Kemikaalikimara: Turhinta kosmetiikkaa

tiistai 4. elokuuta 2009

Turhinta kosmetiikkaa

Äänestys turhimmasta kosmetiikasta on päättynyt ja on mielenkiintoinen tulosten tarkastelun aika. Kyselyyn vastasi 333 lukijaa. Prosenttiluku ilmaisee, kuinka suuri osuus vastaajista pitää kyseistä tuotetta tarpeettomana.




Kyselyyn vastanneiden mielestä kaksi turhinta kosmetiikkatuotetta ovat vartalosuihke ja ryppyvoide. Vartalosuihkeen ymmärrän, mutta ryppyvoide oli yllätys. Peräti 70 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että moisia ei tarvita. Kertooko se siitä, että ihmiset eivät lopultakaan pelkää vanhenemisen tuomia uurteita vai siitä, että ryppyvoiteiden tehoon ei uskota? Mielenkiintoista. Markkinointi-ihmisillä riittää hommia saada lietsottua vanhenemiskammoa. Muutenkin markkinapotentiaalia riittää sillä vain yhdeksän prosentin mielestä kaikki listan tuotteet ovat tarpeellisia.
Karvanpoistoaineet ovat turhakelistan kärkipäässä. Saahan ne karvat poistettua hyvin höyläämällä, epilaattorilla tai sokeroimalla. Tässä kohdassa on tosin kyselyssä epämääräisyyttä. Lasketaanko sokerointien tahnat karvanpoistoaineisiin vai ei. Tarkoitin tässä kohdassa vahvasti emäksisiä aineita. Mutta yhtä kaikki. Vahvoja aineita ei tarvita, kun muitakin konsteja on, kuten esimerkiksi karvojen repiminen lempeästi. Muistatte varmaan epilaattorimainoksen.
Noin puolet vastanneista ei tarvitse kasvonaamioita, kasvo- tai suuvettä, yö-, silmänympärys- eikä kaulavoidetta. Kasvovettä en ole koskaan ymmärtänyt, sitä kun tulee ihan hanastakin. Puhdistusaineen tai kosteusvoiteen rippeet voi hyvin poistaa huuhtelemalla tavallisella vedellä tai kostutetulla vanulla.
Yli 90 % on sitä mieltä, että tarpeellisia kosmetiikkatuotteita ovat: saippua, sampoo, kosteusvoide, hammastahna ja deodorantti tai antiperspirantti. Tämä on siis survival kitin sisältö, jota voi täydentää ihonpuhdistusaineella ja käsi-/jalkavoiteella tarpeen mukaan. Kokemuksesta voin kertoa, että erillistä ihonpuhdistusainetta ei tarvita, vaan kosteusvoide toimii siinä tarkoituksessa oikein hyvin, myös meikinpoistossa.
Törmäsin sattumalta miesten kosmetiikkaa käsittelevällä keskustelupalstalla pohdiskeluun itseruskettavista voiteista:

"Teinköhän jotain väärin.. vaikka yritin levittää sitä tasaisesti iholle jäi siitä ikäviä laikkuja iholle! Toisekseen aine jättää inhottavan tahmean tunteen iholle, vaikken edes laittanut paljoa."

"Tervetuloa niiden voiteiden turhaan maailmaan!Kokemuksesta voin sanoa, että tuolta niiden käyttö tuntuu!"
Ymmärrän hyvin miesten kommentit. Suuri osa voiteista on sellaisia, että niitä ei ole mitenkään mukava levitellä iholle. Minusta on inhaa pukea vaatteista rasvatun ihon päälle. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt kosmetiikan maailman retoriikkaa. Eräs kosmetologi kertoi vuosia sitten, että voidetta pitää vaihtaa parin purkin tai tuubin jälkeen, sillä iho tottuu voiteeseen. En tuolloin tajunnut kysyä, mitä ihon tottuminen tarkoittaa. Osaatteko kertoa? Toisaalta taas näkee välillä sanottavan, että saattaa kestää jonkin aikaa, että iho tottuu uuteen voiteeseen. Miksi ihon pitää tottua johonkin voiteeseen, jos se ei siitä pidä? En ymmärrä.

Partaveden- ja balsamin tarpeellisuudesta on paha tehdä johtopäätöksiä, sillä naisethan moisia eivät tarvitse. On mahdollista, että naiset ovat naksauttaneet kyseiset tuotteet turhiksi. Yleisellä tasolla tällaiset nettikyselyt ovat hauskoja, mutta lähinnä suuntaa-antavia. Blogin lukijakunta kun on jossain määrin suodattunutta. Kemikaaliaiheista kiinnostuneet ihmiset saattavat ajatella asioita kriittisemmin kuin ne, jotka eivät tällaista blogia lue.
Yllättikö kyselyn lopputulos sinut jollakin tavalla?
Lue myös:
Sata kehua
KEHU 20. Yhteistyö on valttia. Suutari teki kanssani pikaisen diilin viedessäni talvikenkiäni korkolaputettaviksi. Vahdin hänen putiikkiaan sen aikaa, kun hän piipahti hoitamassa erään asian ja minä sain korvaukseksi korkolaput ilmaiseksi. Hyvä mieli kummallakin ja hommat hoituivat.

12 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ryppyvoide tarkoittaa?? Onko vielä olemassa erillisiä ryppyvoiteita päivä-, yö- ja silmänympärysvoiteiden lisäksi?

En tunnistanut tuotetta, ja siksi merkkasin sen turhakkeeksi.

Anja kirjoitti...

Mukavaa, kun vastasit kyselyyn.

Ryppyvoiteelle ei taida olla tarkkaa määritelmää. Tarkoitin tuoteryhmällä voiteita, joita markkinoidaan häivyttämään ryppyjä tai estämään niiden syntymistä. Toki näitä voi olla sekä päivä- että yövoiteissa, mutta esimerkiksi kaikkia päivävoiteita ei mainosteta ryppyjä siloittavina.

varputreenaa kirjoitti...

Naisena, jonka pintakuiva iho ei oikein kestä vettä, pidän kasvovettä todella tarpeellisena, säästä yhden vesipesun päivässä kun aamuisin käytän vain kasvovetta.

Naisena, jonka hiukset sähköistyvät helposti, tarvitsen talvella hiustenhoitoainetta.

Ja aurinkoallergikkona joudun käyttämään aurinkorasvoja jne.

Täydellisin turhake mihin itse olen törmännyt ovat kynsienvaalennushelmet!

minna kirjoitti...

Minulla on hieman epäpuhdas iho ollut aina, ja olenkin kyllästymiseen saakka kokeillut kaiken maailman mömmöjä saadaksen ihosta puhtaan ja terveen.

Jossain vaiheessa päätin kokeilla mitä käy jos jätän mömmöt ja yritän elää pelkästään vesipesulla, ja tadaa, ihoni ei ole koskaan ollut paremmassa kunnossa!

Pesen silloin tällöin saippualla koko vartalon, muuten en käytä muita mömmöjä kuin shampoota ja joskun deodoranttia. (Hikoilen onnekseni melko vähän.)

Ihoni ei myöskään kuivu samalla tavalla, kuin silloin kuin yritin sitä hoitaa erilaisilla rasvoilla.

Tiedä sitten johtuuko juuri siitä, mutta minulla ihon kunto parani kun en sitä turhaan vaivannut ihonhoitotuotteilla.

Anja kirjoitti...

Varpu, kerro mitä ovat kynsienvaalennushelmet. En ole ikinä kuullutkaan.
Ihmisten iho ja sen mukaiset tarpeet ovat kovin yksilöllisiä juttuja. (Onpas lattea lause, mutta totta...)

Minna, minulla on samantapainen ihonhoito, joskin kyseinen menetelmä lienee kosmetologien ja kosmetiikkayritysten painajainen.
Luulen, että aika moni "hoitaa" ihoaan liikaa.

varputreenaa kirjoitti...

Kynsienvaalennushelmet ovat veteenliotettavia helmenmuotoisia ja -väirsiä palloja, joilla vaalennetaan kynsiä ... Sain sellaisen putelin joululahjaksi kosmetologiltani.

Heitin sen roskiin, en edes ymmärrä, miksi kynsiä pitäisi vaalentaa? Toisekseen luin pienen präntin purkissa: nestettä ei pitäisi päästää ihokosketukseen, varsinkaan jos iho on rikki. Mites liotat kynsiä ilman että iho joutuu kosketuksiin?

Anja kirjoitti...

Onpas loogisuus taas huipussaan. :)
Kynsienvaalennushelmet ovat varmaan yksi eksoottisimmista kuulemistani kauneudenhoitotuotteista.

Anonyymi kirjoitti...

Päiväkoti-ikäisen lapsen äitinä on pakko antaa piste suuvedelle. Kunnon kurlaus aamuisin, ja pöpöt saavat kyytiä. Olenpa saanut jopa orastavan kurkkukivun (sellainen pieni kutitus, tiedättehän) häädetyksi. Ikävä kyllä minulla on vertailujaksoja, suuveden käytöllä ja ilman :(

Anja kirjoitti...

Seuraavaan kurkkukipuun kokeilen tuota konstia. Jos tauti tokenee, suuvedellä kurlaus on sangen perusteltua. Kiitos vinkistä!

moniallerginen kirjoitti...

Vanha blogaus, mutta sanonpa kuitenkin - kannattaa kurlata (tai vain "siemaista pisara kitalakea pitkin") koskenkorvaa jos on kurkku kipeä. Ei turhaa kemikaalialtistusta ja kaikki bakteerit häipyvät.

Anja kirjoitti...

Kiitos kommentista Moniallerginen. Kommenteista tulee muistutus, jote eipä haittaa vaikka "myhöhään" laittaisikin. Kyllä näihin silloin tällöin eksytään.

Suuvesissäkin on alkoholia, joten kyllä se varmasti toimii noinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Atoopikkona joka joutuu käyttämään paljon kosteusvoiteita, olen kokenut tuon mainitun ihon tottumisen rasvaan. Se tarkoittaa suunnilleen sitä, että sen sijaan että voide kosteuttaisi ja "toimisi normaalisti", se ei enää imeydy kunnolla, ja aiheuttaa jopa ihoärsytystä. Tämä kuitenkin vaatii huomattavasti pidemmän käytön kuin tuubin tai kaksi.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails