Kemikaalikimara: Retki leikin maailmaan - Suomenlinnan Lelumuseo

torstai 31. joulukuuta 2015

Retki leikin maailmaan - Suomenlinnan Lelumuseo

Vietimme Joulun maalla. Joulukoristeita etsiessäni avasin pahvilaatikon, jossa luki "Vanhoja joulukoristeita." Laatikossa oli sekalaista sälää, ei kovin vanhaa eikä edes hienoa - paitsi yksi. Ihmettelimme porukalla esinettä, mikä se on ja missä sitä on käytetty.


Totesin lopulta, että laitan kuvan Facebookiin, joku varmaan tietää.
"Onko kukaan nähnyt tällaista joulukoristetta? Löysin vintiltä laatikosta, jonka päällä luki "Vanhoja joulukoristeita". Pallossa neljä valoa heijastavaa syvennystä sekä tuntosarvet. Yläosa rikki, En osaa kuvitella, miten tämä on laitettu aikanaan esille."
Ja niinhän siinä kävi. Kaverin kaveri Petra Tandefeldt vastasi:
"Ennen kun kaikki koristeet suupuhallettiin lasista, myös latvakoriste oli suupuhallettua lasia, ei tähti, vaan suippo vähän - hm- avaruusrakettia muistuttava. Mutta jos alaputki ei ole lyijykynää paksumpi, niin eipähän siihen latvus mahdu? Tai voisi olla palanen sellaisesta isommasta latvakoristeesta? Tuntosarvet on ihanat. Suomessahan joulukuuset ja koristeet yleistyivät vasta 1900-luvun alussa, mutta "paremmissa perheissä" niitä oli jo 1800-luvun loppupuolella. Kuningatar Victoriakin koristeli kuusensa lasikoristeilla vasta 1840-luvulla, Saksastahan koko tämä kuusi- ja kuusenkoristelutraditio on peräisin. Ihana koriste, jos luovut niin keräilen näitä kyllä Lelumuseolle."
Kukaan ei muistanut, että esine olisi ollut edes lapsuudessa esillä, eikä siihen siis ollut mitään tunnesidettä. On ehkä kauan kauan sitten ollut isovanhempien käytössä, mennyt rikki ja unohdettu ullakolle. Minä pelkäsin, että rikomme hauraan lasiesineen tai että seuraava sukupolvi nakkaa sen jossain vaihessa roskiin. Niinpä otimme latvakoristeen pätkän mukaan ja teimme retken Suomenlinnan Lelumuseoon, josta koriste sai uuden kodin lukuisten nukkien ja nallejen luota. Onhan Museossa toki muutakin, kuten kuvista näkyy, esimerkiksi muumeja ja barbeja. Kokoelmassa on Suomesta kerättyjä leikkikaluja aina 1830-luvulta 1970-luvun alkuun saakka. Osa vanhoista leluista on vähän pelottavankin oloisia. 



Suomenlinnassa olen käynyt moneen kertaan, mutta en koskaan aikaisemmin Lelumuseossa, joka itse asiassa on vähän piilossa. Museo ei ole kovin suuri, mutta se on viehättävä ja sen yhteydessä on viihtyisä kahvila SamovarbarVuonna 2015 lelumuseo täytti 30 vuotta. Hieno saavutus, sillä kokoelma on yksityinen ja museo toimii kaikkien yhteiskunnan tukien ulkopuolella. Pääsylipputulot, museokahvila ja museokauppa ovat edellytyksiä sille, että kokoelma voi olla yleisölle nähtävillä. Vilkkain aika on luonnollisesti kesällä, talvella museo on avoinna joulun aikaan, loppiaiseen 6.1.2016 asti (klo 11-16). Vielä siis ehtii.

Mielikuvituksellista ja leikkisää uutta vuotta!

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails