Kemikaalikimara: Kirjan ja/tai ruusun päivä

tiistai 4. toukokuuta 2010

Kirjan ja/tai ruusun päivä

Tänään on kirjan ja ruusun päivä, kylmä, tuulinen ja sateinen. Aamupäivällä taivaalta läiskähteli räntääkin. Vuonna 2006 kyseisen tapahtuman päivänä sää oli aivan toisenlainen, aurinkoinen ja kuiva. Niin kuiva, että Esplanadinpuistossa lensi tuulessa hiekkapölyä tuntuen niin silmissä kuin suussa.  Tuona päivänä 10.5.2006 sai Kemikaalikimara alkunsa. Melkein syntymäpäivä siis.  Tein kirjallisen ehdotuksen kirjasta Kustannusosakeyhtiö Teokselle samana syksynä työnimellä Kemikaalicocktail.  Kustantamon toiveesta nimi vaihtui vuoden 2007 lopulla Kemikaalikimaraksi. 
Kirjan ja ruusun päivän perinteen mukaan mies antaa naiselle punaisen ruusun ja nainen puolestaan lahjoittaa ruusun antajalle kirjan. En ole itse moista vaihtokauppaa kertaakaan tehnyt, mutta voin suositella lämpimästi niin kirjoja kuin ruusuja, kummistakin on paljon iloa. 
Olen täällä kirjoittanut muutaman kirja-arvion liittyen blogin aihepiiriin  Ne löytyvät sivun oikeasta reunasta. Asiapitoisten kirjojen ohella on mukava lukea jotain aivan toisenlaistakin. Hauskimmat ja hulvattomimmat lukemani kirjat lienevät nämä:

Molvania, kuvitteellisen maan matkailuopas, jota lueskelin eräänä onnellisena kesäpäivänä rantasaunan terassilla nauraa käkättäen.Harmi, että kirjaa ei enää saa suomenkielisenä.
Pääkäupunki Lutenblagia kuvaillaan kaupungiksi, jossa on vilkas yöelämä, paljon kulttuuritapahtumia ja melko luotettava sähkönjakelu. Kaupunki on yksi Euroopan saastuneimpia, mutta vuoteen 2010 mennessä sähkötuotannossa on tarkoitus luopua ruskohiilestä ja siirtyä dieseliin. 
Mieleen jäivät myös taverna, jossa isäntä pientä maksua vastaan soittaa musiikkia. Maksamalla hieman lisää, hän lopettaa. Juomista on hyvä tietää, että paikallinen väkijuomaa, jota ei missään nimessä pidä ostaa edes matkamuistoksi ja että viiniä myydään kirkoissa.
Jouko Sirolan Toniemi ja Huvuori, ylimmät ystävykset, kirja joka kolahtaa muutenkin kuin pudotessaan lattialle.Niille, jotka rakastavat sanaleikkejä ja nasevaa analyysiä elämänmenostamme.
Toniemi ja Huvuori ovat perustavallisia kaupunkilaisia. Ilmiöön kuin ilmiöön he tarttuvat ja nielevät sen aina karvoineen päivineen. He ovat miehiä siinä missä naisetkin ja kaikkea siltä väliltä. He ovat ekotisteja ja kapinisteja. Kokeilevatpa he myös huono-osaisina oloakin ja ihailevat Ex-Stasia. Mukana seikkailevat myös Pjölrn Walrus, Korsten Sixpäck ja Preus-suomalaiset.
Kirjahyllyssä odottaa lukemattomia kirjoja, kuten esimerkiksi nämä:
Harhailen kotiini, syön ruokavalioni mukaan, mahdollisesti tähteitä.  Kokeilen joogaa ja elelen harmoniassa neljän uroksen kanssa  Kissamme kantaa välillä ruumiita pihaan, mutta leikattuna kollina sillä eivät hormonit jyllää.  Jossain välissä otan aikaa lukea enemmän - tai käyn ostamassa ruusuja.

Kirjojen linkit ovat kumppanuuslinkkejä Bookyyn.

Kuva: http://www.flickr.com/photos/7326810@N08/ / CC BY 2.0

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails