Voiko se olla totta?

Olin aluksi hieman skeptinen, kun Tiina Raevaara pyysi minua kirjoittaamaan luvun kemikaalikeskustelusta Skepsiksen kirjaan. En ole kyseisen järjestön jäsen, mutta suhtaudun kriittisesti asioihin ja mielelläni käytän mahdollisuuden kertoa nettikeskustelujen ja median esittämistä kummallisuuksista.

Kirjan nimi on osuvasti: "Voiko se olla totta?" Kirjan takakannen tekstissä kitetytetään sisältö näin:

"Tiedon valtaväylällä on synkkiä sivupolkuja. Internetin piti tuoda maailman kaikki tieto kaikkien ulottuville, muta verkossa jylläävät pseudotiede, salaliittoteoriat ja suoranainen humpuuki. Ihmisten eristäytyminen samanmielisten some-kupliin takaa, ettei korjaava tieto koskaan eksykään silmien eteen. Miten luotettavan tiedon voi löytää kokemusasiantuntijoiden ja tunteisiin vetoavan populismin joukosta?
Tässä kirjassa eturivin skeptikot tarjoavat tieteen näkökulmia meille tarjottavaan informaatiovirtaan sekä neuvoja, kuinka siihen kannattaa suhtautua. Verkkomaailman ottaessa yhä suurempaa otetta elämästämme tietoa ja tiedoksi naamioitua huuhaata on tarjolla aina vain enemmän. Skeptisyys ja kriittinen suhde annettuun tietoon on tärkeämpää kuin koskaan."

Kirjassa käsitellään muun muassa enkeliterapioita, terveydenhoitoon markkinoitavia humpuukituotteita , enneunia ja ihmisten halua uskoa yliluonnolliseen. Omassa osuudessani kerron kokemusasiantuntijoista, median yliampuvista ja harhaanjohtavista tiedeuutisista sekä siitä, luotettavaakin tietoa voidaan käyttää väärin. Tästä esimerkkinä on Kemikaalivirasto ECHAn kemikaalitietokanta, joka on ammattilaisellekin vaikea käyttää, saati maallikolle, jolla ei ole osaamista arvioida, mitä kemikaaleista annettu tieto tarkoittaa käytännössä.

Kävimme kirjan toimittaneen Tiina Raevaaran kanssa Radio Rockin Harri Moision ja Kim Sainion haastateltavana. Keskustelut voi kuunnella alla olevan linkin takaa:

• Skepsis täyttää 30 vuotta – tiede on valitettavasti alakynnessä!

Sunnuntaina 8.10.2017 kello 16.20 aiheesta keskustelevat Turun kirjamessuilla (Kuisti, B-halli) Tiina Raevaara, Vesa Linja-Aho ja Anja Nysten, haastattelijan kustantamo Ursan Tuukka Perhoniemi. Tervetuloa!

Ps. Olen saanut kirjoituspalkkion tekstistäni kertakorvauksena. Kirjan myynti ei vaikuta jo saamaani korvaukseen millään tavalla. 

Antidootti - tutkittua tietoa ja harkittuja kannanottoja

Jos olet kyllästynyt lukemaan huolimattomasti tekaistuja terveysuutisia ja värittyneitä kirjoituksia ravinnosta, liikunnasta tai terveydestä ylipäänsä, kannattaa kurkistaa oheiseen uuteen Antidootti-portaalin. Antidoottiin luotettavia terveyshaiheisia blogeja, joiden kirjoittajat ovat sitoutuneet yhteisiin sääntöihin ja eettisiin pelisääntöihin.


Antidootin tavoitteet ja säännöt

Tavoitteemme on tuoda esiin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tietoa selkokielisesti.
Käytämme lähteenä tutkittua tietoa ja pyrimme ennakkoluulottomuuteen, kriittisyyteen ja neutraaliuteen.
Käsittelemme kriittisesti tutkimusten ja erilaisten terveysväitteiden vahvuuksia ja heikkouksia.

Sidonnaisuudet

Vältämme käsittelemästä aiheita, joihin liittyy oma suora taloudellinen hyöty. Mikäli kuitenkin otamme kantaa tällaisiin aiheisiin, tuomme esiin omat mahdolliset sidonnaisuutemme, jotta lukija voi arvioida sidonnaisuuden merkityksen kirjoituksen sisältöön.

Antidootti.fi -portaalissa tällä hetkellä mukana:

• Juhani Knuuti - Terveys & tiede
• Pauli Ohukainen - Tervettä skeptisyyttä
• Reijo Laatikainen - Pronutritionist
• Juha Hulmi - Lihastohtori
• Patrik Borg - Pöperöproffa
• Vilho Ahola - Elintapalääkäri
• Timo Kettunen - Terveysmyrsky
• Anja Nysten - Kemikaalikimara
• Vladimir Heiskanen - Valtsun terveysblogi

Portaalissa näkyy kunkin blogin kaksi uusinta kirjoitusta  ja myös karuselli, jossa pyörivät blogien esittelyt. Esittelyistä on suora linkki asianomaiseen blogiin.

Oli iso saada kutsu liittyä mukaan. Antidootin sääntöihin oli helppo sitoutua, koska ne vastaavat periaatteitani. Sidonnaisuuksia minulla ei ole. Tietokirjan kirjoittaminen ja luentojen pitäminen eivät Antidootin periaatteiden mukaan ole sellaisia. Miksi olisikaan, tiedon jakamista toisia kanavien kautta.

Tervetuloa lukemaan Antidoottia, vastalääkettä! 

Historiaa, ympäristöä ja kemiaa

Saan työni ja tämän blogikirjoittamiseni ansiosta mahdollisuuksia vierailla eri paikoissa ja tavata hyvin monenlaisia ihmisiä. Kävin hiljattain Latviassa, Jelgavan kaupungissa seminaarissa, joka käsitteli maatalouden aiheuttamia vaikutuksia vesistöihin. Tarkalleen ottaen, mitä ravinnevalumia voi maataloudessa estää. Seminaaripaikkana oli Latvia University of Agriculture, maatalousyliopisto. Yliopistorakennus on 1700-luvun puolessa välissä rakennettu palatsi.

Varsin vaikuttavaa myös sisäpuolelta. Vai miltä näyttää pääportaikko ja alakerran käytävä, jonka varrella WC? Rakennus on valtava ja vain osittain kunnostettu. Esimerkiksi portaikon ikkunalaudalle laittamani kahvi olisi jäähtynyt hetkessä, sillä raoista kirjaimellisesti puhalsi viileä tuuli. Energiatehokkuudessa olisi roimasti parannettavaa. Kovin kallista vain remontoida noin suuri rakennus kokonaisuudessaan.

Kävelin tauolla seminaaritilan kerroksen käytävää ja oli pakko kurkistaa yhdestä avoimesta oviaukosta pidemmälle. Kyseessä oli aivan selvästi kemianluokka ja opettajakin ilmestyi paikalle. Juttelin hänen kanssaan hetken. Rakennuksessa on yliopiston lisäksi myös myös koulu. Kysyin opettajalta, että piten teinien kanssa tulee toimeen. Eihän se kuulemma aina helppoa ole, kun on yhdellä luokalla on oppilaita kolmekymmentä. Melkoiset ryhmäkoot.

Siinäpä niitä "kimija" kirjoja ja alkuaineiden jaksollinen järjestelmä.

Vau mikä ope!

Kun esillä on valinnaisuuden lisääminen kouluissa, on ajankohtaista tuoda esiin opettajat. Marianne Juntunen opettaa kemiaa siten, että oppilaat joutuvat pohtimaan asioita perusteellisesti, eikä aina tietoa ole opettajallakaan. Sitä pitää tehtävissä etsiä. Konkreettiset esimerkit avaavat paremmin, mitä on arjen kemia, kiertotalous ja kestävä kehitys.

Kuka olet ja mitä teet? 

Marianne Juntunen, kemian ope, kansalaisaktiivi Pyhätunturista. 

Olet väitellyt filosofian tohtoriksi aiheesta "Holistic and Inquiry-Based Education for Sustainable Development in Chemistry". Mitä se tarkoittaa? 

Väittelin viime kesänä siitä, millaista on kestävä kehitys kemian opetuksessa. Lyhyesti sanottu se on oppilaiden omia tutkimuksia ja holistista, poikkitieteellistä näkökulmaa opetukseen. 

Olin kuuntelemassa väitöstilaisuuttasi. Ensimmäinen kerta, kun sellaisessa tilaisuudessa tuli tippa silmään. Sanoit niin hienosti lapsista ja miten heistä tulee vanhempiensa opettajia näissä asioissa. Mitä tarkoitit tällä? 

Lapsissa ja nuorissa on kliseisesti kaikki mahdollisuudet, tulevaisuus. He eivät ole kyynisiä, vaan heitä kiinnostaa hyvä tulevaisuus. Oppiessaan uutta he myös vaikuttavat vanhempiinsa. Kuinka moni vanhempi edes tuntee esimerkiksi valtamerien happamoitumisilmiötä tai ilmastonmuutoksen laajoja ulottuvuuksia?

Olet erilainen ope, mutta miten? 

Olen erilainen ope eniten ehkä siksi, että olen aktivisti maaseudulla pienellä paikkakunnalla. Kaikissa opettajissa on omat vahvat puolensa. Minä pyrin innostamaan oppimaan antamalla nuorille vastuuta ja uskomalla heihin. Perustelen heille usein, miksi joku asia on arjessa tärkeä tietää. Vastaavasti jostain toisesta aiheesta saatan sanoa, että tämä on nippelitietoa syvemmin kiinnostuneille tai vaan aivoja kehittämään... Näytän opettajana ja aikuisena aidosti tunteeni. Haluan tosiaan olla esimerkki. Eettisten valintojen pohtiminen on arkista hauskaa ja kehittävää. Heikompien puolustaminen antaa paljon iloa. Oppilaat taas opettavat minulle läsnäoloa ja peiliin katsomista. Palaute on välitöntä.

Elät niin kuin opetat. Mitkä ovat periaatteesi kuluttamisen ja kestävän kehityksen suhteen? 

Yritän elää kuin opetan, mutta teen myös kompromisseja. Tehotuotettua lihaa en ole syönyt 20 vuoteen, mutta muuten tilanne elää. Mittakaavallisesti on tärkeä pyrkiä isossa kuvassa vähentämään kaikkea kulutusta ja eläinten käyttöä, mutta ihan aina en täydellisyyteen pysty. Olen semmoinen 90% vegaani, joka ei ole 2 vuoteen lentänyt. 

Milloin ja mitä olet viimeksi ostanut aivan uutena? 

Pyrin ostamaan kaiken mahdollisen käytettynä, mutta tällä viikolla ostin Suomessa tehdyn, suomalaisen muotoilijan Eko-Tex-merkityn Mukava-hupparitakin. Se on luomupuuvillaa, jonka voi pestä 60 asteessa. Jos uusi vaate ei kestä yli 10 vuotta, olen pettynyt.


Lapissa vaatteet eivät ole tärkeitä. Se on mukavaa. Ihminen itsessään on tärkeä ja tuttu. Kukaan ei koreile, mutta joskus toivoisin hiukan enemmän semmoista pirteää positiivisuutta kylällemme. Tunnelma on viehättävän Kaurismäkeläinen. 😉
 

Asut Lapissa. Missä tarkalleen ottaen ja miksi päätit muuttaa sinne? 

Muutin Pyhätunturiin miehen perässä. Olen asunut täällä nyt 5 vuotta. Tänne ollaan juurruttu. 

 Miten elämäntyyli lapissa eroaa verrattuna pääkaupunkiseutuun? 

Vuodenajat ja luonto ovat upeita. En tarvitse kelloa tai kalenteria juurikaan. Enkä materiaa. Olen ihmisenä rauhoittunut valtavasti, koska on aikaa ajatella ja olla paljon yksin eläinten kanssa luonnossa. Minulla on eläkkeellä oleva suomenhevonen. Sen kanssa retkeily on parasta. Jokainen vuodenaika sykähdyttää.
Taas on monia työpaikkoja Pelkosenniemellä auki. Tänne mahtuu ja sinut huomataan. Pyhätunturissa on virkeä nuorten perheiden ja luontoliikkujien yhteisö. Super kivaa porukkaa!

Kirjoitat omaa blogia, kerrotko siitä 

Kirjoitan blogia tutkiihutkiitunturissa. Se on aktivisti-luonnontieteilijän blogi. Juttuja laidasta laitaan kai. Kurkkaa 😊.
 
 Mitä blogeja seuraat ja suosittelet muillekin?

Oman blogin lisäksi luen  Chohochiliä,  Muukalainenkotona, Kemikaalikimaraa ja muutamia eläinkouluttajien blogeja.

Mariannen väitöskirjasta on populaariversio kaikenikäisten oppilaiden kemianopettajille:

• Kestävä kehitys kemian opetuksessa - pedagogiikkaa ja oppilaiden omia tutkimuksia

Huonon journalismin epidemia

Olen jo pidemmän aikaa hämmästellyt sitä, miten vakavasti otettavat mediatalot ovat heittäneet journalistiset periaatteet romukoppaan. Yksi konkreettinen esimerkki tuli vastaan aivan äskettäin Kauppalehden kirjottaessa 11.5.2016 hammastahnoista raflaavalla otsikolla : "Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita...".  Samainen Kauppalehden "uutinen" on tosin ollut jo pari vuotta aiemmin Magneettimediassa. Aloin paloitella Kauppalehden artikkelia, mutta Sami Sundell oli jo blogissaan avannut kirjoituksen puutteet ja virheet.

Media-alan keskittyessä Almamedia ja Talentum ovat lyöneet hynttyyt yhteen. Niinpä Talouselämä nappasi Kauppalehden klikkiotsikkojutun sivuilleen- siis sen jälkeen, kun juttua oli jo sosiaalisessa mediassa sekä jaettu vilkkaasti että kritisoitu. Kun Twitterissä kysyttiin Talouselämän päätoimittajalta Reijo Ruokaselta, että ihanko totta hammastahna aiheuttaa syöpää ja kehityshäiriöitä, hän poistatti jutun nettisivuilta. Talouselämä reagoi, toisin kuin Kauppalehti, joka ei näköjään lainkaan lotkauta korviaan edes aiheelliselle kritiikille.

Koko episodissa ei ole kysymys siitä, onko hammastahna vaarallista vai ei, vaan siitä, miten surkeassa jamassa journalismi on. Ovatko tiedeuutiset talouslehdille viihdettä, jonka laatuun ja oikeellisuuteen ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota? Viittauksilla tutkijoihin, Lancetiin ja muihin tieteellisiin julkaisuihin annetaan ymmärtää, että jutut olisivat harkittuja ja luotettavia. Todellisuudessa ne ovat monesti tarkoitushakuisia lyhennelmiä ulkomaisista artikkeleista. Kokonaisuudesta poimitaan yksittäinen vähäpätöinen asia suhteuttamatta meidän olosuhteisiimme. Lehdet kopioivat toisiltaan juttuja sivustojen täytteeksi ja klikkien keräämiseen. Helppoheikit keräsivät aikanaan kuulijoita ja asiakkaita hupaisilla jutuilla myyntipöytiensä ympärille. Nyt median helppoheikit kauppaavat kohuotsikoilla journalistista rihkamaa, jota kukaan ei edes tarvitse - paitsi lehdet itse. Vai onko lukijoissa joku sellainen, joka haluaa paikkansapitämätöntä tietoa? Haluavatko lehdet tosiaan profiloitua sillä, etteivät tarkista juttujaan?  Kauppalehden hammastahna-artikkeli on vain yksi esimerkki. Samanlaisia tarinoita on lukuisia.

Sosiaalinen media korjaa virheitä. Mutta onhan se outoa, että laadunvarmistus jätetään lukijoille. Olen kaikesta huolimatta optimistinen. Vaikka kohuotsikkojuttuja jaetaan vilkkaasti sosiaalisessa mediassa, siellä liikkuu myös korjaavaa tietoa. Ihmiset eivät nielaise mitä tahansa. Myös toimittajat ja viestijät ovat heränneet. Suomen tiedotoimittajain liitto tekee parhaillaan aiheeseen liittyvää kirjaa, jonka työnimenä on "Maito tappaa – ja muita outoja tiedejuttuja".  Kirjassa ruoditaan viimeaikaisia tiedeuutisia, pohditaan mediaa ja tiedemaailmaa ja yritetään ymmärtää, miten ja miksi erilaiset mediakohut syntyvät. Koska mediakohuja on ollut aina ja tulee aina olemaan, kirjoittajat haluavat syventää ihmisten medialukutaitoa, jotta olisi helpompi ymmärtää, mikä kohu on aidosti tärkeä ja milloin ruoasta, kemikaalista tai tähtitaivaan ilmiöstä kannattaa oikeasti huolestua. Kirja ilmestyy ensi syksynä. Siinä on toistakymmentä kirjoittajaa, kaikki tiedeviestinnän ammattilaisia, eri elämänaloilta.

