Kemikaalikimara: Tatuoinnit ja epiduraalipuudutus

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Tatuoinnit ja epiduraalipuudutus

Voiko tatuoituun alaselkään laittaa epiduraalipuudutuksen? Asia saattaa juolahtaa mieleen vauva-ajatusten myötä, mutta asia koskettaa myös miehiä. Heillekin voidaan joutua tekemään puudutuksia. Asiaa pohtivat erityisesti ne, joilla on tribaali pakaroiden yläpuolella tai selässä kasvaa puu, kuten kuvan naisella.

Tree With Red Buds

Asiasta on liikkeellä ristiriitaista tietoa, eikä asia välttämättä ole ollut aivan selvä hoitohenkilökunnallekaan. Joidenkin mukaan tatuointi estää puudutuksen antamisen, joidenkin mukaan ei. Riskinä on, että neulan kärkeen tarttuu väriaineita, kuten atsovärejä, tai lateksipartikkeleita ja metallien, kuten alumiinin, titaanin, raudan, kuparin tai magnesiumin suoloja tai pahimmillaan raskasmetalleja. Lue aikaisempi postaukseni tatuointiväreistä.

Selvittelin asiaa Kemikaalikimara-kirjaa kirjoittaessani ja otin yhteyttä asian tiimoilta HYKS:iin. Sain asiantuntevan vastauksen sekä linkin erikoislääkäri Vesa Kontinen kirjoittamaan artikkeliin Finnanest-lehdessä.

Tatuointi voi teoriassa aiheuttaa ongelmia vain silloin, jos sen läpi pistetään. Ensisijaisesti pistokohta valitaan siten, että siinä ei ole väriainetta. Mutta jos tämä ei ole mahdollista, ihon lävistämiseen voidaan käyttää erityistä ohjainneulaa tai ihoon tehdään pieni viilto, jolloin väriainekerros ohitetaan. Nämä konstit vähentää merkittävästi neulan kärkeen mahdollisesti tarttuvien ihon solujen määrää.

Kontisen artikkelin mukaan yhtään tatuoinnin läpi tehdyn epiduraali- tai spinaalipuudutuksen aiheuttamaa komplikaatiota ei ole kuvattu eikä ole lääketieteellistä perustetta jättää tatuoinnin takia puuduttamatta. Tarvittaessa käytetään ohjainneulaa tai muutaman millimetrin ihoviiltoa. Aivan tuoreen tai tulehtuneen tatuoinnin läpi ei voi puuduttaa. Sama pätee, jos iho on muuten haavainen tai tulehtunut.
Mehndi Tattoo - Finished

 Lähde:
Lue myös:

Kuvat: Shannon Archuleta, Flickr, lisensoitu Creative Commons-lisenssillä

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

En tarkoita pahalla, mutta
"Joidenkin mukaan epiduraali estää puudutuksen antamisen, joidenkin mukaan ei."
??

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiitos anonyymi. Tuo on selvä lapsus. Tietysti tarkoitan lauseessa, että tatuointi estää puudutuksen antamisen. On mennyt senat sakaisin ja omalle tekstille tulee sokeaksi. Korjaan tekstin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails