Kemikaalikimara: Tekstiilien kyseenalaiset aineet

lauantai 12. syyskuuta 2009

Tekstiilien kyseenalaiset aineet

Sinisistä housuista jalat punaisiksi

Viikon kemikaaliuutinen koskee dimetyylifumaraattifarkkuja (DMF), erittäin herkistävää ja pahoja allergisia reaktioita aiheuttavaa homeenestoainetta dimetyylifumaraattia (DMF). Ainetta on löytynyt aikaisemmin huonekaluista sekä kengistä ja nyt siis farkuista. Aine lähtee pyykkäyksessä. Tuoleja ja kenkiä ei juurikaan pestä, mutta farkut voi työntää pyykkikoneeseen. Ihoa vasten olevat tekstiilit onkin syytä pestä ennen käyttöä. Kuka ylipäänsä haluaisi sujahtaa haisevien peltilakanoiden väliin tai vetäistä ylleen epämääräisen hajuisen paidan? Moisien ostoa kannattaa välttää, mutta vähemmän aromikkaatkin tekstiilit kannattaa pestä ennen käyttöä.



Intialainen atsovärihuivi, Kuva RAPEX-sivuilta.

DMF on EU:ssa kielletty aine, mutta niin on moni muukin. Silti niitä löytyy tekstiileistä. Kävin vaihteeksi taas katsomassa RAPEX:ia (The Rapid Alert System for Non-Food Products). Suomessa vedettiin markkinoilta viikolla 35 kiinalaisia huiveja ja viikolla 33 intialaisia huiveja sekä kiinalaisia päiväpeittoja. Tuotteet sisälsivät kiellettyjä atsoväriaineita.
Kiellettyjä aineita ovat muun muassa:
1) Formaldehydi (viimeistelyaineissa)
2) Polybromatut bifenyylit yms. (palonestoaineita)
3) Klooratut liuottimet (puhdistusaineita, joista voi jäädä jäämiä)
4) Kadmium ja sen yhdisteet (väriaine, muovien stabilointi)
5) Nikkeli ja sen yhdisteet (pitoisuusrajoituksia metalliosissa, napit, vetoketjut, niitit...)
6) Pentakloorifenoli (PCP)
7) Klooratut parafiinit yms. (nahkojen rasvaus)
8) Elohopea (lankojen kyllästäminen)
9) Nonyylifenoli ja nonyylifenolietoksylaatti
10) Orgaaniset liuottimet (kuivapesuaineita, on korvattava vähemmän haitallisilla aineilla tai valmisteilla mahdollisimman pian)
11) Atsovärit (pitkä lista väriaineita)
12) Perfluorioktaanisulfonaatti (PFOS)

Lähde: Tekstiilialan ympäristölainssäädännön velvoitteet, 2008
Vuosia sitten ystäväni sai pahan reaktion ostamistaan tummansininisistä puuvillahousuista. Siniset housut muuttivat jalat punaisiksi. Herkistäväksi aine on voinut olla esimerkiski formaldehydi tai väriaine. Ei ollenkaan mukava juttu. Valvonta ei pysty käymään läpi kaikkia maahantuotuja eriä.

Iätön takki ja merkittömät farkut

Luonnonmateriaalit ja synteettisistä materiaaleista väännetään kättä. Kumpi on ekologisempi vaihtoehto? Synteettinen kuluttaa öljyvaroja ja energiaa. Puuvilla on luonnonmateiaali, mutta sen viljeleminen rasittaa ympäristöä melkoisesti lannoitteilla, torjunta-aineilla, vedenkulutuksella ja maaperän köyhtymisellä. Tekstiilien valmistus vaatii melkoisen valikoiman aineita alkaen pellolta, kuitujen muokkauseen, langan valmistukseen, värjäykseen ja viimeistelyyn.

Tekstiilien ympäristövaikutukset tulivat esille myös Habitaren seminaarin paneelikeskustelussa. Hinnan takia tuotteita tehdään maissa, joissa lainsäädäntö on lepsumpaa ja hintataso alhaisempi kuin täällä. Panelistit kehottivat kuluttajia miettimään, miksi T-paita maksaa muutaman euron tai aurinkovarjo alle kympin - vähemmän kuin raaka-aineet. Mikä on halpuuden hinta? Meille halvalla kemikaalijäämiä sisältäviä tuotteita, valmistuspaikassa ympäristö- ja työterveysongelmia. Ehdottoman oikeaa vastausta parhaimman vaihtoehdon kysymykseen ei taida olla olemassakaan. Varmaa on kuitenkin se, että joka ikinen kaupasta ostettu vaate aiheuttaa ympäristökuorman. Panelissa tuli esiin tavoitetilan esimerkkinä takki, joka olisi aina samannäköinen, toimiva ja kestävä. Oli vaatteen ostanut vuonna 1983 tai 2000-luvulla, ostovuotta ei voisi päätellä. Kiehtova ajatus.

Toisaalta en kyllä kehota tuijottamaan pelkkään hintaankaan. Tuskin nuo DMF:ää sisältävätkään farkut erityisen halpoja ovat olleet, tietääkö joku? Eri firmojen tuotteita, kuten kenkiä, vaatteita ja laukkuja, kun tehdään samoissa tehtaissa. Erot syntyvät siinä vaiheessa, kun lätkäistään eri brändin merkki kylkeen, mikä ratkaiseen hintalapussa olevan summan. Brandi saattaa kertoa laadusta, mutta kalliilla voidaan myydä myös halpatuontitavaraa. Kuluttajana olen ollut jonkin sortin kapinallinen jo nuoresta lähtien. Muistan lukioaikana ratkoneeni farkuista systemaattisesti irti sekä vyötärönauhan nahkaiset lätkät että pienet saumaan ommellut tunnukset. Kyytiä saivat tuolloin niin Mic Macin kuin Beaversin lätkät. Farkkuvalinnan ratkaisi istuvuus. Merkki ei ollut vaatteessa olennainen asia - eikä ole vieläkään.

Jos jotakuta kiinnostaa tekstiilien aiheuttamat ympäristövaikutukset, kannattaa silmäistä tämä Finatexin laatima yhteenveto "Tekstiilit ja ympäristö".

Lue myös:

2 kommenttia :

KatiA kirjoitti...

Tuon "sama takki aina vaan" -juttu on jo keksitty. Berliinissä toimii vaatesuunnittelija Melinda Stokes, hänen liikkeensä on Stokx, joka ei vaihda mallistoaan muodin oikuista, vaan kaikissa hänen vaatteissaan on käyttöön liittyviä innovaatioita. Materiaalit saattavat vaihdella saatavuuden mukaan. Värit vaihtelevat, sillä hän ei värjäytä suuria eriä kerralla. Asiakaspalaute saattaa johtaa pieniin hienosäätöihin myös itse malleissa. Periaatteessa kuitenkin mallit pysyvät samoina vuodesta toiseen!

Henkilökohtainen kokemukseni on, että mallit ja mitoitus on mietetty todellakin loppuun asti. Se mitä vaate lupaa, sen se myös pitää. Materiaalit ovat kestäviä ja pestäviä. Itse en enää juuri osta vaatteita Suomesta, vain alusvaatteita, sukkia ja t-paitoja. Lähes kaiken muun hankin Stokxista.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Osuit KatiA asian ytimeen eli muodin oikkuihin, joilla ihmiset saadaan ostamaan aina vain uusia vaatteita, vaikka vanhat ovat käyttökelpoisia. Kuinka suuri osa vaatteista käytetään loppuun ja kuinka suuri osa hylätään sen takia, että niissä on hetken aikaa muodikas juttu, joka näyttää parin vuoden päästä typerältä?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails