Puskurikävely

Tiedätte varmaan päivät, jolloin oikein mikään ei mene putkeen. Minulla oli hiljattain sellainen maanantai. Oli monenmoista sähläystä, väärinymmärrystä ja unohtuneita asioita - minusta riippumattomia jutuista. Turhautumisen vastapainoksi päätin ottaa tiistain vastaan aamusta alkaen syvään hengittäen, rauhallisesti, mutta päättäväisesti.

Rautatieasemalla ihastelin aamuaurinkoa ja keltaisia puskureita. Tuumin siinä, että henkiset törmäyssuojat ovat myös tarpeen. Pienistä ja isommistakin kolhuista selviää vähemmin vahingoin. Syyskuinen aurinko paistoi todella kirkkaasti, eihän silloin voi olla huonolla tuulella. Rautatieaseman Kansallisteatterin puoleinen ovi on aamuauringossa erityisen valokuvauksellinen. Ei mikään mestariotos valon osalta, mutta väliäkös sillä.

Rautatientorilla kuului iloisia ääniä. Lapset pyörivät Aleksis Kiven patsaan ympärillä. Pääkonttorissani alkoi olla jo mukavampi olo. Päivän mittaan kävin systemaattisesti läpi epäselvät asiat, ne hankalimmatkin. Toki se vaati pinnistelyä. Tiistaiaamun puskurikävely kannatti. Loppuviikosta tuli hyvä.

Sunnuntaisesta sateesta huolimatta aurinkoista tulevaa viikkoa kaikille.  Ensi viikosta tulee tosi, tosi mainio!

Lue myös

• Valokuvauskipinä
• Karkkipaperikorsetti
• Pakkasaamu