Talouselämälle pisteet siitä, että suoraselkäisesti myönsivät, että pieleen meni ja poistivat jutun ilman selittelyjä ja kiemurteluja. Toki virheen korjaamisessa ei riitä pelkkä poisto, vaan korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. (Journalistin ohjeet, kohta 20.) Mutta eikö paras ratkaisu journalismin tilaan ole se, että laatu palautetaan sille tasolle, ettei ongelmia tarvitsisi ratkaista koodilla 404?

Lisää aiheesta

• Kauppalehti ja Magneettimedia - kuin kaksi marjaa

Meri aava ja roskaton?

Osallistuin jokin aika sitten HELCOMin järjestämään tilaisuuteen merien roskaantumisesta. Suurin osa roskasta ja mikropartikkeista on peräisin liikenteestä, kuten autojen renkaista ja laivojen maaleista. Autojen renkaista irtoaa partikkeleita, jotka sadevesi huuhtelee viemäreihin ja vesistöihin. Autonrengasongelmalle ei seminaarissa esitetty ratkaisua, vaikka lounaskeskustelussa tulikin esille kaupunkien hulevesien käsittely. En tiedä, miten tämä teknisesti toteutettaisiin ja kuinka tehokkaasti toimisi mikropartikkeleille. Varsin pieni osa on peräisin kotitalouksista ja noin viisi prosenttia on kosmetiikan mikromuoveista. Muovipartikkelit kerävät ympärilleen ympäristömyrkkyjä.

Kuva ovat Coalition Clean Baltic'in Mikhail Durkinin esityksestä: "Waste management on land." 

Suomen YK-liiton kirjoituksessa vuodelta 2014 on yhteenvetoa Suomen tilanteesta:

Helsingin ympäristökeskuksen tutkimuksissa kävi ilmi, että mikromuovia löytyi lähes kaikista Helsingin merialueella kerätyistä pintavesi- ja sedimenttinäytteistä. MARLIN-projektin (Baltic Marine Litter Project) tutkimuksessa taas havaittiin, että kaikesta Suomen rannoilta löytyneestä jätteestä muovia oli 75 prosenttia. Turun ja Rauman kaupunkien toteuttamat mittaukset osoittivat myös sen, että tietyissä osissa lounaista saaristoa oli laivoista, teollisuudesta, liikenteestä ja muusta palamisesta johtuvia polttoperäisiä partikkeleita 7-20 -kertaisia määriä verrattuna Suomenlahdella vastaaviin pitoisuuksiin. Nämä jätteet voivat sisältää erityisen suuria raskasmetalli-, dioksiidi- ja muita haitta-ainepitoisuuksia. 

Surullista tässä on se, että mereen joutunutta mikromuovia ei saada pois. Siellä on ja pysyy, mutta roskaantumisen jatkuminen tulee pysäyttää. Satama-altaiden siivoamiseen voitaisiin käyttää vaikka tällaista veteen laitettavaa "roskaämpäriä". 

Pari hieman isomman mittakaavan puhdistusaparaattia:

• Could a teenager save the world's oceans? Student, 19, claims his invention could clean up the seas in just five years
• The Ocean Cleanup is developing world’s first feasible method to rid the oceans of plastic.

Vähemmän muovia

Mitä vähemmän muovia käytetään, sen pienempi myös muovin kulkeutuminen ympäristöön.
"Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?" Ei tarvitse laittaa, kiitos. Fleecevaate on mukava, mutta siitä irtoaa pesuissa muovihippusia. Kosmetiikka kannattaa valita muovittomana.

Tupakantumpitkin ovat muovia, selluloosa-asetaattia, joka muussantuu ympäristössä mikromuoveiksi? Niissä on jo valmiiksi haitallisia aineita mukana. Entä se, että tupakantumpin jälkeen toiseksi yleisin roska rannoilla on seminaarin mukaan pumpulipuikko. Niiden kahden pumpulipalleron välissä oleva tikku oli ennen muinoin hajoavaa, nykyisin pääsääntöisesti muovia. 

Roskat roskikseen

Toimiva jätehuolto ja lajittelu ovat olennaista. Ympäristöä, edes omistamaansa maatilkkua tai metsää, ei saa käyttää jätteiden sijoituspaikkana. Pienempien roskien, kuten tupakantumppien, juomapullojen, kääremuovien ja muovipussien paikka ei ole luonnossa, torin reunalla tai tien pientareella. Vaan mitenpä saisi tämän kaikkien tajuntaan? Auttaisiko lause: "Minkä taakseen jättää sen lautaseltaan löytää."

Vaikka esimerkiksi kaljakellunta olisi kuinka mukava sosiaalinen tapahtuma, vielä mukavammaksi sen tekisi se, että jokea ei jätettäisi törkyiseen kuntoon. Kaljakellunnan sotkut tosin siivotaan, laskua Helsingille ja Vantaalle koituu yli 40 000 EUR vuosittain.   

Siivoustalkoot

Siistibiitsi-sivustolta näkee päivät, jolloin järjestetään rantojen siivoustalkoita. Sellaiseen voi mennä vaikka koko perheen voimin.

Lähde mukaan Roska päivässä -liikkeeseen.

"Huolehdimme omista roskistamme ja keräämme päivittäin vähintään yhden roskan
sekä haastamme vähintään yhden tuttumme mukaan."

 Yhden roskan kerääminen päivässä on helppo homma!

Lisää aiheesta ja sovelluksia

Mikroroskat - tuntematon mutta kaikkialle levinnyt uhka, Suomen YK-liitto, 27.5.2014

Beat the Microbeads

Kansainvälinen kampanja kosmetiikan mikromuoveja vastaan

Cosmethics

Sovelluksen avulla voi tarkistaa kosmetiikkatuotteen viivakoodista, sisältääkö tuote muovia. 

Marine LitterWatch, European Environment Agency
A citizen science based app that aims to help fill data gaps in beach litter monitoring.

Marine debris tracker
Thousands of people have logged and removed over THREE QUARTERS OF A MILLION pieces of litter and debris all over the world!

Global Alert
To address the problem of increasing plastic pollution flowing to our waterways and ocean, Ocean Recovery Alliance has created Global Alert, an innovative, online tool that increases interaction and connectivity to plastic pollution by allowing users to report, rate and map trash hot-spots in their waterways and coastlines via mobile devices and a web-based platform.

Battle for big blue
Clothes from ocean plastics

Med lite pussar - en kortfilm om kemikalier i barns vardag

Ohessa ruotsalainen noin viiden minuutin video "Med lite pussar - en kortfilm om kemikalier i barns vardag". Kannattaa katsoa, vaikka ruotsin kieli ei sujuvaa olisikaan. Filmin aiheena on pienet lapset ja lastentarvikkeiden ja elinympäristön haitalliset kemikaalit. Varsinaista asiatietoa on niukasti, mutta filmin tarkoitus lienee korostaa asian tärkeyttä.

Pahoittelut, että blogissa on ollut hiljaista jonkin aikaa. Bloggajakin pitää joskus lomaa ja työt ovat vieneet matkoille. Mutta homma jatkuu ja kirjoituksia on tulossa. :)

Ruotsalaiset tutkivat lisääntymisterveyttä

Helsingin Sanomissa oli kirjoitus Pauliina Damdimopoulousta, joka alkaa tutkia kemikaalien vaikutusta naisten lisääntymisterveyteen Swetox:ssa, uudessa ruotsalaisessa toksikologisten tieteiden tutkimuskeskuksessa. Swetoxin takana ovat kaikki maan 11 yliopistoa, joissa on toksikologian alan tutkimusta.

Kemikaalien vaikutuksesta miehen lisääntymiseterveyteen on jonkin verran tietoa. Eräät hormonihäiriköt lisäävät riskiä piilokiveksisyyteen, virtsaputken sulkeutumishäiriöön, kivessyöpään sekä heikentävät siemennesteen laatua.

Damdimopoulou aikoo tutkia hormonaalisten haitta-aineiden vaikutusta naisen lisääntymisterveyteen. Hän astuu neitseelliseen maastoon, sillä aiheesta ei juuri ole aiempia tutkimuksia.
Hän on kiinnostunut munasoluista: ”Nainen on päivittäin tekemisissä kymmenien, jopa satojen hormonaalisten haitta-aineiden kanssa. Selvitän, vaikuttavatko ne munasolujen elinvoimaan, kypsymiseen, kykyyn hedelmöittyä ja muodostaa alkio.”
”Kaikki munasolut ovat valmiina tyttövauvan syntyessä. Ne saattavat siis altistua ympäristön kemikaaleille vuosikymmenien ajan ennen kuin nainen päättää hankkia lapsia.”

Tutkimus on olennaisten asioiden äärellä. Se liittyy lisääntymiseemme, lastemme terveyteen ja jokapäiväiseen arkeemme.

Tarkoitus on keskittyä muun muassa näihin kemikaaleihin: muovin lisäaineet ftalaatit ja bisfenolit, pinta-aktiiviset aineet, kuten perfluoratut alkyyliyhdisteet, polybromatut palonsuoja-aineet, osa torjunta-aineista, kadmium ja lyijy.

Damdimopouloun listan aineet on sellaisia, joihin on syytä kiinnittää huomiota. Monet kohut on saatu aikaan huomattavasti harmittomammista aineista. Kemikaalikimarassa - niin kirjoissa kuin täällä blogissa - on näitä aineita käsitelty jo aiemmin. Kannattaa käyttää tunnistelistaa sekä hakusanakenttää apuna. Raskasmetalleista ajattelin kirjottaa tekstin keku-sarjaan - eli kemikaalikurssiin. 

Tunnen harvoin kateutta, mutta tätä Helsingin Sanomien juttua lukiessa tuli sellainen vihlaisu, että miksi meillä ei ole näin. Ruotsalaiset laittavat pystyyn uuden tutkimuslaitoksen. Kyse on toki rahasta mutta ei pelkästään siitä. Meillä Suomessa tutkimuksen ja  koulutuksen yleinen arvostus on laskenut valtiojohtoa myöden. Se on surullista ja hyvin lyhytnäköistä. 
Pitäsiköhän ruveta vadelmavenepakolaiseksi?

Lue myös

• Uuden auton tuoksu ja kemikaalit
• Juntupiimästä teiniksi
• Myrkkyhyökkäys
• Myrkyllistä käyttötavaraa

Motiivien tutkailua, osa 3 - Piilevät sidonnaisuudet

Kirjoitin hiljattain mainostuloilla pyöritettävistä sivustoista sekä siitä, miten lukija erottaa mainoksen ja uutisen toisistaan. Pohdiskelu motiiveista jatkuu, mutta tällä kertaa ei puhuta rahaan vaan ihmiseen itseensä liittyviin tekijöihin.

Kuva: Flickr, JD Hancock, Creative Commons-lisenssi

Tervettä skeptisyyttä -blogissa Pauli Ohukainen pohtii tutkijoiden ja lääkäreiden näkyviä ja näkymättömiä sidonnaisuuksia. Kirjoitus jatkuu netin terveyskeskusteluihin ja siellä esiintyviin piileviin sidonnaisuuksiin ja ideologioihin:

"Tästä päästäänkin internetin terveyskeskusteluihin. Kuinka moni siellä ilmoittaa taloudelliset sidonnaisuutensa? Niitä kun on muitakin kuin asiantuntijapalkkiot. Esimerkkeinä kirjamyynnit, maksulliset luennot ja -koulutukset, lisäravinnekauppa, suljetut maksulliset nettifoorumit yms. Jos nämä eivät ole taloudellisia sidonnaisuuksia niin ei sitten mikään. Eikä niitä edes tarvitse välttämättä ilmoittaa, jolloin voi luoda itsestään puhtoisen riippumattoman kuvan. Varsinaisten akateemisten asiantuntijapiirien ulkopuolella asiantuntijoina esiintyvät ihmiset esittävät usein olevansa kriittisiä kaikenlaisia sidonnaisuuksia kohtaan mutta voivat samaan aikaan uida niissä itse kaulaansa myöten."

Pauli Ohukainen kirjoittaa terveykeskusteluista, mutta ihan sama pätee muuallakin. Ei tarvitse myydä tai kaupitella mitään ja mielipiteet voivat silti olla vahvastisti värittyneitä. 

"Taloudelliset sidonnaisuudet ovatkin itse asiassa vain jäävuoren huippu. Ihmisellä kun voi olla paljon salakavalampiakin sidonnaisuuksia – nimittäin ideologisia ja inhimillisiä.
Niin ammattitutkijat kuin internetin ”asiantuntijatkin” ovat ihmisiä. On pelkästään inhimillistä sortua moniin sidonnaisuuksiin ilman että niitä edes tiedostaa. Kun on sitoutunut johonkin tiettyyn ideologiaan, kaikkea uutta tietoa suodattaa tietyn linssin läpi. Esimerkkejä ideologisista sidonnaisuuksista ovat mm. seuraavat:

• Usko lääketeollisuuden pahantahtoisuuteen
• Luottamus luontaistuoteteollisuuden hyvyyteen
• Sidonnaisuus erilaisiin ideologisiin järjestöihin (kuten rokotus-, tai GMO-kriittiset)
• Ravitsemussuositusten (ja niiden laatijoiden) jatkuva kritisointi
• Tietyn ruokavalion pitäminen muita parempana kaikissa olosuhteissa
• Vaihtoehtohoitojen harjoittaminen
• Poliittiset ideologiat"

Muita ideologioita ovat esimerkiksi usko synteettisten aineiden pahuuteen ja luonnonaineiden terveellisyyteen sekä elintarvikkeiden lisäaineiden systemaattinen kritisointi ottamatta huomioon niiden ominaisuuksia ja käyttötapoja. Ideologisesti sidonnainen ei monesti edes suostu pohtimaan vaihtoehtoja, jotka sotivat omaa ajatusmaailmaa vastaan, vaikka päinvastaisesta olisi kuinka vahvaa näyttöä. Etenkin ravitsemuskeskustelu on jakautunut leireihin, joissa vastapuolen näkemystä ei edes haluta ymmärtää, vaikka se olisi esitetty kuinka perustellussa muodossa. Pätee sekä niin sanottuun "virallisterveelliseen" kuin kriittiseen leiriin.

Kirjoitin muutama vuosi sitten erään luonnonkosmetiikkaa myyvän yrityksen nettisivuilla olevasta tekstistä. Vertasin,  mitä Tanskan viranomaisten ovat samoista asioista esittäneet. Kyseisen firman sidonnaisuus, eli tuotteiden myynti sekä yrityksen ideologia, väritti tekstiä, jossa annettettiin ymmärtää, että Tanskan viranomaiset suosittelevat luonnonkosmetiikan käyttöä. Tällaista sanomaa ei tanskalaisten tekstistä kuitenkaan löydy. Erään lukijan henkilökohtainen ideologinen sidonnaisuus tuli esille saamastani kommentista: "... julkisesti mollaat yritystä, jolla on ihana ideologia, paljon toimivia ja hienoja tuotteita sekä erittäin ammattimainen henkilökunta!"
Onko siis niin, että jos on hyvä ideologia, sen varjolla saa kirjoittaa paikkansa pitämätöntä asiaa? Miksi hyvällä tarkoituksella oleva yritys saa johtaa harhaan? Tarkoitus pyhittää keinot?
 
Ohukainen käsittelee myös akateemisia sidonnaisuuksia:

"Näiden ideologisten sidonnaisuuksien lisäksi, taustalla vaanivat vielä niinkin perustavanlaatuiset ihmisen piirteet, kuin henkilökemiat. Akateemisessakin maailmassa tunnetaan paljon keskenään kilpailevia tutkimusryhmiä, joiden johtajilla voi olla hyvinkin katkeria kiistoja. Tällöin on odotettavissa että myös heidän mielipiteensä voivat olla tietyllä tapaa värittyneitä. Akateemisen maailman ulkopuolella pätevät samat lait – anonyymit ja omalla nimellään esiintyvät kirjoittajat voivat olla hyvinkin riitaisaa porukkaa."

Edellä mainitulle ilmiötä eli toisten tekemän tutkimuksen dissaamista kuvaa lyhenne NIH - Not Invented Here. Kilpailu on kovaa, oli kyse sitten urheilusta tai tutkimuksesta. Jos urheilussa taistellaan dopingia vastaan, tiedemaailmassa on vahdittavana vilppi, havaintojen vääristely. Alkuperäisten havaintoja muokataan tarkoituksellisesti tai jättämällä olennaisia tuloksia esittämättä. Ruma esimerkki tutkimusmaailmasta on VTT:llä esiin tullut vilppiepäily tutkimustietojen valikoivasa käytöstä, jota tutkimuslaitoksen johto katsonut läpi sormien. Asia oli tiedossa pitkään ja siitä kiisteltiin myös tutkimusryhmän sisällä. Motiiveja ei tarvitse kauaa miettiä - maine, kunnia ja taloudelliset intressit. Tämä pätee sekä tutkimusryhmän vetäjään, että asiaa piilotelleeseen johtoon.

Pauli Ohukainen antaa ohjeeksi pohtia aina ensin asiasisältöä  – sitten vasta toissijaisia seikkoja, kuten mahdollisia sidonnaisuuksia. Itse olen sen verran kyynikko, että mietin sekä asiasisältöä, kirjoittajaa tai lausunnon antajaa että mahdollisia motiiveja samanaikaisesti. Tällä "mitä, kuka ja miksi" -menetelmällä monet asiat asettuvat toisiin mittasuhteisiin kuin tekstien perusteella alunperin ajattelisi.

Lisää aiheesta

• Motiivien tutkailua, osa 1 - Mainostuloilla pyörivät sivustot
• Motiivien tutkailua, osa 2 - Mainoksen ja uutisen ero

Vertaistensa valokeilassa

Tapahtui jotain sellaista, jota en ikinä olisi osannut kuvitella. Sain Suomen tiedetoimittajain liitolta vuoden 2016 tiedeviestintäpalkinnon Kemikaalikimara-blogin kirjoittamisesta. Vuoden tiedetoimittajaksi valittiin Aamulehden Vesa Vanhalakka. Toisen tiedeviestintäpalkinnon sai "kaiken maailman dosentit", joita edusti Suomen dosenttiliitto.

Suomen tiedetoimittajain liiton puheenjohtaja Mikko Myllykoski kirjoittaa uusimmassa Tiedetoimittaja-lehdessä: 

"Palkinto on mahdollisuus antaa tunnustusta pitkästä, merkittävästä urasta tai yhtä hyvin uudesta, tuoreesta ja raikkaasta avauksesta. Tunnustuksen voi saada tunnettu, ansioitunut ja näkyvä tekijä, mutta vähintään yhtä tärkeätä on ojentaa palkinto sille, jonka ansiot ovat olleet vähemmän julkisuudessa ja toistaiseksi liian huonosti tunnettuja.

Valon päivän palkinnot ovatkin kuin valokeiloja, jotka etsivät tiedejournalismin ja -viestinnän näyttämöltä tekijöitä, joiden saavutusten halutaan piirtyvän näkyviin tavallista kirkkaammin. "

Tällaiseen valokeilaan pääsy on niin iso asia, että se vetää sanattomaksi. Ammatikseen kirjoittavat seuraavat kirjoittamistani ja ovat katsoneet palkitsemisen arvoiseksi. Se ilostuttaa ja riemastuttaa, mutta samalla myös velvoittaa. Taso on vähintäänkin säilytettävä. Laadunhallintastardareissa puhutaan jatkuvan parantamisen periaatteesta, joten rimaa pitää nostaa koko ajan. 

Liiton pääsihteeri Ulla Järvi totesi, että oli hienoa, miten palkittujen puheenvuorot nivoutuivat toisiinsa. Vesa Vanhalakka ja minä otimme esiin asioiden laittamisen oikeaan mittakaavaan. Nykyään melkein kuka vaan voi esiintyä asiantuntijana ja lukijoiden saama tieto on valitettavasti sen mukaista. Helsingin yliopiston dosenttiyhdistyksen puheenjohtaja Anne Nevgi kertoi kirjoittaneensa välittömästi pääministeri Sipilälle tämän dosentteja koskevan harkitsemattoman kommentin jälkeen. On huolestuttavaa, että osaamista ja tietoa vähätellään.  

Tietämättä "kaiken maailman dosenttien" palkinnosta olin jo etukäteen päättänyt viitata puheessani aikanaan TKK:lla opettaneeseen dosentti Laineeseen, joka antoi opiskelijoille arvokkaita neuvoja. Yksi dosentti Laineen oheista oli, että pitää oppia kopioimaan oikeita asioita, sillä vain harva luo työurallaan mitään täysin uutta. Ammattitaidossa on kyse kyvystä soveltaa jo olemassa olevaa tietoa. Kemikaaleista kirjoittaessa tulee yksittäisen aineesta tai tutkimustuloksesta kirjoitettaessa harkita mahdollista riskiä laajemmin - se mittasuhteisiin laittaminen.

Kaiken maailman dosenttien, tiedetoimittajien ja tieteestä bloggaavien tehtävä on kertoa maailmasta, sen ilmiöistä ja tieteestä ymmärrettävästi niin päätöksentekijöille kuin tavallisille kuluttajille. Työ jatkuu.

Kiitos Suomen tiedetoimittajain liitto!

Ps. Kopioin sumeilematta Mikko Myllykosken kirjoituksen otsikon. Se on niin hieno. :)

Lue myös Tiedetoimittaja-lehden 1/16 jutut:

• Avaruus ja jalkapallo kiehtovat Vuoden tiedetoimittajaa
• Anja Nystén ja Kemikaalikimara avoimuuden asialla
• Tiedeviestintäpalkinto ”Kaiken maailman dosenteille”

Lapsuudessani oli puhtaampaa ja terveellisempää - vai oliko?

Linkkasin Facebookissa Project Maman Katja Lahden tekstin "Einesmutsit kunniaan!"

"Olisikohan tästä einespelottelusta jopa syntynyt ihan uusi ilmiö: lapsiperheiden väkisinkokkaaminen? Vanhemmat hikoilevat keittiössä luonnollisten raaka-aineiden parissa lasten parhaaseen liittyvien uskomusten takia. Jos vanhemmat eivät tee kaikkea alusta loppuun itse, he priorisoivat ajankäyttönsä väärin. Lapset ansaitsevat parasta, ja sitä eivät Saarioisten äidit voi tarjota. Olisi jo aika lopettaa kaikkien einesten parjaaminen. Perheen päivällisen loihtiminen eineksistä ei vielä oikeuta minkäänlaiseen paheksuntaan."

Ei oikeuta, eineksissä on kelpo vaihtoehtoja. Eniten lisäaineita on karkeissa, limuissa, pitkän hyllyiän leivonnaisissa ja muissa niin sanotuissa herkuissa - mutta nehän eivät olekaan ruokaa. Jos aspartaamia ja atsovärejä tulee syötyä runsaasti, on ruokavalio muutenkin metsässä. Lisäaineet on tällöin sivuseikka. Aihe herätti keskustelua ruoan vaarallisuudesta. Eräässä kommentissa todettiin, että olen ikäpolvea, joka saanut elää puhtaammassa ja terveellisemmässä ympäristössä - myös ravinnon suhteen. Jäin pohtimaan väitettä, lapsuuttani ja nuoruuttani. Onkohan se kuitenkaan ihan noin? 

Puhdas ja terveellinen ympäristö?

Olen kotoisin Valkeakoskelta, tehdaspaikkakunnalta ja muistan hyvin Vanajaveden happikadon aiheuttamat kalakuolemat 1970-luvulla. Löysin UPM:n Tervasaaren Ympäriristönsuojelun kehitys 2008 -raportista oheisen kuvan, joka kertoo tilanteen hyvin. Muistan myös sen, että torilta ostettiin kalaa myyjältä, joka kalasti tehtaan yläpuolisesta vesistöstä. Kalaa syötiin, myös petokaloja, kuten haukea. Silloin ei ollut olemassakaan mitään kalansyöntisuosituksia, joissa olisi rajoitettu petokalojen syöntiä elohopean, dioksiinien ja PCB:n takia. Dioksiini- ja PCB-pitoisuudet kaloissa ovat vuosikymmenten aikana laskeneet, mutta tilalle on tullut uusia haitallisia aineita, kuten palonestoaineita ja fluorattuja PFC-yhdisteitä.




Kotikaupunkini ilmanlaatu oli mitä oli - kaupunkihan tunnettiin sellutehtaasta ja siitä, että siellä haisee raha. Toki ilmapäästöjäkin saatiin pienennettyä vuosien mittaan. Rahan haju hävisi kaupungista, kun sellutehtaan toiminta lopetettiin vuonna 2008.

Bensiinissä käytettiin aikanaan lisäaineena tetraetyylilyijyä nostamaan oktaanilukua. Lisäaine on erittäin myrkyllistä ja lyijy elimistöön kertyvä raskasmetalli. Lyijy-yhdisteiden käyttäminen bensiinin lisäaineena kiellettiin Suomessa 1990-luvulla. Sitä ennen annettiin ohjeeksi, ettei kannata kerätä marjoja ja sieniä läheltä maanteitä. Miehen isä kävi hirvimetsällä ja saaliista käytettiin myös maksa. Olen siis myös syönyt sitä. Aikuisen hirven maksa määritellään nykyisin syömäkelvottomaksi sen sisältämän kadmiumin takia. Kadmium on raskasmetalli, jota on ympäristössä luontaisesti.

Torjunta-aineita - ikäviä sellaisia

On koko joukko torjunta-aineita, jotka nyt ovat kiellettyjä, mutta vielä muutama vuosikymmen sitten yleisessä käytössä. Näitä ovat muun muassa DDT, aldriini, klordaani, dieldriini, endriini, heksaklooribentseeni, heptakloori, mirex ja toksafeeni. Näiden käyttö on kielletty vaiheittain vuosien 1969–1996 aikana. Maaviljelijät käyttivät niitä aineita kuin markkinoilla oli ja jos joku aine kiellettiin, se käytetiin silti loppuun asti. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen valvonta elintarvikkeilla tuohon aikaan oli. Täystuholla muuten aikanaan nitistetiin minun vanhempieni lapsuudessa täit.

Rasiallinen Täystuho SS -hyönteismyrkkyä. Sisällys on ilmoitettu: DDT 6 %, Klordane 3 %, Pyrenon 1 %,   Kuva Olli Niemitalo, CC -lisenssi

Ympäristömme kemikalisoituu, vaikka moni asia on paremmin kuin muutama vuosikymmen sitten. Ympäristössämme on lukumääräisesti enemmän haitallisia aineita kuin koskaan. Kun yksi haitallinen aine kielletään, tulee tilalle monta uutta, joiden haittavaikutuksia ei vielä välttämättä tiedetä. Kiellettyjen aineiden vaikutukset ovat tulleet yllätyksenä. Sama todennäköisesti tapahtuu monen uudemman aineen kohdalla. Uusia uhkia ei pidä vähätellä, mutta ei myöskään elää käsityksessä, että ennen vanhaan elettiin täysin terveellisessä ympäristössä.

Entäpä ruokavalio muuten? 

Vuonna 1971 vain joka kymmenes kotitalous omisti pakastimen. Vuonna 1990 peräti 4/5-osaa kotitalouksista omisti pakastimen, kertoo Ruokatieto. Ei meilläkään ollut pakastinta. Kellarissa säilöttiin perunoita, lanttuja, porkkanoita ja sipulia. Marjoista tehtiin hilloa ja mehua, runsaalla sokerilla. Sienet suolattiin, kurkut säilöttiin etikkaliemeen. Valikoimat ruokakaupoissa alkoivat kasvaa, mutta olivat todella kaukana siitä, mitä ne ovat nyt.  Ja kun tarpeeksi mennään taaksepäin, tullaan pula-aikoihin, jolloin ravitsemustilanne on ollut sangen huono. Oheisten linkkien takaa voi kurkata, miten ruokatottumukset ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana.

• Aikamatka arkeen: Ruokailu
• Suomalaisten ruokatottumukset 1950-luvulta nykypäivään, Tiina Kulmala, Opinnäytetyö 2010