Kemikaalikimara: Seksilelut ja ftalaatit

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Seksilelut ja ftalaatit

Dildoja on valmistettu vuosituhansia kivestä, jadesta ja nahasta. Vanhimpien sanotaan olevan 2 000–4 000 vuoden takaa ja peräisin Kiinasta. Sieltäpä tulee suurin osa nykyisinkin valmistettavista – materiaalit vaan ovat aivan toiset. Seksileluja valmistetaan paitsi PVC:stä, myös luonnonkumista sekä silikonista. Jelly-tuotteet ovat käytännössä PVC:tä, jossa saattaa olla pehmittimiä eli ftalaatteja jopa 70 % muovin määrästä. Tanskassa on vuonna 2006 tehty selvitys seksileluista, joskin varsin pienellä otoksella, 16 tuotteen valikoimalla. Siinä kuitenkin todettiin, että tuotteista voi irrota ftalaatteja voi suoraan limakalvoille. Öljypohjaisen liukasteen käyttö satakertaisti migraation eli siirtymisen DEHP-ftalaatin osalta. Vesiliukoinen liukaste on parempi vaihtoehto. Selvityksen yhteenvetona todettiin kuitenkin, että tuotteiden käytöstä ei muodostu terveysriskiä, sillä altistus on vähäinen. Yhdestä tuotteesta löytyi trimetyylitinakloridia, jota raskaana olevien ja imettävien tulee välttää. Tanskalaisraportissa annetaan ohjeeksi käyttää dildojen ja vibraattorien kanssa kondomia. Toinen ohje on pestä tuote miedolla saippuavedellä ennen ja jälkeen käytön, mikä nyt tietysti muutenkin on selvä juttu. 
Noin kirjoitin Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjaan, joka ilmestyi vuonna 2013.  Olen sittemmin ihmellyt yhä enemmän, miten voi olla mahdollista, että markkinoilla on tuotteita, joilla hinkataan hormonitoimitaa häiritseviä aineita suoraan limakalvoille. Pehmeissä jellyesineissä voi olla ftalaatteja kymmeniä prosentteja.  Lapsille tarkoitetuissa leluissa tiettyjä ftalaatteja saa olla enintaään 0,1 % pehmitetyn materiaalin massasta, sillä lapsi voi laittaa esineen suuhunsa. Sen sijaan hedelmällisisessä iässä oleville ihmisille - niin naisille kuin miehille - ftalaatteja voi lykätä elimistöön ihan surutta? Alla kuva tanskalaisesta uutisesta vuodelta 2013.


Kaalimato.com kertoo seksivälineiden PVC:stä seuraavasti:
Jelly, Kimmoisa muovi (PVC)
”Jelly-materiaalista ja ”Kimmoisasta muovista” valmistetut seksivälineet ovat PVC muovia (polyvinyylikloridia), johon on lisätty pehmittimiä eri suhteissa. Jelly ei ole itsessään materiaali vaan se on puhekielessä vakiintunut kuvaus erityisesti seksivälineiden materiaalista. Jelly on huokoista, kumimaisen pehmeää, mutta kimmoisaa ja taipuisaa materiaalia. Jelly-materiaalista valmistetut sauvat voivat olla väritykseltään mitä mielikuvituksellisimpia. Materiaalin sekaan on voitu laittaa kimaltelevia kiiltopaperin paloja visuaalisen viehätyksen lisäämiseksi. Jelly tuotteet ovat yleensä pehmeämpiä ja ns. jellymäisempiä kuin muut kimmoisasta muovista valmistetut seksivälineet. 
...
PVC-materiaalista valmistetuissa hieromasauvoissa voi olla myös muita ainesosia, kuten silikoni- ja kumiseosta. PVC-materiaalista valmistettuja seksivälineitä ei suositella kumiallergisille. Joissakin PVC-materiaalista valmistetuissa seksivälineissä voi olla ominaishaju, joka voi käytössä vähentyä hieman, mutta ei yleensä kokonaan. Jos esimerkiksi hieromasauvan voimakkaampi haju haittaa, voi sen päälle laittaa käytön ajaksi kondomin.

Voimakas haju kertoo ftalaateista.  Kaalimato varoittaa PVC-tuotteiden yhteydessä kumiallergisia, Tanskan viranomaiaiset ihan kaikkia. Kannattaa varmistua, että tuote ei ole PVC:tä, sillä niistä voi vapautua ftalaatteja. Raskaana oleville ja imettävillä tanskalaiset eivät suosittele dildojen käyttöä ollenkaan.
Tanskalaiset varoittavat kuluttajia, ruotsalaiset ova tehneet suunnitelman, jolla lisääntymisterveydelle haitalliset ja hormonitoimintaa häiritsevät ftalaatit saataisiin pois tuotteista. Seksilelut mainitaan raportissa. Suomen viranomaisten eli Tukesin sivuilta löytyy asiaa ftalaateista, mutta ei seksileluista.

Kaalimato -sivustolla on kerrottu varsin hyvin tuotteiden materiaaleista, mutta monella sivustolla varsin sekalaisesti: PVC, PVC Jelly, PVC ftalaatiton (?), PVC myrkytön, jne. Esimerkiksi Vuxen-sivustolla kaikki tuotteet on merkitty ftalaatittomiksi olivat ne mitä materiaalia tahansa, myös kaikkein halvimmat PVC jelly-esineet. Pitääköhän paikkansa?

Joten olkaahan tarkkoina ostoksilla, kysykää materiaaleista, antakaa palautetta, jättäkää PVC-tuotteet ostamatta. Paljon parempiakin materiaaleja löytyy, esimerkiksi silikoni tai lasi. Jellyt pannaan - tai ehkä tämä ei tässä yhteydessä ole sopiva kielikuva.  Taidanpa laittaa tiedoksi tämän asian myös aikuislelukaupoille. Onhan sen outoa, että osa tuotteista myydään "myrkyttöminä". Mitäs ne muut sitten ovat?
Erotiikka ja seksileikit, mikäs sen mukavampaa, varsinkin kun välineet ovat turvallisia.
Lue myös 

3 kommenttia :

Pepeco kirjoitti...

Olen samaa asiaa ihmetellyt jo pitempään että miksi näistä myrkyistä ei puhuta enempää. Olen kysellyt monilta valmistajilta alan messuilla asiasta ja tuntuu että he itsekkään ei tiedä mistä aineista lelut on valmistettu. Tai jos tietävätkin niin eivät pidä sitä isona juttuna. Meillä on myynnissä täysin turvallisia Saksassa valmistettuja Funfactoryn tuotteita. Materiaalit on turvallisia kaikissa malleissa.
Suurimman osan pintamateriaali on silikoonia. Löydät ne osoitteesta omenamato.fi Terveisin Pepe

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä olet polyuretaani vaatteista? Niitähän on myynnissä jopa lastenosastoilla. Onko turvallisia esim. takkina? Joskushan näissä "nahkamaisissa" tuotteissa on varsin voimakas tuoksu uutena.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän niitä seksileluja tökitään kaikenlaisiin paikkoihin, myös suuhun. Se on varmaan sitten kaikkein haitallisinta.
Ja kun ihmiset haluavat ostaa niitä halvalla Kiinasta, niin kuka tietää mitä aineita niistä löytyy.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails