Kemikaalikimara: Mieletön jysäys

perjantai 7. elokuuta 2009

Mieletön jysäys

Dynamiittia omakotialueella

Joroisilla paloi heinäkuussa 2009 omakotitaloalueella sijaitseva teollisuushalli. (HS:n uutinen tapahtumasta.) Melkoinen jysäys oli lähellä, sillä hallissa säilytettiin 50 kilon erää dynamiittia - vastoin määräyksiä. Räjähde paloi paikoilleen, eikä onneksi paukahtanut.

Koulu tuleen OFF:illa

Etelän mies huitoi kovasti, vaikka käytössä oli Ohvia. Yhdellä OFF-pullolla saatiin vuosi sitten aikaan pahaa jälkeä. Muutama poika kokeili, miten moinen pullo räjähtää heittäen sen Espoolaisen Auroran koulun puuseinään, joka syttyi. Pojat saivat sammutettua palon mukana olleilla limuilla, mutta eivät täysin. Tuli jäi kytemään rakenteisiin ja rakennus paloi purkukuntoon - kaksi viikkoa ennen koulun alkua. 160 oppilasta kuljetettiin puolen vuoden ajan bussilla joka ikinen koulupäivä noin viidentoista kilometrin päässä sijaitsevaan kouluun, jossa onneksi oli tilaa. Palaneen rakennuksen tilalle jouduttiin rakentamaan uusi. Totaaliseen hävitykseen ei siis tarvita kymmeniä kiloja tulenarkoja aineita.

Selkkaus maksoi toista miljoonaa euroa. Muutakin käyttöä rahalle olisi, niin Espoon kaupungilla kuin tekijöillä, jotka ovat vastuussa teosta. Tässä juttu koulupalosta MTV3:n sivuilla ja Seurakuntasanomissa koulun rehtorin pohdiskelua korvausten hoitamisesta. Tänä kesänä paloi Päivänkehrän koulu.

Ohjeita palavien aineiden säilytykseen kotona


Harvalla on kotona dynamiittia tai muita räjähteitä. Lainsäätäjä on kuitenkin huomioinut myös muut vaaraa aiheuttavat aineet. Esimerkiksi nestekaasunpullojen sijoittamiseen on annettu ohjeet (Käytä nestekaasua oikein -opas) :
  • Kaasupullo pidetään pystyasennossa ja sellaisessa paikassa, etteivät lapset pääse siihen käsiksi.
  • Pullon pinnan lämpötila ei saa nousta yli +40 °C:een, minkä vuoksi sitä ei saa sijoittaa lähelle lämmönlähteitä, esim. lämpöpatteria tai tulisijaa.
  • Kaasupullon säilytystilassa on oltava hyvä ilmanvaihto.
  • Kaasupulloa ei tulisi säilyttää makuutiloissa.
  • Varapulloa ei pidä säilyttää samassa tilassa, jossa käytössä oleva kaasupullo on.
  • Asuinrakennuksissa saa säilyttää enintään 25 kg nestekaasua.
  • Kaasupulloa ei saa säilyttää rakennusten kellari- tai ullakkotiloissa.
  • Rakennuksen seinustalla olevat kaasupullot on laitettava lukittuun kaappiin.
Bensiinin ja muiden polttoaineiden säilytykselle on myös rajoituksia:
Bensiiniä voi säilyttää asuin-, toimisto-, majoitus-, päivähoito- ja kokoontumishuoneistoissa ja niihin verrattavissa tiloissa enintään 25 litraa. Sen sijaan taloyhtiön yhteisissä kellari- ja ullakkotiloissa ei saa säilyttää lainkaan bensiiniä tai muita palavia nesteitä.

Mikäli kyseessä on asuinrakennukseen kuuluva erillinen varastotila tai huolto- tai työpaikkahuone, voi siellä säilyttää 100 l bensiiniä (tai muita herkästi syttyviä palavia nesteitä) ja 200 l palavia nesteitä, joiden leimahduspiste on yli 55 °C (esimerkiksi öljy ja dieselöljy).

Autotallissa tai -katoksessa saa säilyttää bensiiniä 60 l + ajoneuvon polttoainesäiliö sekä moottori- tai dieselöljyä 200 l + ajoneuvon säiliö). Yhteisten autotallien ja -katosten maksimimäärä on koko autotallille tai katokselle, ei esimerkiksi per asukas.

Se mieletön jysäys
Tässä mieletön jysäys vuosikymmenten takaa. Näin hävitettiin vuonna 1947 toisen maailmansodan aikainen metallinen natrium. Natrium reagoi kiivaasti veden kanssa muodostaen lämpöä sekä vetyä, räjähtävää kaasua. Natrium hävitettiin kaatamalla se järveen. Muuta konstia ei keksitty, varsinkaan kun kukaan ei suostunut kuljettamaan äärimmäisen vaarallista lastia.




Lue myös:
Sata kehua

KEHU 22. Ihan pakko kehua mustikoita, vadelmia, mustaviinimarjoja...

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails