”Muovinen elämäni”

Me Naisten toimittaja Sanna Sommers on kirjoittanut numeroon 4/2009 oivan artikkelin muoveista: leipäpusseista, leluista, vaatteista, kurkkujen kääreistä – kaikesta siitä, jota ympärillämme näemme, kun vain päätämme käännämme. Artikkelissa käsitellään myös muovien pehmittimiä ja muovijätteitä kaatopaikoilla ja merissä.

Sommers on haastatellut fysiologian professori ja lastenlääkäri Jorma Topparia, joka tutkii lisääntymisterveyttä. Toppari on huolissaan muun muassa ftalaateista. Nykyisin osa ftalaatteja on kielletty kosmetiikassa sekä lasten leluissa, mutta silti niitä löytyy tuotteista. "Suomalaisten miesten sperman laatu on heikentynyt viime vuosikymmeninä. Joka toisella nuorukaisella siittiöiden määrä on sen verran vähäinen, että se vaikuttaa jo lisääntymismahdollisuuksiin." Syitä ei ole pitävästi selvitetty, ympäristön kemikaaleja epäillään vahvasti - myös ftalaatteja. Varsin perimmäisten asioiden kanssa olemme siis tekemisissä.

Kauppias Jouni Tuominen pyrkii myymälässään eroon muovipusseista. Hieno tavoite! Tuominen toteaa , että ruuat pakataan muovipakkauksiin, jotta ne olisi kätevä kuljettaa, varastoida ja myydä. Ilman muovikuorta kurkut nahistuisivat nopeasti. Pakkausmateriaalien vähentämiseksi kannattaa siis suosia palvelutiskejä, jos sellainen vain kaupassa sattuu olemaan. Onneksi omassa lähikaupassani on sellainen. Lucky me!

Toimittaja Sanna Sommers ja valokuvaaja Katja Tähjä kävivät myös meillä. Esittelin heille valurautapannuni sekä puiset kauhani ja lastani. Kovamuovipinnoitettuja pannuja kun en suostu käyttämään. Paistinpannut pinnoitetaan fluoripitoisella muovilla PTFE, jonka yksi tuotemerkki on Teflon, jonka mukaan lähes kaikkia PTFE-pannuja kutsutaan ”teflonpannuiksi”. Moisten pannujen välttämiseen minulla on kaksi syytä: niiden kesto on liian lyhyt ja ne on mahdollista pilata hyvin helposti siten, että niistä irtoaa haitallisia aineita. Paistinpannuista on tulossa oma juttu.

”Suomessa 80 % suomalaiskotien jätteistä päätyy kaatopaikoille – ikuisiksi ajoiksi.” Vaan eipä ole kauaa aikaa siitä, kun merenrantaakin on käytetty jätteiden kätkemispaikkana. Tuttavamme hankkivat kesämökin, jonka naapurit ovat pitäneet rantaa käytännössä kaatopaikkana. Nykyisin harvalle tulee moinen mieleen - tai ainakin sitä ei kehdata tunnustaa. Kollegani kertoi matkastaan Equadoriin, jossa yleinen tapa hävittää jätteet oli heittää ne läheiseen jokeen. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ei ihme, että meriin kertyy roinaa.

”Muovinen elämäni” kannattaa lukea.