Kiinakrääsä ja vaaralliset kemikaalit

Euroopan kemikaaliviraston ECHA:n Facebook-sivulla on kansio, johon on kerätty tietoa markkinoilta poistetuista tuotteista. Kansio "Products containing dangerous chemicals" päivitetään säännöllisesti perustuen RAPEX ilmoitusjärjestelmän tietoihin. Nopea vilkaisu kuviin osoittaa, että suurin osa tuotteista on leluja. Otin niistä muutaman malliksi, varmaan monen lapsen suosikkiesineitä. 

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesin sivuilla kerrotaan lelujen turvallisuusvaatimuksista näin:

"Lelulain mukaan lelujen on oltava turvallisia lasten leikeissä koko niiden käyttöiän ajan. Lelujen rakenteen tulee olla mm. riittävän kestävä eivätkä lelut tai lelun osat saa aiheuttaa vammautumis-, tukehtumis- tai kuristumisvaaraa. Lelujen sisältämät kemikaalit eivät saa vaarantaa lasten terveyttä. Leluissa kiellettyjä tai rajoitettuja aineita ovat mm. eräät muovinpehmittimet (ns. ftalaatit), CRM-aineet (karsinogeeniset, mutageeniset ja lisääntymistoksiset aineet), eräät aineet ja seokset, tietyt allergisoivat hajusteet sekä N-nitrosoaminiit ja N-nitrosoituvat aineet. Leluista ei saa lähteä niin kovaa ääntä, että se vahingoittaisi lapsen kuuloa. Lelujen pakkausten on myös oltava turvallisia eli erilaisten pakkauspussien sekä esimerkiksi yllätysmunien lelujen pakkausten tulee olla kooltaan ja muodoltaan sellaisia, etteivät ne aiheuta tukehtumisvaaraa. Leluista on annettava tarpeelliset varoitukset ja käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi." 

Säädökset ovat olemassa, mutta se ei takaa, että kaikki valmistajat niitä noudattaisivat. Valvonnassa narahtaa etenkin Kiinassa valmistettuja esineitä. Milloin on liikaa ftalaatteja, milloin PAH-aineita tai raskasmetalleja, kuten kadmiumia. Tuotteita testataan pistokoemaisesti, kaikkea kelvotonta ei saada kiinni ja markkioilta voi hyvinkin löytyä tuotteita, jotka kuuluisivat samaan vaarallisia kemikaaleja sisältävien tuotteiden kansioon. Kannattaa suhtautua varauksella Kiinassa valmistettuihin muoviesineisiin. Toki niissä voi olla kelvollisiakin, mutta mistäpä kuluttaja sen voisi tietää?

Lue myös

• RAPEX - ihmisen turvaksi

Kymmenen maailman saastuneinta paikkaa

Blacksmith Institute listaa vuosittain maailman saastuneimmat paikat, maapallon kemikaalihelvetit. Mehän olemme näistä asioista kaukana, vai olemmeko?

Kala ja ympäristömyrkyt

Norjassa on herännyt keskustelu siitä, kannattaako raskaana olevien, nuorten naisten sekä tyttöjen syödä runsaasti lohta. Helsingin Sanomissa oli artikkeli Norjassa käydystä keskustelusta. Norjalaisen patologian professorin Henrik Huitfeldtin mielestä Norjan terveysviranomaiset vähättelevät kasvatetussa lohessa olevan myrkyllisen dioksiinin terveysriskejä. Lisäksi Huitfeltin mukaan  runsas kasvatetun lohen syönti aiheuttaa syöpää sekä lasten kehityshäiriöitä. Hurjaa tekstiä. Keskustelun seurauksena Norjan terveysviranomainen Helsedirektoratet on muuttanut kalansyöntisuosituksiaan. Siinä missä ennen suositeltiin vähintään kahta kala-ateriaa viikossa, nykyisen suosituksen mukaan näitä kaloja voi syödä enintään puolitoista annosta viikossa. Päähuomion keskustelussa on saanut rasvaisiin kaloihin kertyvien ympäristömyrkkyjen vaikutukset sikiönkehitykseen. Huitfeldtin suositus on, että rasvaista kalaa pitäisi syödä enintään kahdesti kuussa.

• Norjassa heräsi huoli lohensyönnin vaikutuksista sikiölle, HS, 22.6.2013

Kuva: Flickr, fotoroto, Creative Commons-lisenssi

POP-aineet

Rasvaisen kalan syömisessä ongelmallisia aineita ovat niin sanotut POP-aineet (Persistent Organic Pollutants). POP-aineita ovat muun muassa dioksiinit, furaanit, PCBt ja organoklooratut torjunta-aineet. Osaa valmistetaan tai on valmistettu teollisesti, osa syntyy sivutuotteina esimerkiksi polttoprosesseissa. POP-aineet poistuvat elimistöstä hitaasti, jos ollenkaan. Dioksiinit ovat peräisin pääosin menneistä synneistä kuten huolettomasta jätteiden poltosta ja sellun kloorivalkaisusta. "Vanhojen" aineiden lisäksi listalle on tullut uudempia, kuten fluoratut aineet sekä bromatut palonestoaineet.  Itämeri on tunnetusti saastunut meri. Kalan kohdalla pätee sangen hyvin lausahdukseni: "Minkä taakseen jättää, sen lautaseltaan löytää."

Itämeri, Atlantti ja kalanrehu

Norjalaiset lohet eivät kasva saastuneessa Itämeressä, mutta mitä niille syötetään?
Evira toteaa sivuillaan näin: "Kasvatettu kala sisältää vain vähän dioksiineja ja PCB:tä, koska kalarehun laatua valvotaan." Eikö norjalaisille lohille syötettävän kalanrehun laatua sitten valvota vai mistä ympäristömyrkyt kassiloheen joutuvat?

Suomessa kalanrehusta on tehty ainakin seuraava selvitys:

• Kalanrehun puhtaus on tärkeä asia – dioksiini- ja PCB-pitoisuudet alle raja-arvojen, Evira 12.12.2011

Eviran Anja Hallikainen toteaakin Helsingin Sanomien jutussa: "Kirjolohi ja kasvatettu Norjan lohi kuuluvat niihin kaloihin, joita voi syödä kaksi kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Kasvatetun lohen myrkkypitoisuudet ovat enintään kolmannes Itämeren villin lohen pitoisuuksista".

Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että vuonna 2011 Osmo Soininvaara kertoi blogissaan ostavansa norjalaista kassilohta, koska se on puhtaampaa kuin Itämeren lohi ja koska Atlanttia ei saa rehevöitettyä. Suomella on itse asiassa silakoiden ja Itämeren lohen suhteen poikkeuslupa myydä  ihmisravinnoksi, vaikka dioksiinipitoisuudet ylittävät EU:n raja-arvot.

Mutta ihan puhtaat kalajauhot ei ole norjalaistenkaan pussissa. Kalankasvatus on norjalaisille iso bisnes. Norjalaiset haluavat nostaa endosulfaani-pitoisuuden raja-arvon  kymmenkertaiseksi. Endosulfaani on torjunta-aine, jonka käyttö on kielletty tai ollaan kieltämässä kaikkiaan 60 maassa. Endosulfaanin käyttö on yhä sallittu tietyissä erityistapauksissa. Norjalaiset syöttävät kaloilleen rehua, joka on peräisin Etelä-Amerikasta, jossa endosulfaania vielä käytetään. 

• Norge vil tillate mer gift i laksefôr, Aftonposten, 11.jun. 2013

 Suomalaiset suositukset

Suomessa Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee kala-ateriaa pari kertaa viikossa. Tähän ohjeeseen Evira on antanut täsmennyksen, jossa lapsille, nuorille ja hedelmällisessä iässä oleville on erityissuositukset koskien isoja silakoita ja Itämeren lohta ja taimenta sekä haukea. Itämerestä, etenkin Pohjanlahdesta ja Suomenlahdesta peräisin olevaa pyydettyä lohta tai taimenta ja silakkaa syömällä voi altistua tavanomaista suuremmille määrille terveydelle haitallisia dioksiineja ja PCB-yhdisteitä.

Kemikaalikimaran Facebook-sivulla kommentoitiin sitä, miksi Helsingin Sanomien jutussa suojelukohteena ovat vain tytöt. "Äidin kehosta myrkyt siirtyvät istukan ja äidin maidon kautta lapseen.
"Siksi tyttöjen naisten täytyy olla kalan syönnissä miehiä varovaisempia siitä lähtien, kun tytöt ovat pieniä"  Siemennesteen laadun on todettu heikkenevän, joten eikö ohjeiden pitäisi koskea myös poikia? Suomalaisissa ohjeissa mainitaaan lapset ja nuoret sekä erikseen hedelmällisessä iässä olevat. Raskaana olevia ja imettäviä varoitetaan lisäksi hauen syömisestä metyylielohopean takia.

Lisää kysymyksiä

Samaan aikaan puhutaan paitsi ympäristömyrkyistä mutta myös kalansyönnin puolesta. Hyödyt sydän- ja verisuonitautien kannalta ovat suuremmat kuin ympäristömyrkkyjä sisältämän kalan syömisen haitat. Minua on aina ihmetyttänyt, miten aivan erilaiset asiat saadaan yhteismitallisiksi keskenään.
Asiantuntijat ovat erimielisiä haitallisten aineiden riskirajoista. Kuka lopulta on oikeassa?  Pitääkö norjalaiseen kassiloheen suhtautua samalla tavalla kuin Itämeren loheen?

Uuden auton tuoksu ja kemikaalit

Penkit, ratti, kojelauta - muovia, nahkaa, tekstiilejä. Autonvalmistuksessa käytetyt materiaalit voivat sisältää terveydelle haitallisia aineita. Helsingin Sanomissa oli aiheesta tänään 8.6.2013 kirjoitus. "Kuin liimaa haistelisi."  Niin, mikä uudessa autossa oikein tuoksuu?

Kuva: Flickr, NMRA Motoring and Services,  Creative Commons-lisenssi

Amerikkalaisessa tutkimuksessa autoista löytyi muun muassa palonestoaineisiin viittaavia bromi- ja antimoniyhdisteitä, penkeistä ja käsinojista esimerkiksi lyijyä ja elohopeaa. Jos käytössä on PVC-muovia, hyvin todennäköisesti siitä vapautuu ftalaatteja. Polybromattuja palonestoaineita ei saa käyttää tekstiileissä, kuten vaatteissa, jotka on tarkoitettu pidettäväksi ihoa vasten. Tällaisia ovat esimerkiksi vuodevaatteet ja alusvaatteet. Auton sisäosia määräykset eivät koske. Eikä kukaan viime kädessä tiedä, mitä kaikkea auton ilmassa on tai käsiin irtoaa.

Penkeissä siis voi olla haitallisia aineita - voihan niitä olla ihan kotona sisällä pidettävissä huonekaluissakin.
Tulevassa kirjassa kerrotaan muun muassa styroksia sisältävistä säkkituoleista. Osa styroksia sisältää palonestoaineena heksabromisyklododekaania HBCD, jota pölähtää ilmaan, kun säkkituoliin istahtaa. Kyseisen aineen käyttö muuten loppuu viimeistään vuonna 2015. Ainetta pidetään sen verran haitallisena.

Helsingin Sanomien kirjoituksessa pohditaan auton sisältämien kemikaalien määrää ja todetaan, etteivät ihmiset ole raportoineet haitoista. Miten sellaisista voisi edes raportoida, kun ei tiedetä, mitä aineseokset aiheuttavat? Jorma Toppari mainitsi ftalaateista vuonna 2007 seuraavasti kosmetiikan yhteydessä: "Mutta kun täällä on mainittu esimerkiksi parfyymi, niin se parfyymi voi olla ihan mitä vain. Esimerkiksi ftalaatit ovat usein sellaisia, jotka tuoksuvat hyvältä. Uuden auton tuoksu - ftalaatin tuoksu." Monen nenään uusi auto tuoksuu hyvältä. Kemikaalikimaran FB-sivulla kommentoitiin puolestaan uuden auton hajua näin:

"Kävelin tällä viikolla kirjaston parkkipaikan vierestä ja yksi autoista haisi tekouudelta. Siinä paahteessa tuli mieleen, että sen auton kyytiin en kyllä vapaaehtoisesti menisi, sillä jos haisee jalkakäytävälle asti noin voimakkaasti, niin mitenkähän auton sisällä...?" 

Kuumuus edesauttaa aineiden haihtumista. Tummat penkit voivat auringossa suorastaan polttaa ihoa ja jos materiaalista on jotain irrotakseen, niin kyllähän sitä irtoaa. Parfymööri Max Perttula nuuhki uuden auton: "
"Kyllä täällä sellainen muovinen ja vähän fenolinen tuoksu on".

Mutta onko auton sisältämistä aineista haittaa? Eipä siihen kukaan osaa selkeätä vastausta antaa. Artikkelissa todetaan, että kukaan ei tiedä altistuuko autossa istuva myrkyille. Aineet voivat lisätä kemikaalikuormaamme, mutta minkä verran? Aineiden imeytyminen iho läpi on varsin pientä. Mutta esimerkiksi käsien kautta voi aineille altistua. Esimerkiksi pikkulasten esineissä ftalaatteja ei saa olla, koska lapset laittavat esineitä suuhunsa. Harva nuoleskelee rattia tai autonpenkkejä ja autossa harvemmin ollaan tuntitolkulla päivittäin - toisin kuin esimerkiksi huoneessa, jossa on se palonestoaineita sisältävä säkkituoli.  Ammatikseen autossa istuvilla tilanne on toinen. Autonvalmistajienkin tulee kiinnittää huomiota materiaaleihin ja niistä irtoaviin aineisiin.

• Uuden auton tuoksu voi vaarantaa terveyden, Helsingin Sanomat, 8.6.2013
• Parfymööri haisteli uuden Mitsubishin: "Navettamainen vivahde", Helsingin Sanomat 8.6.2013

Lue myös

• Sadattelua bensa-asemalla
• Paskajuttu
• Kiesin myrkkyliemi

Raskaana oleva laihduttaa?!

Luin jostain huutomerkin olevan niin voimakas, että sitä saisi käyttää vain kolme kertaa vuoden aikana. Erittäin rasittavia ovat tekstit, jossa kolme tai useampi huutomerkkiä on käytetty yhdellä ainoalla sivulla. Käytänkin huutomerkkiä hyvin säästeliäästi. Vältän myös linkittämästä tarkoituksella provosoivia juttuja, mutta nyt tuli tarve kommentoida.

Kuva: Flicr, mahalie, CC-lisenssi

Supermarjo aka Marjo Niittyviita paljastaa syöneensä raskausaikana 1000 - 1200 kcal päivässä. Normaali energiankulutus Marjon kaltaisella runsaasti liikkuvalla naisella on noin 2000 kcal. En tiedä, pitääkö Supermarjon väite paikkansa - hiukan epäilen. Mutta jos pitää, hän on ollut koko raskautensa ajan laihdutuskuurilla. Ruokavalio sinänsä kuulostaa järkevältä, mutta raskaana oleva ei saa laihduttaa, ellei kyseessä ole todella merkittävä ylipaino, josta voi aiheutua muita riskejä.

Raskaudessa on elimistölle tehtävää ihan riittävästi. Siihen ei enää tarvita päälle laihduttamisesta aiheutuvaa lisärasitusta. Marjo Niittyvilla on todennäköisesti syönyt hyvin terveellisesti, joten sikiö toivon mukaan on saanut kaiken tarvitsemansa. Jos ruokavalio ei ole monipuolisesti koostettu ja ravinnon määrä on reilusti alakanttiin, voi käydä niin, ettei sikiö saa kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita.

Pysyvät ympäristömyrkyt kertyvät maksaan ja rasvakudokseen. Laihdutettaessa nämä myrkyt lähtevät liikkeelle päätyen sikiöön ja äidinmaitoon. Imettettäessä paino monella laskee itsestäänkin, mutta jos ei laske, paniikinomainen painonpudotus ei ole tarpeen. Äidinmaidossa on esimerkiksi elintarvikkeista peräisin olevaa dioksiinia. Positiivista on se, että määrät ovat paljon pienempiä kuin vielä parikymmentä vuotta sitten.

"Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan äidinmaitoon kertyvien ympäristömyrkkyjen dioksiinin ja PCB:n pitoisuudet ovat laskeneet Suomessa parinkymmenen vuoden aikana lähes 85 prosenttia."

• Äidinmaidon ympäristömyrkyt vähentyneet yli 80 prosenttia, Turun Sanomat, 3.2.2011

Hieno juttu, siitä huolimatta että omat lapseni  ovat varmaan saanut reippaamman annoksen ympäristömyrkkyjä kuin nykyiset vauvat. Ympäristömyrkyillä voi olla vaikutuksia esimerkiksi kiillevaurioiden syntymiseen.

Lihominen raskausaikana on yksilöllistä, jollakin paino nousee alle 10 kiloa, jollakin yli 20 kiloa. Mutta vaikka laihduttamista ei missään tapauksessa odottavalla suositellakaan, tyhjät kalorit kannattaa jättää pois. Tyhjiä kaloreita saa karkeista, leivonnaisista, limuista, sipseistä -  tiedätte kyllä.

Marjo Niittyvillan konstit ja niiden uutisoinnit ovat omiaan lisäämään epäterveellisen ilmiön lisääntymistä. Aina löytyy niitä, joille raskauskilot ovat kauhistus. Synnyttäneiden julkkisnaisten ulkomuotoa tarkkaillaan ja oi mitkä kehut saa, jos raskauskiloja ei ole tai jos ne hävinnyt viikossa. Kovin kummalliseksi on mennyt, kun raskauskilot ajavat lapsen terveyden ohi - supertyhmää.

• Supermarjo paljasti rajun raskausruokavalionsa – Söi vain 1200 kaloria, Iltasanomat, 11.4.2012
• Vaarallinen trendi: Odottavat äidit pysyttelevät hoikkina hinnalla millä hyvänsä, Iltalehti 17.6.2011

Kosmetiikan nitrosoamiinit, lyijyt ja nikkelit

Ripsivärin nitrosoamiini

Kuluttaja-lehti julkisti näyttävästi ripsiväritestinsä tulokset. Yllätys oli se, että Lumenen ripsarista löytyi nitrosoamiinia NDELA:ta, karsinogeenista eli syöpävaaraa lisäävää ainetta. Ripsivärin säilöntäaineet, nitriitit tai nitraatit, reagoivat tuotteessa olevien aminohappojen kanssa. Kyseessä on samanlainen reaktio, jonka takia lihatuotteiden nitriiteistä varoitellaan.

Kuva: Flickr, AlisonKillilea, Creative Commons-lisenssi

Millainen riski ripsivärin nitrosoamiinista muodostuu? Lumenen Blueberry-ripsiväristä löytyi nitrosoamiinia 16 mikrogramaa/ kilo. Kun putkilon koko on 7 ml, on koko ripsiväriputelissa haitallista ainetta 16 mikrog/kg * 0,007 kg = 0,000 000 112 g. Jos ripsarista sivelee 100 kertaa (runsaan kolme kuukautta kerran päivässä), kerta-annos on suuruusluokkaa 0,000 000 001 grammaa eli yksi nanogramma/vrk.

Tehdäänpä pieni vertailu. Kärvennettyä ruokaa tulee välttää, koska se sisältää syöpävaarallisia yhdisteitä. Suomalaiset saavat  ruoasta syöpävaarallisia PAH-yhdisteitä 32 mikrogrammaa eli 32 000 nanogramaa / vrk ja todella haitallista bentso(a)pyreeniä yli 200 nanogrammaa/vrk. (Lähde: Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat, Eviran julkaisuja 13/200)

Siis näin:
PAH -yhdisteitä 32 mikrogrammaa/vrk  (ruoka)
Bentso(a)pyreeni 0,2 mikrogrammaa/vrk (ruoka)
Nitrosoamiini NDELA  0,001 mikrogrammaa/vrk. (ripsiväri)

Ruoka kaiken lisäksi syödään, joten aine todella joutuu elimistöön. Ripsiväri on ripsen pinnalla ja osittain iholla ja pestään pois. Vaikka kosmetiikka ei saa sisältää nitrosoamiineja, Kuluttaja-lehden otsikointi on yliampuva, etten sanoisi iltapäivälehtimäinen. Kannessa lukee "Myrkkyä maskarasssa" ja itse jutussa "Myrkyllinen katse". Määrät ovat kuitenkin mitättömiä ja itse jutussakin todetaan, että on hyvin epätodennäköistä tai mahdotonta, että ripsiväri voisi aiheuttaa syöpää.
Kuluttaja-lehti, olen pettynyt. Jutun otsikointi meni hysterian puolelle. 

Lyijyä huulipunissa

Hieman vastaavanlaista uutisointia on tehty huulipunien lyijystä. Lyijy on raskasmetalli, joka kertyy elimistöön.
Lyijyä on löydetty myös luonnonkosmetiikan tuotteista. Raskasmetalli voi olla peräsin joko ihmisen toiminnasta tai maaperästä.

• Tanskalaistutkimus paljastaa: Tutuissa huulipunissa myrkyllistä lyijyä, Iltalehti 5.1.2011
• 400 huulipunasta löytyi lyijyä, Taloussanomat, 15.2.2012

InciMix on ottanut asiaan kantaa. "Vai on taas löytynyt huulipunista lyijyä"

"Samanlaisia uutisia voitaisiin kirjoittaa mistä tahansa aineesta mihin tahansa liittyen. Hiekkalaatikostakin löytyi lyijyä. Hengitysilmasta löytyi mikrobeja. Ei tämä maailma ole steriili! Se ei silti tarkoita, että olisi vaarallista hengittää, leikkiä hiekkalaatikolla tai käyttää huulipunaa. Hyvää perspektiiviä antaa se, ettei uutinen kerro mitään määristä. Määrä on todennäköisesti ollut minimaalinen, ts. edelleen sitä huulipunaa saisi syödä paljaaltaan kerralla aika monta kymmentä kiloa, että saisi edes mainittavan määrän lyijyä kerättyä eikä se vieläkään olisi vaaraksi."

Lue InciMixin koko vuodatus täältä: Huulipunavaara 
Ei lisättävää, paitsi että eipä sitä huulipunaa kannata muutenkaan kilotolkulla sivellä. Ei näytä hyvältä. 

Nikkeliä kivideodorantissa

Viimeisin esimerkki on mielestäni yllättävin ja erilainen, sillä kysymyksen esittäjä on saanut tuotteen epäpuhtaudesta oireita. Sain sähköpostiini seuraavan kysymyksen:

"Ostin Madaran tuotemerkin deodorantin. Noin viikon käytön jälkeen kainaloalueelle alkoi tulla kutiavaa ihottumaa. Lopetin deodorantin käytön ja ihottuma katosi. Oli siis selvää, että ihottuma johtui tuotteesta.

Otin yhteyttä Madaran maahantuojaan Natcos oy:hyn koska oikeasti harmitti, että olin heittänyt 12 euroa hukkaan kun deodorantti ei sopinutkaan. Natcos vastasi varsin pian ja tässä yksi osa vastauksesta:

"Mádaran deodorantissa yhtenä vaikuttavana aineena on Potassium alum, eli maamineraali, jota kutsutaan myös kristallikiveksi. Se louhitaan maaperästä, jolloin mukana voi olla esim. nikkeliä, jolle voit olla herkistynyt. Tai sitten joku muu raaka-aineista on aiheuttanut sinulle herkkyysreaktion."

Nikkeli! Siitä se varmasti johtui, koska olen välillä hyvinkin herkkä nikkelille, mutta enpä olisi koskaan osannut ajatella moista, että deodorantti voi sisältää nikkeliä. Nikkeli yliherkkyys on käsittääkseni nykyään aika yleinen vaiva. milläköhän muulla salanimellä nikkeli voi kulkea. Minä varon tästä edes tuota potassium alumia, mutta osaavatkohan muut nikkeliallergikot?"

Jos on herkistynyt nikkelille, oireita voi tulla pienestäkin määrästä.  Potassium alum tarkoittaa kalium alunaa ja nikkeli on tuotteessa epäpuhtautena, joten sitä ei mainita INCI-listassa. Ei merkitä myöskään huulipunien lyijyä tai ripsarin nitrosoamiinia.  Toisaalta se, että jossain tuotemerkissä on epäpuhtauksia, ei tarkoita, että kaikissa olisi. Mutta vaikea homma. Kuka voi  tietää, missä niitä epäpuhtauksia on ja missä ei? Tässä tapauksessa epäpuhtaudesta todella saattaa olla haittaa.

Katastrofaalista menoa

Viime aikojen ympäristöuutiset eivät ole olleet mitenkään mieltä ylentäviä. Juuri kun BP:n jättimäinen öljyvuoto on saatu tukittua, Unkarissa levähtää lieteallas tuhoisin seurauksin. Tällaisia juttuja ei saa tapahtua - ja kuitenkin niitä tapahtuu.

Blacksmith instituutti pitää kirjaa maailman saastuneimmista paikoista. Vuoden 2008 raportissa kerrotaan kullankaivuun aiheuttamista elohopeamyrkytyksistä, saastuneesta pohjavedestä, likaisesta kaupunki-ilmasta Kairossa sekä Intian ja Kiinan suurissa kaupungeissa, lyijyakkujen kierrätyksestä, kemiallisten aseiden tuhoamisesta...

Kuva: Käytettyjen lyijyakkujen lajittelua Keniassa, (Blacksmith Institute)

Kuva: Kromi, karsinogeeninen yleisesti käytetty aine värjäyksessä,  Noraiakheda, Kanpur India, (Blacksmith Institute)

Vuoden 2009 raportissa esitellään 12 tapausta, joissa tilannetta on saatu parannettua, ettei ihan synkistelyksi menisi. Uudelle listalle on tyrkyllä  taas uusia toinen toistaan pahempia esimerkkejä. Tällaisia raportteja lukiessa ja kuvia katsellessa tulee väkisinkin mieleen asioiden suhteellisuus. Välillä tuntuu, että länsimaisen kuluttajan suurimpia huolia on se, millaista rasvaa vauvanpeppuihollensa sivelee ja onko sampoossa silikonia, joka kaiken lisäksi ei edes ole ihmiselle haitallista ainetta tai pitääkö olla huolissaan karkkien lisäaineista. Unkarin lietevuoto ja muut ympäristökatastrofit, työsuojelulaiminlyönnit ja täydellinen välinpitämättömyys ahdistavat oikeasti. Tulva on hirvittävä juttu, kemikaalitulva vielä pahempi. Vetää sanattomaksi.

• World worst polluted places, Blacksmith Institute

Lue myös 

• Syö itse muovisi
• Saastuttamisen maksimointia
• Myrkyllistä käyttötavaraa

PS. Vaikka blogissa on satunnaisesti taukoja, kirjoittelen edelleenkin. Olen vaihtanut työpaikkaa ja uuden homman myötä joudun matkustelemaan. 

Onko vedenkeittimen käyttö murhaa?

Vieraskirjaan ilmestyi jokin aika sitten kysymys:

Olen pohdiskellut, että voiko muovisesta vedenkeittimestä liueta veteen haitallisia aineita. Kannattaisiko muovinen keitin korvata esim. teräksisellä?

Vedenkeittimestä voi irrota aineita, kuumaan veteen helpommin kuin kylmään. Muistatte myös varmaan  tapauksen joulun 2009 alta, kun pikkujoulujuhlan jälkeen 15 vanhainkodin asukkaalle tuli terveyskeskuskäynti. Vanhukset saivat kuparimyrkytyksen glögistä, joka oli lämmitetty vedenkeittimessä.

Kysäisin vedenkeittimistä Tullilaboratoriosta, jossa testataan muun muassa maahantuotavia elintarvikkeita ja kulutustavaroita. Onko keittimissä eroja ja onko niitä hylätty testeissä? Vedenkeittimiä on markkinoilla useamman tyyppisiä: muovisia tai metallisia, joissa kuumennusvastus on näkyvissä tai ei ole näkyvissä. Tullilaboratorion Leena Partasen näkemuksen mukaan nykyiset keittimet, jotka pääsääntöisesti ovat sisältä metallia ja kuumennusvastus on sisäpohjan alla piilossa, ovat parhaita sekä mahdollisesti irtoavien ei-toivottujen aineiden suhteen että käytön suhteen. Tullilaboratorion tutkimuksissa  nämä sisältä terästä olevat keittimet ovat kaikki läpäisseet testit. Huonoinpana vaihtoehtona voidaan pitää muovista, "halpisversiota", jossa kuumennusvastus on keittimen sisällä näkyvissä. Muovista voi irrota aineita kuumaan veteen, samoin myös kuumennusvastuksesta. Vastus on usein niklattua kuparia. Siihen kertyy helposti kalkkia, ja kun sitä puhdistetaan, siitä irtoaa nikkeliä ja kuparia. Sama tapahtuu, jos keittimessä keitetään jotain hapanta, kuten todennäköisesti kävi vanhustenkerhon pikkujouluglögiä lämmitettäessä. Jotta lämmityskierukasta ei pääsisi irtoamaan mitään - ja muutenkin hygieniasyistä -  kierukan ei pitäisi olla keitettävän veden kanssa kosketuksissa. 

Näillä ohjeilla vedenkeittimen hankitaan, joskin teräksisenkin keittimen kanssa puuhaaminen voi olla murhaa - ainakin alla olevan kuvan mukaan.

Kuva: :http://www.flickr.com/photos/alexnormand/ / CC BY 2.0

• Ruokamyrkytysten syyksi varmistui kupari, Yle.fi, 16.12.2009 
• Usein kysyttyä kontaktimateriaaleista, Evira

Lue myös

• Paistinpannuprobleemi
• Astioita on moneksi
• Ja sillä silikoni  
  

Elohopeaa ja energiansäästöä

Sattui silmiin Uuden Suomen artikkeli "Kiinalaistehtaassa joukkomyrkytys elohopeasta". Yli 150 työntekijää on saanut elohopeamyrkytyksen, joka ilmenee päänsärkynä, hiustenlähtönä, nivelsärkyinä  ja vapinana. Tehtaan sähkö- ja valolaitteita valmistavilla tuotantolinjoilla käytetään nestemäistä elohopeaa.

Kumpi on ekologisempi ratkaisu käyttää hehkulamppuja, joissa ei ole elohopeaa vai energiansäästölamppuja, joiden valmistuksessa on vakavia terveys- ja ympäristöhaittoja? Ekologisuus on sangen usein hyvin vaikeasti määritettävissä oleva asia. On helppo sanoa, että energiaa pitää säästää, mutta miten se pitää toteuttaa? Lämpimissä maissa on järjetöntä lämmittää lampuilla ja viilentää ilmastoinnilla. Vaan entä Suomessa - etenkin nyt, kun ulkona on parikymmentä astetta pakkasta?

Entä miten voidaan vertailla suuremman energiankäytön haittoja verrattuna satojen ihmisten terveyteen? Elohopeamyrkytyksiä on sattunut aikaisemmin. Kiinassa työsuojelu on todella heikossa kantimissa. Halvalla tuotettua, kyseenalaisin menetelmin. Suuri osa niistä lampuista tuodaan länsimaihin - meille.

Lue myös

• Lamppu välähti 
• Mitä jos lamppusi sanoo poks? 
• Energiansäästölampusta ongelmia?
  

Tina onkin lyijyä

Kirjoitin eilen teille ilotulitteista. Toinen vuoden vaihtumiseen liittyvä asia on tinojen valaminen, kun halutaan kurkistaa, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Vanha perinne on valaa "tinaa". Sana on lainausmerkeissä, sillä tina ei suinkaan ole tinaa vaan 90 %:sti lyijyä - raskasmetallia, joka voi käsistä kulkeutua ja kertyä elimistöön.  Uudenvuoden "tinojen" käsittely ei siis ole mitenkään terveellistä puuhaa. Etenkään lasten ei kannata antaa kosketella tinoja. Parasta on jättää koko tinanvalanta väliin. Käytettyjä "tinoja" ei saa laittaa roskiin, vaan ne kuuluvat ongelmajätteen keräykseen. Kuvassa ihan aitoja hevosenkenkiä.

Ylen sivuilla esitellään vaihtoehtona steariinin tai sokerin valaminen. Tarkkana saa tosin siinäkin puuhassa olla, sillä etenkin sokeri lämpenee todella kuumaksi. Kemikaalikimara -kirjassa esittelin vaihtoehtona perinteisen kahvikuppiennustuksen, joka sopii lapsillekin. Ennustamiseen tarvitaan kahvikuppeja ja erilaisia esineitä: langanpätkiä, leikkiauto, kiviä, kolikko, jne. Jokainen saa vuorollaan nostaa kupin, katsoa esineen, jonka perusteella ennakoidaan vuoden tapahtumia. Onko tulossa matka, vaalea ihailija tai kenties uusi työpaikka. Kahvikuppiennustus on lisäksi ihan yhtä luotettava kuin perinteinen tinanvalanta. Erilaisia leikkejä sekä askarteluohjeista löytyy myös kirjasta "Kaiken maailman juhlat".

Lue myös

• Tulevan ennustaminen onnistuu myös sokerista tai kynttilänpätkästä, Yle 29.12.2009 
• Ennusta ekologisesti, sulata sokeria, Yle 29.12.2009
  
• Uudenvuoden rätinää ja pauketta 
• Vieraskirja  
• Olenko ongelmajätettä?
  

Kuva: http://www.flickr.com/photos/jclement/ / CC BY-NC 2.0

Mitä jos lamppusi sanoo poks?

Valoa marraskuun pimeyteen ja lampputietoa lukijoille. Vastaan jo ajat sitten saamaani kysymykseen, mitä tehdä energiansäästölampun rikkoutuessa. Energiansäästölamput ovat pieniä loistelamppuja ja sisältävät  siten pienen määrän elohopeaa. Käytetty lamppu tulee toimittaa ongelmajätekeräykseen. Mutta entä sitten, jos lamppu paukahtaa rikki? Minne ne elohopeat joutuvat?

Asiasta on tehty oiva yhteenveto Lampputieto-sivustolla, josta lainaan lampun rikkoutumista koskevan asian tähän. Sivustolla kannattaa käydä tutustumassa muutenkin, sillä asiaa löytyy muun muassa lamppuvalinnoista ja  energiansäästöstä.

Energiansäästölamput sisältävät pieniä määriä elohopeaa, joten lampun rikkoutuessa kannattaa noudattaa varovaisuutta. Kylmässä uudessa lampussa elohopea on joko pienten elohopeapisaroiden muodossa, kiinteänä amalgaamina tai elohopea-rautapisaroina. Kun lamppu sytytetään, elohopea höyrystyy ja täyttää lampun höyryllä. Kun lamppu kylmenee sammuttamisen jälkeen, elohopea palaa pisaroiksi tai kiinteämpään muotoon lasin sisäpinnalle.

Yksittäisen kylmän lampun rikkoutuminen ei aiheuta terveyshaittaa. Kun kylmä lamppu särkyy, elohopea säilyy lasin pintaan tarttuneina pisaroina, amalgaamina tai elohopea/rautakerroksena lasipalasissa, mutta ei leviä huoneeseen elohopeahöyrynä.

Suosi umpinaisia valaisimia esimerkiksi lastenhuoneissa

Kuuman lampun rikkoontuessa myrkyllistä elohopeahöyryä vapautuu huoneilmaan. Vakavampi terveyshaitta aiheutuu kuitenkin vasta jatkuvammasta altistumisesta elohopeahöyrylle. Kuuman lampun rikkoutumisen ehkäisemiseksi on kuitenkin järkevää käyttää umpinaisia valaisimia sellaisissa käyttötiloissa, joissa lampun rikkoutuminen on todennäköisempää, esimerkiksi lasten huoneissa.

Ehjästä lampusta ei pääse elohopeaa huoneilmaan.

Toimi näin kylmän lampun rikkoutuessa:

• Kerää lasinsirut ja muut osat esimerkiksi jäykällä paperilla tai pahvilla ja laita jätteet kannelliseen lasi- tai muovipurkkiin.
• Pyyhi sen jälkeen lattia pienellä märällä rätillä. Laita myös rätti purkkiin.
• Sulje purkki ja merkitse kirjoittamalla purkkiin esimerkiksi ”voi sisältää energiansäästölampusta peräisin olevaa elohopeaa”.
• Vie purkki ongelmajätteen keräyspisteeseen.
• Älä käytä pölynimuria.

Pölynimuri voi levittää elohopeapölyä ja elohopeapisarat voivat jopa höyrystyä. Näin elohopea siirtyy hengitysilmaan. Keskuspölynimuria voi käyttää, koska siitä poistoilma menee ulos. Jos keskuspölynimuria käytetään, pitää säiliö tyhjentää ja viedä ongelmajätekeräykseen.

Pisaramuodossa, amalgaamina tai elohopea/rauta-yhdisteenä elohopea ei imeydy merkittävässä määrin ihon läpi. Käsien kautta suuhun joutuva elohopea imeytyy vain hieman, ja terveysriski on pieni. Käsien pesu on suositeltavaa.

Toimi näin lämpimän lampun rikkoutuessa:

• Päällä olevan, kuuman lampun rikkoutuessa myrkyllistä elohopeahöyryä vapautuu pieniä määriä huoneilmaan. Sulje ovet huoneeseen jossa lamppu on mennyt rikki.
• Tuuleta huone esimerkiksi avaamalla ikkuna ja poistu huoneesta.
• Eurooppalainen lamppualan järjestö (ELC) suosittelee, että huonetta tuuletetaan 20-30 minuuttia.
• Kun lampun rikkoutuneet osat ovat viilentyneet voit toimia samalla tavalla kuin kylmän lampun rikkouduttua.

Lähde: lampputieto.fi

Lue myös

• Lamppu välähti
• Energiansäästölampusta ongelmia?
• Olenko ongelmajätettä?

Sata kehua

KEHU 74. Näin pimeän aikaan tarvitaan paitsi valoa myös heijastimia. Kehut kaikille, jotka käyttävät heijasinta. Hommatkaa läheisillenne sellaiset ja käyttäkää itsekin.

Kuva: http://www.flickr.com/photos/carstenkessler/ / CC BY-SA 2.0

Harakan hylje ja ympäristömyrkyt

Kuva:  Asta Ekman

Lupasin kirjoittaa yhteenvedon kemisti, FM Asta Ekmanin luennosta Helsingin työväenopistossa 26.10.2009. Astan luennon aiheena oli luontaiset ja ihmisen tuottamat haitalliset aineet luonnossa. Esityksessä oli todella paljon asiaa, joten tiiivistin tähän ydinkohdat.

Yleistietoa kemikaaleista

Kemikaalit voi jaotella luonnon kemikaaleihin tai ihmisen valmistamiin eli synteettisiin aineisiin. Kummassakin ryhmässä on sekä hyödyllisiä, haittomia, vaarallisia tai erittäin vaarallisia aineita. Luonnon yhdisteiden joukossa voi olla hyvinkin vaarallisia aineita, sillä kasvit kehittävät myrkkyjä suojautuakseen tuholaisilta. Esimerkiksi luonnon hajusteet eivät aina ole turvallisempia kuin laboratoriossa valmistetut. Luonnon vaarallisia aineita ovat esimerkiksi mikrobimyrkyt aflatoksiini, botuliini, okratoksiini, patuliini sekä epätäydellisessä palamisessa syntyvä häkä.

Monesti kemikaaleilla tarkoitetaan teollisesti valmistettuja aineita. Synteettisiä kemiallisia aineita käytetään monissa tuotteisssa (esimerkiksi kosmetiikka, torjunta-aineet, tuttipullot, tietokoneet)

Se, että jotain kemikaalia on tuotteessa, ei vielä tee sitä vahingolliseksi.

Pitää tietää:

• paljonko kemikaalia on tuotteessa
• siirtyykö kemikaali ihmiseen ja ympäristöön
• miten vaarallista kemikaali on
• millainen määrä vaikuttaa ihmisen terveyteen ja ympäristön hyvinvointiin

Kemikaalista, jolle ei altistuta, ei voi myöskään olla haittaa.

Ympäristön kannalta haitalliset aineet

Luonnon omat kemikaalit (ja suurin osa synteettisistä kemikaaleista) on luonnossa hajoavia. Ympäristön kannalta ongelmallisempia ovat aineet, jotka:

• Eivät hajoa tai hajoavat erittäin hitaasti
• Kertyvät eliöihin ja ovat niille myrkyllisiä pieninäkin pitoisuuksina
• Rikastuvat ravintoketjussa

Osa synteettisistä aineista on erittäin pysyviä. Tällaisia aineita ovat muun muassa PCB, dioksiinit ja furaanit. Erittäin haitallisia aineita voi syntyä vahingossa, esimerkiksi polttoprosesseissa.  Vaikka pitoisuus, jona kemiallinen yhdiste pääsee luontoon olisikin hyvin pieni, voi se rikastua vaaralliseksi pitoisuudeksi ravintoketjun huipulle. Esimerkkejä: PCB-, DDT-, dioksiini- ja furaaniyhdisteet, elohopea, lyijy, ja kadmium. Nykyisin huomio kiinnittyy fluoriyhdisteisiin. Pysyvät tai hitaasti hajoavat aineet kertyvät ravintoketjun huipulle, kuten petokaloihin.  Tästä syystä esimerkiksi kalan syömiselle on olemassa suositukset.

Hylkeet

Kuvassa on Astan kuvaama hylkeenpoikanen Harakan saarella Helsingin edustalla. Asta on tutkinut harmaahylkeiden PCB-pitoisuuksia. (Verkkoihin ym. kuolleilla hylkeillä) Ympäristömyrkyt kertyvät pääosin rasvakudokseen. Uroksilla on pienemmät pitoisuudet kuin naarailla, sillä hylje-emoista osa myrkyistä siirtyy hylkeenpoikasiin.

Ilma
Pahimmat ilman epäpuhtaudet Helsingissä ovat typpidioksidi ja pienhiukkaset sekä jossain määrin alailmakehän otsonimäärien kasvu. Myös katupöly ja kaukokulkeumat ovat riesana. Pääkaupunkiseudun päästölähteitä ovat satama-toiminta, liikenne, puiden pienpoltto ja energian tuotanto.

Tatuoinnit ja epiduraalipuudutus

Voiko tatuoituun alaselkään laittaa epiduraalipuudutuksen? Asia saattaa juolahtaa mieleen vauva-ajatusten myötä, mutta asia koskettaa myös miehiä. Heillekin voidaan joutua tekemään puudutuksia. Asiaa pohtivat erityisesti ne, joilla on tribaali pakaroiden yläpuolella tai selässä kasvaa puu, kuten kuvan naisella.

Asiasta on liikkeellä ristiriitaista tietoa, eikä asia välttämättä ole ollut aivan selvä hoitohenkilökunnallekaan. Joidenkin mukaan tatuointi estää puudutuksen antamisen, joidenkin mukaan ei. Riskinä on, että neulan kärkeen tarttuu väriaineita, kuten atsovärejä, tai lateksipartikkeleita ja metallien, kuten alumiinin, titaanin, raudan, kuparin tai magnesiumin suoloja tai pahimmillaan raskasmetalleja. Lue aikaisempi postaukseni tatuointiväreistä.

Selvittelin asiaa Kemikaalikimara-kirjaa kirjoittaessani ja otin yhteyttä asian tiimoilta HYKS:iin. Sain asiantuntevan vastauksen sekä linkin erikoislääkäri Vesa Kontinen kirjoittamaan artikkeliin Finnanest-lehdessä.

Tatuointi voi teoriassa aiheuttaa ongelmia vain silloin, jos sen läpi pistetään. Ensisijaisesti pistokohta valitaan siten, että siinä ei ole väriainetta. Mutta jos tämä ei ole mahdollista, ihon lävistämiseen voidaan käyttää erityistä ohjainneulaa tai ihoon tehdään pieni viilto, jolloin väriainekerros ohitetaan. Nämä konstit vähentää merkittävästi neulan kärkeen mahdollisesti tarttuvien ihon solujen määrää.

Kontisen artikkelin mukaan yhtään tatuoinnin läpi tehdyn epiduraali- tai spinaalipuudutuksen aiheuttamaa komplikaatiota ei ole kuvattu eikä ole lääketieteellistä perustetta jättää tatuoinnin takia puuduttamatta. Tarvittaessa käytetään ohjainneulaa tai muutaman millimetrin ihoviiltoa. Aivan tuoreen tai tulehtuneen tatuoinnin läpi ei voi puuduttaa. Sama pätee, jos iho on muuten haavainen tai tulehtunut.

 Lähde:

• Tatuoinnin ja neuraksiaaliset puudutukset, Kontinen Vesa, Finnanest, 2007, 40 (3)

Lue myös:

• Tatuointiväreille vihdoinkin sääntelyä
• Miten eroon tatskasta?

Kuvat: Shannon Archuleta, Flickr, lisensoitu Creative Commons-lisenssillä

Miten eroon tatskasta?

Parhaimmillaan tatuointi on tyylikkäästi toteutettu taideteos, jota tatuoinnin ottaja rakastaa koko elämänsä, kuten ystävälläni, jolla on upea lintuaiheinen kuva ylävartalossa. Pahimmillaan kuva on hetken mielijohteesta otettu surkeasti väkerretty tekele, jota häpeää ja josta haluaa eroon hinnalla millä hyvänsä. Onko sinulla tatuointi? Jos on, niin kerro blogin lukijoille. Millaisen ja miksi otit ja oletko tyytyväinen?

Tatuointien poisto sopii hyvin jatkoksi tatuointivärejä koskevalle postaukselleni. Mitä tehdä, jos tatuointi on niin epäonnistunut, ettei sitä jaksa katsella? Tai jos valittu kuva ei enää tunnu omalta? Jos hyvin käy, tatuoinnin voi poistaa tai häivyttää, mutta mitenkään varma tulos ei ole.

Keinoja tatuoinnin poistamiseen on useita, mutta halpaa ja hyvää konstia ei ole olemassakaan.

Leikkaus

Niks ja naks, ompeleet päälle. Tatuointi yksinkertaisesti leikataan pois ja iho kiristetään. Leikkaaminen sopii ymmärrettävästi vain pienille tatskoille ja jäljelle jää arpi.

Laser

Laseria käytettäessä iholle surautetaan laserpulsseja, joilla väripigmentit hajotetaan pieniin mikroskooppisiin osiin. Hajonneet pigmentit poistuvat verenkierron ja aineenvaihdunnan kautta elimistöstä. Vain tietty määrä kuona-aineita poistuu kehosta kerrallaan ja poistumiselle on varattava aikaa. Hoitokertojen määrä riippuu tatuoinnin koosta, käytetystä väristä ja miten syvälle se on laitettu. Poistosta voi tulla helposti monta kertaa kalliimpi operaatio kuin tatuoinnin tekemisestä. Oheisesta Youtube-pätkästä voi katsoa, miten laseroinnit onnistuvat.





Kuvan muokkaus

Kuvaa on mahdollista muokata, mikä ei tietenkään poista tatuointia. Riskinä on, että muuttettukaan kuva ei miellytä. Vastatatuoinnilla kuva peitetään valkealla tai harmaalla pigmentillä tavallisen tatuoinnin tapaan.

Vaalennusvoiteet

Netissä myydään "supertehokkaita" vaalennusvoiteita. Voi tietysti miettiä, jos laserilla ei välttämättä saada tatuointeja kokonaan pois, miten siinä onnistuisi joku voide. Voitella saatetaan saada tatuointia vaalennettua, mutta kokonaan ne eivät pysty väriä häivyttämään.

Tuumaustauko

Ennen kuin päättää ottaa tatuoinnin, kannattaa pitää tuumaustauko ja ehkä toinenkin. Päätöstä ei kannata tehdä ikinä humalassa ja kuvaakin on syytä miettiä tarkkaan. Se, mikä 17-vuotiaana on nasta juttu, voi nelikymppisenä olla piinaavan noloa. Tatuoinnin poistaminen kun ei ole ihan helppo juttu, mikä käy ilmi myös tästä keskusteluketjusta, josta pari lainausta.

"Joskus nuorempana kaameassa humalassa kavereitten kanssa leikittiin neuloilla ja musteella, nyt 6 vuotta myöhemmin kaduttaa enemmän kuin koskaan. Ainoa "tatuointi" jonka _ehdottomasti_ haluan pois on äärettömän ruma hakaristi peukalon hangassa. En todellakaan keksi mikä pisti minut tatuoimaan jotain tuollaista itseeni mutta nyt se pitäisi saada pois."

"Joo-o.. Se on niin totta, että noita tatuointeja pitäis kyllä miettiä TARKKAAN ennen kuin ottaa. Itse ekan tatskan otin joskus about 19-vuotiaana,sellasen kiinalaisen merkin jonka piti olla mun nimeni etukirjain. No sitten mulla selvisi, ettei kanji-merkeissä ole yksittäisiä kirjaimia, ja se saattoi siis tarkoittaa ties mitä.. Itse sen sitten poistin lapaluustani, ihoa rikkomalla niin, että muste tuli pois..Sitten teetätin alaselkääni perhosen omasta mallista, malli oli hieno paperilla (pelkät ääriviivat), mutta lopputulos aivan kaamee! Ei yhtään mallin mukainen, sutaisten tehty...itku pääsi. Pari vuotta se oli, sitä sitten hinkkasin pois, ja neulalla rikoin pintaa ja tein vaikka mitä.. "

Entä miten hyvin tatuoinnit ja epiduraalipuudutus sopivat yhteen? Pakottaako alaselän tribaali kärsimään synnytyskivuista, jos puudutusta ei voi antaa. Siitä oma postaus myöhemmin.

Suomen rumin tatuointi?

Oletko jo äänestänyt Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kisassa Suomen rumimmasta tatuoinnista? Onko se Mikke Rintamäen psykedeelinen piikityskuva, Jyri Suksen "Lähetään naimaan"-teksti, Olli Tahvanaisen pakaraan tatutoitu "PERSE" vai joku muu. Äänestysaika jatkuu kesäkuun loppuun asti. Kisan voittaja - siis niistä tatuoiduista - saa lahjakortin tatuointiliikkeeseen. Yhteystietonsa jätteneiden vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja. Onko muuten ollut kisaa hienoimmasta tatuoinnista?

Lue myös nämä:

• Tatuointiväreille vihdoinkin sääntelyä
• Tatuoinnit ja epiduraalipuudutus
• Tatuointi, Terveyskirjasto, 7.8.2008
• Nuorena otettu tatuointi poistetaan varmimmin, mtv3.fi, 18.02.2008

Kuvat 1 ja 2: Shannon Archuleta, Flickr, lisensoitu Creative Commons-lisenssillä

Tatuointiväreille vihdoinkin sääntelyä

Kosmetiikasta ollaan kovin huolissaan. Juttuja aiheesta voi lukea lähes päivittäin, toisin kuin tatuointiväreistä, vaikka jälkimmäisiä nakutetaan ihoon pysyvästi. Tatuointiväreillä ei myöskään ole tähän mennessä ollut minkäänlaista lainsäädäntöä, ei esimerkiksi listoja sallituista tai kielletyistä aineista. Kosmetiikan pykälät kun eivät ole koskeneet tatuointivärejä. Lainsäädännössä on aivan käsittämätön aukko. Kuka hyvänsä saa ryhtyä tatuoijaksi, eikä tatuointivärien koostumusta valvo kukaan.

Tatuoiontivärien joukossa on muun muassa raskasmetalleja ja erilaisia orgaanisia värejä, joista 70 % on atsovärejä. Niissä on syöpää aiheuttavia aromaattisia amiineja. Osa atsoväreistä on luokiteltu myös allergeeneiksi. Ihoon nakutetaan myös raskasmetalleja, joita ei saisi joutua edes luontoon. Maaleissa lyijyvalkoisen käyttö on ollut pitkään kiellettyä, mutta tatuointivärit voivat sitä sisältää. Aivan käsittämätöntä. Tässä yhteydessä voidaan täysin perustellusti ja kirjaimellisesti sanoa, että kaikenlaista myrkkyä sitä ihmiseen pistetäänkin. Kuten Matti Hannuksella Duodecim- lehden pääkirjoituksessa vuonna 2005 toteaa: "Lainsäädännön puuttuessa kuka tahansa saa tatuoida kenet hyvänsä millä aineella lystää."

Kuvan herra on ikuistettu 1920-luvulla ja rouva vuonna 1907, mutta vasta vuonna 2008 on tatuointiväreille laadittu vaatimukset . Toukokuun alussa 2009 määräykset astuivat voimaan Saksassa, saa nähdä koska Suomessa. Tuoreiden määräysten mukaan tatuointiväreissä ei saa käyttää tiettyjä aniliinivärejä, syöpää aiheuttavia tai muuten vaaralliseksi katsottuja aineita, määritellään rajat epäpuhtauksille, kuten raskasmetalleille sekä vaatimukset mikrobiologiselle puhtaudelle ja pakkausmerkinnöille. Jo on aikakin!

Lähteet:

• Resolution ResAP(2008)1 on requirements and criteria for the safety of tattoos and permanent make-up
• Tatuointiväreissä on myrkyllisiä aineita, mutta konsulit vain nukkuvat, Hannuksela M. Duodecim 2005;121:1805-6

Muuta luettavaa

• Miten eroon tatskasta?
• Tatuoinnit ja epiduraalipuudutus
  
• Tatuoinnin jäteongelmia
• Polttomerkityt lapset

Kuva 1. Tatuointikuva 1920-luvulta, protectorrr, Flickr, lisensoitu Creative Commons lisenssillä
Kuva 2: Mrs. M. Stevens Wagner 1907, protectorrr, Flickr, lisensoitu Creative Commons lisenssillä

REACHin jäljillä

Noora Shingler kirjoittaa Ylen Olotila-sivustolla tärkeää asiaa kemikaaleista ja Reachistä, EU:n kemikaaliasetuksesta, otsikolla "Terveydelle vaarallisia kemikaaleja löytyy kotinurkista". Kirjoitus perustuu EU:n Kemikaaliviraston Anna-Liisa Sundqvistin pitämään luentoon. Pisteet Nooralle siitä, että jutun lähteenä on käytetty luotettavaa tahoa. Muutama seikkaa on kuitenkin kommentoitava. Reach ja siihen liittyvät asiat kun ovat yksi osa työtäni - kuulun työpaikkani Reach-tiimiin. Muita tehtäviäni ovat muun muassa riskinarvioinnit, koulutus ja lainsäädännönseuranta yrityksille koskien kemikaaleja sekä ympäristöasioiden hallintaa. Työni on harrastukseni ja harrastukseni työni - katson asioita useasta eri näkökulmasta.

Kuluttajaviestinnässä on erittäin tärkeää erottaa olennainen epäolennaisesta. Käytössä on paljon aineita, joihin kuluttaja ei törmää koskaan. Lainsäädäntöä tarvitaan paitsi kuluttajan ja ympäristönsuojelun, myös työturvallisuuden kannalta. Kuluttajat tarvitsevat tietoa kemikaaleista, mutta varoittelu aineista joiden kanssa kuluttaja ei ole tekemisissä tai jotka eivät aiheuta riskiä on harhaanjohtavaa.

Mikä ihmeen Reach?

Reach on EU:n kemikaaliasetus. Reachiin liittyviä asioita näkyy harvoin kuluttajaviestinnässä, sillä koko järjestelmä koskee yrityksiä. Firmoissa onkin käynyt melkoinen suhina velvoitteita selvittäessä ja Reachin lakikiemuroita tavatessa. Velvoitteet koskevat kemikaalien valmistajia ja EU-maahantuojia. Jatkokäyttäjillä (nekin siis yrityksiä) on tehtäviä koskien tiedonsiirtoa käyttötarkoituksista. Kuluttajien ei kaikeksi onneksi tarvitse olla laista selvillä, Reachia kun on sanottu monimutkaisimmaksi ja laajimmmaksi EU-lainsäädännössä.

Kemikaaleja valmistavat ja EU:n alueelle maahantuovat yritykset velvoitetaan arvioimaan aineiden käytöstä aiheutuvat riskit ja antamaan ohjeet kemikaalien turvallisesta käytöstä. Vastuu kemikaalien turvallisuuden todistamisesta siirtyy viranomaisilta teollisuudelle. Aikaisemmin viranoimaisten piti osoittaa aineiden haitallisuus, mikäli niiden käyttöön haluttiin rajoituksia.

Syöpää aiheuttavat ja elimistöön kertyvät aineet jokapäiväisessä käytössä

Noora Shingler kertoo vaarallisimmista aineista näin:

"Jokapäiväisessä käytössämme on noin 800 kemikaalia, jotka tiedetään syöpää aiheuttaviksi ja 27 aineen tiedetään kertyvän elimistöön pysyvästi. Ja tämä on tutkittua, totta, painettua sanaa, mustaa valkoisella jne. FAKTAA."

Valitettavasti, vai pitäisikö pikemminkin sanoa kaikeksi onneksi, edellinen lause on faktaa vain osittain. Kommenteissa viitataan Reach-asetuksen liitteeseen XVII. Liite aineineen on totta, mutta tulkinta 800 aineen jokapäiväisestä kuluttajakäytöstä on harhaanjohtava. Kyseisellä listalla on nimittäin erittäin suuri määrä aineita, jotka ovat teollisuuden välituotteita, kuten maaöljyjakeita, kaasuöljyjä, kivihiilitervaa tai metallien käsittelyssä käytettäviä aineita. Tuotteet on tarkoitettu vain teollisuus- ja ammattikäyttöön. Suuri osa listan aineista ei ole kuluttajamarkkinoilla, -käytössä - vielä vähemmän jokapäiväisesti.

Pari esimerkkiä liitteen XVII aineista:

Kaasut (maaöljy), amiinisysteemin syöte; jalostuskaasu
(Syötekaasu amiinisysteemiin vetysulfidin poistamiseksi. Koostuu pääasiassa
vedystä. Hiilimonoksidia, hiilidioksidia, rikkivetyä ja alifaattisia hiilivetyjä,
joiden hiililuku on pääasiassa välillä C1:stä C5:een, saattaa myös olla
paikalla.)

Tervahapot, ksylenolifraktio; Tislefenolit
(Tervahappojen fraktio, joka sisältää runsaasti 2,4- ja 2,5-dimetyylifenolia,
kerätty tislaamalla matalalämpötilaisia kivihiilitervan raakoja
tervahappoja.)

Jos Ylen Olotila-sivustolla puhutaan markkinoista, oletusarvona on, että kyseessä ovat kuluttajamarkkinat - varsinkin, kun edellä on kerrottu E-koodeista, INCI-listoista, leluista ja tekstiileistä. Teollisuuden käyttämiä aineita ja välituotteita ei pidä sotkea näihin. Elintarvikkeilla ja kosmetiikalla on oma lainsäädäntönsä, ne eivät sisälly Reachiin. Lainsäädäntöä tarvitaan paitsi kuluttajien ja ympäristönsuojelun turvaksi, myös työturvallisuuden kannalta. Kuluttajaviestinnässä on erittäin tärkeää erottaa olennainen epäolennaisesta. Kuluttajille pitää kertoa aineiden haitoista, mutta ei kannata pelotella aineilla, joihin kuluttaja ei törmää.

Terveydelle vaarallisia aineita löytyy kotinurkista - Mitä kuluttajan on hyvä tietää

Liitteen XVII listalla on mukana myös aineita, joita löytyy kuluttajatuotteista, kuten atsoväriaineita, nahankäsittelyaineita, muovien pehmittimiä, palonestoaineita. Näistä aineista on syytä tiedottaa kuluttajia.

Perimää vahingoittavia, elimistöön ja ympäristöön kertyvät sekä syöpää aiheuttavat aineet voi tosiaan löytyä jopa kotinurkista, pölyhiukkasiin kertyneenä. Villakoirissa lymyäviä aineita ovat esimerkiksi palonestoaineet, joista kirjoitan erillisen postauksen.

Muitakin kuluttajatuotteissa piileviä haitallisia aineita on käsitelty Kemikaalikimara-kirjassa. (Tekstiilit, polttoaineet, PFAS-aineet jne.)

Pieni asiavirhe koskee vaarallisten aineiden luetteloa. Vaarallisten eli erityistä huolta aiheuttavien aineiden listalla (Substances of Very High Concern (SVHC) on tällä hetkellä 15 eikä 16 ainetta. Tämä tieto on todennäköisesti peräisin Anna-Liisa Sundqvistin esityksestä, johon ei ole tietoa päivitetty. Matkan varrella on yksi aine pudotettu pois. Näiden 15 aineen joukossa on muun muassa palonestoaineita, hyönteismyrkkyjä, lahonestoaineita, tekstiilivärejä tai niiden lähtöaineita sekä hajusteena käytetty myskiksyleeni. Näiden aineiden käyttö tulee luvanaraiseksi. Se, onko listalla 15 vai 16 ainetta ei ole kuitenkaan olennaista ja kovin lyhythän tuo lista on, mutta taatusti pitenee jatkossa ja hyvä niin!

Lisätietoja Reachistä

Jos jotakin kiinnostaa Reach tarkemmin, tässä Ympäristöministeriön yhteenvedossa on Reachista kerrottu ytimekkäästi ja ymmärrettävästi. Arvio kemikaalien määrästä tosin osoittautui olevan alakantissa, määrä on tarkentumassa alunperin arvioidusta 30 000:sta. Sivustolta löytyvät myös linkit varsinaiseen lainsäädäntöön sekä Reach-tietolähteisiin.

Extreme-kiinnostuneille. Jos haluat kurkistaa asetuksen soveltamiseen, avaa tämä linkki, ja avautuvalta sivun yläreunasta pdf-tiedosto, joka sisältää neljä "päätöspuuta" aineiden rekisteröinnistä. Sulje sitten äkkiä - sinun ei tarvitse osata - ellet sitten vastaa yrityksessäsi Reach asioista.

Muita asiaan liittyviä kirjoituksia

• Villakoirat syövät palonestoaineita
  

Tatuoinnin jäteongelmia

Vinkkasin äskettäin Ekoasiaa-lehteen 1/2009, jossa on kirjoitukseni "Kuka pelkää kemikaaleja?". Kyseessä on neliosainen juttusarja.

Samassa lehdessä on pikkuruinen uutispätkä USA:sta, jossa on pohdittu tatuointineulojen aiheuttamia jäteongelmia. Tatuoinnissa käytettävät neulat ovat erilliskerättäviä, sillä ne ovat viiltävää ja pistävää jätettä.

Neuloja ei kuitenkaan katsota aiheuttavan tartuntavaaraa, minkä luulisi olevan varsin ilmeistä, kun kerran neulalla iho on rikottu. Johtopäätöksessä todetaan, että tatuointimusteet sisältävät raskasmetalleja ja muita myrkyllisiä aineita sen verran, että mikrobeilla ei ole elämisen edellytyksiä.

Näettekö tässä asiassa mitään kummallista? Piikit eivät ole tartuntavaarallisia? Ihon alle nakutetaan raskasmetalleja ja muita myrkyllisiä aineita? Tartuntavaarasta en osaa sanoa sitä enkä tätä. Perustelu vaikuttaa kuitenkin varsin hataralta, sillä tatuointivärien koostumuksista ei välttämättä ole mitään tietoa. Niitä kun eivät koske esimerkiksi kosmetiikan lainsäädäntö. Siinä mielessä värit voivat tosiaan sisältää hyvinkin haitallisia aineita. Mutta jos yksittäinen väri ei sisällä, niin miten on sen tartuntavaaran kanssa?

Kurkistus mukiin

Lupasin täydentää kirjoitustani astioista. Sain nimittäin kysymyksen: "Voiko keraamisista Tiimari-mukeista juoda huoletta kuumia juomia?"
Mukien ostopaikka ei kerro, irtoaako mukeista jotain vai ei. Tullin hylkäämät tuotteet ovat usein peräisin Kauko-Idästä, mutta valmistusvirheitä voi sattua täälläkin. Elintarvikevirasto löysi vuonna 2002 myös suomalaisia keraamisia astioita, joista irtosi liikaa raskasmetalleja. Valmistajia informoitiin asiasta korjaustoimia varten.

Raskasmetallit ovat peräisin väreistä. Esimerkiksi kadmiumyhdisteet antavat punaisen tai keltaisen värin. Kannattaa silmäillä mukia. Jos siinä on kirkas ja ehjä lasite, väriä ei pääse irtoamaan. Jos lasite on epätasainen, himmeä tai lohkeillut tai väri pikku hiljaa pesuissa haalistuvaa mukia ei kannata käyttää. Lasitteen tulee olla tietenkin mukin sisäpuolella, mutta ulottua myös ulkopuolella riittävän alas, jotta lorppohuuletkaan eivät nuolaise lasittamatonta pintaa.
Lasittamattomia keraamisia astioita tai koriste-esineitä ei pidä juomamukeiksi ottaa, ei edes kylmille juomille. Mattamuki vaihtoon mukisematta.

• Paistinpannuprobleemi
• Astioita on moneksi