Kemikaalikimara: Heroiini pula-ajan superlääke

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Heroiini pula-ajan superlääke

Helsingin Sanomissa (5.4.2009) on erinomainen artikkeli pula-ajan huumeiden käytöstä, joka tapahtui Lääkintähallituksen ja Suomen lääkäriliiton siunauksella. Heroiini ja muita huumausaineita oli yleisesti käytössä 1930-50-luvun Suomessa, sekä reseptilääkkeinä että katukaupassa. Artikkeli perustuu historioitsija, FT Mikko Ylikankaan viikolla 15 ilmestyvään kirjaan "Unileipää, kuolonvettä ja spiidiä".

Muutama lainaus artikkelista:

"Heroiini oli Suomessa pula-ajan superlääke, jota löytyi aivan tavallisten Virtasten lääkekaapeista. 1930-1950-luvuilla Suomi oli heroiinin kulutuksessa maailmanlistan ylivoimainen ykkönen. Heroiinilla lääkittiin myös lapset."

"Sitä (heroiinia) sisältäviä lääkkeitä vetivät lapset ja vanhukset. Oli halpoja heroiinipillereitä. Heroiinia sisältänyttä yskänlääke Pulmoa kului paljon, koska tuberkuloosi oli terveysongelma 1950-luvulle asti."

"Rintamalla tarvitaan kovat tropit, etenkin haavoittuneille ja sisseille. Silti Ylikangasta hämmentävät ne heroiinimäärät, joita Suomen armeija käytti. Pelkästään Antineuralgin-heroiinitabletteja meni jatkosodan aikana 7-9 miljoonaa vuosittain. "Tietääkseni missään toisessa sotaa käyvässä maassa ei heroiinia jaettu samassa määrin. Pervitinin käyttö oli jo valvotumpaa", Ylikangas sanoo. "

Linkki HS:n artikkeliin "Tästä ei mummi puhunut".

Palaan aiheeseen myöhemmin ja kirjoitan teoksesta arvostelun. Sitä ennen lukekaa HS:n artikkeli. Historiamme on erilainen kuin olemme luulleet. Ne, jotka ovat tienneet, eivät ole puhuneet - eivät mummit eivätkä vaarit. Lukekaa ja hämmästykää!

Mikko Ylikangas: "Unileipää, kuolonvettä ja spiidiä" Booky.fi


Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails