Kemikaalikimara: hyaluronihappo
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyaluronihappo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyaluronihappo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. syyskuuta 2012

Huulet, heltat ja hyaluronihappo

Sain lukijakysymyksen koskien hyaluronihappoa:
"Huuleni ovat jonkin verran epäsymmetriset ja olen jo useamman vuoden ajan harkinnut hyaluronihappovalmisteen (kuten Restylane) kokeilemista. Valmistajathan antavat ymmärtää, että aineet ovat täysin turvallisia ja että samoja aineita esiintyy kehossamme luonnostaankin.
Millaisia riskejä näet noissa aineissa silloin, kun piikittäjänä on terveydenhuoltoalan ammattilainen (esim. sairaanhoitaja tai lääkäri)? Entä onko käsittelyn toistuvassa uusimisessa jotain riskejä?"
Ihan ensimmäisenä tuli kysymyksestä mieleen, miksi huulet eivät saisi olla epäsymmetriset. Sehän on vain persoonallista. Itse asiassa aniharvan kasvot ovat täysin symmetriset. Miehistä tuli mieleen vaikkapa Lauri Tähkä ja Mikael Granlund. Kummallakin on epäsymmetriset huulet, mutta eipä se suosiota vähennä ja miksi vähentäisikään, sillä kyseessä on epäolennainen juttu. (Musiikista voi toki olla montaa mieltä.) Kysyjällä on tarkoituksena muokata huulia, mutta käsittelen aihetta hiukan laajemmin, sillä hyaluronihappoa käytetään myös ryppyjen täyttämiseen.

Rooster
 
Hyaluronihappo itsessään on varsin harmiton aine, elimistössämme luonnostaankin esiintyvä polysakkaridi. Ainetta voidaan valmistaa erottamalla sitä kukon heltoista ja harjasta tai sitä voidaan myös valmistaa keinotekoisesti. Hyaluronihappoa on joissakin kuiviin silmiin tarkoitetuissa silmätipoissa ja ainetta käytetään myös silmäleikkausten yhteydessä sekä silmiin laitettavien linssien valmistuksessa. Lääkekäytön lisäksi hyaluronihappoa voidaan injektoida ryppyihin täytteeksi tai tosiaan muotoilla vaikka huulia. Geelimäinen aine sitoo nestettä.

Kosmetiikassa ei nykyisin suosita eläinperäisiä tuotteita. En tosin ihan ymmärrä, miksi kukkojen harjoja ei voisi hyödyntää, jos eläin muuten käytetään esimerkiksi ruoaksi. Ongelmalliseksi asian tekee, jos kukkoja tuotetaan pelkästään hyaluronihappoa varten, kuten Ruotsissa on käynyt.  Kukkoja on lupa kasvattaa lääketeollisuuden tarpeisiin, kosmetiikkaan ei koe-eläimiä saa käyttää. Markkinoilla on toisaalta tuotteita, jotka on valmistettu synteettisesti.

Hyaluronihappo on  itsessään myrkytön ja harmiton, joten se ei aiheuta riskiä. Pistoksesta voi toki tulla kipua, aristusta ja mustelmia. Riskit liittyvät pistäjän ammattitaitoon - ja siihen, miten pulleat huulet itse haluaa. Taitamattoman pistäjän jäljiltä voi tulos olla muhkurainen, epäsymmetrinen tai yliampuva. Iltapäivälehtien sivuilta näkee mitä karmeimpia esimerkkejä yliturvotetuista huulista, lieneekö syy sitten potilaan vai käsittelijän. Maltilla tehty muutos voi toki olla hyvä. Pistoksilla aikaan saatu muutos ei ole pysyvä, vaan aine häviää vähitellen pistoskohdasta ja käsittely on uusittava. Hyalyronihappo on kuitenkin botuliinipistoksia huomattavasti parempi vaihtoehto. Botox on vahva hermomyrkky, joka lamauttaa kasvojen hermoja. Otsaryppyjä hoidettaessa kasvoista tulee ilmeettömät, sillä lamautettujen hermojen takia otsaa ei saa enää rypistettyä. Onko ilmeetön maski kauniimpi kuin elämän tuomat uurteet? Lisäksi botuliinin tuotannossa joka ikinen erä testataan hiirillä, jotka kärsivät kivuliaan kuoleman. Ei kovin eettistä toimintaa, jos ja kun ihmisen turhamaisuuden takia kidutetaan eläimiä. 

Toistuvien käsittelyjen haittana on se, että käsittelyihin voi jäädä koukkuun. Voi tulla elämä hiukan hankalaksi, jos esimerkiksi jo alle kolmikymppisenä rypyt ovat kauhistus. Millaiset käsittelyt tarvitaan viisikymppisenä tai kuusivitosena? Kannattaa myös miettiä, mitä on valmis maksamaan moisesta. Koska käsittelyn vaikutus häviää 6-12 kuukauden kuluessa, vuosikausien piikitys maksaa melkoisesti. Kymmenen vuoden huulen korjailu maksaa tuhansia euroja. Onko se todellakin sen arvoista? Ylipäänsä vierastan ajatusta, jossa pyritään kohti standardisoituja kauneusihanteita. Iltapäivälehdet kauhistelevat vanhenevia julkkisia tyyliin: "Mitä sille ja sille on tapahtunut?" Tullut ryppyjä ja hiukan vatsaa tai selluliittiä reisiin - entä sitten? Toisaalta julkaistaan kauhukuvia niistä, jotka epätoivoisesti yrittävät säilyttää nuoruuden rypyttömyyden ja kimmoisuuden. Molempi pahempi. Mitä jos olisimme ylpeinä sellaisia kuin olemme? Kannetaan omat helttamme pystypäin.

Olen siinä iässä, jossa moni viimeistään alkaisi miettiä ryppyjen täyttöä tai kasvojen kiristystä. Voisin saada ulkonäostäni muutaman vuoden pois operaatioilla, mutta en sitä tee. Meikkaaminen riittää. Mutta jos jossain vaiheessa silmäluomeni rupsahtavat siinä määrin, että se haittaa silmien auki pysymistä, marssin kirurgin puheille. Samoin, jos jollekin kehittyy muhkea kaksoisleuka, joka piinaa jatkuvasti, miksi sitä ei voisi korjata? Elämän suoman persoonallisuuden ja iän tuoman ilmeikkyyden hävittäminen on sen sijaan tarpeetonta.
Lue myös

perjantai 14. tammikuuta 2011

Ryppyvoidetta vai spakkelia

Helsingin Sanomissa oli 12.1.2011 juttua kosmetiikkamarkkinoinnin taikasanoista otsikolla "Ryppyvoide turvottaa ja bluffaa". Eipä siinä sinänsä mitään uutta ole, että mainokset bluffaavat ja liioittelevat. Mielenkiintoista jutussa ovat kuvaukset, miksi ja miten voiteilla saadaan aikaan sileämmältä näyttävä iho.
"Kaikissa ryppyihin vaikuttavissa aineissa on sama mekanismi eli ne turvottavat ihoa lievästi, ja silloin iho näyttää vähemmän ryppyiseltä. Ne eivät siis poista ryppyjä", sanoo kosmetiikan turvallisuuden ja toksikologian asiantuntija, dosentti Eeva-Liisa Sainio.
Voiteet saattavat sisältää myös ihoa vaalentavia ja optisesti heijastavia ainesosia sekä akrylaatteja, nailoneja ja silikoneja, jorka ovat  muoviyhdisteitä. Niiden avulla iho näyttää sileämmältä ja mattamaisen tasaiselta. Sanonta "spakkelia naamaan" on harvinaisen osuva.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihonhoito on niin monimutkaista. Toki iho pitää puhdistaa päivän jälkeen, mutta miksi ihmeessä sitä pitää voidella aamuin illoin, jatkuvasti, viikosta ja vuodesta toiseen? Näiden lisäksi kuorinnat, naamiot ja seerumit. Onko tosiaan niin, että naama ei pärjää koskaan omillaan - ei koskaan? Tämä ei sitten ole asketismin ylistystä, vaan puhdasta ihmettelyä. Asiantuntijat vielä toteavat, että ryppyvoiteet ovat bluffia ja että niistä voi pitkään käytettäessä olla jopa haittaa. Voiteilla ei voida vaikuttaa ihon rakenteeseen, vaikka mainoksissa muuta annetaan ymmärtää. Ainoat vaikuttavat tehoaineet ovat artikkelin mukaan keramidit ja hyaluronihappo. Keramidit ovat ihossa luonnostaan olevia rasvahappoja ja hyalyronihappo pitkäketjuinen sokeri, joka sitoo erinomaisesti vettä. Vaikutus lakkaa, kun lopettaa voiteen käytön. Tämä sotii vahvasti sitä vastaan, että ryppyvoiteiden käyttö tulee aloittaa jo ennen ryppyjen tuloa. Tietenkin kuivaihoinen voi ihoaan hoitaa. Jos ihoa kiristää se tarvitsee kosteutta ja rasvaa. Kyseenalaistan terveen ihon jatkuvan jynssäämisen ja loputtoman rasvaamisen.

Ihoa hoitavat aineet saa tehokkaimmin hyödyksi syömälle ne. Olen pohdiskellut tätä teemaa taannoin Iltalehden blogissani, linkki alla. Sianniskaa ei tarvitse alkaa järsiä, mutta hiukan miettiä, mitä ne ihon tarvitsemat aineet ovat. Missä niitä on ja missä ei.
Lue myös

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Muna, kana ja kukko

Pääsiäispostaus on pahasti vaiheessa, sillä elämä on ollut mitä suuremmassa määrin eloisaa netin ulkopuolella. Mutta ehkä näin toisena pääsiäispäivänä vielä voi aiheeseen liittyvää kirjoittaa. 


Pääsiäiseen liittyy tietenkin muna. Suklaisia en ala analysoimaan, sillä niiden laadun jopa jälkikasvu totesi olevan tusinatavaraa. Mutta jos on olemassa pikkuruisia ja suuren suuria suklaamunia, myös tavallisia kananmunia on eri kokoisia. Kuluttaja vain näkee ani harvoin muita kuin kennorasioihin pakattua vakiokokoisia munia - miten tylsää! Tässä teille ihailtavaksi niin sanottu ihannemittoihin sopiva (vasemmalla), iso kennorasiaan mahtumaton (keskellä) ja soma mini skidi, aavistuksen punertavan värinen (oikealla).

Keitin kanamunia erilaisissa värjäysliemissä,  sipulinkuorien, punajuuren ja mustikoiden kanssa tälläisella lopputuloksella. Kauniita, eikö olekin?



Keitos yksi: Kananmunat kiehumaan punajuurien kera, yksi käärittynä punajuuren kuorenpalasiin ja folioon. Tuloksena varsin tylsän värsiä vaalenruskeita munia. Kuvassa taka-alalla. Pieni pettymys.

Keitos kaksi: Mustikkakeitoksesta tuli kolme sinistä munaa. Yhden olin käärinyt folioon kokonaisten musikoiden kera, jolloin kuoreen tuli pieniä läiskiä ja vaaleampi kuin muut,  kuvassa etualalla.

Keitos kolme: Kaksi munaa kääriin sipulinkuoriin ja folioon. Tuli hienon kirjavia, kuvassa oikealla. Kaksi keitin sellaisenaan, upea orassi. Suurin ylläri on etualan keltaoranssi. Käärin munan basilikanlehtiin ja folioon ja keitin sipulinkuorivedessä. Vihreää väriä ei tarttunut, mutta kuoressa näkyy kauniisti lehtikuviot.

Keitos neljä: Punajuurikeitoksesta suivaantuneena nakkasin vielä yhden munan punajuurten sekaan. Ajattelin, että vedessä on enemmän väriä, kun juurekset ovat jo tovin kiehuneet. Tuloksena samanlainen tylsä kellertävä beige kuin ensimmäisessä keitoksessa. Nakkasin munan lopulta tekemääni mustikkasoppaan hetkeksi, jolloin väristä tulikin vihertävä. Käsittelyssä kuori sai hieman naarmuja, joten lopputuloksesta tuli varsin kaunis, kuvassa vasemmalla, sinisen takana.

Hyvää pääsiäistä!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails