Kemikaalikimara: Päälisin puolin vihertäviä sekä sisältä harmaita autoja

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Päälisin puolin vihertäviä sekä sisältä harmaita autoja

Päälisin puolin vihreä auto

Vihreäksi mainostettu auto voi olla vihreä vain maalipinnaltaan, vaikka mainoksissa toista väitetään. Kuluttajavirasto on laatinut  automainonnan ympäristöväittämiin ja niiden käyttöön pelisäännöt yhdessä Autotuojien ja Autoalan Keskusliiton kanssa.
• vain saman kokoluokan autoja vertaillaan keskenään.
• markkinoinnista välittyy kuluttajalle todenmukainen kokonaiskuva.
• väitteet perustuvat toteennäytettyihin tosiasioihin.
Pientä kauppakassia ei saa siis verrata pakettiautoon tai maasturiin. Toisaalta pelisäännöt mahdollistavat, että suurikulutuksisia autoja voidaan mainostaa ympäristöväitteillä. Tuulilasi-lehdessä pohditaan aivan aiheellisesti ohjeistusta sekä sitä, että bensarosvo maastoauto tai citymaasturi voidaan nimetä ympäristöystävälliseksi. Ympäristöystävällisyyttä kun ei ole sidottu esimerkiksi auton CO2-päästöön, vaan autoja verrataan kokoluokittain. Kokoluokan paras saa käyttää ilmausta ympäristöystävällisin - jopa se kaupungissa tuiki tarpeeton maasturi. Jutussa on myös vertailuja eri merkkien kesken.
Ympäristösopimus mahdollistaa nyt sen, että isokokoinen edustusauto tai maasturi, jonka päästöt ovat kaukana keskimääräisistä uusien autojen CO2-päästöistä,  voi nyt kertoa olevansa ympäristöystävällinen tai peräti ympäristöystävällisin kokoluokkansa auto. Kuten vaikkapa Hummer.
Jos eläisimme Ruotsissa, luultavasti sanaa ympäristöystävällinen saisi korkeintaan käyttää autoista, jotka täyttävät sikäläisen "miljöbil" määritelmän. Sen rajana on CO2-päästö 120 g/km. Ruotsissa rajaan yltävät myös monet etanolia käyttävät autot. Suomessa ne taas luokitellaan bensiinikäyttöisiksi,  ja CO2-päästöt ovat huomattavasti suuremmat kuin Ruotsissa virallisiksi hyväksytyt päästötiedot.
Kummallista, että Kuluttajavirasto ei vaatinut kaikkiin mainoksiin tekstiä:

Myös vähäpäästöiset tai ympäristön kannalta muuten vähemmän haitalliset autot kuormittavat ympäristöä”.
Niinpä. Auto kuormittaa ympäristöä kaikissa elinkaarensa vaiheissa alkaen konepeltiin ja muuhun koriin louhittavista metallimalmeista, vaihdetangon nupin muovista, käytön aikana kuluvat polttoaineista,  auton huolloista, ongelmajätteinä käsiteltävät voiteluöljyistä ja jäähdytinnesteistä pääteyn lopulta autonraadon hävitykseen.Voidaanko ylipäänsä mitään autoa nimetä ympäristöystävälliseksi - edes sitä kirkkaimman vihreintä?
Sisältä harmaa auto

Autoon liittyy myös toinen viimeaikainen uutinen. Tupakointia autossa silloin, kun autossa on alaikäisiä, suunnitellaan kiellettäväksi. On todella sääli, jos ihmiset eivät moista asiaa älyä ilman lakia. Mutta ilmeisesti lapsien kuljettaminen  savustuslaatikoissa on yleistä. 

Tässä vanha Mosse-mainos ajalta, jolloin auton ympäristöystävällisyyteen ei kiinnitetty juurikaan huomiota. Mainosvaltteina olivat uudet urheilumalliset polkimet, entistä parempi ohjaus, parempi jousitus ja edullisempi hinta. Perheen isällä on piippu suussaan autoa ajellessaan, lapset eivät tosin taida olla kyydissä.




Lue myös:
Sata kehua

KEHU 50. Eilen tuli uutisissa juttua Helsinkiläisestä koulusta, jossa harrastetaan bänditoimintaa. Kuka tahansa pääsee soittamaan. Nuoremman lapseni koulussa on samanlaista toimintaa. Suuret kehut aktiivisille kouluille sekä opettajille!

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails