Oletko värjännyt hiuksiasi pitkään, kenties jo vuosikymmenet? Kemikaalikimaraa kirjoittaessani päätin lopettaa satunnaisen hiustenvärjäyksen. Hiukseni harmaantuvat, mutta se ei minua haittaa, pikemminkin päin vastoin. Mutta toisinkin voi olla, jos on tottunut tiettyyn väriin. Lue hiustensa värjäyksen lopettaneen Varpun ajatuksia eri hiusvärivaiheista ja paluusta takaisin omaan naturelliin väriin.
Aloitin hiusteni värjäämisen 17-vuotiaana, 35 vuotta sitten. Ensin hennasin hiuksiani hurjan punaisiksi. Olin laiha, lyhythiuksinen punapää. Siihen aikaan kärsin siitä, että ulkonaisesti näytin laihalta rääpäleeltä, mutta henkisesti olin rehevä, joten yritin kai kompensoida tilannetta hehkuvan punaisilla hiuksilla.
Sitten aloin taas kasvattaa hiuksiani ja seurasi luomuvaihe. Samaan aikaan lihoin. Aloin muistuttaa ulkonaisesti jo ihan liikaakin rehevää sieluani. Lihavana maantienvärisenä naisena sotkeuduin seinäpaperiin ja olin näkymätön. Tarvittiin vastapainoa, niinpä aloin värjätä pitkiä hiuksiani sinimustiksi. Samaan aikaan aloin meikata vahvasti. Ja kas kummaa: muutuin naiseksi, jota kapakoissa kutsuttiin yön kuningattareksi. Varsinkin miehiltä jäivät kiloni tavallisesti huomaamatta (naisilta ei tietenkään ...).
Seuraava vaihe oli vuorossa, kun tapasin suuren rakkauteni. Elämämuutosta piti jotenkin alleviivata, niinpä leikkuutin pitkät mustat hiukseni lyhyiksi ja värjäsin ne hunajaisen ruskeiksi. Ystävät kehuivat, että ulkonäköni muuttui pehmeämmäksi. Vielä pahempaa seurasi, kun erehdyin kokeilemaan kiharoita. Hiukseni kihartuivat permanentista lampaansäkkäräksi, ja kaupungilla kaikenlaiset ääliöt alkoivat lähestyä. Olin pehmeä nainen, joka ei pelottanut! Huh. Siis kiireen vilkkaa hiukset taas mustiksi!
Sitten pidin mustia ja lyhyitä hiuksia yhtä jaksoa lukuunottamatta. Silloin mieheni ajoi hiukseni viiden millin sängeksi. Parin vuoden ajan olin sänkipää, jonka perään katselivat vain lesbot ja mustat miehet. Mielenkiintoista, miten kampaus muka muuttaa persoonan, joka koko ajan on pysynyt pääpiirteiltään samanlaisena ... No pian kyllästyin sänkipäähäni ja kasvatin hiukan hiuksia, joita värjäsin taas mustiksi.
Iän karttuessa minua alkoi huolestuttaa. Vaikka kuinka pidin mustista hiuksistani, tiesin ettei tilanne voi jatkua samanlaisena. Olin tarpeeksi nähnyt kaupungilla niitä 60-70-vuotiaita kurttunaamaisia gootteja! Kun samaan aikaan Anja alkoi julkisuudessa puhua hiusvärien sisältämien kemikaalien vaikutuksista, mielessäni alkoi kypsyä vakaa päätös: takaisin luomuun loppuelämäksi.
Ensin piti poistaa musta väri ja palata ruskeaan. Oletin, että oma hiusvärini oli jotakin ruskeahkoa maantietä, ja jotta juurikasvu ei pahasti pistäisi silmään, ruskea väri oli hyvä siirtymävaiheessa. Nyt kuluneen kevään mittaan hiusteni oma väri on alkanut yhä enemmän ja enemmän tulla esiin. Yllätyksekseni minulla on myös harmaita hiuksia. Yllätyksenä siksi, etteivät sukuni naiset yleensä harmaannu kovin nuorina. Isoisoäitini harmaantui vasta yli 70-vuotiaana!
Nyt olen taas persoonallisuuskriisissä, koska ystävät sanovat minun näyttävän pehmeämmältä. Äää! En minä halua pehmeäksi mummuksi vielä viiskymppisenä (enkä totta puhuakseni koskaan)! Heikkoja hetkiä on tullut, sillä en tykkää yhtään pliisusta peilikuvastani. Mutta ruskeata en halua hiuksissani korostaa, koska minulla on aika paljon punapigmenttiä, joka tekee hiuksista aina lämpimän punertavan väriset, mikä taas ei ole erityisen pukevaa ihmisellä, jolla on couperosa. Tämän hetkinen kompromissini on käyttää hopeashampoota, joka kylmentää hiusten väriä ja heikentää punapigmentin vaikutusta. Minusta olisi ihan kiva, jos hiukseni kunnolla harmaantuisivat. Kunnon harmaa on paljon upeampi kuin tämä harmaanruskea maantie!
Mutta olen niin voimakkaasti allergiaan taipuvainen, että se lisää tiukkaa päätöstäni kestää tämä pehmeä, seinäpaperiin sotkeutuva ulkonäköni. Ehkä minun on korkea aika opetella pois turhamaisuudesta. On aika noloa huomata 52-vuotiaana olevansa turhamainen, kun en koskaan ole pitänyt itseäni erityisen ulkonäkökeskeisenä. Mutta jossain syvällä naisen sielussani sekin piirre on kukoistanut.
Kynsilakasta luopuminen oli lastenleikkiä tämä rinnalla. Sen päätöksen tein jo muutama vuosi sitten luettuani kynsilakkojen ja lakanpoistoaineiden kemikaaleista. Ripsiä ja kulmia kestovärjään yhä. Silmämeikkejä ja huulipunaakin aion jatkossakin käyttää, joskaan en meikkaa kotioloissa enkä päivittäin. Mutta rajansa kaikella – myös harmaavarpusena olemisella!
Varpu
Varpun treenipäiväkirja
Lue myös:
Sata kehua
KEHU 18. Kehut menevät tällä kertaa partiotoiminnalle. Parhaillaan on yli 1600 partiolaista Väiski09-leirillä.
