Kemikaalikimara: Hiusvärihuijauksia

torstai 26. maaliskuuta 2009

Hiusvärihuijauksia

Päivitetty 2.5.2009

Oletko kenties käyttänyt hiusvärejä, joiden olette luulleet olevat turvallisia? Ei pelkoa kukkivasta ihosta, vesikelloilla olevasta takaraivosta tai umpeen muurautuvista silmistä. Ihan kaikkea ei kannata uskoa. Sinua on saatettu huijata.


Brittiläistä viherpesua

Kirjoitin aikaisemmassa postauksessani "Nuppi turvoksiin hiusvärillä" tästä Organic Colour Systems-sarjan väreistä. Sarjaa mainostetaan peräti luomun avulla (Certified Organic Incredients). Tuotesarja sisältää yleisesti herkistäviksi aineiksi tunnettuja parafenyleenidiamiiyhdisteitä. Greippi ja aloe vera ei allergisen reaktion saanutta pahemmin lohduta. PPD:tä ei suoranaisesti salata, mutta eipä sitä korostetakaan. Nettisivujen syöveristä löytyy kuva, josta käy ilmi sarjan tuotteiden keskimääräinen PPD-pitoisuus, jota verrataan EU:ssa sallittuun maksimiin. Keskimääräinen tarkoittaa sitä, että joissain väreissä PPD-yhdisteitä on vähemmän, joissain enemmän. Saattaa myös olla sävyjä, joissa PPD:tä ei ole lainkaan. Pähkinäallergikot tietävät, että hippunenkin pähkinää saattaa laukaista allergiakohtauksen. PPD:lle herkistynyt ei voi käyttää PPD:tä sisältäviä tuotteita, vaikka väriä olisi kuinka vähän.



Suomalaista huijausta

Sim Sensitive on suomalainen hiustuotesarja, jota kuvataan näin:

"Sim Sensitive -tuotteissa raaka-aineet ovat tarkoin valittuja ja niiden määrä on minimoitu 10–20. Tuotteiden jokaisen raaka-aineen käyttö harkitaan tarkoin tuotteen toimivuudesta tinkimättä, jotta kaikki terveydestään huoltapitävät -- myös herkistyneet ja allergisoituneet -- voisivat välttyä altistuksilta.
Tuotevalikoimassamme on yli 200 hajusteetonta tai hypoparfymoitua tuotetta. Osa tuotteista on lisäksi väriaineettomia ja osa säilöntäaineettomia."
Hiusvärit eivät voi olla väriaineettomia, mutta hajusteettomia toki. Tuotesarjan Sensido-hiusvärejä kuvataan seuraavasti:
"Kotimaista huipputeknologiaa edustava uuden aikakauden väri valloittaa maailmaa


Suomessa kehitetty ja valmistettu hajusteeton Sensido-hiusväri on osoitus saumattomasta yhteistyöstä alamme parhaiden kemistien ja kampaajien kanssa. Työn tuloksena syntyneen kestovärin ominaisuudet ovat ennennäkemättömät."

Sarjan (Cream Coloria vanha linkki) Cream Color (uusi linkki) kuvattiin alla olevalla tavalla 28.4.2009 asti, jolloin punaisella merkitty teksti poistettiin Sim Finlandin nettisivuilta:
  • Suomessa kehitetty ja valmistettu hajusteeton kesto- ja kevytväri
  • Hapetteen vahvuutta ja määrää muuttelemalla saadaan useita eri värjäysmahdollisuuksia
  • Toimii myös vaalennus- ja kevytvärinä sekä kiiltohuuhteluna
  • Raikkaampi ja turvallisempi työympäristö
  • Parafenyleenidiamiinivapaa koostumus
  • Tehoaineyhdistelmä Re-Pair Complex hoitaa, jälleenrakentaa ja vahvistaa hiusta
  • Innovatiivinen hapettumisen säätelyjärjestelmä S.O.C.S. antaa jopa 10 minuuttia työstöaikaa
  • Helppo sekoitaa ja levittää
  • Kiiltävä, peittävä ja kestävä lopputulos
Vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta - eikä se olekaan. Kävin eräässä Sim-kampaamossa ja pyysin tiedot väristä. Näin voi kuka tahansa tehdä. Kuluttajalla on oikeus kysyä, mitä aineita päähän levitetään. Tuotepakkauksen mukaan Sim-värisarja sisältää pitkän liudan aineita, muun muassa resorsinoleja, aminofenoleja - nekin herkistäviä kemikaaleja - sekä tällaisen nimihirviön:
N,N-bis(2-Hydroxyethyl)-2-Nitro-p-Phenylenediamine
Kyseessä on PPD:n johdannainen. Allergioiden kannalta ei ole merkitystä, onko kyseessä PPD vai siitä muokattu yhdiste. "Parafenyleenidiamiinivapaa koostumus" on siis suoranainen vale. Herkitymistä on tuotesarjassa vähennetty ainoastaan poistamalla hajusteet. Melkoinen ristiriita on myös pakkauksen nimellä "Sim Sensitive, Sensido" ja varoitustekstien välillä:
"Hajusteeton kestoväri
VAROITUS: Vain ammattikäyttöön. Noudata käyttöohjeita. Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä. Herkkyystestiä suositellaan ennen käyttöä. Hiukset huuhdeltava huolellisesti käsittelyn jälkeen. Ei saa käyttää silmäripsien ja kulmakarvojen värjäykseen. Varottava aineen joutumista silmiin. Silmiin joutunut väri huuhdeltava heti pois runsaalla vedellä. Käytä sopivia suojakäsineitä. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. "
Hiusvärinä tuote voi olla mitä loistavin. En tiedä, en ole koskaan kokeillut enkä haastatellut kampaajia. Värissä ei ole hajusteita, mutta turvallisuutensa kannalta se on kuin mikä muukin tahansa hiusväri. Nimi ei väriä paranna.
Hiusteni väri
Kemikaalikimaraa kirjoittaessani jouduin paneutumaan kemikaaleihin hyvin laajalti ja samalla keskittyen oleelliseen. Aihepiirejä kirjassa on kymmenkunta, kosmetiikka yksi niistä. Kosmetiikkalukua kirjoittaessani minulle selvisi varsin pian, että hiusvärit sisältävät hyvin haitallisia aineita. Hiusteni väri on ruskeanharmaa. En ole koskaan värjännyt kestoväreillä, mutta silloin tällöin tummentanut hiuksiani kevytväreillä. Kemikaalikimaran myötä jätin senkin - kolmesta syystä. Oma värini on hieno, enkä halua peittää kauniin harmaaksi raidottuvaa väriäni. Sävytys ei ole mitenkään tarpeellista ja vain lisää kemikaalikuormaa. Kyseessä on myös uskottavuus. Miten voin kertoa aineiden haitoista, jos itse läträän kosmetiikan vahvimpien kemikaalien kanssa?
Yli kolmekymmnetä vuotta hiuksiaan värjännyt ystäväni päätti lopettaa luettuani kirjoituksiani. Hän odottaa mielenkiinnolla, millainen väri kasvaa esiin. Ystäväni ei oikeasti tiedä sitä, sillä hän aloitti värjäämisen jo 16-vuotiaana. Pyysin ystävältäni kirjoitusta, miten projekti etenee ja häviääkö identiteetti juurikasvun myötä. (Ystäväni tuntien tiedän, että ei häviä.) Odotan innolla kirjoitusta, jonka laitan aikanaan tännekin. Eräs toinen ystäväni värjää sitkeästi, mutta miettii kampaajalla istuessaan:"Nytkö se rutto iskee..."

Täältä lisätietoa hiusväreistä
Lue myös

13 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Oletko huomannut "luonnontuote" -kaupoissa, esim. Ruohonjuuressa myytäviä "yrtti"värejä, joita myyjät suosittelevat "luonnon"tuotteina. Kestoväri ja nippu tilliä sekaan olisi parempi kuvaus kyseisille tuotteille.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Enpä ole tutkaillut tarkemmin moisia värejä, mutta pitääpä käydä jossain välissä katsomassa. Sisällöstä sen tarkemmin tietämättä vaikea sanoa. Yrttivärejäkin lienee monenlaisia.

Varpu Tavi on kirjoittanut blogissaan aiheesta. Varpu tosin asuu Saksassa, joten suoraan ei voi yleistää.

http://blogit.iltalehti.fi/varpu-tavi/2010/10/13/luonnonkosmetiikalla-huijattu-luomufriikki/

Anonyymi kirjoitti...

Olen myöskin Ruohonjuuresta etsiskellyt luonnonmukaisempaa kestävää väriä ja huomasin saman siitä "yrttiväristä", että sisälsi huonoja aineita mm. resorsinolin tyyppiä. Ja puolestaan pelkät henna-pohjaiset oikeasti hellävaraiset värimudat eivät anna pitävää värivivahdetta kuin parin pesun ajaksi. On niin harmittavaa, että vaikka kuuhun tehdään jo kai pian lomalentoja niin myrkyllisten hiusvärien ongelmaa ei ole kyetty (muka?!) ratkaisemaan. Hiusvärien myrkyt koskettavat kuitenkin miljoonia ihmisiä ympäri maapalloa ja kuulennoista pääsee nauttimaan vain minimaalinen osuus ihmispopulaatiosta. Että milloin tiedettä aletaan käytää myös todellisiin tarpeisiin, kuten kulutustuotteiden (mm. hiusvärit) turvallisuuteen? Nykynuoriso käyttää myrkkyvärejä jo hyvin nuorina, lähes lapsina, jolloin elimistökin on vielä osittain kehitysvaiheessa ja myrkyt kasaantuvat herkkiin elimiin. Hiusväreihin (ja muuhunkin kosmetiikkaan) pitäisi saada nopeasti uudet tuoteratkaisut markkinoille sekä joka maahan selkeä lainsäädäntö tuotteiden ainesosista.

Anonyymi kirjoitti...

SIM sensido tarkoittaa tällä väriaineettomalla ettei tuoteessa ole lainkaan TUOTETTA värjääviä aineita. Sehän on selvä ettei hiusväri voi olla väritöntä. PPD:tä on taas pakko käyttää (toinen vaihtoehto PTD), nämähän on juurikin niitä hiuksia värjääviä aineita,jotka reagoivat hapen kanssa jotta saavat värin hiukseen. Jos näille herkistyy on parhain olla värjäämättä tai siirtyä käyttämään oikeaa Hennaa

Anonyymi kirjoitti...

"N,N-bis(2-Hydroxyethyl)-2-Nitro-p-Phenylenediamine" tällä ei ole mitään tekemistä puhumastasi PPD johdannaisien kanssa. Kyseessä on suoraväri, ei hapettuva väri!

Kemikaalikimara kirjoitti...

N,N-bis(2-Hydroxyethyl)-2-Nitro-p-Phenylenediaminea voidaan käyttää sekä ei-hapettuvissa että hapettuvissa väreisstä. Simin värit ovat kestovärejä, joten kyseessä on hapettuva väri.

Anonyymi kirjoitti...

"N,N-bis(2-Hydroxyethyl)-2-Nitro-p-Phenylenediamine" Tässähän sana nitro kertoo että kyseessä on suoraväri, jota toki voidaan ja käytetäänki myös kestoväreissä kirkkaamman värin saamiseksi ja myös taitto tarkoituksessa

Kemikaalikimara kirjoitti...

Tässä Helsingin Allergia- ja Astmaliiton sivuilla olevassa tekstissä nitro-p-fenyleenidiamiinit ovat samassa listassa muiden allergiatestattavien aineiden kanssa.

https://www.kosmetiikka-allergia.fi/prime_15.aspx

Mutta mikä lopultakin on tämän keskustelun pointti? Se, että jotain väriainetta käytetään sekä suora- että kestoväreissä? Vai se, että hiusvärivalmistajat ja myyjät varsin yleisesti peittelevät ja vähättelevät aineiden aiheuttamaa allergiariskiä?
Suoraväreissäkin muuten on aineita, jotka uusien asetusten mukaan vaativat varoitusmerkinnät tuotepakkauksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Toimivaa kestoväriä on mahdotonta valmistaa ilman ppd:tä tai sen johdannaisia. Sim panostaa siihen että incilista on mahdollisimman lyhyt joten allergisoivien aineosien määrä on vähäisempi. Usein ppd:n johdannaiset ovat allergisoivampia kuin itse ppd.

Anonyymi kirjoitti...

Olen nyt kokeillut päärakkulat kahteen kertaan ja nyt sitten tämän turvotusvaiheen silmissä ja kasvoissa. Oletan tähän liittyvän vilunväristykset ja pääsäryn ihosäryn lisäksi. Kummaksun lisäksi, miten jalkapohjat voivat reagoida tähän lystiin. Minulla on ollut sama kampaaja ja olen hänelle ilmoittanut viime lokakuun tilanteeni, mistä en selvinnyt ilman lääkärin apua. Helmikuun 2015 lopulla oli taas tukan leikkausaika ja väriraidat. Niinpä tässä nyt nautitaan kääreessä olevasta rasvatusta päästä, jota pestään avecydillä tuon tuosta raanan alla, jotta värivesi ei pääse koskettamaan koko kehoa, kuten lokakuussa. En tiedä, mitä värit sisälsivät, mutta myrkyltä ne tuntuvat. Syön taas lääkkeitä kauneudonhoidosta aiheutuneen sairauden vuoksi. Lisäksi kauneudonhoito muuttui rumuudeksi. Oppia ikä kaikki. Nyt tiedän tämänkin.

Pilvi kirjoitti...

Ppdn johdannaisethan saattavat olla vähemmän allergisoivia, minkä vuoksi niiden käyttö on järkevämpää jos haluaa välttää herkistymistä 😊. Sim on aika tarkka mitä kirjoittaa ja mitä ei, jännä että on mainostettu ppd vapaana..

Pilvi kirjoitti...

Ppdn johdannaisethan saattavat olla vähemmän allergisoivia, minkä vuoksi niiden käyttö on järkevämpää jos haluaa välttää herkistymistä 😊. Sim on aika tarkka mitä kirjoittaa ja mitä ei, jännä että on mainostettu ppd vapaana..

Anonyymi kirjoitti...

Nilliti nilliti. Kaikki täällä lopulta kuollaan kuitenkin, jollei hiusväriin niin vaikka syöpään. Just on eilen värjätty Simillä ja helevetin hyvältä näyttää .

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails