Näkymätön tonttu
Ajelin vesiräntäkelissä Espoon Tapiolassa. Oli hirvittävän pimeää, katu oli musta, vettä satoi ja näkyvyys oli tosi huono. Vilkutin oikealle kääntyäkseni. Yht'äkkiä edessäni ajava auto jarrutti voimakkaasti. Sillä hetkellä näin näkymättömän tontun - tai ainakin se oli näkymätän siihen asti. Tonttu ylitti suojatietä. Sillä oli yllään pitkä musta takki ja se kantoi suuren suurta mustaa sateenvarjoa. Tonttu oli ilmeisen huonolla tuulella, koska pui nyrkkiä edessäni ajavalle. Tontut eivät siis aina ole kilttejä, mutta se pitää näköjään pitää paikkansa, että tonttuja on erittäin vaikea havaita.
Tontun jäljet

Keilaajatonttu
Itsenäisyyspäivän aattona Espoon Tapiolassa ajeli keilaajatonttu, joka väisti kadulla olevia hidasteita jalkakäytävän puolelle. Jalkakäytävällä vain sattui kulkemaan 14-vuotias poika, joka keilaantui kumoon ja tietenkin loukkaantui. Tonttu ei pysähtynyt, vaan kaasutteli uudehkolla hopean värisellä autolla tiehensä. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat 6.12.2009 "Autoilija ajoi pojan päälle jalkakäytävällä Espoossa".
Huolehtikaa läheistenne ja omista heijastimista, jotta ette tule keilatuiksi. Varokaa tonttuja, älkääkä itse ole sellasia.Turvallisesti pimeässä!
Lue myös
Sata kehua
KEHU 87. Heijastin, miten loistava keksintö. Toimiva ja halpa.
Kuva: http://www.flickr.com/photos/ansik/ / CC BY 2.0
4 kommenttia :
HEIJASTIN! HEIJASTIN! HEIJASTIN!
Heijastimet pakollisiksi Suomessa. Jalakulkija/pyöräilijä kuvittelee, että autosta näkee heijastavan tuulilasin, märän, pyyhkijöitten jättämän jäljen takaa ihan kaiken. Lisäksi se ohjaamo saattaa olla eri tasossa, kuin pikkuautoissa.
Lisäksi tietoiskut ja vanha kunnon valistus kouluissa olisi edelleen tarpeen. Heijastin on halpa henkivakuutus.
...järjenkäyttö lienee sallittua?
Jalankulkijat ja pyöräilijät tosiaan luulevat, että heidät näkee autosta yhtä hyvin kuin he itse näkevät auton. Sateisella kelillä pimeässä näkyvyys on todellakin olematon, varsinkin jos kulkijalla on tummat vaatteet. Välillä ihan pelästyy, kun huomaa tien varressa tallustelijan.
Kiitos muistutuksesta, onkin pitkään pitänyt kirjoittaa heijastimista. Asun nimittäin maassa, jossa ihmiset eivät ole moisista kuulleetkaan, ja ihan päivittäin saa väistellä näkymättömiä tonttuja. Kostea asfaltti syö auton valot, vastaantulevat ja kauppojen välkkykyltit häikäisevät ja parhaimmillaankin autoilijan huomikyky on vain rajallinen.
Kyllä, heijastinta pitää käyttää MYÖS KAUPUNGISSA ja KATUVALOJEN alla.
Tehkää talven hyvä työ ja lähettäkää ulkosuomalaisille ystävillenne kasa kivoja pehmoheijastimia, koko perheelle ja kavereille jaettavaksi.
Oikeassa olet Stazzy!
Pehmoheijastimet ovat kiva juttu.
Mielestäni ulkovaatteissa heijastin pitäisi olla valmiiksi ommeltuna sopivaan kohtaan tai sellainen, että sen voi nostaa taskusta esiin. (ilman hakaneuloja tms.)
Lähetä kommentti