Kemikaalikimara: Jotain vedessä

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Jotain vedessä

Majoituimme loman aikana yhdeksi yöksi retkeilijöille vuokrattavaan vanhaan, pienen maatilan asuinrakennukseen. Taloon tulee juokseva vesi, samoin pihan saunaan. Tuumailin, mistä vesi mahtaa tulla, kun sen väri  on selvästi ruskeaa. Juomavedeksi emme sitä käyttäneet, pelkästään saunavetenä ja tiskaamiseen. Kuvasta näkyy veden värillisyys. Saunoessa huomasin, että vesi maistuu vahvasti raudalta. Rauta voi olla peräisin maaperästä tai putkistosta. Vesi on mökin tietojen mukaan lähdevettä, joten epäilen putkistoa. Rautapitoinen vesi värjää lavuaarit, vessanpöntön ja tiskikoneen ruskeaksi, mikä ei näytä kovinkaan mukavalta. Rauta ei kuitenkaan aiheuta terveyshaittaa niissä pitoisuuksissa, joissa vesi on vielä juotavaa. Vahvasti rautapitoinen vesi on sen verran pahaa, ettei sitä viitsi juoda.

Kaivovesi kannattaa tutkituttaa säännöllisesti tai jos on epäilyjä  veden laadusta. Kolmen vuoden välein suositellaan mitattavaksi bakteerien määrä, pH, väri, sähkönjohtavuus, sameus ja permanganaattiluku. Kuuden vuoden välein suositellaan laajempaa tutkimusta, jossa selvitetään typpiyhdisteet, alkaliteetti, veden kovuus, happi, rauta, mangaani, kloridi ja fluoridi. Kallioporakaivoista tutkitaan edellisten lisäksi arseeni ja radon, jos on syytä epäillä, että näitä aineita on pohjavedessä.
Koska kotikaivonne vesi on viimeksi tutkittu?



Vaihtoehtoisesti voi tietysti hankkia vesitiivistettä.

HUH . . .?!? BERNARD DEHYDRATED WATER Product. (At last, Stephen Wright has some instructions: “I bought some powdered water but I didn’t know what to add.”)*



Lue myös

3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Anoppilassa on todella rautapitoinen vesi. Kaikki värjääntyy: valkopyykki muuttuu ruskeaksi jo yhdestä pesusta. Hiukset takkuuntuvat ja kynnet mustuvat. Se vaikeuttaa elämää. Juomavesi haetaan lähteestä ja pyykkäysvetenä käytetään apuna sadevettä. Hankimme sinne kannun, jossa on aktiivihiilisuodatin pohjalla (liekö joku "britamalli"). Tuli puhtaan näköistä vettä; mutta suodattako se sitten kaikki hyvätkin hiukkaset mukanaan??

Mauno kirjoitti...

Selkeästihän tuosta näkyy kyllä tuo ruskea väri. Meillä mökillä vesi on hieman samanlaista, mutta nyt sinne on tulossa vedensuodatin. Voi sitten käyttää juomavetenäkin. Epäilen myös tuota rautaa värin ja maun aiheuttajaksi meillä. Tuosta vesitiivisteestä en ole kuullutkaan.

Maarit kirjoitti...

Ei kyllä ole normaalin väristä vettä. Naapuri sanoi, että heillä samaa ongelmaa. Vedensuodattimesta moni puhuu, että voisi olla ratkaisu.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails