Kemikaalikimara: Turha kosmetiikka pois raskausaikana

maanantai 15. marraskuuta 2010

Turha kosmetiikka pois raskausaikana

Kirjoittaessani Kemikaalikimaraa kolme suurempaa asiakokonaisuutta kiteytyi erityiseksi huolenaiheeksi. Yksi niistä on uhkat lisääntymisterveydelle. Ollan tekemisissä niin perustavaa laatua olevien asioiden kanssa, että ne on syytä ottaa vakavasti. Muita asioista olivat ihmisten vapaaehtoinen riskiotto, joka kulminoituu esimerkiksi dopingaineissa tai laittomien lääkkeiden ostamisessa. Kolmas asia on uusien aineiden käyttöönotto ilman tietoa niiden vaikutuksista. Tällaisia ovat esimerkiksi nanopartikkelit. Lisääntymisterveys on niin tärkeä asia, että pyysin Jorma Topparia kirjoittamaan kirjani esipuheen. Kiitokset siitä hänelle.
Turun Sanomat kirjoittaa raskaanaolevien kosmetiikan käytöstä, jota suositellaan rajoitettavaksi. Professori Jorma Topparin erikoisalaa on lisääntyminen ja lastenendokrinologia. Topparin tutkimusryhmä on todennut kivessyöpien lisääntyneen voimakkaasti, jopa nuorilla miehillä. Syy- ja seuraussuhteiden osoittaminen on vaikeaa. Se kuitenkin tiedetään että kemikaaleille altistuminen lisää ei sukupuolielinten epämuodostumia ja vähentää siittiöiden määrää. Toppari ehdottaakin Tanskan malliin raskaanaolevien välttämään turhaa kosmetiikan käyttöä. Turun Sanomien otsikko on jossain määrin suppea, sillä meikeiksi mielletään värikosmetiikkan, vaikka tässä yhteydessä tarkoitetaan kaikkea kosmetiikaa mukaan lukien muun muassa hajuvedet ja ihovoiteet.
Kosmetiikan käyttöä pidetään nykyisin jotenkin välttämättömänä. Käsisaippuaa ja sampoota toki pääsääntöisesti tarvitaan, mutta väitän, että sangen moni tuote on tarpeeton. Deodoranttia pidetään must-asiana, vaikka moni pärjäisi ilmankin. Osa hikoilee enemmän, osa vähemmän. Itse en ole koskaan edes oppinut käyttämään dödöjä, eikä kukaan koskaan - edes perheenjäsenistä - ole maininnut hienhajusta. Tiedän tällaisia ihmisiä olevan muitakin. He vain eivät pahemmin mainosta dödöttömyyttään. Sama pätee jatkuvaan rasvaamiseen. Kuivaihoinen voi tarvita ihovoiteita, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, miksi jokainen kropan osa pitää rasvata omalla tuotteella. Eikös eräässä mainoksessakin todeta, että kauneus tulee sisältä päin? Luonnonaineissakin muuten on hormonitoimintaan vaikuttavia aineita.  Tehdäänpä toinen paljastus. Rasvaan ihoani vasta pakon edessä ja sellainen tulee harvoin. Käytän värikosmetiikkaa, mutta sen mahdollisesti aiheuttama altistus on minimaalista verrattuna siihen, että päivittäin hinkkaa iholleen erilaisia voiteita. Kynsilakka on ihan kätevää sukkahousujen paikkaamiseen. Hajuvettä käytän, mutta sitäkin varsin vähän enkä päivittäin johtuen myös siitä, että osa ihmisistä kärsii tuoksuista. Miksi piinata muita ihmisiä moisella? Hiusten värjäämisen lopetin muutama vuosi sitten kokonaan. Hiustenhoitoainetta en tarvitse, sillä se aiheuttaa vain lättänän kampauksen. Olen kosmetiikkamyyjien painajaisasiakas.
Kosmetiikan aineiden suhteen on jo tehty päätöksiä.Turun Sanomien jutun nettiversiossa ei kerrota, mistä aineista tutkimusryhmä on huolissaan. Hormonihäiriköiksi todetut ftalaatit on yhtä lukuunottamatta olleet jo vuosia kiellettyjen listalla.

Kosmetiikka on yksi altistuslähde, mutta lähteitä on paljon muitakin, kuten PVC-muovi ftalaatteineen tai elektroniikka palonestoaineineen. PVC:tä käytetään yleisesti monissa tuotteissa. Onko esimerkiksi viisasta pitää tietsikkaa makuuhuoneessa? Raskaanaolevien kosmetiikkarajoitus on varmasti paikallaan. Mielestäni tarvitaan muitakin toimia.
Lue myös

25 kommenttia :

Johki kirjoitti...

Näen kyllä, että moni ei ole karsinut turhia meikkejä ei normaalisti eikä raskausaikana siksi, että "normaaleja" meikkejä ja muita tuotteita ei todellakaan mielletä hiukkaakaan vaarallisiksi. Jos kerran niitä Suomessa myydään niin ovathan ne toki turvallisia ;) Näin tuntuu ajatus menevän. Jos joskus itse puhun meikkien tietyistä kemikaaleista niin vähän hullunahan sitä pidetään. Siksi en pahemmin jaksa huudella näistä asioista. Kestovaippoja käytin juurikin siksi pojallani, että mietityttää muovivaipan ihoa vasten oleminen melkein yhtäjaksoisesti kahden vuoden ajan ja kun ei tiedä mitä siitä märkänä liukenee?

Tarza kirjoitti...

No ite en ole valmis luopumaan kosmetiikasta, mutta olen kyllä vaihtanut kaiken minkä pystyn lounnonkosmetiikkaan. Ei ehk täysin vaaratonta, mutta turvallisempaa kuitenkin. Käytetän siinä vähemmän myrkkyjä ainakin.

Dödön tarve on kyllä täysin henkilökohtainen ja mulla se valitettavasti on tarpeellinen ja ekologisista vaihtoehdoita en ole löytänyt riittävän pitävää ja en vaan kehtaa kulkea kaupungilla haisten hieltä. Äitini taas ei ole koskaan dödöä käyttänyt, koska ei vain yksinkertaisesti hikoile kainaloista, vaikka tekisi kuinka hikistä työtä.

Anonyymi kirjoitti...

... ja kohta 'turvallista' kosmetiikkaa saa valmistaa ja myydä ainoastaan lääkefirmat... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, olisipa mielenkiintoista kuulla enemmänkin luonnonaineiden, joita kosmetiikassa käytetään, haittavaikutuksista. Usein kun tässä hippeilypropagandassa kovaan ääneen kailotetaan "kemikaalit paha (täysin järjetöntä, mutta se tosiaan tuntuu olevan näiden trendihippien pääargumentti. Niin ja mikäs se kemikaali taas olikaan? ;)) - luonnonkosmetiikka hyvä", eikä luonnonaineiden terveysvaikutuksia tunnuta missään kyseenalaistettavan... Voisitko mainita joitan esimerkkejä näistä luonnonaineista, jotka vaikuttavat hormonitoimintaan, tai muuten valaista maallikkoa? :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen itsekin ihmetellyt monen luonnonmukaisesti elävän kosmetiikan käyttöä. Ok, on luonnonmukaista kosmetiikkaa, mutta eikö sekin loppupeleissä ole aika turha teollisuudenala? Itse käytän hiuksille ja kasvoille kotimaista palashampoota ja -saippuaa, kosteutukseen kookosöljyä, dödöä tarpeen mukaan ekomerkkisenä tai ei riippuen vähän. Hammastahnalle ja hammaslangalle etsin vielä hippivaihtoehtoja, suuhygieniasta en halua tinkiä. Näillä pärjään kyllä. Jos tuntuu että naama kiiltää koitan muistaa syödä paremmin. Voisin ajatella hankkivani juhlia ja erityistilaisuuksia varten puuterin ja ripsivärin, mutta toisaalta niiden käyttö kohdallani olisi niin minimaalista etten tiedä jaksanko vaivautua.

Arawn kirjoitti...

En minäkään kosmetiikasta luopunut ole, itse asiassa purnukoita ja meikkejä on aika paljonkin... Mutta oikeasti käytän niitä varsin harvoin. Olen ottanut ohjenuoraksi sen, että arkisin ja toiseen työpaikkaani en meikkaa koskaan. Oppaan työhön taas meikkaan, mutta mahdollisimman kevyesti - kynsilakkoja ja hajuvesiä ei voi elintarviketehtaalla käyttää, joten niitä ei tule laitettua.

Itselläni on kuiva iho, joten rasvaan sitä kyllä aamuin illoin ja käytän kasvovettä. Olen ollut havaitsevivani, että ne ovat oikeasti auttaneet ihoni epäpuhtauksiin, sillä finnejä on paljon vähemmän kuin nykyään. Niistä en siis luovu, mutta muita tuotteita käytän lähinnä, jos olen illalla/viikonloppuna menossa jonnekin rientoon. Rentoa ja kätevää.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhetessa (ja viisastuessa?) olen lopettanut miltei kaiken kosmetiikan käytön. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että suurin syy on laiskuus. Kun ruumis alkaa rupsahtaa, ei sitä millään voiteilla estetä eikä edes peitetä. Eikä ole tarviskaan. Vaaassa painavat myös mm. ekologiset syyt sekä turhat eläinkokeet. Saan myös tuoksuista inhottavia oireita, josta syystä perheessämme ei käytetä hajusteita missään muodossa.
Väittäisin ettei kenenkään hienhaju ole kovin karmaiseva, kunhan huljauttaa kainalonsa tarpeeksi usein ja vaihtaa puhtaan paidan.
Ja loppuun vetoomus; Älkää kiltit kanssaihmiset käyttäkö pyykinkäsittelyssä voimakkaasti tuoksuvia aineita. Lastemme "haisevat" kaverit tekevät vieraillessaan olostani tukalan, emmekä voi esimerkiksi kirpparilta ostaa voimakkaasti tuoksuvia vaatteita.

Mimi kirjoitti...

Luin tuon Jorma Topparin kirjoituksen aiheesta. Se oli tietenkin suurimmaksi osaksi asiaa, mutta mielestäni koko jutussa on myös vahvasti liioittelun makua. Meikkiä (siis nimenomaan kasvoille tarkoitettua kosmetiikkaa) käytetään loppujen lopuksi niin häviävän vähäisiä määriä, etten usko sillä olevan suurtakaan merkitystä sikiölle, joka sentään viihtyy kohdussa vain yhdeksän kuukautta. Enemmän kiinnittäisin huomiota yksittäisiin tuotteisiin (hiusväri, hajuvesi, kynsilakka) ja muihin elämäntapoihin, kuin kosmetiikkaan yleensä ja etenkin värikosmetiikkaan. Mitenkäs tupakointi ja alkoholi (kaikille ei ole selvää, ettei näitä kannata harrastaa raskausaikana, valitettavasti), kaupungin saasteiden keskellä asuminen ja niiden saasteiden hengittäminen joka päivä, einekset ja muut puolivalmisteet, sekä teollinen ja epäterveellinen ruoka ylipäänsä, joka kuitenkin menee suoraan napanuoran kautta vauvalle.
Mielestäni puhe meikeistä on tässä tapauksessa siis hiukan liioiteltua kun otetaan huomioon muutkin haittatekijät.

Anja kirjoitti...

Johki: Se, että jotain myydään, ei tee asiasta turvallista. Toisaalta taas suuresta osasta kosmetiikkaa ei liene haittaakaan. Ihan yleisellä tasolla, koskien ihan mitä tahansa tuotteita. Jos ongelmia ei olisi, ei tarvittaisi aineiden kieltojakaan. Nykyisin kielletyt ftalaatitkin ovat aikanaan olleet sallittuja.

Tarza: En minäkään luovu kosmetiikasta. Käytän sitä, mitä itselleni katson tarpeelliseksi sekä myös ilokseni. Dödön tarve on mitä suuremmassa määrin yksilöllinen juttu. Kerroin kokemuksestni, sillä joku toinen ei välttämättä ole tullut koskaan edes ajatelleeksi, tarvitseeko dödöä vai ei. Kunhan vain tavan vuoksi käyttää.

Anonyymi: Lähtökohta on, että kaiken myytävän kosmetiikan tulee olla turvallista, valmistajasta tai myyntipaikasta riippumatta.

Anonyyymi: Luonnonaineissa on haitallisia aineita, mutta niihin pitää perehtyä joskus paremmalla ajalla lisää. Toppari mainitsi Uuden mustan haastattelussa muistaakseni laventelin.

Anonyymi: Kosmetiikkateollisuus on suuri teollisuudenala. Sen tarpeellisuuden määrittelee jokainen omalla kohdallaan. Minulle se ei ole kovinkaan tärkeä, vai onko, kun kerran meikkaankin lähes päivittäin? Toisaalta käyttäminen tuotteiden määrä on hyvin pieni. Meikkini mahtuu yhteen tavalliseen pussiin. Minulla ei siis ole kaapillista. Minusta luonnonkosmetiikalla on paikkansa, vaikka samaa teollisuuden alaa sekin siis on.

Arawn: Työpaikka voi tosiaan rajoittaa kosmetiikan käyttöä. Keittiöön tai hoitoalalla rakennekynnet ovat out. Rientoihin pitääkin laittaa. :)

Anonyymi: Tuoksut ovat tosiaan joillekin piina. Havahduin itsekin tähän muutama vuosi sitten.

Mimi: Olen samaa mieltä tuosta meikkauskiellosta. Siitä tulee mieleen värikosmetiikan käyttökielto, vaikka suurimmat altistukset tulevat voiteista ja hiusväreistä. Ei tarvitse kuin miettiä pinta-alaa, jolle tuotetta levitetään. Ripsiväri tai luomiväri ja vartalovoide. Ihan eri skaalassa mennään. Hiusvärit puolestaan ovat kosmetiikan vahvimpia aineita. Veikkan kyllä, että tässä tapauksessa toimitus on laatinut otsikon. Ainakin tässä Iltiksen jutussa painotus on toisenlainen ja mielestäni oikeampi kuin Turun Sanomien nettiversiossa.
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=2277585

"Varovainen vähentää voiteita

Erikoislääkäri Heli Malm Husin teratologisesta tietopalvelusta rauhoittelee raskaana olevia suomalaisnaisia. Hänen mukaansa kaikesta ei tarvitse luopua, vaan normaali elämä on yhä sallittua.
-Kosmetiikkaa voi toki kyllä käyttää raskauden aikana, mutta sellaista yletöntä käyttöä kannattaisi välttää. Esimerkiksi jotain aromaterapiaöljyä me emme suosittele, Malm sanoo.
Ohjenuoraksi Malm nimeää kohtuuden. Raskaana oleville ei suositella esimerkiksi holtitonta lotraamista kemiallisesti suojaavien aurinkovoiteiden kanssa. Samoin voisi välttää hyvin voimakkaasti hajustettujen vartalovoiteiden jatkuvaa käyttöä päästä varpaisiin. Malmin mukaan sama suositus on ollut voimassa jo pitkään.
Sekä Toppari että erikoislääkäri Malm arvioivat, että kosmetiikan osuus päivittäisestä kemikaalialtistuksesta on suhteessa pieni. Kemikaaleille altistutaan myös esimerkiksi ruuan ja juoman kautta."

Mimi kirjoitti...

Toimittajat saava kyllä väännettyä aiheen kuin aiheen ihan toisenlaiseksi, tai ainakin otsikon viesti nähtävästi poikkeaa siitä, mitä Toppari tai muut asiantuntijat alunperin tarkoittivat.

Anja kirjoitti...

Mimi: Olet niin oikeassa. Olen itse keskustellut toimittajien kanssa, joilla on selvästi ollut oma agenda ja ovat hakeneet sille tukea (saamatta sitä) sekä niitä, joilla ei ole ollut harmainta aavistusta aiheesta josta puhutaan. Se ei sinänsä ole tuomittavaa, mutta se on, ettei kuuntele sanottua. Onneksi sentään löytyy asiansa osaaviakin toimittajia.

Anonyymi kirjoitti...

pois siis hammastahnat, dödöt, shampoot ja muut kosmetiikka, kyllä ne miesten siemeniin vaikuttaa nämäkin! molemmat sukupuolet altistavat, ei vain nainen. ärsyttää lievästi tämä naisten syyllistäminen.

Anja kirjoitti...

Kyse on pikemminkin siitä, että tarpeeton kosmetiikka jätetään pois. En kyllä itse lue hammastahnaa tai sampoota tarpeettomiin.
Biologiasta johtuen naisilla on varsin tärkeä rooli uuden ihmisen kehityksessä. Enemmän ne äidin aineet kohdussa vaikuttavat kuin isän. Sille ei oikein voi mitään. Nyt siis puhutaan esimerkiksi sukuelinten kehityksestä. Siittiömääriin toki voivat vaikuttaa miesten omat toimet.

Rhia kirjoitti...

Meikkejä mulla kuluu kohtalaisen paljon mutta olen vähentänyt muun kosmetiikan käyttöä viimevuosina. Syynä ei kuitenkaan ole tietoisuus sen mahdollisista vaaroista vaan puhtaasti lähinnä mukavuudenhalu ja laiskuus. Mutta en kyllä aio kosmetiikan käyttöä paljon tämän enempää enää vähentää, vaaroja tai ei. Sen verran turhamainen kuitenkin olen. Meikkipohjan olen sentään vaihtanut Lily Lolon mineraalimeikkiin jonka mainostetaan olevan turvallisempaa, tosin en näihinkään mitenkään orjallisesti usko.

Hajuvesien käyttö mulla loppui lähes kokonaan kun migreeni alkoi olla melkein päivittäistä. Suurin osa voimakkaista ja erityisesti raskaista mausteisista tuoksuista aiheuttaa migreenin joten hyvin harvat tuoksut edes mulle sopivat. Nykyään käyttö lähinnä satunnaista, ehkä joskus jortsuihin.

Ihoni on rasvainen joten kosteusvoidetta käytän vain kun sille on tarvetta, enkä aina silloinkaan. Päivittäin on rasvattava ainoastaan kädet (jotka ompelutyössä kuivuvat kovasti) ja jalkapohjat jotka ovat etenkin talvisin kivistävät ja halkeilevat. Vartaloani en todellakaan rasvaa päivittäin enkä aina edes kasvojani. Ei vaan ole tarvetta semmoiselle.

Dödöä on pakko käyttää, olen testannut olla ilman ja sen kyllä huomaa hyvin nopeasti. Ei vain toimi. Kokeilin mineraalideodoranttiakin, se ikäänkuin lakkasi toimimasta muutaman kuukauden käytön jälkeen. Onkohan siihen selitystä olemassa? Koska olen hajuherkkä ja haistan mietojakin hajuja helposti niin olen hyvin usein törmännyt myös ihmisiin joiden dödö on pettänyt, jos ovat dödöä edes käyttäneet ja ei sekään mikään miellyttävä tilanne ole. Itselläni kun epämiellyttävästä hajusta tulee usein paha olo, oli se sitten hiki, savunhaju, voimakas hajuste, voimakkaanhajuinen ruoka, kemikaali tms.

Mutta siis yleisellä tasolla olen kyllä sitä mieltä että miksi ihmeessä pitäisi olla järjetön määrä kosmetiikkaa jota ei oikeasti tarvitse. Mulla on yksi rasva (Erisanin hajusteeton perusvoide) jota käytän jalkapohjiin, käsiin ja muuhun kroppaan ja jonka inci on mukavan lyhyt. Hämmästelen ihmisiä joilla on omat rasvat jaloille, käsille, kropalle jne. Enkä muutenkaan ymmärrä kosmetiikkahifistelyä esim hiustuotteiden ollessa kyseessä. Meikkejä on kertynyt aika paljon johtuen siitä että teen myös meikkauksia sivutoimisesti ja pitää olla valikoimaa.

Mutta tuli mieleeni kysymys että olisiko mahdollista että käsittelisit blogissasi hiusten lämpösuoja-aineita joista on hieman kohistu viimekuukausina? Väite on että niiden käyttö on täysin tarpeetonta koska hius on kuollutta solukkoa. Samalla voisit muutenkin käsitellä hiustuotteiden vaikutusta hiuksiin, että toimiiko ne vaiko ei. Edellyttäen että et siis ole tästä aiheesta jo kirjoittanut. En ole ehtinyt kahlata koko blogiasi läpi =)

Rhia kirjoitti...

Ahaa, tuo kommentti näemmä tuli läpi ekalla kerralla vaikka blogger väitti että on liian pitkä. No voit vapaasti poistaa tuon toisen kopion =)

Anja kirjoitti...

Poistettu. Noi joskus temppuilee.
Minun täytyy vähän selvitellä, mitä ne lämpösuoja-aineet ylipäänsä ovat. Hius on tosiaan kuollutta solukkoa, mutta kärsiihän sekin rajusta käsittelystä.
Hiustenhoitotuotteiden vaikutuksesta olen kirjoittanut jonkin verran, mutta lähinnä kemikaalialtistusten kannalta, en vaikutusten. Tässä(kin) asiassa voidaan ajautua alueelle,joka ei ihan kaikkia tahoja miellytä. :)
Pisän aiheen mielessä.

kte kirjoitti...

Tietokoneista: jos läppäri on (tietysti) yön kiinni (ja eihän se koko päivääkään auki ole), onko siitä haittaa makuuhuoneessa?

Tänään juuri vastasin yhdessä blogissa "gallupiin", kuinka montaa kosmetiikkatuotetta kukin käyttää päivittäin. Mielenkiintoista nähdä, miten luvut heittelevät ihmisillä niinkin paljon! Mutta niin kai se menee usein, että mitä enemmän kosmetiikkaa käyttää, sitä enemmän kosmetiikkaa tarvitsee; jos käyttää meikkiä, se pitää saada jollain pois, jos käyttää kynsilakkaa, tarttee aika ajoin myös sen poistoainetta, jos käyttää tavallista shampoota (tää on sitten mun oma mielipide omien hiusten osalta), tarttee usein myös hoitoainetta, muotoiluvaahtoa/geeliä (+lakkaa) sekä kasvorasvaa. Kun käyttää luomusaippuaa (oma mielipide jatkuu), naama ei kuivu niin paljoa suihkussa käynnin jälkeen ja hiukset ei tartte pesun jälkeen mitään. Tukka on loistavassa kunnossa, eikä ole sähköinen (paitsi kovilla pakkasilla saattaa välillä olla, mutta ei silloinkaan läheskään yhtä sähköinen kuin mitä tahansa tavallista shampoota käyttäessä). Sanotaan myös, että jos kainaloita ei pese muulla kuin vedellä, niin ne eivät haise hieltä ilman deodoranttia. En ole uskaltanut kokeilla ;) Mutta tosiaan, normideodoranteillekin löytyy parempia vaihtoehtoja.

Kertoisitko muuten joskus hammastahnoista ja fluorista (tahnoissa, mutta myös fluoritableteista)?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä blogista, selkeää asiatyyliä ilman kiihkeää asennetta on ilo lukea!

Itseäni ärsyttää sekä nuorten- että naistenlehtien yletön ihonpuhdistusvimma. Varsinkin teini-ikäisellä, mutta myös vanhemmalla huono iho voi olla sairaus, jota ei puhdistamalla välttämättä saada muuttumaan miksikään, vaan oikea osoite olisi ihotautilääkäri. Lääkärin määräämät lääkkeet olivat ainakin minun kohdallani erittäin tehokkaita ja tulehduksesta pääsi eroon muutamassa viikossa. Lehtivinkeillä sen sijaan kärsisin kivuliaista finneistä varmaan vielä nyt kolmikymppisenäkin ja olisin vielä huomattavasti köyhempi...

Rhia kirjoitti...

kte: mä olen kokeillut kainaloiden pesemistä pelkällä vedellä ja ilman dödöä... ei toiminut ainakaan mulla. Eiköhän tuo ole pitkälti riippuvainen ihan siitä miten paljon hikoilee ja miten voimakkaasti hiki haisee. Toisten hiki haisee voimakkaammin kuin toisten.

Anja kirjoitti...

Rhia: Tuo on niin totta. Hienhaju on täysin yksilöllinen juttu ja siksi toimetkin pitää harkita sen mukaan. Topparikin muuten omien sanojensa mukaan käyttää dödöä. :)

Anja kirjoitti...

Anonyymille Rhian tekstin yläpuolella:
Kiitos kovasti kommenteistasi. Mieltä lämmittävää. :)
Minuakin ihmetyttää ohjeet ihon jatkuvasta puunaamisesta, aamuin, illoin, eri aineilla ja rasvat päälle.
Olen ollut kosmetologilla, joka totesi, että decoltee- alueeni on hyvässä kunnossa. Kysyi vielä, mitä tuotteita käytän. Hämmennys oli käsin kosketeltava, kertoessani, että en mitään. Ei rasvoja, mutta ei myöskään saippuoita.

Anja kirjoitti...

kte: Enpä tiedä, miten paljon läppäreistä irtoaa aineita. Ennen muinoin ainakin pöytäkoneista lähti ilmaan kaikenlaista ja tuulettimet vielä pöllyttivät ne ilmaan. Toisaalta, pahimpia aineita on kielletty ja koneet pienenevät.

Noihan se menee, yksinkertaistamien vähentää putelien määrää. Itse olen heivannut tosiaan jo ajat sitten hiustenhoitoaineen. Yksi kampaaja joskus marmatti, miksi en käytä hoitoainetta. En suinkaan alkanut käyttää, vaan vaihdoin kampaajaa. Nykyiset eivät marmata, vaikka olen suoraan sanonut, että minusta moisesta on ainakin minun hiuksille pelkkää haittaa.

Täytyypä jossain vaiheessa kirjoittaa fluorihammastahnoista ja tableteista. Kiitos vinkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisipa kiva lukea juttua hajuvesistä. Imeytyykö niistä jotain myrkkyjä elimistöön jne. Keskustelun aihe tuntuu olevan se, että miksi pitää rasvata ja puunata ja tälläytyä. Toisaalta eikö se ole meidän naisten "etuoikeus";) Itse tykkään meikata ja hajuvettä käytän ehkä 1-2 päivänä viikossa. Enkä haluaisi luopua näistä "hömppäjutuista"

Anonyymi kirjoitti...

Rakastan meikkejä. Entä sitten? En ymmärrä tällaista puristisen asenteen glorifiointa. Tehkää ja kulkekaa ihmiset millaisina teitä huvittaa, mutta meitä on muunlaisiakin. Ja meilläkin on aivot päässä.

Minusta kosmetiikan vaaroista ei vastuussa ole yksittäinen kuluttaja, vaan ne kaupalliset- ja viranomaistahot jotka tuotteet päästävät markkinoille. Voihan niistä harrastuksenaan silti selvitellä tietoa.

Mitä tulee lisääntyneisiin syöpiin, on liikuttavaa että kiveksistä ollaan huolissaan naisten kohdussa, mutta vastaavasti ei munasarjoista, tai myöhemmässä vaiheessa tenavista jotka lähes kaikki syövät eineksiä yms., juovat muovipulloista roskaa ja elävät kemiallisesti kuormitetussa ympäristössä.

Anja kirjoitti...

Anonyymi: Olet oikeassa siinä, että kosmetiikasta on vastuussa valmistajat ja viranomaistahot, mutta kyllä kuluttajankin pitää miettiä, mitä tekee. Se, että miettii asioista, eikä hölvää itseään ihan kaikella ei tarkoita, ettei voisi huolehtia itsestään.

Viimeistä kommenttia en oikein ymmärrä, sillä tässä blogissa on ollut juttua sekä tenavien syömisistä, muovipulloista että kemikaaleista yleensäkin. Kulutusesineet mainitaan myös tämän postauksen lopussa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails