Kemikaalikimara: Julmat Botox -bileet

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Julmat Botox -bileet

Hiljattain esitetyn Maria! -ohjelman botox-bilejakson tiimoilta sain toiveen kirjoittaa Botoxin tuotantoon liittyvistä eläinkokeista. Toiveen esittäjän mielestä asia ei ole riittävän hyvin tiedossa.

Botox on tuotemerkki, joka sisältää vaikuttavana aineena botuliinia,  bakteerin tuottamaa toksiinia eli myrkkyä. Botuliini lamauttaa pistokohdassa lihasten toimintaa. Botuliinia käytetään lääkinnällisesti muun muassa cp-vammaisten lihaskouristusten lievittämiseen, liikahikoiluun ja migreeniin. Kosmeettinen käyttö lienee kuitenkin tunnetumpaa. Pistoksia pollaan ja enää  ei saa kurtistettua otsaansa. Simsalabim - rypyt katoavat - ainakin joksikin aikaa. Tulos ei  ole pysyvä, vaan kestää ainoastaan muutaman kuukauden, jonka jälkeen on  taas piikitettävä, mikäli aikoo silo-otsaisena olla.

Botoxista ja hiirikokeista esitettiin vuonna 2008 Silminnäkijä -dokumentti Kauneuden hinta.
Jokainen markkinoille tuleva uusi botuliinierä testataan. Kukaan ei seuraa, mikä osa menee lääkinnälliseen käyttöön ja kuinka paljon menee esteettiseen käyttöön. Laissa on siis botuliinin mentävä aukko.
Botuliini on tappava hermomyrkky, jonka myrkyllisyyttä testataan ns. LD50-testillä. Se tarkoittaa, että annosta suurennetaan niin kauan kunnes puolet testiryhmän eläimistä kuolee. Vuosittain se tarkoittaa 300 000 hiiren tuskallista kuolemaa.
Useat plastiikkakirurgit ovat olleet tietämättömiä siitä, että heidän käyttämänsä botuliini vaatii edelleenkin uusia hiirikokeita.
Ohjelma ei ole enää katsottavissa, joten etsin toisen esityksen aiheesta. Tämän noin viiden ja puolen minuutin pätkän on tehnyt brittiläinen elänkokeita vastustava järjestö BUAV. Asiasisältö käy hyvin ilmi tästäkin.  
Silminnäkijä -ohjelman mukaan botuliinin käyttö on lisääntynyt maailmalla räjähdysmäisesti. Mitä enemmän botuliinia käytetään, sitä enemmän piikitetään myös hiiriä tällä hermomyrkyllä. Joka ikinen tuontantoerä testataan julmissa Botox-bileissä ja  jokaisen botuliinilla siloitetun rypyn takana on läjä tuskallisesti kuolleita hiiriä - ihmisen turhamaisuuden tähden.





Lue myös

8 kommenttia :

Essi kirjoitti...

Kamala pätkä. En voi käsittää tuota touhua.

Uskaltaisin kuitenkin väittää, että esim. Suomessa eläinkokeet tehdään asiallisesti. Ainakin se koe-eläinlaitos jolla oman koe-eläinkurssini olen suorittanut on asiallinen paikka ja tuli sellainen olo, että siellä ihan oikiasti ajatellaan niitä eläimiä hyvin pitkälle ja kärsimykset pyritään minimoimaan.

Turhia eläinkokeita en hyväksy (kuten esim. nuo botoxhiiret), mutta on paikkoja joissa niitä ei toistaiseksi voida korvata mitenkään järkevästi. Lisäksi kun on tietoinen siitä miten asiat toimivat ja kuinka niitä eläimiä kohdellaan ja miten tiukassa eläinkoeluvat lopulta täälläkin ovat niin en menetä yöuniani vaikka minullakin muodollinen pätevyys eläinkokeiden tekemiseen on. Toivon silti, etten koskaan itse joudu työskentelemään ryhmässä joka joutuu eläinkokeita tekemään. Minusta ei vaan ole siihen. :)

Chaos kirjoitti...

Surullista, ei voi muuta sanoa.

Pellon pientareella kirjoitti...

Maria-ohjelmassa käsiteltiin asiaa taas kerran ylimalkaisesti naureskellen. Puuttui asiapohja ja tärkeät hyvät kysymykset. Luulenpa valitettavasti, että ohjelma sai taas jonkun innostumaan Botoxista, eikä päinvastoin. Hyvää mainosta. Paitsi että tämä kauneuden ammattilainen (nimi ei nyt tule mieleen) EI kyllä ollut kovin hyvää mainosta, karmean näköinen leikelty nainen.

inkeri kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!

Liina kirjoitti...

Kiitos hyvästä linkistä!

Pauleli kirjoitti...

Niin, hieman häiritsee Maria-ohjelmassa se, että juontaja on imagoltaan niin kovin erilainen ja tiukka juontaja, joka laittaa haastateltavansa pahaan paikkaan, kun oikeesti kyse on vain sosiaalisen epäsovinnaisuuden korostamista, eikä siitä, että hän oikeasti kyseenalaistaisi haastateltaviansa.
Kaipa Suomessa voi unohtaa sellaiset talkshow:t jossa voi suututtaa väärillä kysymyksillä mainostajat.

Anonyymi kirjoitti...

Uskoisin että talk show:issa on enemmänkin pelko vieraiden suututtamista. Ei kukaan halua tulla showhun, jossa joutuu a) nolatuksi b) selkä seinää vasten.

-Elina

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiitos kommenteista.
Maria-ohjelmasta itse asiassa otettiin minuun yhteyttä. Juttelin toimittajan kanssa ja lähetin sähköpostilla aineistoa. Lähdettä tosin ei ohjelmassa mainittu.

Valitettavasti ohjelman formaatti on sellainen, että siihen ei oikein mahdu kovin laaja ja/tai yksityiskohtainen läpikäynti. Ohjelmassa tuotiin esiin esimerkiksi hyalyronihapon ja Botoxin erot, mutta ei esimerkiksi eläinkokeita ja sitä, että erilaisista ulkonäkökäsittelyistä voi tulla riippuvaiseksi. Mielestäni nämäkin olisi hyvin voinut mainita. Hiukan prässätä Tiina Jylhää riippuvuuskyselyillä. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails