Kestoleivinpaperit - ne mitään paperia ole

No niin Miia, kauan odotettu juttu on tässä. Työkaverini nakkasi pöydälleni oheisen kestoleivinpaperin ja kysyi, mistä tuote on valmistettu. Juttu on muhinut aikansa ja viimein sain palaset kasaan.

Kestoleivinarkkien raaka-aineet

Pakkauksessa ei suoraan kerrota, mistä aineesta on kyse, mutta kirjaimet TFX ja ominaisuudet viittaavat erittäin vahvasti PTFE-muoviin, jonka yksi tuotemerkki on Teflon. Kyseessä  on samanlaista aine kuin pinnoitetuissa pannuissa. Liukas ja luistava, mikään ei tartu kiinni - ainakaan siihen asti kun pinta on jotenkin kelvollisessa kunnossa. Leivinarkin tai uuniliinan, kuten valmistaja tuotetta kutsuu, lisäksi sarjassa on verkkokoreja, jotka valmistajan mukaan voi laittaa vaikka grilliin. On olemassa myös silikonia sisältäviä kestoleivinarkkeja, mutta tässä tekstissä keskitytään fluoripolymeereihin.

PTFE-muovin raaka-aineet ovat fluorimonomeerejä, jotka ovat käytännössä luonnossa hajoamattomia. Fluorattuja yhdisteitä käytetään yleisesti lianhylkimisaineissa, kosteussuojatuotteissa kuten erilaisissa tekstiileihin tai kenkiin suihkutettavissa aineissa ja PTFE-muovin (jonka yksi kauppanimi on Teflon) valmistuksessa. Näistä fluoriyhdisteistä käytetään myös nimitystä PFAS (perfluorinated alkyalted substances). Teflonin raaka-aineena käytetään perfluorioktaanihappoa PFOA. Aine on haitallinen sekä ihmiselle että ympäristölle. Täysin polymeroituneessa tuotteessa ainetta on häviävän pieniä määriä.

Leivinarkin hoito-ohjeissa sanotaan näin:

"Care instructions: Do not subject the oven liner to heat in excess of +260^oC. Never cut on the oven liner with sharp kitchen utensils."

Viitaus teräviin esineisiin johtuu naarmuuntumisesta. Epätasaiseen pintaan ruoka tarttuuu helpommin kuin sileään. Lämpötilarajoitus tarvitaan, sillä PTFE-muovi alkaa hajota 330 C:n tienoilla. Tavallista uunia lämmitetään ani harvoin yli 250 C:een, joten sellaisessa käytössä ei ole pelkoa PTFE-muovin hajoamisesta. Toinen juttu on paistinpannujen kanssa tai jos arkista leikataan pala käytettäväksi paistinpannun pohjalla. Sellainenkin vinkki tuotteelle on annettu. Jos pannua kuumentaa tyhjänä täydellä teholla, pannu voi hyvinkin lämmetä muovin hajoamispisteeseen.

Suomalainen Opa mainostaa kestoleivinpaperia aivan samankaltaisella tekstillä:

"Kestoleivinpaperia voit käyttää uudelleen ja uudelleen! Yli tuhat kertaa ja jopa 260 asteen lämmössä. Ekologinen uutuus sopii ruoanlaittoon, leivontaan, uuniin."

Ekologisuus ja ekologisuus eivät ole yhteismitallisia. Miten verrataan keskenään paperin käytöstä syntyvää energiankulutusta ja kemikaalien haitallisuutta?    

Eroon PFOA:sta 

Teflon on Du Pontin tuotemerkki. Du Pont kertoo PFOA:sta ja Teflonista näin:

"Why did DuPont decide to phase out of PFOA?

Studies have shown very low levels of this compound in the environment and in the blood of the general population. Questions about this, as well as customer interest in product alternatives, are leading DuPont to phase out the use and production of PFOA by 2015 or earlier, if possible, and to develop new products and processes that are more environmentally sustainable."

Alan merkittävä tekijä yrittää siis päästä eroon koko aineesta. Sama paine on muillakin valmistajilla, esimerkiksi Hackman mainostaa sivuillaan PFOA-vapaita pannuja.

Oheinen Du Pontin teksti PFOA.sta kannattaa lukea kokonaisuudessaan, jos on aiheesta kiinnostunut. 

• About PFOA, Du Pont, viitattu 18.3.2012

Parempi ympäristö?

Ruotsalaisen valmistajan Tollcon nettisivuilla kehutaan tuotetta näinkin ympäristöystävälliseksi:

"Environment:

Thanks to the longevity of the oven liner, it helps reduce vast amounts of rubbish and this contributes to a better environment."

Aika epätoivoiselta vaikuttaa Tollcon perustelu tuotteen ympäristömyötäisyydestä. Tollcon mielestä fluoripolymeerit ovat ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin tavallinen leivinpaperi? Vaikka kestoleivinarkista ei irtoaisikaan mitään pikkuleipiin ja sämpylöihin, arkin valmistuksessa käytetään varsin ikäviä aineita. Kannattaa lukea kirjoitukseni aineperhe PFAA:sta. Tanskalaistutkimuksessa on yhdistetty suvun aineet alentuneeseen siittömääriin. Korkea veren seerumin PFAA-taso korreloi selvästi alentuneeseen määrään normaaleja siittiöitä. Miksi lisätä ihmisen ja ympäristön kemikaalikuormaa tällaisilla aineilla ja tuotteilla? Kestoleivinpaperia ei myös noin vaan hävitetäkään. Tavallisen leivinpaperin voi laittaa biojätteeen, kartonkeräykseen tai energiajakeeseen - kestoleivinarkkia ei.  TFX-leivinarkkipakkauksen virheä kierrätysmerkki koskee pahvipakkausta. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia - vai miten se meni? 

Ennen leivinpapereita pellit voideltiin. Nythän moinen on kerrassaan out, sillä muutama vuosikymmen vallalla olleiden ohjeiden mukaan rasvalla ei saa pelata eikä  paistinpannullekaan ei saisi laittaa rasvaa. Rasvakammoisuus ja laiskuus on ajanut fluoripolymeerien käyttöön, vaikka ei esimerkiksi hyvin rasvatun valurautapannun hoitaminen mikään hankala asia ole. Itse en ostaisi kestoleivinarkkia - olenhan luopunut pinnoitetuista paistinpannuistakin ja siirtynyt kokonaan valurautaisiin. Ne kestävät sukupolvelta toiselle, toisin kuin pinnoitetut pannut. Kaapissa on pari pinnoitettua kakkuvuokaa. Niitä käytän silloin aniharvoin, kun ylipäänsä kakkuja teen. Mutta jos kestoleivinarkki kotona sattuu olemaan, suosittelen pesemään sen huolella kuumalla vedellä, tiskiaineella ja harjalla. Normaaleissa uunilämpötiloissa siitä tuskin mitään irtoaa, mutta paistinpannulle tai grilliin en kyseisiä tuotteita laittaisi.
 
Lue myös

• Teflonilla luistaa
• Perfluoratut yhdisteet eivät hajoa - voihan PFAS
• Paistinpannuprobleemi

Paistinpannujen ekomatsi

Valurauta-  vai teflonpannu? Yhteishyvän Ekomatsissa tuote skabaa toista tuotetta vastaan. Sarjassa ovat olleet vastakkain muun muassa kahvinkeitin ja pressopannu, tapetti ja maali, nestesaippua ja käsidesi, kelmu ja folio ja nyt siis valurautapannu ja teflonpannu.

Lopputulema paistinpannumatsista on: "Valurautapannu voittaa teflonpannun, sillä se kestää pitkään eikä sisällä teflonissa tarvittuja kemikaaleja." Vaikka paljastinkin matsin lopputuloksen kannattaa kurkistaa Mari Koistisen laatima paistinpannumatsi. Mari pitää Kulutusjuhla- ja Mari Koo-blogia. Kannattaa tutustua kumpaankin.

Kuvassa pari komeaa valurautapannua, kirppislöytöjä muutaman viikon takaa. Teflonpannuista ei meillä löydy kuvattavaa.  Toinen on suurehko parilapannu upealla puuvarrella, toinen erittäin hyväkuntoinen peruspannu. Parilapannussakaan ei sinänsä ole mitään vikaa, se piti vain raaputtaa puhtaaksi. Edellinen omistaja oli hiukan luistanut puhdistamisessa. Puutikku on muuten oivallinen puhdistusväline, jos pitää raaputella. Muuten riittää lämmin vesi ja tiskiharjan pyörittely ennen kuin ruoka ehtii kuivua kiinni. Tiskikoneeseenhan valurautapannua ei saa laittaa, sillä vahva pesuaine liuottaa rasvan pois pannusta, jonka jälkeen ruoka palaa kiinni. Väärin hoidetun pannunkin voi kyllä pelastaa rasvaamalla se huolella. Hoito-ohjeita löytyy muun muuasssa Martoilta.

Itse asiassa en tarvitse näitä pannuja, sillä minulla on jo kunnon paistinpannusetti. Vaan enpä ostanutkaan näitä itselleni, vaan lapsilleni. Nyt heilläkin on pannut, jotka kestävät koko elämän. Paistinpannuja voi löytää kirppiksiltä edullisesti, mutta vaikka laadukkaan valurautapannun ostaisi uutenakin, se kannattaa, sillä sen käyttäikä on todella pitkä.

• Yhteishyvä: Ekomatsi: tuote vastaan tuote
• Ohjeita astianpesuun ja astioiden hoitoon, Martat

Lue myös

• Paistinpannuprobleemi
• Tuskastuttavan huonoja pannuja
• Teflonilla luistaa

Tuskastuttavan huonoja pannuja

Muistatte varmaan taannoisen kirjoitukseni paistinpannuprobleemista? Yle Etelä-Karjala kertoo 11.1.2010 samasta aiheesta otsikolla "Huono pannu kuumentaa lähinnä tunteita". Kalliidenkin pannujen käyttöikä on tuskastuttavan lyhyt. Imatralaisen ravintola Buttenhoffin keittiössä teflonpannu kestää keskimäärin pari kuukautta, joka on uskomattoman vähän. Teflonpannulla ei saa käyttää metallisia paistinlastoja, pannua ei saa kuumentaa tyhjänä, sitä ei saa käyttää hellan maksimiteholla, pannun käyttöikä on hyvin rajallinen verrattuna esimerkiksi valurautapannuihin. Pinnoitteen valmistuksessa käytetään ympäristölle haitallisia fluoriyhdisteitä, pinnoite hajoaa kuumennettaessa. Miksi niitä sitten pitää käyttää?

Minulla on suosikkina perinteiset valurautapannut. Painavia kuin mitkä, mutta kestäviä ja mainiot paisto-ominaisuudet. Voi käyttää metallisia kauhoja, lastoja, lusikoita, veitsiä...

Aika herttainen muuten tuo valurautapannulla paistettu kananmuna. Sellaisen voi tehdä piparimuotin avulla.
Millaisella pannulla sinä paistat ruokasi?

Olen muuten kerran syönyt Buttenhoffissa loistavassa seurassa loistavaa ruokaa.

Lue myös

• Paistinpannuprobleemi
• Perfluoratut yhdisteet eivät hajoa - voihan PFAS...
• Teflonilla luistaa

Kuva: http://www.flickr.com/photos/aubergene/ / CC BY 2.0

Paistinpannuprobleemi

Mitä on teflon?

Teflon on yksi PTFE-muovin (polytetrafluorietyleeni) tuotemerkeistä, joskin sanaa "teflon" käytetään samaan tapaan kuin "jaffaa" appelsiinilimonadista. PTFE-muovi on liukas ja tarttumaton, kestää suhteellisen hyvin kuumuutta ja on kaiken kaikkiaan inertti eli reagoimaton muovi. Historiaa valottaa tämä parin minuutin videopätkä. Aine keksittiin vahingossa vuonna 1938.

Pinnoitetut pannut kärvähtävät

PTFE-pinnoitetuista pannuista tuli suosittuja, kun ruoanvalmistuksessa haluttiin välttää rasvan käyttöä. Pinnoitetulla pannulla voi paistaa hyvin pienellä rasvamäärällä ja pannu on helppo puhdistaa. Ongelmana on PTFE:n hajoaminen, jos se kuumennetaan liian kuumaksi. Lähteistä riippuen PTFE alkaa hajota vähän yli 300 asteessa. Uunissa ei tuollaisia lämpötiloja käytetä, mutta hellan levyt voivat suurilla tehoilla lämmetä yli 400 asteen lämpötilaan. Etenkin huonolaatuinen pannu kärvähtää helposti. Onko lukijoissa muuten ketään, jolla pinnoitettu pannu EI ole paistunut pilalle? Häkkilintujen omistajat tietävät, että pinnoitetusta pannusta irtoavat yhdisteet tappavat linnut. Linnut ovat pieniä ja herkkiä, mutta varsin pahoja ovat yhdisteetkin. Tässä Teflonin valmistaja Du Pontin opaslehtinen lintujen turvaksi, "Breathing easy, Safeguarding Your Pet Bird from Dangers in the Kitchen".

PTFE-pinnoitetun pannun käytössä ruoanvalmistusohjeet ja astian käyttöohje lyövät toisiaan korville. Moni ruoka tulee paistaa kuumalla pannulla, kun taas ohjeissa kielletään käyttämästä levyn suurimpia tehoja tyhjällä pannulla. Mielestäni PTFE-pannut eivät sovi siihen tarkoitukseen, johon ne on tehty. Pinnoitetut WOK-pannut ovat täysin käsittämättömiä. Koko wokkauksen idea on paahtaa kasvikset ja muut herkut tosi kuumalla pannulla - paitsi että käyttöohjeiden mukaan niin ei saa tehdä. Ei mitään mieltä. Tarkkana saa olla myös paistinlastojen kanssa. Pinnoite kun naarmuuntuu tosi helposti.

Historiallisista syistä eli kun en ollut vielä ajatellut asiaa tarkemmin, meillä on pinnoitettuja kakkuvuokia. Niiden käytössä tosin ei ole pinnoitteen kärähtämisriskiä, sillä uunia ei lämmitetä yli 300 asteeseen, eikä vuokaa edes laitata tyhjänä uuniin. Enkä pahemmin edes ole kakkuja leiponut.

Valurauta kestää

PTFE-pinnoitettuja parin vuoden paistinpannuja meillä ei enää ole. Suosin valurautaisia, sillä ne kestävät kuumennusta ja metallisia lastoja. Mummon perintönä on pieni paistinpannu sekä lettupannu, yhden ostin kirpparilta kuudella eurolla, on muuten paras paistinpannuni. Ihan uutena hankin parilapannun, jollaisen annoin kummipojallekin rippilahjaksi. Valurautaisia ei tarvitse uusia parin vuoden välein ja ne ovat muutenkin tosi mainioita ruoanlaitossa. Suosittelen lämpimästi. Kestävät isältä pojalle.

Lue myös:

• Teflonilla luistaa
• Astioita on moneksi
• Kurkistus mukiin

Perfluoratut yhdisteet eivät hajoa - voihan PFAS...

Jatkona äskettäiseen postaukseeni ihmeitä tekevästä Teflon-suihkeesta kerron uudesta tutkimustuloksesta. Tämä menee sarjaan "uskaltaako näitä lukea"- mutta kirjoitan silti - tai juuri siksi. Siemennesteen heikkeneminen on varsin perustavaa laatua oleva asia - ei tarvinne selittää, miksi. Tästä syystä esimerkiksi pyysin Kemikaalikimara-kirjan esipuheen kirjoittajaksi professori Jorma Topparin, joka Suomessa tutkii lisääntymisterveyttä.

Siittiöt heikoilla

Tanskalaiset ovat tutkineet 105 nuoren miehen sperman laadun ja analysoineet kymmenen fluoriyhdisteen pitoisuudet veren seerumista. Korkea seerumin PFAA-taso korreloi selvästi alentuneeseen määrään normaaleja siittiöitä. Tanskalaistutkimus on ensimmäinen, jossa näyttö on selvä. Hormonaalisesti vaikuttavia aineita on nimittäin erittäin vaikea tutkia, sillä vaikuttavien aineiden määrät ovat todella pieniä. Raportissa todetaan kuitenkin , että asia on varmistettava laajemmalla tutkimuksella.

Tanskalaistutkimuksen fluoriyhdisteet kuuluvat perfluorialkylaattien sukuun PFAA (perfluoro alkyl acid, suomeksi perfluoroalkyylihappo). Fluorattuja yhdisteitä käytetään yleisesti lianhylkimisaineissa, kosteussuojatuotteissa kuten erilaisissa tekstiileihin tai kenkiin suihkutettavissa aineissa ja PTFE-muovin (jonka yksi kauppanimi on Teflon) valmistuksessa. Näistä fluoriyhdisteistä käytetään myös nimitystä PFAS (perfluorinated alkyalted substances).

PFAS-aineiden haitat ja leviäminen

PFAS-aineet ovat haitallisia vesieliöstölle, ovat ne erittäin huonosti hajoavia, kertyvät elimistöön ja nyt siis tässä tutkimuksessa myös osoitettu haitallisiksi ihmisen lisääntymisterveydelle. Aineet ovat erittäin pysyviä. Tuotteiden käytön jälkeen kemikaalit päätyvät jätevesiin, lietteisiin ja kaatopaikoille, ja sitä tietä ympäristöön. Kyseiset aineet leviävät vähitellen myös arktisille alueille.

Vuonna 2004 tutkittiin Pohjoismaissa näiden aineiden leviämistä. Tällä Ympäristöministeriön sivustolla on aiheesta yhteenveto. Lainaus tiivistelmästä:

"Pitoisuudet pintavesinäytteissä ja merivedessä olivat pieniä. Suurimmat pitoisuudet löytyivät kaatopaikkojen suotovesistä, muun muassa Suomesta Ämmässuolta. Merkittäviä pitoisuustasoja esiintyi myös jätevedenpuhdistamoiden lietteissä ja puhdistamolta ulosmenevässä vedessä.

Tulosten perusteella vahvistui tieto, että jätevedenpuhdistamot ja kaatopaikat ovat merkittäviä perfluorattujen yhdisteiden päästölähteitä. Helsingin ja Espoon rannikkovesistä mitattiin sama PFAS-koostumus kuin vesialueelle johdetuista puhdistetuista jätevesistä. Merenpohjiin sedimentoituu erityisesti PFOS:ia, jota myös kertyy alueen kaloihin.

Eliöstönäytteiden suurimmat PFAS-pitoisuudet mitattiin Tanskan ja Ruotsin Itämerialueen hylkeistä, Färsaarten pallopäävalaasta ja Suomen rannikon hauista Helsingin edustalta. PFAS:ia oli rikastunut myös ahveniin Ruotsin järvissä.

Tuloksista voidaan päätellä, että perfluoratut yhdisteet leviävät ilmavirtausten ja merivirtausten välityksellä myös puhtaille alueille, joihin ei tiedetä muuten kohdistuvan PFAS-kuormitusta."

PHAS-aineiden pahimmat (PFOS) on kielletty vuonna 2008, mutta mustia lampaita riittäää. Erikoistutkija Jaakko Mannio piti Eviran seminaarissa 1.4.2009 esityksen Itämeren myrkkyuhkista. Tässä linkki Mannion esitykseen, sivuilla 9-12 on asiaa PFAS-aineista.

Missä tuotteissa fluoriyhdisteitä on?

PFAS-aineet tekevät materiaalit vedenpitäväksi, likaa hylkiväksi ja estävät tarttumista. Viereisessä kuvassa valkoiselle pöytäliinalle on kaatunut kahvia. Eipä näytä imeytyvän.

PFAS-yhdisteitä on käytetty monissa erityyppisissä kulutustuotteissa vielä viime vuosiin asti. Niitä on käytetty muun muassa astianpesukoneiden huuhteluaineissa, autonpesuaineissa, uuninpesuaineissa, kuivapesuaineissa, kiillokkeissa, lattia- ja autovahoissa, kosmetiikassa, mikropopcornpusseissa, pitsalaatikoissa...

Fluoriyhdisteitä on tuhansia. Jotta sain jotain tolkkua asiaan, laadin Kemikaalikimaraa kirjoittaessani itselleni taulukon, josta käy ilmi aineiden "heimot", "suvut" ja "perheet", (Päänupissani ei ole omaa lokeroa joka kemikaalille.) Saman näkyy tehneen Mannio esityksensä sivulla 10. Kuluttajan ei tarvitse olla nimistä ja lyhenteistä selvillä, kunhan tietää, missä tuotteissa fluoriyhdisteitä on ja miten niitä voi varoa. Hankalien nimien ja kirjainyhdistelmien ei pidä antaa häiritä.

Lymyileekö kotonasi fluoriagentteja?

Kotonamme on kosteussuojasuihke, jota tosin ei ole juurikaan käytetty. Sen varoitusmerkit nimittäin kertoavat, että kyseessä ei ole mitenkään mukava aine. Pullon kyljessä lukee pitkittäin "CONTAINS FLUORINE AGENT" sen kummemmin erittelemättä millainen "agentti" on kyseessä. Tällaiset aineet helpottavat elämäämme. Kalliista sohvasta saa viinitahrat pyyhittyä pois. Kengät eivät kastu helposti ja takkikin hylkii paremmin syyssateita. Auto saa häikäisevän kiillon fluoriyhdisteiden avulla. Lapset eivät saa klähmittyä nojatuolia rasvaiseksi. "Mutta lapsiperheessä on ihan pakko suojata suihkeilla tekstiilit!" Onko tosiaan, jos sen takia kotiimme ympäristöön leviää hallitsemattomasti aineita, jotka eivät hajoa ja vaikuttavat terveyteemme?

Mikropopcorneja meillä ei ole tehty vuosikausiin. Jos poppareita tehdään, ne paistetaan perinteisesti kattilassa voin ja oliiviöljyn kera. Näin vältetään sekä epämääräiset rasvaseokset että pussissa käytetyt rasvan läpäisemistä estävät aineet.

Ihmiskunta ei näköjään opi. DDT saatiin aikanaan kiellettyä, nyt ihmetellään perfluorattujen yhdisteiden kanssa. Perfluorattuja aineita on käytetty pitkään ja ne ovat käyttötarkoituksissaan hyviä. Haitat paljastuvat vasta myöhemmin. Täytyy toivoa, että aineille saadaan rajoituksia mahdollisimman pian ja yrittää itse välttää "fluoriagentteja."

PTFE-muovista (teflon) kerron lisää myöhemmin. Siinä yhteydessä käsittelen tarkemmin paistinpannuja.

• Teflonilla luistaa
• Astioita on moneksi
• "Muovinen elämäni"
  

Kuva: gromgull, Flickr, lisensoitu Creative Commons lisenssillä

Teflonilla luistaa

Teflonpannupostausta odotellessa voit katsastaa tämän vanhaan Teflon-suihkemainokseen. Aine ratkaisee lähes kaikki ruoanlaiton hankalat puhdistusongelmat. Astioihin suihkutettu tuote pysyy jopa useita kuukausia. Mihin se aine muuten niistä astioista häviää?

"No more problems! No more mash! You just spray, bake and slip away!"

No more problems?

• Perfluoratut yhdisteet eivät hajoa - voihan PFAS...
• "Muovinen elämäni"
• Astioita on moneksi
• Paistinpannuprobleemi

Astioita on moneksi

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli pieni uutinen Jamie Oliverin by Tefal tuotesarjasta, jonka keittiöpihdeista on todettu irtoavan liikaa primäärisiä aromaattisia amiineja. Kyseisiä yhdisteitä käytään erilaisten atsovärien sekä lääkeaineiden valmistuksessa. . (Sana primäärinen viittaa yhdisteiden molekyylirakenteeseen.) Markkinoilta veto koskee tuote-erää 30.3.2008 jälkeen.

Astioista voi irrota niin väriaineita kuin myös muovin valmistuksessa käytettäviä aineita. Jos muovin valmistus eli polymerointi ei ole täydellistä, muoviin jää reagoimatonta monomeeria esimerkiksi polystyreenstä (PS) mahdollisest syöpää aiheuttavaa styreeniä, polykarbonaatista (PC) bisfenoli A:ta. Muoveista voi irrota myös pehmittimiä, ftalaatteja, joiden bisfenoli A:n lailla epäillään vaikuttavan hormonitoimintaan.
Elintarvikemuoveina käytetään tavallisesti polyeteeniä (PE) tai polypropeenia (PP). Muovipullot ovat polyetyleeniterftalaattia (PET). Tuorekelmuja tehdään polyvinyylikloridista (PVC) tai polyeteenistä (PE). Kotikäyttöön tarkoitetut ovat yleensä jälkimmäistä, mutta kaupat voivat käyttää myös PVC:tä.

Tullilaboratorio testaa pistokoemaisesti kulutustavaroita. Haaviin jää usein kiinasta tai muista kaukoidän maista tuotuja tuotteita. Keittiöpihtien valmistusmaata ei kerrottu. Myytävinä olevien tuotteiden tulee täyttää säännökset ja valvonnan hoitaa, että epäkelpoja tuotteita ei pääse markkinoille. Siitä huolimatta näin joskus käy. Kuluttaja ei pysty havaitsemaan, mistä esineistä aineita irtoaa ja mistä ei. Jotain yleisohjeita ruoanvalmistuksessa käyttettävien astioiden valintaan ja niiden käyttöön voi kuitenkin antaa.

Muoviesineet

• Älä osta astioita, kauhoja tai lastoja, joissa on tuoksu. Jos esineestä irtoaa hajua, siitä irtoaa jotain myös ruokaan.
• Älä osta viimeistelemättömän näköisiä tuotteita. Huolimaton jälki voi kertoa huolimattomuudesta myös raaka-aineiden suhteen.
• Älä lämmitä ruokia muoviesineissä mikrossa, varsinkaan jos astiaa ole siihen tarkoitettu.
• Rasvaisia ruokia ei kannata säilyttää muovipusseissa, joita ei ole tarkoitettu rasvaisille ruoilla. Esimerkiksi pehmitinaineet irtoavat rasvaliukoisina helpoimmin.
  
• Suosi pakkaamatonta ruokaa.
• Muoviset välineet voi hyvin korvata puisilla. Keittiössäni on valikoima erilaisia puulastoja ja haarukkavatkaimia. Ne sopivat mielestäni paremmin käteen, eivät ole lepsuja eivätkä sula pannulle. Aikansa eläneen lastan voi myös hävittää helposti nakkaamalla vaikka takkaan.
• Tuorekelmun sijaan voi käyttää kantena esimerkiksi lautasta tai alumiinifoliota (huom. ei kontaktissa happamien ruokien kanssa, ks. alla). Käytetyn folion voi laittaa metallinkierrätykseen.

Kuva: Puutalli Oy

Metalliastiat

• Pinnoittamattomista säilyketölkeistä irtoaa tinaa (hedelmäsäilykkeet) ja pinnoitetuista bisfenoli A-nimistä ainetta. Älä käytä vuosia vanhoja säilykkeitä, jos säilyke maistuu metalliselta tai purkin sisäpinta on selvästi vaurioitunut.
• Siirrä säilyke avaamisen jälkeen esimerkiksi lasipurkkiin. Happi lisää tinan irtoamista.
• Säilykkeiden suurkulutuksen sijaan kannattaa suosia tuoreita elintarvikkeita.
• Ruostumattomasta teräksestä valmistetut astiat sopivat hyvin niin valmistukseen kuin säilytykseen.
• Valurautaiset astiat sopivat ruoan valmistukseen, mutta ei säilytykseen. Valurautaisesta astiasta irtoaa rautaa etenkin happamiin ruokiin. Tähteeksi jäänyt sweet and sour- wokki kannattaakin siirtää teräksiseen tai keraamiseen astiaan.
• Alumiiniset astiat eivät sovi happamien ruokien valmistukseen, sillä ne irrottavat alumiinia. Tämän vuoksi esimerkiksi vanhoja alumiinisia mehumaijoja ei suositella käytettäviksi.
• PTFE-pinnoitetuista paistinpannuista ja kattiloista irtoaa myrkyllisiä fluoriyhdisteitä, mikäli niitä kuumentaa tyhjänä täydellä teholla. Valurautainen pannu on tässä mielessä paljon turvallisempi vaihtoehto. (Paistinpannuista tulossa erillinen postaus)
  

Keraamiset astiat

• Keraamiset astiat ova mainioita ruoanlaitossa, kunhan niiden lasitus on kunnossa. Markkinoilta voi kuitenkin löytyä esineitä, joista saattaa irrota esimerkiksi värien sisältämiä raskasmetalleja, kadmiumia,
  
• Koriste-esineiksi tarkoitettu keramiikka on tarkoitettu vain koristeeksi, ei ruoanlaittoon.

Lasi

• Kristalli sisältää lyijyä, joten kristalliesineet eivät sovi ruoan tai juoman säilytykseen. Viinin nauttiminen kristallilasista voi silti tehdä turvallisin mielin.
• Lasipurkkien kansissa tarvitaan tiivisteitä, jolloin palaamme kohtaan muovit.
  

Yhteenvetona voisi todeta: "Vanhassa vara parempi". Puisissa teräksisissä, valurautaisissa, keraamisissa ja lasisissa astioissa voi ruokaa tehdä ja valmistaa ilman pohdintoja muovista irtoavista aineista. Mutta kyllä meillä käytetään myös muovisia astioita, kuten kulhoja tai kauhoja. Suurempi riski on siinä, millaista ruokaa syö.

Lue myös:

• Teflonilla luistaa
• Paistinpannuprobleemi
• Perfluoratut yhdisteet eivät hajoa - voihan PFAS...
• "Muovinen elämäni"
  

”Muovinen elämäni”

Me Naisten toimittaja Sanna Sommers on kirjoittanut numeroon 4/2009 oivan artikkelin muoveista: leipäpusseista, leluista, vaatteista, kurkkujen kääreistä – kaikesta siitä, jota ympärillämme näemme, kun vain päätämme käännämme. Artikkelissa käsitellään myös muovien pehmittimiä ja muovijätteitä kaatopaikoilla ja merissä.

Sommers on haastatellut fysiologian professori ja lastenlääkäri Jorma Topparia, joka tutkii lisääntymisterveyttä. Toppari on huolissaan muun muassa ftalaateista. Nykyisin osa ftalaatteja on kielletty kosmetiikassa sekä lasten leluissa, mutta silti niitä löytyy tuotteista. "Suomalaisten miesten sperman laatu on heikentynyt viime vuosikymmeninä. Joka toisella nuorukaisella siittiöiden määrä on sen verran vähäinen, että se vaikuttaa jo lisääntymismahdollisuuksiin." Syitä ei ole pitävästi selvitetty, ympäristön kemikaaleja epäillään vahvasti - myös ftalaatteja. Varsin perimmäisten asioiden kanssa olemme siis tekemisissä.

Kauppias Jouni Tuominen pyrkii myymälässään eroon muovipusseista. Hieno tavoite! Tuominen toteaa , että ruuat pakataan muovipakkauksiin, jotta ne olisi kätevä kuljettaa, varastoida ja myydä. Ilman muovikuorta kurkut nahistuisivat nopeasti. Pakkausmateriaalien vähentämiseksi kannattaa siis suosia palvelutiskejä, jos sellainen vain kaupassa sattuu olemaan. Onneksi omassa lähikaupassani on sellainen. Lucky me!

Toimittaja Sanna Sommers ja valokuvaaja Katja Tähjä kävivät myös meillä. Esittelin heille valurautapannuni sekä puiset kauhani ja lastani. Kovamuovipinnoitettuja pannuja kun en suostu käyttämään. Paistinpannut pinnoitetaan fluoripitoisella muovilla PTFE, jonka yksi tuotemerkki on Teflon, jonka mukaan lähes kaikkia PTFE-pannuja kutsutaan ”teflonpannuiksi”. Moisten pannujen välttämiseen minulla on kaksi syytä: niiden kesto on liian lyhyt ja ne on mahdollista pilata hyvin helposti siten, että niistä irtoaa haitallisia aineita. Paistinpannuista on tulossa oma juttu.

”Suomessa 80 % suomalaiskotien jätteistä päätyy kaatopaikoille – ikuisiksi ajoiksi.” Vaan eipä ole kauaa aikaa siitä, kun merenrantaakin on käytetty jätteiden kätkemispaikkana. Tuttavamme hankkivat kesämökin, jonka naapurit ovat pitäneet rantaa käytännössä kaatopaikkana. Nykyisin harvalle tulee moinen mieleen - tai ainakin sitä ei kehdata tunnustaa. Kollegani kertoi matkastaan Equadoriin, jossa yleinen tapa hävittää jätteet oli heittää ne läheiseen jokeen. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ei ihme, että meriin kertyy roinaa.

”Muovinen elämäni” kannattaa lukea.