Kemikaalikimara

lauantai 21. toukokuuta 2016

Vau mikä ope!

Kun esillä on valinnaisuuden lisääminen kouluissa, on ajankohtaista tuoda esiin opettajat. Marianne Juntunen opettaa kemiaa siten, että oppilaat joutuvat pohtimaan asioita perusteellisesti, eikä aina tietoa ole opettajallakaan. Sitä pitää tehtävissä etsiä. Konkreettiset esimerkit avaavat paremmin, mitä on arjen kemia, kiertotalous ja kestävä kehitys.



Kuka olet ja mitä teet? 

Marianne Juntunen, kemian ope, kansalaisaktiivi Pyhätunturista. 

Olet väitellyt filosofian tohtoriksi aiheesta "Holistic and Inquiry-Based Education for Sustainable Development in Chemistry". Mitä se tarkoittaa? 

Väittelin viime kesänä siitä, millaista on kestävä kehitys kemian opetuksessa. Lyhyesti sanottu se on oppilaiden omia tutkimuksia ja holistista, poikkitieteellistä näkökulmaa opetukseen. 

Olin kuuntelemassa väitöstilaisuuttasi. Ensimmäinen kerta, kun sellaisessa tilaisuudessa tuli tippa silmään. Sanoit niin hienosti lapsista ja miten heistä tulee vanhempiensa opettajia näissä asioissa. Mitä tarkoitit tällä? 

Lapsissa ja nuorissa on kliseisesti kaikki mahdollisuudet, tulevaisuus. He eivät ole kyynisiä, vaan heitä kiinnostaa hyvä tulevaisuus. Oppiessaan uutta he myös vaikuttavat vanhempiinsa. Kuinka moni vanhempi edes tuntee esimerkiksi valtamerien happamoitumisilmiötä tai ilmastonmuutoksen laajoja ulottuvuuksia?

Olet erilainen ope, mutta miten? 

Olen erilainen ope eniten ehkä siksi, että olen aktivisti maaseudulla pienellä paikkakunnalla. Kaikissa opettajissa on omat vahvat puolensa. Minä pyrin innostamaan oppimaan antamalla nuorille vastuuta ja uskomalla heihin. Perustelen heille usein, miksi joku asia on arjessa tärkeä tietää. Vastaavasti jostain toisesta aiheesta saatan sanoa, että tämä on nippelitietoa syvemmin kiinnostuneille tai vaan aivoja kehittämään... Näytän opettajana ja aikuisena aidosti tunteeni. Haluan tosiaan olla esimerkki. Eettisten valintojen pohtiminen on arkista hauskaa ja kehittävää. Heikompien puolustaminen antaa paljon iloa. Oppilaat taas opettavat minulle läsnäoloa ja peiliin katsomista. Palaute on välitöntä.


Elät niin kuin opetat. Mitkä ovat periaatteesi kuluttamisen ja kestävän kehityksen suhteen? 

Yritän elää kuin opetan, mutta teen myös kompromisseja. Tehotuotettua lihaa en ole syönyt 20 vuoteen, mutta muuten tilanne elää. Mittakaavallisesti on tärkeä pyrkiä isossa kuvassa vähentämään kaikkea kulutusta ja eläinten käyttöä, mutta ihan aina en täydellisyyteen pysty. Olen semmoinen 90% vegaani, joka ei ole 2 vuoteen lentänyt. 

Milloin ja mitä olet viimeksi ostanut aivan uutena? 

Pyrin ostamaan kaiken mahdollisen käytettynä, mutta tällä viikolla ostin Suomessa tehdyn, suomalaisen muotoilijan Eko-Tex-merkityn Mukava-hupparitakin. Se on luomupuuvillaa, jonka voi pestä 60 asteessa. Jos uusi vaate ei kestä yli 10 vuotta, olen pettynyt.


Lapissa vaatteet eivät ole tärkeitä. Se on mukavaa. Ihminen itsessään on tärkeä ja tuttu. Kukaan ei koreile, mutta joskus toivoisin hiukan enemmän semmoista pirteää positiivisuutta kylällemme. Tunnelma on viehättävän Kaurismäkeläinen. 😉
 

Asut Lapissa. Missä tarkalleen ottaen ja miksi päätit muuttaa sinne? 

Muutin Pyhätunturiin miehen perässä. Olen asunut täällä nyt 5 vuotta. Tänne ollaan juurruttu. 


 Miten elämäntyyli lapissa eroaa verrattuna pääkaupunkiseutuun? 

Vuodenajat ja luonto ovat upeita. En tarvitse kelloa tai kalenteria juurikaan. Enkä materiaa. Olen ihmisenä rauhoittunut valtavasti, koska on aikaa ajatella ja olla paljon yksin eläinten kanssa luonnossa. Minulla on eläkkeellä oleva suomenhevonen. Sen kanssa retkeily on parasta. Jokainen vuodenaika sykähdyttää.
Taas on monia työpaikkoja Pelkosenniemellä auki. Tänne mahtuu ja sinut huomataan. Pyhätunturissa on virkeä nuorten perheiden ja luontoliikkujien yhteisö. Super kivaa porukkaa!

Kirjoitat omaa blogia, kerrotko siitä 

Kirjoitan blogia tutkiihutkiitunturissa. Se on aktivisti-luonnontieteilijän blogi. Juttuja laidasta laitaan kai. Kurkkaa 😊.
 

 Mitä blogeja seuraat ja suosittelet muillekin?

Oman blogin lisäksi luen  ChohochiliäMuukalainenkotona, Kemikaalikimaraa ja muutamia eläinkouluttajien blogeja.

Mariannen väitöskirjasta on populaariversio kaikenikäisten oppilaiden kemianopettajille:

tiistai 17. toukokuuta 2016

Helpoin ampiaishäätö

Kevään ensimmäisinä lämpiminä päivinä istuskelimme terassilla. "Taas noi ampiaiset tekee pesää seinänrakoon. Niitä oli viime kesänäkin." Ja lentelihän niitä, tasaiseen tahtiin ikkunapellin alle ja takaisin ulos. Pari oltiin jo jouduttu sisältäkin kiikuttamaan juomalasin avulla ulos. Pohdin mielessäni pukeutumista pistonkestäviin varusteisiin ja hyökkäystä hyönteismyrkkypullon kera pimeän tullen. Ei monellakaan tavalla mitenkään kiehtova ajatus. Ampiaiset kun ovat hyötyhyönteisiä.



Muistin sitten vinkin valepesästä. Ampiaiset ovat kuulemma kovin huomaavaisia toisiaan kohtaan, eivätkä halua rakentaa pesää lähelle naapuria. Niinpä otin viikonloppuna ruskean biojätepussin, ruttasin sen täytteeksi sanomalehtipalloja ja ripustin valepesän terassiasukkiemme oviaukon yläpuolelle. Tekemäni valepesä ei ulkonäöllään mitenkään korista terassia, mutta näyttää siltä, että tehtävänsä se on hoitanut. Viikonlopun jälkeen ei ole yhtäkään havaintoa ampiaisista. Varmaan pienempi ja ylemmäksi sijoitettukin toimii yhtä lailla, mutta se on hienosäätöä. Tämän helpompaa konstia ei olekaan. Uskon, että ampparitkin ovat löytäneet uuden, oivan pesäpaikan. Pitäsiköhän käydä tarkistamassa ulkovarasto...

Lisää aiheesta

lauantai 14. toukokuuta 2016

Huonon journalismin epidemia

Olen jo pidemmän aikaa hämmästellyt sitä, miten vakavasti otettavat mediatalot ovat heittäneet journalistiset periaatteet romukoppaan. Yksi konkreettinen esimerkki tuli vastaan aivan äskettäin Kauppalehden kirjottaessa 11.5.2016 hammastahnoista raflaavalla otsikolla : "Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita...".  Samainen Kauppalehden "uutinen" on tosin ollut jo pari vuotta aiemmin Magneettimediassa. Aloin paloitella Kauppalehden artikkelia, mutta Sami Sundell oli jo blogissaan avannut kirjoituksen puutteet ja virheet.

Media-alan keskittyessä Almamedia ja Talentum ovat lyöneet hynttyyt yhteen. Niinpä Talouselämä nappasi Kauppalehden klikkiotsikkojutun sivuilleen- siis sen jälkeen, kun juttua oli jo sosiaalisessa mediassa sekä jaettu vilkkaasti että kritisoitu. Kun Twitterissä kysyttiin Talouselämän päätoimittajalta Reijo Ruokaselta, että ihanko totta hammastahna aiheuttaa syöpää ja kehityshäiriöitä, hän poistatti jutun nettisivuilta. Talouselämä reagoi, toisin kuin Kauppalehti, joka ei näköjään lainkaan lotkauta korviaan edes aiheelliselle kritiikille.


Koko episodissa ei ole kysymys siitä, onko hammastahna vaarallista vai ei, vaan siitä, miten surkeassa jamassa journalismi on. Ovatko tiedeuutiset talouslehdille viihdettä, jonka laatuun ja oikeellisuuteen ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota? Viittauksilla tutkijoihin, Lancetiin ja muihin tieteellisiin julkaisuihin annetaan ymmärtää, että jutut olisivat harkittuja ja luotettavia. Todellisuudessa ne ovat monesti tarkoitushakuisia lyhennelmiä ulkomaisista artikkeleista. Kokonaisuudesta poimitaan yksittäinen vähäpätöinen asia suhteuttamatta meidän olosuhteisiimme. Lehdet kopioivat toisiltaan juttuja sivustojen täytteeksi ja klikkien keräämiseen. Helppoheikit keräsivät aikanaan kuulijoita ja asiakkaita hupaisilla jutuilla myyntipöytiensä ympärille. Nyt median helppoheikit kauppaavat kohuotsikoilla journalistista rihkamaa, jota kukaan ei edes tarvitse - paitsi lehdet itse. Vai onko lukijoissa joku sellainen, joka haluaa paikkansapitämätöntä tietoa? Haluavatko lehdet tosiaan profiloitua sillä, etteivät tarkista juttujaan?  Kauppalehden hammastahna-artikkeli on vain yksi esimerkki. Samanlaisia tarinoita on lukuisia.

Sosiaalinen media korjaa virheitä. Mutta onhan se outoa, että laadunvarmistus jätetään lukijoille. Olen kaikesta huolimatta optimistinen. Vaikka kohuotsikkojuttuja jaetaan vilkkaasti sosiaalisessa mediassa, siellä liikkuu myös korjaavaa tietoa. Ihmiset eivät nielaise mitä tahansa. Myös toimittajat ja viestijät ovat heränneet. Suomen tiedotoimittajain liitto tekee parhaillaan aiheeseen liittyvää kirjaa, jonka työnimenä on "Maito tappaaja muita outoja tiedejuttuja".  Kirjassa ruoditaan viimeaikaisia tiedeuutisia, pohditaan mediaa ja tiedemaailmaa ja yritetään ymmärtää, miten ja miksi erilaiset mediakohut syntyvät. Koska mediakohuja on ollut aina ja tulee aina olemaan, kirjoittajat haluavat syventää ihmisten medialukutaitoa, jotta olisi helpompi ymmärtää, mikä kohu on aidosti tärkeä ja milloin ruoasta, kemikaalista tai tähtitaivaan ilmiöstä kannattaa oikeasti huolestua. Kirja ilmestyy ensi syksynä. Siinä on toistakymmentä kirjoittajaa, kaikki tiedeviestinnän ammattilaisia, eri elämänaloilta.


Talouselämälle pisteet siitä, että suoraselkäisesti myönsivät, että pieleen meni ja poistivat jutun ilman selittelyjä ja kiemurteluja. Toki virheen korjaamisessa ei riitä pelkkä poisto, vaan korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. (Journalistin ohjeet, kohta 20.) Mutta eikö paras ratkaisu journalismin tilaan ole se, että laatu palautetaan sille tasolle, ettei ongelmia tarvitsisi ratkaista koodilla 404?

Lisää aiheesta

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails