Kemikaalikimara: Myrkyllistä käyttötavaraa

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Myrkyllistä käyttötavaraa

Myrkkyjä Intiasta ja Kiinasta tuoduissa kuljetuskonteissa, ftalaatteja T-paidoissa ja lastenvaunuissa. Kulutustavaroihin liittyvät kemikaalit ovat olleet runsaasti esillä viime aikoina. Katsoin tänään viimein Ulkolinjan ohjelman "Myrkkyä halvalla". Suosittelen kaikille ohjelman katsomista. Siitä käy todella hyvin ilmi kamaluus, joka kaukoidässä tehtyihin tuotteisiin liittyy.Kuljetuskontteja myrkytetään muun muassa metyylibromidilla, jonka käyttö on Euroopassa kielletty. Aine aiheuttaa työntekijöille niin lähetys- kuin vastaanottomaassa ammattitauteja. Kankaita käsitellään eli valksaistaan ja värjätään vahvoilla aineilla ilman minkäänlaisia suojaimia. Järkyttävää katsottavaa.
New Shirt!

Ftalaatteja T-paidoissa, leluissa ja lastenvaunuissa

Kuluttajalehdessä oli juttu T-paitojen myrkkyjäämistä.Tutkimuksessa etsittiin ftalaatteja ja nonyylifenolietoksylaatteja. Ftalaatteja käytetään muovien pehmittiminä ja niistä on osa luokiteltu lisääntymiselle vaarallisiksi ja ne on kielletty lastentarvikkeissa. T-paidoissa muovia on ainoastaan printtikuvioissa. Ftalaatteja on löytynyt myös leluista ja lastentarvikkeista, kuten lastenvaunuista. Saksalaistestin mukaan 10 vaunumerkkiä 14:stä sisälsi haitallisia aineita. Testituloksista on julkaistu verkossa vain yhteenvetotaulukko, josta näkee eri vaunumerkkien yhteipisteet ja sen, sisältääkö vaunut haitallisia aineita. Pitoisuuksia ei kerrota. Yritin ostaa artikkelin, mutta en valitettavasti onnistunut siinä. Ilman pitoisuustietoja on mahdotonta arvioida, miten suuri riski vaunuista muodostuu. Lastentarvikkeissa kolmen ftalaatin (DEHP, DBP ja BBP) sallittu enimmäismäärä on 0,1 % pehmitetyt materiaalin massasta. Jos määrä on vain hieman yli tämän, riski altistumiselle on merkittävästi pienempi kuin jos määrä on esimerkiksi 20 %. Kolmen muun ftalaatin enimmäsmäärä on rajoitettu esineissä, jotka lapsi voi laittaa suuhun. Lastenvanuissa ftalaatteja voi olla työntökahvoissa, sadesuojassa jne, jotka ovat osia, joita ainakaan ihan pieni lapsi ei suuhunsa saa, mutta toki aineita voi siirtyä vaunuja työntelevän käsiin.
T-paitojen ja lelujen kohdalla altistuminen on todennäköisempää. Leluja pidellään käsin, ne menevät suuhun, T-paita on lapsen iholla. Kuluttajalehden T-paitatestissä suurin printin ftalaattipitoisuus oli yli 11 %. En ole oikein koskaan pitänyt printtipaidoista ja tämän jälkeen pidän vielä vähemmän. Miksi paidoissa ylipäänsä pitää olla muovisen näköisiä kuvia? Ommellut ovat paljon hauskemman näköisiäkin. Kannattaa siis ostaa lapselle printtikuvioton paita. Vaatteita saa myös testattuna ökö tex-merkin alla. Merkki takaa, että vaate ei sisällä haitallisia aineita. 
Nonyylifenolietoksylaatit ovat pesuaineita, joita ei Euroopassa saa käyttää. Aine ei ole erityisen vaarallinen ihmiselle ellei hän altistu suurille määrille sitä, mutta on haitallinen vesieliöille.

Välinpitämätöntä toimintaa

Masentavinta kaikissa näissä on täydellinen piittamattomuus ihmisten terveydestä, mikä tulee esiin ehkä parhaiten Ulkolinjan ohjelmasta. Kamalissa olosuhteissa valmistettuja tuotteita, joissa on kemikaalijäämiä - tuotteita, joista suuri osa on lisäksi varsin tarpeettomia. Länsimaiden kaksinaamaisuus on hämmästyttävää. Talouden pitää pyöriä, kaupan käydä, tuotteita tehdä kustannustehokkaasti. Ihmiset haluavat ostaa paljon ja halvalla, jolloin tuotanto siirtyy maihin, joissa kulut ovat pieiä: palkat alhaisia, Euroopassa kiellettyjä aineita käytetään surutta, työturvallisuutta ei tunneta lainkaan, eikä ympäristöstä tarvitse piitata. Kuten ohjelmassa kommentoitiin testissä reputtanutta nukkea: "Tämä on lähinnä ongelmajätettä."
Lue myös 

6 kommenttia :

Pellon pientareella kirjoitti...

Hyvä kokoomajuttu. Viimeinen kappale on juuri sitä, jota olen viime aikoina miettinyt, katsottuani erilaisia dokkareita ja luettuani juttuja taas vähään aikaan. Rahan valta menee kaiken yli ja tilanne vain näyttää toivottomalta... Ahdistaa, ei voi mitään! Pitäisiköhän taas ruveta uutispimentoon... (no ei).

Salattu Minä kirjoitti...

Tuossa on asia jota en tajua. Täällä kyllä huudetaan niin suureen ääneen siitä, että luontoa pitää säästää niin, ettei suunnilleen edes koirankakkaa saa maahan päästä, mutta sitten se mitä omien rajojen ulkopuolella tapahtuu ei enää kiinnostakaan, koska mites muuten niitä halpoja koirankakkapusseja tuotettaisiin?

Hyvin kärjistäen, kyllä, mutta idea varmaan kävi selväksi.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Pellon pientareella: Uutispimennossa oleminen voisi kyllä helpottaa oloa, mutta olen kyllä mieluummin tietoinen.

Salattu minä: Noin se taitaa valitettavasti olla. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Minusta on varsin järkkyä se, että länsimaat teettävät tietoisesti hommia maissa, joissa on sekä työ- että ympäristönsuojelu täysin retuperällä.

-M- kirjoitti...

Hei Anja! Olipa jälleen kerran erittäin hyvä ja asiallinen postaus sinulta. Itse järkytyin tuosta Ulkolinjan ohjelmasta. Erityisesti se jäi mieleen, kuinka ne työntekijät Aasiassa tosiaan täysin suojaamattomina kahlasivat valkaisuaineessa yms. Eipä tee mieli halpaketjujen vaatteita ostaa enää. Uskomatonta, miten vähän tästä puhutaan julkisesti! Tieto tosiaan lisää tuskaa, mutta onhan se nyt aivan täysin hullua ja epäinhimillistä, miten länsimaat toimivat.

Kemikaalikimara kirjoitti...

-M-: Minäkin järkytyin ohjelmasta. Tekstiilit voivat olla kuluttajalle haitallisia, mutta kaikkein suurimmat haitat tulevat työntekijöille, jotka ovat päivästä toiseen tekemisissä aineiden (valkaisijat, värjääjät) tai pesemättömien tekstiilien kanssa (satamatyöntekijät, myyjät).
Aineet yleensä lähtevät pesussa pois, joten kuluttajalla riski on silloin, kun vaate on aivan uusi ja pesemätön. Työntekijät ovat jatkuvassa kontaktissa kemikaalien kanssa - hengittävät ja läträävät niiden kanssa ja jopa suorastaan kahlaavat valkaisu- ja väriliuoksissa. Tepsisiköhän,jos laittaisi halpisketjujen liikeiden eteen kuvia ja julisteita värialtaissa kahlaavista ihmisistä?

-M- kirjoitti...

Käväisin tänään nopeasti Aleksi 13:n alennuksia kattelemassa. Eipä tehnyt mieli ostaa sieltä(kään) mitään, vaikka talvitakin tarvitsisinkin.

Tämä on niin vaiettu ongelma, että nuo ketjujen eteen laitetut kuvat voisivat ainakin tuoda asian ihmisten tietoisuuteen. Eri asia on se, liikuttaako nykysuomalaista toisten kärsimys, vai laittaako hän mieluummin vain silmät kiinni ja unohtaa koko asian. Helppoa se olisi ollut minullekin tänään leppeässä ostosympäristössä, mutta yritän parantaa tapani - ja muistuttaa itseäni siitä, mitä halpojen vaatteiden valmistus vaatii.

Mutta mistä saisinkaan ekologisen, eettisen ja kivan näköisen talvitakin, kun tyylini on sellainen villakangastakkityyppinen?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails