Kemikaalikimara: Hollanti kieltää glyfosaattia sisältävien torjunta-aineiden myynnin kuluttajille

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hollanti kieltää glyfosaattia sisältävien torjunta-aineiden myynnin kuluttajille

Ruotsinkielinen Yle uutisoi nettisivuillaan, että Hollannissa ollaan laittamassa Roundup myyntikieltoon vuoden 2015 lopusta. Sen jälkeen hollantilaiset kuluttajat eivät saa tuotetta puutarhoihinsa ja nurmikoillensa. Aiemmin aine on kielletty Venäjällä, Meksikossa ja Tasmaniassa. Entä mitä tekee EU ja siinä mukana Suomi, joka tuskin omin päin kieltää mitään?

Ylen artikkelista saa käsityksen, että Hollanti kieltää nimenomaan Monsaton Roundupin. Vaikuttava aine on glyfosaatti, jota on myös muissa tuotenimikkeissä. Roundup on eniten maailmassa käytetty rikkakasvien torjunta-aine, mutta miten kielto voisi koskea vain yhden valmistajan tuotteita? Jos näin tosiaan olisi, niin eikö siinä olisi jo Monsaton juristiarmeija ympärivuorokautisissa töissä? Pengoin hieman asiaa.  Hollannin kielto koskee glyfosaattia sisältäviä torjunta-aineita - tuotemerkistä riippumatta. Mutta kun mediassa lainataan toisten juttuja tarkistamatta taustoja, niin asiasisältö vääristyy helposti. Yle voisi kyllä olla tarkempi.

Stripes on the lawn - Emmanuel

Glyfosaatti on yhdistetty syöpään, hedelmättömyyteen, munuaissairauksiin  ja hermostollisiin vaikutuksiin. Työperäinen altistuminen glyfosaatille on todettu aiheuttavan lisääntynyttä riskiä Non-Hodgkinsin imusolmukesyövälle. Glyfosaatin väitetään hajoavan nopeasti maaperässä, mutta jäämiä aineesta löytyy niin maaperästä kuin vesistöistä.

Linkkasin Ylen artikkelin Kemikaalikimaran Facebook-sivulle. (Sitä kannattaa muuten seurata, sillä laitan sinne paljon sellaista, jota en täällä blogissa ehdi ruotia.)
Vesialan asiantuntija Niina Vieno kommentoi näin:
"Me ollaan löydetty Roundupin vaikuttavaa ainetta glyfosaattia ja sen hajoamistuotetta MCPA:tä yleisesti jätevedenpuhdistamoilta Suomessa. Erityisen paljon golfkenttien läheisyydessä olevilta laitoksilta. Eli ei se aine kovin nopeasti hajoa "luonnollisiksi ainesosiksi".
En ole ymmärtänyt koskaan, miksi voikukkien ja muiden takia tarvitsisi esimerkiksi kotipihalle syytää torjunta-aineita. Kirjoitin glyfosaatista Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjaan näin:
Voikukat voittavat aina

Mitä tehdä, kun pihanurmikko loistaa voikukkapeltona, laattojen väleistä puskee rikkaruohoja, pihan varjoisa nurkkaus sammaloituu tai lumipalloheisissä on kirvoja? Kemialliset rikkaruohojen torjuntaan käytettävät aineet kannattaa lapsiperheen jättää kauppaan.

Esimerkiksi niin viljelymailla kuin kotipuutarhoissakin yleisesti käytetyn glyfosaatin väitetty turvallisuus ja helppo hajoaminen maaperässä on kyseenalaistettu. Glyfosaattia myydään tuotenimellä Roundup, jonka patentin umpeutumisen takia ainetta myydään nykyisin useilla muillakin tuotenimikkeillä. Glyfosaatin huuhtoutuminen vesiin sekä jäämät maaperässä ovat selvityksen alla. Torjunta-aineet ovat joka tapauksessa haitallisia terveydelle, etenkin jos niitä ei  käsittele huolella. Pienten lasten ei ole hyvä olla moisten kanssa tekemisissä lainkaan. Voikukan kanssa taistelu vaatii väsytystaktiikkaa, sitkeyttä nyppiä niitä mekaanisesti.

Tarkoitukseen on kehitetty myös omia työkaluja. Voikukkia voi myös kurittaa kaatamalla kiehuvan kuumaa vettä suoraan voikukan keskiosan päälle. Taistelu voikukkia ja muita rikkaruohoja vastaan on joka tapauksessa ikuista – oli aineita tai ei. Kotipuutarhassa kannattaa suosia luonnonmukaisia torjuntakeinoja, kuten mäntysuopaliuosta tai nokkosvettä. Luonnonmukaisessa viljelyssä hyväksytään luonnonpyretriinistä valmistetut torjunta-aineet, jotka hajoavat nopeasti. Pyretriinit ovat kuitenkin ärsyttäviä ja allergisoivia aineita, joten niitä käytettäessä tulee noudattaa pakkauksen ohjeita. Kirvoja voi myös häätää kasveista vesisuihkulla. Miksi myrkyttää kotipihaa?
Kemikaalikimara lapsiperheille, s. 43

Entä jos kotoa löytyy glyfosaattia sisältäviä tuotteita, eikä niitä aio enää puutarhaansa levitellä? Oikea loppusijoituspaikka on ongelmajätekeräys.


Aiheesta lisää

6 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Pieniä tarkennuksia:
Glyfosaatin hajoamistuote on AMPA eikä MCPA. Glyfosaatilla ei voi torjua vain joitain kasveja (geenimuunneltuja glyfosaattikestäviä lajikkeita lukuunottamatta), vaan sitä käytetään silloin kun halutaan tuhota kaikki kasvit.

Glyfosaattia on havaittu pintavesistä ja esim. Tanskassa myös pohjavedestä. Esimerkiksi Suomessa jokivesistä havaitut pitoisuudet (<1 µg/l) ovat huomattavasti alhaisempia kuin glyfosaatille ehdotettu ympäristönlaatunormi (vuosikeskiarvolle 100 µg/l). Toisaalta ympäristönlaatunormin määrityksessä ei ole huomioitu mahdollista karsinogeenistyyttä. Ympäristönlaatunormiehdotus on perustunut lukuisiin eri vesielöillä tehtyihin kroonisiin testauksiin, joilla on määritetty PNEC (predicted no effect concentration) eli pienin pitoisuus, jolla ei ole havaittu eliövastetta. Tämä on vielä varmuuden vuoksi jaettu turvakertoimella.

Anonyymi kirjoitti...

Kitkemiseen ja lannoittamiseen (vähenevän kuun aikaan) ym. suosittelen tutustumaan Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa
Johanna Paungger ja Thomas Poppe

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Toden totta, hajoamistuote on AMPA eikä MCPA. Minulta meni lyhenteet sekaisin, kun tuota MCPA:takin hankkeessamme puhdistamoilta mitattiin. Sinänsä kommenttini ei koskenut aineen ympäristöhaitallisuutta vaan sitä, ettei se ole niin hajoava kuin glyfosaattia sisältävien torjunta-aineiden markkinoinnissa kerrotaan. Esimerkiksi Roundup mainostaa kotisivuillaan, että "Oikein käytettynä Roundup ei jätä jäämiä maaperään, vaan glyfosaatti hajoaa maassa luonnon omiksi aineiksi eli hiileksi, vedyksi, typeksi, hapeksi ja fosforiksi." Mielestäni tämä on harhaanjohtavaa, koska siitä vaikutelman, että hajoaminen tapahtuu nopeasti eikä aine kulkeudu. Mutta koska sitä kuitenkin löytyy pohjavedestä, vesistöistä ja jätevedenpuhdistamoilta, ei se hajoaminen niin kovin rivakkaa ole.

-Niina Vieno

Anonyymi kirjoitti...

Keväällä 2014 glyfosaattipitoinen rehu saapui Suomeen rehutalojen ottaessa sen ruokintarehuksi karjalle. Voi kuvitella kuinka helppo päätös on tuottajalle vaihtaa halvempi gm-rehu perinteisen sijaan, varsinkin kun monopoli-apinat ovat polkeneet tuottajat ahtaalle. Eikä kukaan taho Suomessa enää tarkista näitä asioita, eikä tule koskaan enää tarkistamaankaan. Jäämät ovat vielä pieniä, mutta asiaan on tulossa muutos, varsinkin jos mielisairas ttip-kauppasopimus saadaan valmiiksi. Hyvästi Suomen pohjavedet ja luonto. Mutta onko silläkään enää merkitystä, olemme NATO:n eturintamalla venäjää vastaan, vuoden päästä emme ole enää netissä kirjoittelemassa... Viimeinen sammuttaa valot, aamen.

voikukka kirjoitti...

Mitä vikaa voikukissa? Kauniita keväällä ja houkuttelevat perhosia. Törröttävät kukkavanat ovat rumia, mutta ruohonleikkurilla niistä pääsee.
Miksi kotipiha ei saisi näyttää luonnolta, jossa kaikki ei mene viivottimen ja oman mielen mukaan. Enemmän ihailtava löytyy, kun antaa luonnon tuoda ihmeitään.

Anonyymi kirjoitti...

Ranskakin on vastikään kieltänyt glyfosaatin, asiaa ei jostain syystä uutisoitu Suomessa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails