Rita Stiens: "Totuus kosmetiikasta"

Rita Stiensin kirja ”Totuus kosmetiikasta” (kumppanuuslinkki Booky.fi) ilmestyi lokakuussa 2008 Tammen ja Pro Luonnonkosmetiikka ry:n yhteistyönä. (Kirjassa tosin ei ole yhteistyöstä mainintaa.) Kirja kertoo kosmetiikasta ja sen sisältämistä aineista luonnonkosmetiikan näkökulmasta.

Ihan alkuun selvennykseksi: Tässä kirjoituksessa ei vertailla luonnonkosmetiikka ja niin sanottua tavallista kosmetiikaa keskenään, vaan arvioidaan Stiensin kirjaa – sen vahvuuksia ja puutteita.

Rita Stiens on toimittaja, joka lomamatkallaan Sri Lankalle tutustui luonnonmukaiseen ihonhoitoon hyvin kokemuksin. Kirjan tekemissä on avustanut Hans-Jurgen Weiland, joka toimii kosmetiikkayrityksessä kehityspäällikkönä.

Ensimmäinen ajatukseni kirjasta oli, että miten joku voi väittää tietävänsä totuuden asiasta, josta ei sitä tiedä kukaan. Mutta en antanut nimen häiritä, vaan luin sen läpi pariin kertaan. Kirja yllätti niin positiivisesti kuin negatiivisesti. Ohessa olennaisimmat asiat:

Kirjan vahvuudet

Kritiikkiä kosmetiikassa käytettyjä aineita kohtaan

Kosmetiikassa käytettävien aineiden lista on pitkä. Ajan mittaan sallittujen aineiden listalta on raksittu pois haitallisia aineita, kuten ftalaatteja, mutta edelleenkään listalta löytyy terveydelle haitallisia yhdisteitä. Tällaisia aineita ovat muun muassa formaldehydiä vapauttavat säilöntäaineet ja osa hajusteista. Stiens vaatii tuotteisiin pelkästään turvallisia ainesosia.

Stiens kertoo kosmetiikan haitallisista ainesta ja millä nimillä ne INCI-listoista (International Nomenclature of Cosmetic Ingredients) löytyy. Tietoa on paljon, mutta hieman hajanaisesti. Esimerkiksi antibakteerista aineista on mainintoja siellä täällä.

Arviointeja mainonnasta

Kirjassa kritisoidaan kosmetiikassa käytettävää mainontaa, kuten ylisanoja ja katteettomia lupauksia. Huutia saavat muun muassa pienellä otoksella tehdyt subjektiiviseen ilmoituksella tehdyt "tieteelliset testit", anti age-tuotteet ja muut ihmeitä tekevät aineet. Kritiikki on aivan aiheellista. Suomessa on puututtu kosmetiikan mainontaan ja laadittu asiaan pelisäännöt.

Hämmentävää kirjassa puolestaan on se, että Stiens itse perustelee asioita tutkimuksilla, jotka ovat tehneet kosmetiikkavalmistajat pienellä otoksella. "Hyper"-ylisanoja Stiens ei käytä, mutta ehkä esimerkiksi tässä kohdassa olisi hiukan pitänyt miettiä sanavalintoja.

Luvussa "Vaikuttavien aineiden kirjo" Stiens kirjoittaa näin:

" Jos anti-ageing-tuotteita kaupattaisiin vain sanomalla, että ne suojaavat ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta, ne eivät takuulla olisi yhtä suosittuja kuin nyt. Suosion takaavat toisenlaiset viestit. Stimuloi, uudistaa, aktivoi - tällaiset lupaukset höllentävät kukkaron nyörit. Ne ruokkivat toiveita siitä, että ajan rattaat sittenkin saisi käännettyä takaisinpäin".

Samalla aukeamalla Stiens luettelee ihoa suojaavia aineita (muutama poiminta)

• soijauute, joka auttaa uusien solujen muodostumista (miten?)
  
• Guggul-uute (Commiphora Mukul Resin Extract), joka stimuloi tärkeitä solutoimintoja
• useat leväuutteet, esimerkiksi sinivihreästä spirulina-mikrolevästä saatava uute, joka auttaa ihon uudistumisprosessia ja saa ihon näyttämään kiinteämmältä

Tervejärkisiä ohjeita kuluttajille

Stiens antaa kuluttajalle useassa kohdassa hyviä käytännön ohjeita. Hän muistuttaa siitä, että aika näkyy kasvoissa ja ettei millään kosmeettisella tuotteella voi pysäyttää ilmiötä. Stiens kehottaa myös kokeilemaan kosmetiikan käytön vähentämistä. Onko yövoiteen käyttö välttämätöntä, voiko ihon vain puhdistaa? Miksi iho ei selviäsi itsekseen?

Ihon kuntoon vaikuttavat eniten omat elintavat: ravinto, tupakoimattomuus, auringonotto jne. Auringonoton haitallisuus tuodaan esille erittäin hyvin, samoin se, että auringonsuoja-aineiden kautta altistutaan kemikaaleille.

Stiens on hyvin selvillä kosmetiikan vaikutusten rajallisuudesta ja kertoo sen lukijoille.

Kirjan virheellisyydet ja epämääräisyydet

Nanopartikkelit turvallisia?

Aurinkosuojatuotteiden kohdalla luonnonkosmetiikalla ovat konstit vähissä. Kemiallisen suojan antavat aineet eivät ole luonnonkosmetiikassa sallittuja. Suojaavana aineena käytetään titaanidioksidi tai sinkkioksidipigmenttiä. Samoja aineita käytetään esimerkiksi valkoisessa lateksimaalissa, joten ei ihme, että iho näyttää kalpealta fysikaalista suojaa käytettäessä. Jos pigmentit ovat erittäin pieniä, valkoisuus häviää. Pigmenttejä käytetään myös nanokokoluokassa. (nanometri = millimetrin miljoonasosa). Nanopartikkeleiden turvallisuudesta ei ole riittävästi tietoa. Suomessa asiasta on puhunut erityisesti professori Kai Savolainen Työterveyslaitokselta. Artikkelissa "Näkymätön uhka Nano-hiukkanen (Kemia-lehti 1/2008) todetaan seuraavasti:

"Helpoiten nanopartikkelit pääsevät elimistöön keuhkojen kautta....Jotkut hiukkaset päätyvät suusta ruuansulatuselimiin. Osa kykenee puhkaisemaan itselleen reitin suoraan ihon läpi. Elimistössä hiukkaset kulkeutuvat veren, imunesteen ja hermojen välityksellä kaikkialle." Artikkelin mukaan Kai Savolainen uskoo, etteivät suurimmat altistusriskit liity niinkään nanopartikkelien tuotantoon vaan niiden käyttöön esimerkiksi kosmetiikassa, automaalauksessa tai urheiluvälineissä."

Rita Stiens puolestaan kirjoittaa näin:

"Mineraalisen aurinkosuojan (titaanidioksidin ja sinkkioksidin levittämisen nanohiukkasina iholle) turvallisuudesta on tehty jo useita tutkimuksia. Kaikki ne ovat osoittaneet, että nanohiukkaset eivät tunkeudu terveisiin ihosoluihin. Ne levittyvät ihon pinnalle. Ihon syvempiin kerroksiin hiukkasia joutuu karvatuppien kautta. Ne pysyvät siellä jonkin aikaa, mutta päätyvät ihokarvan kasvun myötä takaisin ihon pintaan. "Nanotoksisuudesta" ei nykytietämyksen valossa ja asiantuntijoiden mukaan näy merkkejä edes vaurioituneen ihon kohdalla."

Tässä kohdassa Stiens puhuu vain karvatupeista. Mihin unohtuivat hikirauhaset, joihin viitataan deodoranttien ja antiperspiranttien kohdalla? Toisaalla kirjassa Stiens kritisoi tavallisen kosmetiikan - ihovoiteiden mainontaa nanoteknologialla. Liposomien kohdalla ei Stiensin kirjan mukaan saavuteta hyötyjä. Kirjasta jää käsitys, että nanoteknologian käytöllä kosmetiikassa ei ole haittoja, mutta ei hyötyjäkään. Nanopartikkelien käytön vaikutuksia ei tunneta riittävän tarkasti.

Mustaa hennaa?

Hiusvärien kohdalla puhutaan henna- ja indigoväreistä. Kirjan mukaan täysin kasvipohjaisia hiusvärejä valmistaa vain yksi yritys (Wielandin työnantaja). Indigon yhteydessä mainitaan musta henna. Tämän asian kohdalla kaipaan täsmennystä. Mustaa hennaa ei ole olemassakaan, vaan musta henna on aiemmin ollut nimitys indigovärille.

Nykyisin mustana hennana myydään hyvin usein PPD:llä terästettyä hennaa. PPD ja sen johdannaiset ovat synteettisiä, erittäin herkistäviä hiusvärejä. Mustaa hennaa käytetään hennatatuoinneisssa välillä hyvinkin ikävin seurauksin. Stiensin kirjassa ei mainita hennatatuoinneista eikä mustan hennatatuoinnin riskeistä mitään, mitä pidän suurena puutteena. Kyseisiä tatuointeja kun voidaan tehdä jopa lapsille lomakohteissa.

Alumiini ja antiperspirantit

Alumiinin kohdalla kirjassa on toisaalla ehdoton varoitus vaarallisuudesta, toisaalla mainintoja mahdollisista ihottumista. Asiasta saa aivan eri käsityksen riippuen siitä, kumman kohdan sattuu lukemaan. Alumiinista puhuttaessa on kuitenkin syytä huomioida muitakin asioita kuin vain antiperspirantit, joten kirjoitan aiheesta erillisen blogauksen.

Muita epämääräisyyksiä

Kirjassa käytetään paljon kemiallisia termejä, jotka minun mielestäni ovat monessa kohdassa kuluttajalle varsin epäolennaisia ja vain hankaloittavat lukemista. Termejä käytetään paikotellen väärin. Esimerkiksi nitrosoamiineista puhuttaessa hypätään yht'äkkiä halogenoituihin yhdisteisiin. Stiens myös paikotellen uhohtaa, että luonnonkosmetiikankin aineet ovat kemikaaleja.

Hammastahnoista kertovasta teksissä on lause: "Plakkia muodostavien bakteerien toiminnan vastustamiseksi käytetään esimerkiksi auringonhattua, vihreää teetä, meilikkaöljyä tai sakkaroosia." En ole perehtynyt luonnonkosmetiikan hammastahnoihin. Käytetäänkö niissä tosiaan sokeria vastustamaan plakin muodostusta?

Kirjasta puuttuu

Kirjassa ei ole lähdeluetteloa, mikä on kirjan suurin puute. Lukija ei voi tarkistaa tai etsiä lisätietoja kiinnostavasta kohdasta. Monin paikoin puhutaan tutkimuksista, professoreista, mutta tiedon luotettavuutta ei pysty lähteiden puuttuessa arvioimaan.

Stiensin lähtökohtana on luonnonkosmetiikka ja sen paremmuus verrattuna niin sanottuun tavalliseen kosmetiikkaan nähden. Ilmeisesti lähestymistavan takia kirjassa ei käsitellä lainkaan muutamia aihepiirejä, sillä niihin luonnonkosmetiikalla ei ole tuotteita. Mielestäni nämä aiheet ovat kuitenkin kuluttajan kannalta tietämisen arvoisia. Hennatatuoinneissa (koskien mustaa hennaa) on suuria riskejä ja karvanpoistoaineet ovat voimakkaita aineita.

Stiens on jättänyt käsittelemättä muun muassa seuraavat aiheet aiheet:

• hennatatuoinnit ja musta henna
• itseruskettavat aineet
• karvanpoistoaineet
  

Kirjassa on mainuttu lukuisia aineita, käydään läpi INCI-listoja sekä yksittäisiä kaupallisia tuotteita. Jonkinlainen tiivistelmä olisi mielestäni ollut tarpeen, olennaisten asioiden poiminta.

Kenelle tarkoitettu?

Kirja lienee suunnattu itsestään huolehtiville, kosmetiikkaa käyttäville naisille - sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita ja jaksavat lukea tuoteselosteet. Suurelle osalle kirjan sisältö on mielestäni turhan yksityiskohtaista.

Kosmetiikasta kiinnostuneille kirjassa on hyödyllistä ja mielenkiintoista luettavaa - kunhan pitää mielessä, että se ei kerro koko totuutta, vaan nimestään huolimatta sisältää epätarkkuuksia, virheitä, eikä sisällä kaikkea olennaista.

Lue myös

• Tutkivaa journalismia vai YLEistä rentoa blogikirjoittelua 
• Purnukka-arsenaalin tarpeellisuus 
• Nuppi turvoksiin hiusvärillä