Kemikaalikimara: Kurkkua uraan ja Sisleyltä suihin

maanantai 27. syyskuuta 2010

Kurkkua uraan ja Sisleyltä suihin

Hymähdin hiljattain Kampin metroportaikon valtavalle mainokselle, jossa teini-ikäiseltä näyttävä tyttö makaa ruokakaupan lattialla kurkkujen keskellä. Yksi vihannes tönötti tukevasti tytön kädessä ja osoitti sanan SISLEY Y-kirjainta. Viesti oli selvä - kurkkua uraan. Mainos näytti mielestäni lähinnä typerältä - aina siihen asti, kun käsiini osui samaisen putiikin mainoslehti, joka on täynnä toinen toistaan kyseenalaisempia kuvia. Tein muutamasta alla olevan kollaasin. 


Seksillä myydään aivan kaikkea: maatalouskoneita, autoja, pitsaa, partavesiä ja parfyymejä. Vaikka seksiä tursuaa kaikkialla, Sisleyn kuvat hätkähdyttävät. Esitteen nuoret näyttävät teini-ikäisiltä ja viestit ovat alleviivatun selkeitä. Benetton on kuuluisa rajoja rikkovista mainoskuvistaan - ja vastaavan  näköjään tekee samaan firmaan kuuluva nuorille suunnattu tuotemerkki Sisley. Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on sanonut: "Pornoistunut ympäristö antaa jo pienelle lapselle käsityksen, että seksi on pelkkä teko, hyvä vaihtokaupan väline." Sisleyn maailmassa tytöt esittelevät tissejään ja pikkuhousujaan ja tietysti ottavat suihin - ihan kuten pornofilmin käsikirjoitukseen kuuluu. Perimmäisenä tavoitteena on myydä vaatteita ja käsilaukkuja. Todella sairasta.
Lisäys 9.3.2011.  Mainonnan eettinen neuvosto totesi Sisleyn kuvaston hyvän tavan vastaiseksi. Lue juttu täältä.

Lue myös

26 kommenttia :

Ari Makela kirjoitti...

Maatalouskoneita? Sellaisen mainoksen saattaisin jopa kuriositeettina haluta nähdä.

Itse kuvista, en voi olla pohtimatta onko kysymyksessä ilmiö, jonka kuvittelen olevan olemassa: mainostoimisto kokeilee mikä kaikki voi mennä lävitse.

Kuvien tyyliä voisi kutsua eufemismipornoksi, mutta ihmettelen myyvätkö nuo kuvat? Klikkejä ne varmasti saavat - en minäkään olisi noita huomannut ilman blogaustasi.

Miksi tytöille ja naisillekin suunnattu mainonta ja jopa naistenlehtien toimituksellisen sisällön kuvien tyyli on usein pornahtavaa. Entä missä ovat kuvat, joissa mies (tai miksei nainenkin, jos ollaan oikein rohkeita) nuolee persikkaa niin, että se näyttää cunnilingukselta?

Minusta nuo kuvat ovat mauttomia, korneja ja täydellisen epäeroottisia.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Ari: Maatalouskoneita, venttiilejä, vaihteita, maaleja, ym. ym. Olen käynyt lukuisissa tehtaissa, konepajoissa, varastoissa. Verstaan seinällä on aina tyttökalenteri. Ne kalenterit eivät hätkähdytä, kuten tämä Sisleyn kampanja, jossa tosiaankin mennään mauttomuuden puolelle ja annetaan nuorisolle varsin yksipuolinen kuva ihmissuhteista, seksistä ja erotiikasta.
Sisleyn kalenterissa on myös poikia, mutta ne kuvat ovat (jostain syystä) siistimpiä. Kuvaston mallit lienevät täysi-ikäsiä, mutta aletaan myös liikkua aika lähellä pedofiliaa. Mikä meteli muuten syntyi, kun Atrian mainoksessa keski-ikäinen nainen sekstaili nuoren miehen kansssa.

Stazzy kirjoitti...

American Apparelin taannoinen mainoskampanja oli minun mielestäni hyvän maun rajoilla. Kyllä, hyvin nuorilta näyttävien tyttöjen eroottisuus on vain korvien välissä, mutta silti kyseinen mainoskampanja on vähän.. arveluttava. Vaikka olisin kuinka takakireä.

Pellon pientareella kirjoitti...

Ihan karmeata! Usein miettii, että mitä hyötyä oli (omastakin) feminismistä ja naisasialiikkeestä, kun suuntaus on mennyt tähän kaikella tavalla ja joka elämänalueella? Playboy-tytöt ovat naisten, tyttöjen ja jopa lasten ihanteita, näin pätkän, jossa naiset ja lapset! jonottivat Playboy-tyttöjen nimmareita lehden kanteen. Tästä kannattaisi antaa ankaraa palautetta Sisleylle ja taidankin tehdä sen. SURULLISTA.

opiskelija kirjoitti...

Huh, katsoin vihdoin tuon myrkkyä halvalla dokkarin. Todella järkyttävää. Monesti näissä ohjelmissa jään kuitenkin kaipaamaan vaihtoehtojen esittelyä. Haluaisin tietää, mitä vaatteita voi ostaa (mahdollisiman) turvallisin mielin. Tuskimpa pelkkä kotimaisuus takaa turvallisuuden? Entä onko luomupuuvilla todella myrkytön vaihtoehto? Mistä näistä asioista oikein voi saada puolueetonta ja kattavaa tietoa? Vai onko tilanne niin surullinen, ettei tietoa todellakaan ole?

Ja onhan tämä yhteiskunta jotenkin vinoutunut kun hädin tuskin täysi-ikäiset tytöt myyvät seksillä vaatteita muille nuorille.

Ari Makela kirjoitti...

Kalenterit ovat aika lailla eri asia. Eräs ystäväni on ollut poikakalenterissa (kalenteri oli hänen työpaikkansa osaston miehiltä jonkinlaista huumoria). Myöhemmin hammaslääkärissä hammaslääkäri ihmetteli hetken potilastaan, käveli seinällä roikkuvalle poikakalenterille, selasi hetken, avasi huoneen oven ja huusi käytävälle:"Hei, tytöt! Meillä on herra marraskuu!"

Joo, työmaakoppien tyttökalentereita on tullut kesätöissä muin nähtyä, mutta akateemisissa piireissä taas olen nähnyt vain poikakalentereita naistyöntekijöiden työhuoneiden seinillä. Hupaisa sosiaalinen ilmiö tuokin.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Stazzy: Tuosta takakireydestä tuli mieleen omat ajatukseni. Tuumin tovin, olenko muuttumassa "kukkahattutädiksi". Keskustelin kuvista muutamien ihmisten kanssa. Kaikkien kommentti oli, että asiasta pitää kirjoittaa. Yhdessä mielipiteessä ehdotettiin jopa lausuntopyyntöä Mainonnan eettiseltä neuvostolta.

Opiskelija: Kysymykseesi vaatteista täytyy palata myöhemmin.
Ja kyllä, yhteiskunta ON vinoutunut.

Ari: Mainoksiahan ne kalenteritkin ovat. Ja totta, poikakalentereitakin on siinä missä tyttökalentereita. Omanlaisia ilmiöitä kummatkin.
Eikös jotain maaliakin myyty tisseillä? Panu-tyttö?

- kirjoitti...

Omasta teini-iästäni ei ole ihan kamalan paljon aikaa, ja voin omien kokemuksieni kautta todeta, että porno tuli tavalla tai toisella hyvin varhain osaksi nuoren elämää. Yläasteikäiset tytöt olivat stringien ja seksikkäiden alusvaatteiden tehokuluttajia ja neitsyydestä oli syytä päästä eroon muutaman vuoden sisällä, ellei halunnut olla nolo nössöilijä. Hassua kyllä, mutta porno oli huomattavasti enemmän läsnä arkielämässäni 13-15 -vuotiaana kuin nyt yli 20-vuotiaana, kun en ole enää yhtä altis ulkoisille vaikutuksille. Minun ensimmäinen poikaystäväni yritti epätoivoisesti painostaa minua seksiin, ja itse olisin mielelläni vain pitänyt kädestä. Hänen kommenttinsa paljastivat hyvin selvästi, että hänen käsityksensä mukaan seksi on samanlaista kuin pornovideoilla. Hän ei varmasti ollut ainoa teinipoika, jota vaivasi sama harhaluulo.

Ympäristöä ja mainontaa tuskin voi yksin syyttää - jylläävillä hormoneilla, epävarmuudella ja tyhmyyden tiivistymisellä on varmasti myös paljon vaikutusta - mutta epäilen kyllä vahvasti, että Sisleyn kaltaisilla kuvilla ja verkostolla, jota kyseessä olevat kuvat edustavat, on huomattava merkitys.

Kemikaalikimara kirjoitti...

M-M: Juuri tuon takia kuvat hätkähdyttivät. Tietäen nuorten hormonimyrskyt ja epävarmuuden, on mielestäni kyseenalaista, että aikuiset läväyttävät nuorten maailmasta tällaisen kuvan.
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitä nuoret kuvista ajattelevat.

s. kirjoitti...

Olen jo n. 30 v. nainen, mutta pullosta juominen (!) yöbussissa sai kahden nuoren miehen mielikuvituksen laukkaamaan siihen malliin(vatvoivat "juomistyyliäni" ja keskustelivat mitä kaikkea tekisivät minulle), etten uskaltanut jäädä bussista kotia lähellä olevalla pysäkillä ja kävellä kotiin, koska he jäivät samalla pysäkillä vaan joudun menemään bussiasemalle asti. Pojat eivät puhuneet suomea ja katsoin parhaaksi leikkiä, etten kuule mitä he puhuvat. Suomalaisia nuoria vain on helpompi ojentaa.

Väittäisin, että tämän kaltainen esineellistäminen tavallisissa mainoksissa ja vielä katukuvassa vaikuttaa kyllä joidenkin nuorten ja miksei vanhempienkin ihmiskuvaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mainoksissa esitetään "normina" seksintäyteinen elämä, porno. Läheisyys, hellyys tai muu ei kuulu tuohon mainosten maailmaan, kuin ehkä pikkulapsia ja eläimiä kohtaan.
Ja sitten varsinkin nuorten keskuudessa, jos tuo porno ei huvita,haluta tai tunnu mukavalta, vaan siihen haluaisi sitä läheisyyttäkin mukaan, niin sitten olet frigidi ja epänormaali.

-M- kirjoitti...

Anja, jälleen kerran nostit tärkeän aiheen esille! Mainonnan eettiseen neuvostoon voisi tosiaan olla yhteydessä. Ihan hirveitä kuvia, yök!

Ja vastaukset nimim. Opiskelijan kysymyksiin kiinnostaisivat myös mua. :)

Kemikaalikimara kirjoitti...

s.: Olipa ikävä tilanne. Oli varmaan viisasta jatkaa matkaa, eikä jäädä samalla pysäkillä pois.

Anonyymi: Noinhan se on. Sisleyn kuvissa vääristymä on harvineisen selvä.

-M-: Harkitsen asiaa. Voisihan sitä tietysti laittaa neuvostolle kysymyksen, onko mainnan eetttisten ohjeiden mukaista liitää suuseksi nuortenvaatteisiin.

Palaan jossain vaiheessa opiskelijan kysymykseen.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Homman tekee vielä kummallisemmaksi se, että Benetton, jonka yksi brändi Sisley on, pitää meteliä eettisistä arvoistaan. Miten firmalla on kuitenkin kanttia tehdä tällaisia mainoksia?

Mimi kirjoitti...

Erittäin tärkeä aihe. Minua on jo vuosikaudet kuvottanut ja raivostuttanut Sisleyn ja American Apparellin mainonta. Mainokset ovat aivan käsittämättömän mauttomia, eikä niissä edes myydä enää vaatteita vaan nuorten tyttöjen vartaloa seksiobjektina. En käsitä miten nuo mallitytöt suostuvat tuollaiseen. Tässä lisää esimerkkejä:

http://www.smvblog.com/nonita/wp-content/uploads/2009/10/sisley-milking-ad1.jpg

http://adsneeze.com/media/2007/07/sisley-fashion-a1.jpg

http://womensstudiesjmu.wikispaces.com/file/view/sisley14.jpg/96516146/sisley14.jpg

http://www.adsavvy.org/wp-content/uploads/2008/10/xxxaaad.jpg

http://nwn.blogs.com/photos/uncategorized/american_apparel_ads.jpg

Löytyyhän näitä muiltakin brändeiltä:

http://www.cristyli.com/wp-content/uploads/2009/06/Calvin+Klein.JPG

http://lh4.ggpht.com/_Hr5WiU417IY/S8SKUZte7-I/AAAAAAAAAC4/Rtc_ePOtFtc/dg.jpg

En yleensä ole mikään nipottaja, mutta minusta tällaiset mainokset pitäisi ihan lailla kieltää tai muuten rajoittaa. Tuollainen materiaali ei kuulu lasten ja nuorten silmille vaan pornolehtiin. Eipä tuollaisia kyllä näin aikuisenakaan huvita tippaakaan katsella jos vaatteita haluaa ostaa tai muuten vain kävelee kadulla ja törmää tuollaiseen.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Mini: Onpa kokoelma. Eivätkö firmat tajua, että tuohan laskee imagoa eikä nosta? Vai kasvavatko myyntiluvut tosiaan tuollaisella?

Kemikaalikimara kirjoitti...

Mimi: Pahoittelut painovirheestä. Minulla on tuttava, jota sanotaan Miniksi. En toki sotkenut sinua häneen. Kirjoitus tuli selkärangasta. :)

Anonyymi kirjoitti...

"asiaa ilman hypeä ja hysteriaa"

Ja kuitenkin oot niin kauheen hysteerinen näistä mainoskuvista. Seksi on upea asia, seksi on taidetta. Miksei taidetta saa käyttää mainoksissa? Mainokset ovat taidetta. Kauheeta täti-ihmisten hysteriaa kyllä, joku 8-vuotia näkee ton mainoksen ni ei varmaan ekana ajattele että jaa noin minäkin teen, seksi on vaihtokauppaa, plaaplaaplaa. Ei mainokset ole ennenkään tuhonnut ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä mainoksethan vetoavat suorastaa nerokkaalla tavalla nuorisoon. Niissä on seksiä ja ne herättävät pahennusta keski-ikäisissä, kuten huomaa ;) Herättävät huomion ja tarjoavat mielikuvia räväkkyydestä ja epäsovinnaisuudesta. Mitään kainostelevia herranterttuja kuvien tytöt eivät ainakaan ole. Toisaalta he ovat objekteja, toisaalta edustavat äärimmäistä valtaa. Ristiriitaista, enkä osaa sanoa, ovatko mainokset minusta "sairaita" vai vain outoja. Eivät nämä kai lastenvaatteita kuitenkaan mainosta, vaan nuorten/ nuorten aikuisten, jotka ovat kiimaisimmassa iässään. Ei kai heitä ole tarpeen suojella pornahtavalta kuvastolta ainakaan sen enempää kuin muitakaan. Väitän, kuten edellinenkin kommentoija, että 8-vuotias ei näiden kuvien pornahtavuutta ymmärrä.

-Hely

Ari Makela kirjoitti...

"Äärimmäinen valta"? Saisiko tuohon perustelun?

