Kemikaalikimara: Nessinen ja jakkupukunainen

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Nessinen ja jakkupukunainen


Yle Teema esitti hiljattain Veli-Matti Saikkosen 1960 ja -70 luvun vaihteessa ohjaaman elokuvan Takiaispallo. Elokuvassa esiintyi nimekkäitä henkilöitä, kuten Terhi Panula, Kirka, Tapio Hämäläinen, Hillevi Lagerstam, Aila Arajuuri sekä Veikko Nissinen alis Nessinen. Takiaispallo kuvattiin Valkeakoskella ja paikallinen kuuluisuus sai roolin filmistä. Nessinen oli - niin elokuvassa kuin tosielämässä - persoonallinen, pahasti ontuva ja alkoholisoitunut mies. Näytti siltä, kuin hänen toinen jalkansa olisi ollut huomattavasti lyhyempi kuin toinen. Hiuksia ja partaa ei Nessinen ollut ajanut vuosiin. Roolihahmoa kuvataan sanoilla "omituinen mies" ja sitähän Nessinen oli. Hän vietti aikaa muiden pultsareiden kanssa, mutta kirjoitti myös  juttuja Valkeakosken Sanomiin sekä runoja. Kaikki Valkeakoskelaiset tiesivät, kuka on Veikko Nissinen.

Yritin etsiä kuvaa Nessisestä, mutta en löytänyt. Sen sijaan törmäsin tähän Futisforumilla käytyyn keskusteluun, jossa muisteltiin Valkeakosken Hakan pelimatkaa Tukholmaan. Matkaan lähti myös faneja - Nessinen mukaan lukien. Nimimerkki Keskilinkki muistelee:
Hakan fanijoukon villitsijänä oli 70- ja 80-luvuilla vuosia Nessinen eli Veikko Nissinen (toivottavasti muistan nimen oikein), joka siirtyi taivaallisten kenttien ääreen jo vuosia sitten. Röllipeikon näköinen Nessinen oli invalidi (toinen jalka oli kai puujalka) ja ontui eteenpäin vaikeannäköisesti. Hakan matsissa jalka ei haitannut menoa ja tunnelma oli toista luokkaa kuin nykyään.

Kerran Nessinen vain syyllistyi ylilyöntiin. Haka pelasi 19. lokakuuta 1983 Cup-voittajien Cupin ottelun Hammarbyta vastaan Tukholmassa Söder-stadionilla ja Valkeakoskelta matkasi bussi-lastillinen faneja katsomaan ottelua.

Bussi pysähtyi Tukholmassa Kuninkaanlinnan kupeelle ja mukana oleva Nessinen, joka sotalapsena osasi jonkin verran ruotsia, lähti puhuttamaan liikkumattomana seisovaa vartiosotilasta. Kun vastausta ei alkanut tulla, Nessinen alkoi elehtiä hurjasti ja vartiosotilas taisi pelästyä hurjan näköistä miestä. Vartikoppiin piilotetun napin painallus hälytti vartiopäällikön ja linnasta ryntäsi ulos joukkueen verran täysissä varusteissa olevia sotilaita pistimet tanassa.

Vekan invaliditeetti taisi sillä kertaa pelastaa hänet muilta jatkoseurauksilta smile_new
Takiaispallossa oli omituisen miehen lisäksi myös naispuolinen alkoholisti, Marjatta Kaartinen (Aila Arajuuri), kaunis ja tyylikäs nainen, jolla oli tyly aviomies. Elokuvassa työnjohtaja Aaro Saarinen loukkantui vaimolleen, joka kommentoi Marjatan juomatapoja: "Ilmankos sille viina maistuu." Tyylikkään naisen alkoholismia ei haluttu tai osattu nähdä. Takiaispallon varsinainen aihe on kahden sukupolven välinen kuilu. Terhi Panula ja Kirka esittävät nuoria rakastavaisia.
Marjatasta tuli mieleen jokunen vuosi sitten kuulemani lääkärin pitämä luento aiheesta työpaikka ja alkoholi. Aivan tarkkaan en lukuja muista, mutta suuruusluokat ovat nämä: jokaista sataa työntekijää kohden on noin kymmenen suurkuluttajaa ja näistä kaksi ongelmatapauksia. Ongelmatapaus voi olla myös jakkupukuinen nainen, joka on paniikissa repii Alkon oven ripoja lakon uhatessa.  Mistä silloin saa hankittua viinipullon? Kun työkaverit alkavat puuttua ongelmajuomiseen, sitä on jatkunut keskimäärin jo seitsemän vuotta. Kukaan, eikä varsinkaan henkilö itse, halua tunnustaa tosiasioita.
Lue myös
Sata kehua
KEHU 70. Kehut totisesti hauskalle suomalaiselle puhallinorkesterille, vähemmän totinen on aina mukavaa.

Kuva: Kuva Valtakadulta Valkeakoskelta, Nessisen ajoista näkymä on jonkin verran muuttunut. Kimmo Virtanen, Creative Commons-lisenssi

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails