Kemikaalikimara: Meri aava ja roskaton?

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Meri aava ja roskaton?

Osallistuin jokin aika sitten HELCOMin järjestämään tilaisuuteen merien roskaantumisesta. Suurin osa roskasta ja mikropartikkeista on peräisin liikenteestä, kuten autojen renkaista ja laivojen maaleista. Autojen renkaista irtoaa partikkeleita, jotka sadevesi huuhtelee viemäreihin ja vesistöihin. Autonrengasongelmalle ei seminaarissa esitetty ratkaisua, vaikka lounaskeskustelussa tulikin esille kaupunkien hulevesien käsittely. En tiedä, miten tämä teknisesti toteutettaisiin ja kuinka tehokkaasti toimisi mikropartikkeleille. Varsin pieni osa on peräisin kotitalouksista ja noin viisi prosenttia on kosmetiikan mikromuoveista. Muovipartikkelit kerävät ympärilleen ympäristömyrkkyjä.



Kuva ovat Coalition Clean Baltic'in Mikhail Durkinin esityksestä: "Waste management on land.

Suomen YK-liiton kirjoituksessa vuodelta 2014 on yhteenvetoa Suomen tilanteesta:
Helsingin ympäristökeskuksen tutkimuksissa kävi ilmi, että mikromuovia löytyi lähes kaikista Helsingin merialueella kerätyistä pintavesi- ja sedimenttinäytteistä. MARLIN-projektin (Baltic Marine Litter Project) tutkimuksessa taas havaittiin, että kaikesta Suomen rannoilta löytyneestä jätteestä muovia oli 75 prosenttia. Turun ja Rauman kaupunkien toteuttamat mittaukset osoittivat myös sen, että tietyissä osissa lounaista saaristoa oli laivoista, teollisuudesta, liikenteestä ja muusta palamisesta johtuvia polttoperäisiä partikkeleita 7-20 -kertaisia määriä verrattuna Suomenlahdella vastaaviin pitoisuuksiin. Nämä jätteet voivat sisältää erityisen suuria raskasmetalli-, dioksiidi- ja muita haitta-ainepitoisuuksia. 

Surullista tässä on se, että mereen joutunutta mikromuovia ei saada pois. Siellä on ja pysyy, mutta roskaantumisen jatkuminen tulee pysäyttää. Satama-altaiden siivoamiseen voitaisiin käyttää vaikka tällaista veteen laitettavaa "roskaämpäriä". 




Pari hieman isomman mittakaavan puhdistusaparaattia:

Vähemmän muovia

Mitä vähemmän muovia käytetään, sen pienempi myös muovin kulkeutuminen ympäristöön.
"Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?" Ei tarvitse laittaa, kiitos. Fleecevaate on mukava, mutta siitä irtoaa pesuissa muovihippusia. Kosmetiikka kannattaa valita muovittomana.

Tupakantumpitkin ovat muovia, selluloosa-asetaattia, joka muussantuu ympäristössä mikromuoveiksi? Niissä on jo valmiiksi haitallisia aineita mukana. Entä se, että tupakantumpin jälkeen toiseksi yleisin roska rannoilla on seminaarin mukaan pumpulipuikko. Niiden kahden pumpulipalleron välissä oleva tikku oli ennen muinoin hajoavaa, nykyisin pääsääntöisesti muovia. 


Roskat roskikseen

Toimiva jätehuolto ja lajittelu ovat olennaista. Ympäristöä, edes omistamaansa maatilkkua tai metsää, ei saa käyttää jätteiden sijoituspaikkana. Pienempien roskien, kuten tupakantumppien, juomapullojen, kääremuovien ja muovipussien paikka ei ole luonnossa, torin reunalla tai tien pientareella. Vaan mitenpä saisi tämän kaikkien tajuntaan? Auttaisiko lause: "Minkä taakseen jättää sen lautaseltaan löytää."

Vaikka esimerkiksi kaljakellunta olisi kuinka mukava sosiaalinen tapahtuma, vielä mukavammaksi sen tekisi se, että jokea ei jätettäisi törkyiseen kuntoon. Kaljakellunnan sotkut tosin siivotaan, laskua Helsingille ja Vantaalle koituu yli 40 000 EUR vuosittain.   


field of dreams


Siivoustalkoot

Siistibiitsi-sivustolta näkee päivät, jolloin järjestetään rantojen siivoustalkoita. Sellaiseen voi mennä vaikka koko perheen voimin.

Lähde mukaan Roska päivässä -liikkeeseen.
"Huolehdimme omista roskistamme ja keräämme päivittäin vähintään yhden roskan
sekä haastamme vähintään yhden tuttumme mukaan."
 Yhden roskan kerääminen päivässä on helppo homma!


Lisää aiheesta ja sovelluksia

Mikroroskat - tuntematon mutta kaikkialle levinnyt uhka, Suomen YK-liitto, 27.5.2014

Kansainvälinen kampanja kosmetiikan mikromuoveja vastaan

Sovelluksen avulla voi tarkistaa kosmetiikkatuotteen viivakoodista, sisältääkö tuote muovia. 

Marine LitterWatch, European Environment Agency
A citizen science based app that aims to help fill data gaps in beach litter monitoring.

Marine debris tracker
Thousands of people have logged and removed over THREE QUARTERS OF A MILLION pieces of litter and debris all over the world!

Global Alert
To address the problem of increasing plastic pollution flowing to our waterways and ocean, Ocean Recovery Alliance has created Global Alert, an innovative, online tool that increases interaction and connectivity to plastic pollution by allowing users to report, rate and map trash hot-spots in their waterways and coastlines via mobile devices and a web-based platform.

Battle for big blue
Clothes from ocean plastics

2 kommenttia :

Elli-neiti kirjoitti...

Kiinnostava aihe. Olen kanssa miettinyt viime vuosina, miksi sitä muovia pitää väkisin änkeä joka paikkaan, missä se ei ole kierrätettävää, kun maatuviakin vaihtoehtoja on. Tupakantumppeja en ollut tajunnutkaan (en tosin itse tupakoi).

Tosin voisi noille ihonhoidon mikromuoveillekin olla muovittomia vaihtoehtoja. Kuorinta-aineissa voisivat toimia jotkut pikku siemenetkin muuvikuulien sijaan.

Jossain puhuttiin myös, että muovipölyä irtoaa myös tekstiileistä. Sen jälkeen jäin vähän miettimään ostoksiani ja olen pyrkinyt välttämään muovikuitujen ostamista mahdollisuuksien mukaan. Aina en ole ihan onnistunut.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä aihe on jo jonkun aikaa kiinnostanut ja erityisesti mietinnän alla on se, mitä tehdä esim. vanhoille fleece-kankaille. En googlailusta huolimatta löytänyt mikromuovijätettä aiheuttavien tuotteiden hävittämiseen liittyviä ohjeita. Jos joku tietää hyviä sivustoja, joissa neuvotaan erilaisten ongelmallisten jätteiden kierrätyksestä ja hävittämisestä, olisin kiitollinen jaetuista linkeistä!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails