Kemikaalikimara: Tatuointiväreille vihdoinkin sääntelyä

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Tatuointiväreille vihdoinkin sääntelyä

Kosmetiikasta ollaan kovin huolissaan. Juttuja aiheesta voi lukea lähes päivittäin, toisin kuin tatuointiväreistä, vaikka jälkimmäisiä nakutetaan ihoon pysyvästi. Tatuointiväreillä ei myöskään ole tähän mennessä ollut minkäänlaista lainsäädäntöä, ei esimerkiksi listoja sallituista tai kielletyistä aineista. Kosmetiikan pykälät kun eivät ole koskeneet tatuointivärejä. Lainsäädännössä on aivan käsittämätön aukko. Kuka hyvänsä saa ryhtyä tatuoijaksi, eikä tatuointivärien koostumusta valvo kukaan.

Tatuoiontivärien joukossa on muun muassa raskasmetalleja ja erilaisia orgaanisia värejä, joista 70 % on atsovärejä. Niissä on syöpää aiheuttavia aromaattisia amiineja. Osa atsoväreistä on luokiteltu myös allergeeneiksi. Ihoon nakutetaan myös raskasmetalleja, joita ei saisi joutua edes luontoon. Maaleissa lyijyvalkoisen käyttö on ollut pitkään kiellettyä, mutta tatuointivärit voivat sitä sisältää. Aivan käsittämätöntä. Tässä yhteydessä voidaan täysin perustellusti ja kirjaimellisesti sanoa, että kaikenlaista myrkkyä sitä ihmiseen pistetäänkin. Kuten Matti Hannuksella Duodecim- lehden pääkirjoituksessa vuonna 2005 toteaa: "Lainsäädännön puuttuessa kuka tahansa saa tatuoida kenet hyvänsä millä aineella lystää."

Kuvan herra on ikuistettu 1920-luvulla ja rouva vuonna 1907, mutta vasta vuonna 2008 on tatuointiväreille laadittu vaatimukset . Toukokuun alussa 2009 määräykset astuivat voimaan Saksassa, saa nähdä koska Suomessa. Tuoreiden määräysten mukaan tatuointiväreissä ei saa käyttää tiettyjä aniliinivärejä, syöpää aiheuttavia tai muuten vaaralliseksi katsottuja aineita, määritellään rajat epäpuhtauksille, kuten raskasmetalleille sekä vaatimukset mikrobiologiselle puhtaudelle ja pakkausmerkinnöille. Jo on aikakin!

Lähteet:
Muuta luettavaa

Kuva 1. Tatuointikuva 1920-luvulta,
protectorrr, Flickr, lisensoitu Creative Commons lisenssillä
Kuva 2: Mrs. M. Stevens Wagner 1907, protectorrr, Flickr, lisensoitu Creative Commons lisenssillä

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails