Kemikaalikimara: Viime yönä myrkyttyneet

lauantai 18. helmikuuta 2012

Viime yönä myrkyttyneet

Tätä kirjoittaessani on lauantaiaamu yhdenksän aikaan. Kurkkasin näin aamutuimaan tilastoja. Blogiin on viimeisen kahdeksan tunnin sisällä tultu lukuisia kertoja hakusanalla "alkoholimyrkytys": Jämsästä, Vantaalta, Purnujärveltä, Oulusta, Porista, Orivedeltä, Ylivieskasta. Yksi haku oli Helsingistä sanoilla "nuoren kuolema", jolla pääsee samaa aihetta sivuavaan surulliseen tapaukseen.

Ei voi kuin toívoa, että ne, joiden takia neuvoja on yöllä netistä etsitty, ovat kunnossa. Krapula heillä on melkoisen varmasti, toivottavasti ei loukkaantumisia tai muuta ikävää.  Lomien alut ja loput, vappu, uusivuosi ynnä muut sekä näköjään myös Etelä-Suomen hiihtolomien alku ja lukiolaisten juhlinta näkyy. Viime viikolla oli abien penkkarit ja lukion kakkosluokkalaisten vanhojen tanssit. Vaikka suomalaisten juomatavat ovat tiedossa, silti alla oleva kuva hätkähdyttää. Elämässä on monia aiheita iloon ja kavereiden kanssa on mukavaa, mutta onko silti ihan pakko juhlia myrkytystilaan asti?


4 kommenttia :

Anna-Liisa kirjoitti...

Mitä näkyy jos kävijä tulee fb-sivullasi olevan linkin kautta, entä kirjanmerkin? Tai jos kirjoittaa suoraan osoitesivulle osoitteen (toisin sanoen selain muistaa kun kirjoittaa vähän alkua)?

(Hassu tuo "todista ettet ole robotti". Täten totistan. Vaikka en tahdo millään saada selvää toisesta sanasta.)

Kemikaalikimara kirjoitti...

Anna-Liisa, en ole noihin asioihin kiinnittänyt huomiota. Mutta kyllä sen näkee, jos tulee FB:stä.
Robottitunnistus on vakio, muuten tulee kaikkea roskaa kommenttikenttiin.

Soile Kivinen kirjoitti...

Varmaan järkyttävää herätä sellaiseen aamuun.. Ja muistan tuon kamalan tapauksen.


Robottitunnisteen saa pois päältä, jos haluaa. Löytyy vanh käyttöjärjstelmästä, hallintopaneeli - asetukset - kommentit

Kemikaalikimara kirjoitti...

Krapula-aamussa saattaa olla monia ikäviä piirteitä kammottavan olotilan lisäksi. Onko sekoillut, puhunut tyhmiä, telonut itsensä, hukannut tavaroita...

Robottitunnisteen olen muistaakseni laittanut päälle, kun kommentteihin alkoi tulla spämmiä. Antaa siis olla.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails