Kemikaalikimara: Medialukutaitokurssin tarpeessa?

torstai 31. maaliskuuta 2011

Medialukutaitokurssin tarpeessa?

Median lisäainekattila porisee ja roiskii kaikenlaista kansan luettavaksi ja ihmeteltäväksi. Mats Eric Nilssonin Aitoa ruokaa-kirja, Ylen silminnäkijä-ohjelma sekä lukuisat lehti- ja nettijutut ovat taanneet, että kohinaa on riittänyt. Vinkkasin teille Janne Huovilan kirjoituksesta, jossa parodioidaan lisäainekeskustelua. Helsingin Sanomissa Virpi Salmi heitti lisää aineksia soppaan kirjoituksellaan "Lisäainesekot, sekoilkaa lisää". Juttu alkaa näin:
"Taloussanomat teki kolmisen viikkoa sitten tarkoitushakuisen kauhistelujutun kouluruuan lisäaineista. Kouluruokaa arvostelemaan oli raahattu kohupaasaaja ja entinen kirurgi Antti Heikkilä.
Tämä terveysalan bisnesmies ja taajaan haastateltu asiantuntija oli järkyttynyt siitä, että jauhelihakastikkeessa oli "vain" 36 prosenttia jauhelihaa ja pinaattiletuissa "vain" 16 prosenttia pinaattia.
Ehkäpä siksi, että ruokalajit ovat tosiaan nimeltään "kastike" ja "lettu", eivätkä sataprosenttinen pinaatti ja jauheliha."
Juttui siis alkoi Taloussanomista ja Antti Heikkilästä ja myös päättyi  Antti Heikkilään.

YLEn Uuden Mustan Katja Lahti antoi Virpi Salmen kirjoituksesta innoittamana näppiksen laulaa: "Virpi, mä haluaisin auttaa".
"Sitte näitä erilaisia hörhöjä riittää, kuten tässä lisäainejutussa totesit. Jengi on niin vietävissä. Nää ns. "tiedostajat" on myös raivostuttavan itseriittoisia vaik onhan se hillitön ekotsemppaaminen ja asioiden vakavastiottaminen toisaalta aika sympaattista. Ei oo mikään salaisuus, että ne on just niitä hikkejä, joiden penaaliin oli yläasteella kiva laittaa koiranpaskaa."
Uuden Mustan kirjoitus paikottaisesta huvittavuudestaan huolimatta mielestäni hieman outo. Miksi Uusi Musta ruotii Salmea siitä, että hän jutussaan varsin voimakkaasti ja aiheellisesti kritisoi Taloussanomen uutisointia sekä lääkäri Antti Heikkilän sanomisia?  Salmen jutun ydin - siten kuin minä sen luin - on perustelematon ja epälooginen lisäainekauhistelu ja uutisointi. Kirjoitus on kärkevä, enkä esimerkiksi itse käyttäisi jutussa sanontaa "lisäainesekot". Minusta kaikenlaiset henkilöjä leimaavat ilmaisut saisi jättää pois. Asiat asioina. Salmen kritiikki kohdistuu  niihin, jotka meuhkaavat, mutta toimivat epäloogisesti sekä Taloussanomien harrastamaan kohujournalismiin. Käytännössä juttu siis pitkälti samaa asiaa, josta Janne Huovilakin kirjoittaa. Virpi Salmi on vapaa toimittaja, joka kirjoittaa Helsingin Sanomiin. Taloussanomat kuuluu samaan SanomaWSOY-konserniin kuin Helsingin Sanomat, joten mistään kotiin päin vedosta ei jutussa suinkaan ole kyse - päinvastoin.
En ole ennen Virpi Salmen kirjoituksia lukenut, joten ehkä Lahden kirjoitus juontaa juurensa jostain kauempaa? Tulkitseeko Uusi Musta Salmen kirjoituksen jonkilaiseksi ivaksi LOHAS-kuluttajia kohtaan? (LOHAS = Lifestyle of health and sustainability). Vai onko kyseessä kenties tämä kohta Salmen kirjoituksessa: 
"Lisäaineasia on tavallaan hyvä ja oikea: kukapa ei haluaisi, että meidän täysimetetyt, erityislahjakkaat luomupalleromme söisivät mahdollisimman hyvää ruokaa, joka on milloin lihaisaa, milloin kasvisvoittoista, milloin lähiruokaa, milloin sivistysmielessä monipuolisen kansainvälistä, riippuen keneltä kysytään."?  
Mielestäni tässä kerrotaan siitä, miten erilaisia vaatimuksia ihmiset ruoalle asettavat - "riippuen siitä keneltä kysytään". Joukossa ovat niin LOHAS-kuluttajat kuin lihavoittoisesti syövät. Uusi musta päättää kuitenkin jostakin suivaantuneena auttaa Salmea ja kirjoittaa juttunsa loppuun vielä pihlajanmarjoista. Sarkasmi on tunnetusti on vaikea laji. Jokaisella kirjoituksella on jokin sanoma - tyylilajista riippumatta. Uuden Mustan kirjoituksen viesti ei kuitenkaan aukea minulle. Sarkastisen kritiikin kohteena on toimittaja, joka kritisoi oman konserninsa toimittajia. Vai onko minun syytä mennä medialukutaitokurssille?

P.S. Jottei kukaan nyt sitten vääntäisi tätä kirjoituksi joksikin muuksi kuin mitä se on, niin selvennän. Tässä kirjoituksessa ei puolusteta lisäaineiden käyttöä, eikä väheksytä niitä, jotka haluavat tietää, mitä syövät.  Kirjoitukseni on pohdintaa mediasta. Arvostan aitoa ruokaa sekä aitoa journalismia.

Lue myös

15 kommenttia :

E kirjoitti...

Minusta tuo voi hyvinkin juontaa juurensa jostain kauempaa. Virpi Salmi on provosoiva kirjoittaja, joka saa kaltaiseni hipit useinkin nousemaan takajaloilleen. Hänen tyylinsä on tosiaan kärkevä, mutta mielestäni Uusi Musta ei välttämättä tosiaan ymmärtänyt tätä nimenomaista kirjoitusta vain yhtenä muiden joukossa. Itse olen suurimman osan aikaa Salmen kanssa aikalailla eri linjoilla, ja välillä nousee itsellänikin niskakarvat pystyyn, mutta astetta omistautuneemmat lisäainehipit saattavat ottaa tästäkin pulttia, kuten ehkä UM:n kirjoitus osoittaa.

Toinen veikkaukseni on, että UM:n kirjoitus vastaa Salmen kirjoituksiin yleensä, eikä pelkästään tähän nimenomaiseen.

Sinulle en siis ehdota medialukukurssia, vaan, että kävisit vilkaisemassa Salmen aiempia kirjoituksia. Se voisi avata tuon UM:n kirjoituksen taustoja vähän enemmän.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiitos E selvennyksestä. Täytyypä katsoa noita vanhoja kirjoituksia.

Lukaisin Uuden Mustan jutun kommentit. Siellä nimimerkki Maija kirjoittaa näin:
"Vältän lisäaineita ja suosin luomuruokaa, mutta silti allekirjoitin monet Virpin pointeista. Minusta hän ei ottanut kantaa lisäaineiden puolesta tai vastaan vaan kaikenlaista hysteriaa vastaan - ja kaikille yhteisen kouluruuan puolesta. Minustakin on edesvastuutonta vanhemmilta alkaa vaahdota jälkikasvunsa kuullen, kuinka kouluruoka on kamalaa mössöä."

Olen samaa mieltä, enkä siksikään ymmärtänyt Uuden Mustan kirjoitusta.
On tosi mielenkiintoista tarkkailla mediaa, voisiko sanoa välimaastosta. En ole toimittaja, mutta en myöskään puhtaasti harrastaja. En edusta ketään tai mitään muuta kuin itseäni. Minusta media saisi ärhäkämmin kritisoida toistensa virheistä - siis nimenomaan virheistä ja lähdekriitikin puutteesta. Uuden Mustan viimeinen kirjoitus on lähinnä nälvimistä Salmen kirjoitustyylistä. Kuten MaHaTar Maha kommentoi FB:ssä "Sanoisin, että media lukutaitokurssin tarpeessa. :P"

Anonyymi kirjoitti...

Salmen tyyli nyppiä kaikkea ja kaikkia on vaan jokseenkin .. no.. raivostuttava. Mutta siihen hän onnistuneesti pyrkiikin. Musta jatkuva kaiken ja kaikkien ivaaminen on vaan surullista. Jos ei itse omaa mielipiteitä, aatteita tai periaatteita, on kai pakko sarkasmin nimessä teilata muiden. Onhan se hauskaa, ajoittain. Mut mua on jo aikoja sitten lakannut naurattamasta. En näe hänen kirjoitusten takana olevan muuta kuin UM:n Katjan mainitsemat suuret lukijajoukot. Provosoimallahan niitä saa kun taidot ei muuhun riitä.

Ja joojoo, se älähtää, jonka nilkkaan kalikka kalahtaa, myönnetään. Mut suosittelisin lukemaan niitä muitakin kolumneja, ehkä siten aukeaa toi UM:n kirjoitus paremmin.

Kivinen

Prinsessa Paskavarvas kirjoitti...

Minä näin UM:n kirjoituksen myöskin enemmän Salmen kirjoituksia yleensäkkin parodioivana vastineena.

Toki Salmella on omanlaisensa tyyli, johon kuuluu hieman piikitellä joitain tiettyjä ryhmiä tai aihealueita, mutta toisaalta hänellä on ollut viime aikoina vähän liikaakin juurikin tähän LOHES-ryhmään osuvia kirjoituksia. Joten kieltämättä, kolumneja, pakinoita yms. mielellään lukevana, tiedostavana kuluttajana Salmen piikittelyn kohteet ovat hieman alkaneet ottamaan pollaan.

Eikö tuota hänen omaleimaista tyyliä voisi käyttää välillä muitakin kuin itu-hippejä, hipstereitä, puunhalaajia ja vaemmistolaisia vastaan? Missä on yhteiskuntaan, politikkoihin tai markkinatalouteen kohdistuva pilkka? Sitä on ollut nykyisin aivan liian vähän. Vai ovatko hieman hysteeriset tiedostavat kuluttajat (varsinkin vanhemmat) vain niin helppo ja tyydyttävä kohde?

Gabriela Von Bohlen kirjoitti...

Samaa mieltä. Salmen kirjoitus oli mielestäni hyvä, vaikka kammoankin turhia lisäaineita. Tuntuu että nykyään ihmiset vain vaativat ja vaativat, pistämättä itse rikkaa ristiin. Kotona lapset saavat pakastepizzaa, mutta koulussa pitäisi saada puhdasta lähiruokaa. Medialukutaito on hakusessa myös toimittajilla. Raportoidaan jotain amerikkalaisten ukkapukkayliopistojen tutkimuksia miettimättä, että tutkimusotos saattaa olla kymmenen henkilöä, rahoittajana lääkefirma ja opinahjokin kristittyjen johtama. Tuntuu että suomalaiset toimittajat edelleen kuvittelevat, että kun jotain vaan on netissä, se on totta. Uuden Mustan purkaus oli mielestäni kiusallinen, se olisi sopinut paremmin kaveripiirin FB-keskusteluun.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kivinen: Olen samaa mieltä ivaamisesta ja kaiken nyppimisestä. Koska en ole niitä aikaisempia kirjoituksia seurannut, tämä viimeisin on mielestäni hyvinkin oikeutettu. Otsikointi on tosiaan mielestäni väärin valittu. Ironista tässä on se, että Salmi kritisoi Taloussanomia, joiden linjana on kerätä klikkauksia kohuotsikoilla.

Pitäisiköhän jossain vaiheessa pohdiskella, miksi nettiin ylipäänsä kirjoitellaan? Ei YLE:kään ole netissä ihan huvin vuoksi pienen porukan perässä. Kyllä sielläkin seurataan, mikä puree ja mikä ei.

Enkä kyllä ihan ymmärrä, mikä kalikka nilkaan kalahtaa. Eihän Salmi kritisoinut LOHAS-kuluttajia. Ehkä on tehnyt sitä aiemmin? Jos näin on, silloin Uuden Mustan pitää kirjoittaa selkeämmin, että nekin ymmärtävät, jotka eivät ole kaikkia Salmen kirjoituksia lukeneet.

Mutta sekä Salmen että Uuden Mustan kirjoituksessa on positiivista se, että media pohtii mediaa.
Huvitti myös tuo Uuden Mustan kommenteissa esiintyvä ilmaus "Se nainen" Salmesta. "Se nainen" tarkoittaa varmaan ikävää eukkoa, jonka juttuja ei ole mukava lukea. Olen itsekin saanut moisen nimityksen. Otan sen nykyisin kohteliaisuutena, sillä silloin on kolahtanut :)

Kemikaalikimara kirjoitti...

Prinsessa Paskavarvas (Laidunten neito?) ja Gabriela von Bohlen: Laaja-alaisuus on paikallaan ja ivaaminen on tosiaankin hauskaa vain tiettyyn rajaan saakka.
Sana "kiusallinen" kuvaa varsin hyvin kirjoitusta, sillä se kohdistuu aika selkeästi henkilöön ja linkki varsinaiseen asiaan on epäselvä. Tai ehkä minä olen tulkinnassa händikäppi, mutta onhan kaltaisiani varmaan muitakin?

Prinsessa Paskavarvas kirjoitti...

Tapani mukaan haluan vielä ilmaista aivoitukseni hieman ohi tämän kirjoituksen aiheen (eli tämä ei kosketa sinua Anja ;) Kuten sanoit et halua kritisoida lisäainekriittisyyttä ja puhdasta ruokaa).

Mitä tulee yleensäkkin lisäainekeskusteluun niin vastapuolen on helppo niputtaa kaikki lisäaine-keskustellun osallistuvat henkilöt samaan laariin ja lyödä päälle höösöttäjien leima.

On totta että moni vanhempi huutelee esim. kouluruoan puhtauden perään, mutta samalla syöttää kotona jälkikasvulleen eineksiä. Niputtamisesta tekee kuitenkin epäreilun se fakta, että on myös paljon ihmisiä ja perheitä, jotka panostavat ruokailuun ja puhtaaseen ruokaan myös kotona, jolloin on aivan ymmärrettävää että he toivovat samaa panostusta myös laitosruokailulle.

Hyvänä/huonona esimerkkinä veljentyttäreni jonka huomattiin saavan monesta lisäaineesta (mm. natriumglukamaatti, atso-värit jne.) todella pahat yli-herkkyys oireet. Perhe ei ole aikaisemmin sen pahemmin kiinnittänyt lisäaineisin sen enempää kuin moni muukaan, mutta lapsen sairastelu avasi heidän silmänsä monen lisäaineen mahdollisille haitoille. Ainakin heidän perheessän. He siis aivan syystä haluavat myös tarhan ottavan huomioon lapsen ongelman ruokailun suhteen. Kyseessä ei ole pelkkä vastuun kaataminen muualle tai eko-tärkely.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Prinsessa: Olet niin oikeassa. Minua häiritsee "niputtaminen" koski se mitä asiaa tahansa. Hirvittävä moni juttu on "toisaalta näin" ja "toisaalta noin". Tunnen välillä myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ammatikseen koittavat luovia kaiken tämän keskellä: opastaa samaan aikaan täysin "hällä väliä"-ihmisiä. Toisaalla taas pitää kantaa huolta allergisista ja vaativasta LOHAS-väestä. Ei ole helppo tehtävä.

Kristiina K. kirjoitti...

Ihmiset ottavat Salmen turhan usein kuolemanvakavasti. Ja vielä useammin sekoittavat kolumnin määritelmän asiatekstiin. Salmi provosoi loistavasti ja siten tekee mitä parhaimman asian: saa aikaan vilkasta keskustelua. Se ei koskaan ole huono asia.

Uskonko Salmen ajattelevan kaikesta niin kuin kirjoittaa? En todellakaan enkä jaksa kantaa kaunaa turhista asioista kuten monet kolumnin kommentoijat tuntuvat tekevän. Voin sanoa, että koira-aiheinen kolumni sieppasi ihan valtavasti. Seuraava teko oli pysähtyä miettimään, että miksi se aiheutti niin ison reaktion, koska en kuitenkaan tunnistanut itseäni kuvauksesta. Itsetutkiskelu on aina poikaa.

Minusta Salmi on älykäs kirjoittaja. Hän osaa törkkiä lukijoissa juuri niitä oikeita kipupisteitä, jotka saavat aikaan puolustautumisreaktion, koska ensin luetaan juuri se, mitä halutaan tekstissä sanottavan. Siitä pitäisi osata vielä katsoa se oman vahvan reagoinnin syy eikä loukkaantua henkilökohtaisesti.

Syytän kyllä vähän mediaakin, murusen. Se, mikä minua ärsytti, oli uutisointi siitä miten kuluttajaa huijataan kirjoittamalla e-koodi auki. Voi hyvä päivä sentään. Vai ihan huijaamista ja toinen ajatus oli, että miksi kuluttajaa jutussa pidetään niin yksinkertaisena ja salaliiton uhrina pahan ruokateollisuuden toimesta. Toisaalta, jos ei katso kuin e-koodit eikä muuta sisältöä, niin voin ehkä ymmärtää kohun taustan. Otetaan vain se muoto (e-kirjain ja numeroita) eikä oikeasti lukemalla lueta raaka-ainesisältöä. Kai se silloin voi tuntuakin silmään sahaamiselta. Silloin syytän kuluttajaa itseään. Ruotsalaisessa säilykepurkissa ei näkynyt jäävän asiasta epäselvyyttä, kun e-koodin edellä luki mitä aine on, esim. leivinjauhe.

Summa summarum: jos tämä kaikki saa ihmiset pohtimaan asioita oman mukavuusalueen ulkopuolelta, niin tökkivän provosoiva tyyli on minusta loistoveto.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kristiina: Hyvä pointti tuo itsetutkiskelu. Olen huomannut, että monet lukevat tekstistä ihan sen, mitä haluavat lukea, joskus jopa sellaista, jota tekstissä ei lainkaan edes ole - ja sitten esittävät vastalauseen.

Provosointia voi tehdä monella tavalla ja siinä on se vaikeus. Minusta se, että esimerkiksi lääkäri sanoo yksittäisen lisäaineen aiheuttavat aivovaurioita, ei provosointina toimi. Lukijan voidaan olettaa, että sanoja kertoo asiasta ammattinsa perusteella.
Faktojen pitää olla faktoja, vaikka provosoisikin. Tämä välillä unohtuu.

Anonyymi kirjoitti...

Tulkitsen samoin kuin E, että UM:n kirjoitus koskee tätä kolumnia laajemmin Salmen kirjoituksia yleensä.

Itse koen, että Salmi nälvii varsin tasapuolisesti kaikkia, joilla ylipäätään on voimakas kanta mistään tai halu tehdä vaikka trendikkäiksikin nousevia nk. hyviä asioita perusteellisesti. Kaikki tällainen tuntuu näyttävän Salmesta ylimääräiseltä itsetehostukselta ja älyttömyydeltä, ilmeisesti koska tasapäisestikin voisi elää, eikä tehdä mistään numeroo. Ja koska mikään tällainen hyvänteko ei kuitenkaan toteudu sataprosenttisesti kenenkään elämässä, on sen yrittäminenkin turhaa elvistelyä. Jos ei ole täydellinen kotona, turha vaatia mitään parannuksia myöskään muilta, tuntuu olevan sanoma. Tähän lannistavaan asenteeseen uskoisin UM:n kyllästyneen, eikä ole yksin.

Anonyymi kirjoitti...

Asiasta hiukan poiketen, aiotko tutustua tähän Noora Schinglerin juuri ilmestyneeseen opukseen? Olisi kiva saada täältäkin päästä jotain kommenttia siihen ainakin ennen omaa ostopäätöstä. :)

t. UM:aa, Kemikaalicocktailia ja Kemikaalikimaraa seuraava

Maija kirjoitti...

Komppaan Kristiina K:ta: ihmisiltä tuntuu puuttuvan taito tulkita Virpin tekstejä niiden tyylilajin vaatimalla tavalla. Ja niissä kyllä ruoditaanaika tasapuolisesti muitakin kuin meitä ituhippejä, esimerkiksi puoluepolitiikkaa ja tasa-arvoa:

http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Mun+vaaliohjelma/1135264173112

http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Mun+vaaliohjelma/1135264173112

Minusta Katja Lahden kirjoitus Uudessa Mustassa oli tekohauska ja vaivaannuttava. En tajunnut sen pointtia: selvästi kirjoittaja yritti tehdä vaikutuksen kirjoitustyylillä, jota ei oikeastaan hallinnut. Yleensä kyllä pidän hänen teksteistään.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Luin nuo muutkin Salmen kirjoitukset, joihin Uusi Musta on viitannut.
Olen osassa jutuista Salmen kanssa samoilla linjoilla, osassa en. Niissä tosiaan otettiin kantaa hyvin monenlaisiin asioihin.

Salmen provosointi on näköjään onnistunut, kun kerran Uusi Musta ja Antti Heikkiläkin saa siitä inspiraatiota. Palaan asiaan. Homma muuttuu aina vaan villimmäksi.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails