Pari ämpäriä, sekaroskat ja biojäte, se nyt vaan ei nykyisin enää riitä jätteiden lajittelussa. Meillä oli tiskipöydän alla kapea jätevaunu, jossa oli kaksi vähän isompaa ja yksi kapea jäteastiaa. Lajittelukapasiteettia tarvittiin tiukasti lisää, metallille, lasille ja
kartongille omansa. Lisäksi roskiskaapin ovet (2x30 cm) olivat
kammottavassa kunnossa. Päätin vaihtaa kaksi kapeaa ovea uuteen 60 cm
oveen ja hommata kunnollisen jätevaunun. Ovien hankkimisesta olen kertonut jo aiemmin
täällä. Kuvassa vanhan systeemin purku on jo lähtenyt liikkeelle.
Jätevaunun löysin Lanka ja Muovi Oy:n nettimyymälästä, hintakaan 138 € ei ollut paha verrattuna siihen, mitä keittiöliikkeissä saa mekanismeista maksaa. Lisäksi ostin hidastimen, vähän yli kympin ja tietysti pitää lisätä myös toimituskulut. Vaunussa plussaa on tukeva rakenne, ei mitään rimpuloita vääntyviä kehikoita, vaan jämäkkä metallirunko, joka valmistajan sanojen mukaan kestää 100 kg painon. Kehikkoon voi valita neljä, viisi tai kuusi sankoa. Lisäksi tuote on valmistettu Suomessa. Langalla ja Muovilla ei muuten ole osaa eikä arpaa tähän kirjoitukseen, he ovat vain toimittaneet vaunun normaalihintaisen tilaukseni mukaan.
Irrotin pesuallaskaapista vanhan vaunun kiskot, jynssäsin kaapin puhtaaksi, kittasin pohjan reiät ja maalasin kaapin lattian. Tässä vaiheessa maalaamista oli ollut jo sen verran, että minimoin homman, eikä kaappi itse asiassa pesun jälkeen ollut ollekaan niin pahassa kunnossa kuin ajattelin. Vai miltä näyttää?
Vaunun asennus sujui varsin helposti selkeiden ohjeiden ansiosta. Hidastimen ruuvaamisessa kaapin pohjalle tuli pientä sekoilua, mutta ihan oma vika. Mitäs yritin oikaista, enkä noudattanut kirjaimellisesti annettuja ohjeita. Kiinnitin hidastimen ensin väärään kohtaan. Nyt kelpaa, vaunu vetäytyy itsestään takaisin kaappiin, kun irrottaa vetimestä - vai onkohan meillä ovat kaapit vinossa? Yhtä kaikki, kätevää on. Hidastus toimii, mutta ei ehkä ole niin hiljainen kuin voisi, vaan vaunu pitää hiljaisen kolahduksen mennessään kiinni. Vaikka kyseessä on varsin mitätön juttu, valmistaja voisi ehkä tätä vielä kehittää.
Ostin pitkän tankomaisen vetimen, johon voi ripustaa käsipyyhkeen. Kätevää, kun käsipyyhe on aivan altaan vieressä, sananmukaisesti käsien ulottuvilla. Nyt pitää vielä hommata jätekaappiin vaunun yläpuolelle hylly, johon saa tiskiaineet ja muut sellaiset. Ja sellainenhan löytyi. Olisi kannattanut tilata samalla kuin jätevaunu. Lue hyllystä lisää täältä.
Projekti onnistui paremmin kuin odotin - myös muun perheen mielestä. Kai uudesta jätevaunusta voi olla onnellinen?
Kaikki keittiöremonttiin liittyvät kirjoitukset löytyvät klikkaamalla oikean reunan tunnistetta "keittiöremontti".

4 kommenttia :
Taidan hyvinkin vielä joutuu käyttämään kaikkia näitä keittiöremppavinkkejä... tai mikä keittokomero täällä nyt on. Kiitos etukäteen!
Kiva juttu Zepa! Lisää vinkkejä tulossa, kunhan saan kírjoitettua.
No totta ihmeessä uudesta jätevaunusta voi ja saa olla onnellinen! Olisin minäkin, joku nerokas lajittelujärjestelmä on ollut haaveissa ja pari vuotta. Olen vakaasti päättänyt, että viimeistään seuraavaan asuntoon tulee sitten tämä unelmieni jätekeskus. :D
Ah, kiitos tästä. Etsin omaa keittiöremppaamme varten kuudella säiliöllä olevaa jätevaunua ja tuolta Lanka ja muovi oy:n nettikaupasta löytyy niitäkin samalla leveydellä. Meillä tarvitsee olla energia, lasi, metalli, biojäte, kartonki ja vielä takassa poltettaville paperiroskille omansa.
Tällä hetkellä ei ole kuin kolme jätesankoa + palaville pahvilaatikko toisessa kaapissa. Kartongit lojuu aina tiskipöydällä odottamassa viemistä ja lasipurkit ovat milloin missäkin.
Että kyllä vaan, kunnolla toimivasta jätevaunusta voi olla iloinen.
T. Vihaan ajelehtivaa tavaraa, joille ei ole omaa paikkaa.
Lähetä kommentti