Kemikaalikimara: Vesihanasta bisfenoli A:ta

torstai 15. joulukuuta 2011

Vesihanasta bisfenoli A:ta

Tämä jutun tapahtuvat menee sarjaan, joita ihmetellään parin-kolmenkymmenen vuoden päästä, tai ehkä jo aiemminkin. Miten näin pääsi käymään?

Bisfenoli A on varmaan monelle tuttu aine ennestään. Kyse on polymeerin lähtöaineesta, jonka on totettu olevan hormonaalisesti vaikuttava. Bisfenoli A.ta sisältäviä muoveja ja aineita käytetään erittäin monessa paikassa. Tunnetuin esimerkki lienee astioissa käytettävä polykarbonaatti, joista voi etenkin lämpimään sisältöön irrota kyseistä ainetta. Vauvoja suojellaksamme tuttipulloissa kiellettiin bisfenoli A:ta sisältävien muovien käyttö. Altistuslähteitä on vielä jäljellä muitakin, kuten säilyketölkit, kassakuitit, epoksiliimat ja yllätys, yllätys - hanavesi.

Vuosien ja vuosikymmenien vieriessä taloon tarvitaan remonttia, joskus on syytä laittaa putketkin uusiksi, sekä viemäri- että juomavesiputket. Putkiremontti on kallis juttu. Sen tarvettahan pitää aina uutta asuntoa katsellessa kysyä, etteivä kustannukset tule yllätyksenä. Putkien vaihtamiselle on vaihtoehtoina niiden pinnoittaminen - muun muassa epoksihartseilla.putkeen viedään  Putki puhdistetaan ja siihen viedään epoksihartsia tavalla tai toisella, kauko-ohjattavan harjan ja paineilman avulla. Vanha putki saa uuden ja sileän sisäpinnan. Enimmäkseen saneerauksia on tehty viemäriputkiin, mutta tekniikka toimii myös vesijohdoissa, käytännössä vesijohtopinnoituksia on tehty lähinnä kerrostaloissa. Ongelmana on se, että muovi ei välttämättä kovetu putkeen, vaan voi jäädä kohtia, putkenmutkia ja onkaloita, joista vain osittain kovettuneesta epoksista irtoaa bisfenoli A:ta. Aineiden liukenemista koskevat testit tehdään tavallisesti kylmällä vedellä. Lämpimää vettä juoksutettaessa irtoamista tapahtuu enemmän. Samoin, jos vesi seisoo putkistossa, veteen kertyy aineita. Toisaalta yleisenä ohjeena on, että putkessa seisonut vesi kannattaa laskea viemäriin, eikä lämpimän veden puolelta saa koskaan ottaa ruoakaan vettä, mutta silti. Kyseessä on altistuslähde. Viemäriputkesta aineet joutuvat jätevedenpuhdistamoille, käyttövesiputkistosta vesilasiin, keittoon, puuroon, kastikkeeseeen...

Taitaa olla niitä harvoja kertoja tyytyväinen siitä, että suomalaiset kulkevat ruotsalaisten jäljessä. Ruotsissa tällaisia putkisaneerauksia on tehty jo parisenkymmentä vuotta lukuisten firmojen voimin. Meillä toimijoiden määrä on vähäisempi ja toivon mukaan käyttövesiputkiin on pinnoitusremontteja tehty vähän, sillä asiaan on havahduttu. Kyseessä ei ollutkaan mikään hyvä juttu. Pinnoitetuista vesijohtoputkista oli iso artikkeli Miljöaktuellt-lehdessä, jonka aukeamasta otin oheisen kuvan.

Svenskt Vatten on ruotsalaisten vesilaitosten järjestö, joka auttaa jäseniään teknisissä, hallinnollisissa ja taloudellisissa kysymyksissä. Organisaation jäseninä ovat kaikki Ruotsin kunnalliset vesilaitokset. Nyt Svenskt Vatten suosittelee jättämään käyttövesiputkien epoksipinnoitukset tekemättä, kunnes riskit on selvitetty, on tehty oheistus ja standardit. Suurena puutteena mainitaan myös se, että Ruotsissa ei ole olemassa viranomaista, joka olisi vastuullinen siitä, mitä aineita vesiputkiin laitetaan ja miten saneeraukset tehdään. Och samma på svenska.
"Det finns en stor efterfrågan från både vattentjänstföretagen och byggbranschen att riskerna utreds och kartläggs så att anvisningar och standarder kan tas fram för att undvika att hälsomässiga risker byggs in i fastigheternas dricksvattenledningar. Det är också en allvarlig brist att det inte finns någon myndighet i Sverige som ansvarar för att godkänna material som kommer i kontakt med dricksvatten och som ställer krav på hur renoveringarna genomförs."
Suomessakin selvitetään asiaa.
"Vesi-Instituutti WANDER selvittää parhaillaan käyttövesiputkien pinnoitusmateriaalien ja pinnoituksen työmenetelmien turvallisuutta. Tutkimusta rahoittavat Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto, Kiinteistöliitto, ympäristöministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja Finanssialan Keskusliitto.
– Pinnoitettujen tuotteiden pitäisi olla loppukäyttäjälle yhtä turvallisia kuin uusien tuotteiden. Pinnoitemateriaaleille voisi tulla samantyyppiset vaatimukset kuin toksikologisesti tutkituille muoviputkille on tulossa rakennustuotteiden CE-merkinnän myötä: ei hajua, ei makua, ei haitallisia irtoavia aineita, sanoo Vesi-Instituutin kehittämispäällikkö Tuija Kaunisto."
Odotamme mielenkiinnolla Vesi-instituutin selvityksen lopputulosta sekä seuraamme ruotsalaista keskustelua.
Kenellekään ei tullut mieleen aikaisemmin? Niin se valitettavan usein menee.
Lue myös

5 kommenttia :

Leena kirjoitti...

Kiitos, tämä on tärkeä aihe nyt kun putkien saneeraukset ovat monessa talonyhtiössä vilkkaimmillaan!
Jäi kuitenkin mietityttämään, että eikö firmalla ole jonkin näköinen testausvelvoite uusille tuotteille, jotka tulevat markkinoille? Ainakin muistelisin lukeneeni joitakin VTT:n raportteja, joissa näitä liukenemisanalyysejä on tehty uusista vesiputkien pinnoitemateriaaleista.

Mahdollisesti tämä BPA ongelma ei muuten koske pelkästään talonyhtiöitä, sillä yhdyskuntavesijohdot alkavat olemaan myös saneerauskunnossa monessa kaupungissa. Kuulemani mukaan tällä hetkellä parhaana menetelmänä pidetään sukitusta, jossa putken sisään syötetään epoksihartsilla päällystetty huopasukka, joka sitten paineilmalla aukaistaan ja kuivuessaan muodostaa uuden putken pinnan. Eli epoksihartsia käytetään isoissa putkissakin.

Leena kirjoitti...

Korjaus edelliseen kommenttiini. Tarkoituksena oli siis sanoa, että yhdyskuntien jätevesiputkissa käytetään tätä sukitusmenetelmää ja epoksihartsia. Puhdasvesijohdoista en tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä valittiin pari vuotta sitten menetelmäksi pinnoitus. Juuri samaan aikaan kuulin itse bisfenoli-A:sta ja niinpä pinnoituksessa käytetty epoksihartsi soitti kelloja. Mietin pitkään, mitä haittoja tuosta voisi tulla, ja piti jo ottaa selvää jos voisi saada lähteestä haettua vettä, mutta inertia voitti. Valitettavasti olin raskaana juuri remontin aikaan, ja puoli raskautta meni tuoreilla epokseilla. Toivottavasti ei tullut pojalle mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Hälytys!

STM ei usko! Tee jotain Anja!

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/stm_pinnoitetuista_vesijohdoista_ei_huolta_3266100.html?origin=rss

Kemikaalikimara kirjoitti...

Vai sillä tavalla. Kiitos linkistä! Laitoin oitis twiitin asiasta. Pitää perehtyä raporttiin ja STM:n lausuntoon.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails