiiristä. Olen lukenut ja selvitellyt vuodesta 2003 alkaen ensin ravitsemukseen liittyviä asioita, sitten kemikaaleja ja kyllä tiedottamisen taso sekä asiavirheiden määrä on valtava. En tässä blogissa kirjoita ravitsemuksesta, paitsi liittyen lisäaineisiin tms., mutta ajattelin tehdä poikkeuksen ja kirjoittaa tänne yhden - siis yhden - postauksen, miten meitä on ravitsemuksen suhteen sumutettu.
Kemikaaleja koskien tulossa on kirjoitus, jossa ruodin tarkemmin Suuressa kaalihuijauksessa kerrottuja asioita.
Minustakin haasteena on erottaa mahdollisimman oikea tieto kaikista niistä henkilökohtaisista mielipiteistä ja ennakkokäsityksistä,
Toki voi vaikuttaa etenkin jos haluaa tehdä töitä politiikassa, mutta harvalla oikeasti on mahdollisuus sellaiseen. Paikkoja kun on rajatusti. Sekä Halme että Virtanen ovat olleet julkisuudessa jo ennen politiikkaa. Julkkisten on vähän helpompaa päästä mukaan, riippumatta siitä millainen julkkis on kyseessä. Tavallisen ihmisen on verrattain hankalampi päästä etenkin ilman kunnollista vaalirahoitusta. Enkä välttämättä olisi ihan sitä mieltä että Veltto Virtanen edustaa esim mun poliittista kantaa yhtään missään asiassa, Halmeesta nyt puhumattakaan. En myöskään usko että niiden 200 kansanedustajan joukossa on yhtäkään jonka kanta olisi täysin identtinen mun kanssa. Siksi olen taipuvainen olemaan mieltä että parhaiten mun kantaa edustan minä itse. Ja eihän se aina ole edes varma että oma ehdokas pääsee eduskuntaan.
Sveitsissä sen sijaan kaikki voivat vaikuttaa vaikka eivät olisikaan parlamentissa. Kansanäänestyksiä kun järjestetään vuosittain ja aiheina on oikeasti tärkeitä asioita.
Se Tiede-lehden numero josta artikkeli löytyy on 13/2010.
Hei kiitos kirjoituksesta! Pitää varata kirja kirjastosta ensi tilassa. Tommi Uschanov on ollut suuren ihailuni ja kunnioitukseni kohde sen jälkeen kun hän korotti maamme sivistystason astetta korkeammaksi kääntämällä _Spektaakkelin yhteiskunnan_ Suomeksi :)
Kannattaa tosiaan lukea. Kirjassa on tosi terävää analyysiä.
Haha, pakko palata korjaamaan omia sähellyksiä. Se Tiede-lehden numero onkin 13/2009 mutta sen kannessa on painovirhe, siksi luulin että oli tämänvuotinen numero :D Jotenkin toi vanha numero on sujahtanut lukukasaani (tai jäänyt lukematta aiemmin). No onneksi Tiede-uutiset ei ihan niin nopeasti vanhene :)
Lähetä kommentti