Myös tuota "kiimaisinta ikää" hieman ihmettelen. Seksi on tällaisesta nelikymppisesta vaarista edelleenkin mukavaa touhua.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Viimeinkin vääntöä aiheesta. :)

En mielestäni ole asian suhteen hysteerinen. Ennen kirjoittamista kysyin usemmaltakin ihmiseltä, kannattaako aiheesta kirjoittaa - tai ehkä sitten kaikki nämäkin aivan tervejärkisinä pitämäni ihmiset ovat hysteerisiä. :)

8-vuotiaat ovat lapsia, eikä vaatteita ole tarkoitettu heille. Kyseessä on nuorille suunnattu brändi. Nuoriksi miellän teini-ikäiset sekä nuoret aikuiset.

Seksi voi olla taidetta, mutta mikä tahansa töherrys ei ole mestariteos tai edes taiteeksi luokiteltava. Aikuisviihdettä tuskin voi taiteeksi sanoa?

s. kirjoitti...

Seksi on kivaa, mutta mainokset ovat eri asia.
Jos katsoo paljon pornoa ja katukuvassa olevat mainokset ovat pornoa, mielikuva (yleensä) naisia kohtaan saattaa muuttua - ja se voi vaikuttaa myös käytökseen ja voi olla hyvin ikävää sen kannalta, joka tahtomattaan joutuu käytöksen kohteeksi.

Itse olen ihan henkilökohtaisesti 15 vuoden aikana huomannut, että vieraiden poikien/miesten kommentoinnin sävy minua kohtaan on muuttunut yhä seksistisempään suuntaan ja arvata saattaa mitä meininki on ylästeella, kun se jo omana aikanani oli melkoista - ja osa siitä tietenkin kuuluu ns. asiaan. Kysymys kuuluukin missä menee raja.

Nuoret löytävät kyllä ihan itse vaikka kuinka rajua pornoa tahansa, joten miksei edes mainoksia voisi pitää ei-pornahtavina, kun on kuitenkin niitäkin nuoria, joita ei porno niin kovin kiinnosta - seksi kylläkin!

Toki Arin ja co. on helppo haukkua muita hysteerisiksi, kun ei itse joudu ikinä kuuntelemaan mitään törkeyksiä. ;)

s. kirjoitti...

Vielä OT.

Joissakin blogeissa on puhuttanut goretex, joten toivoisin postausta goretexin sisältämistä kemikaaleista ja siitä onko syytä huoleen.

Ari Makela kirjoitti...

Hyvä s., haluaisin tietää missä haukuin ketään tai menin muutenkaan henkilökohtaisuuksiin?

Lisäksi, kyllä miehiä ahdistellaan seksuaalisesti. Ei ehkä yhtä usein ja ehkä keskimäärin vähemmän törkeästi, mutta kyllä naisetkin "paikoista" puristelemisen osaavat.

Anonyymi kirjoitti...

ulen, että ari tuli tässä väärinymmärretyksi, nähdäkseni hän juuri kritisoi ko. mainoksia. (Siis viitaten s:n kommenttiin.)

En siis itsekään kyseisiä kuvia erityisemmin fanita, mutta ne eivät herättäneet myöskään kummempia antipatioita minussa. Mitä valtaan tulee, seksi on valtaa - eritoten naisilla seksikKYYS on valtaa- ja minun silmissäni kuvien tytöt suorastaan haastavat katsojaa vihjailevilla, vai pitäisikö sanoa avoimen osoittelevilla poseerauksillaan. Mielestäni he eivät ole näissä kuvissa pelkkiä alistettuja objekteja.

Ei ihmisen seksuaalisuus tietenkään mihinkään nelikymppisenä häviä, mutta hormonimyrskyjen tasaantuessa se kaiketi usein muuttuu jotenkin, no, tasapainoisemmaksi. Teineillä ja nuorilla koko hommaan liittyy usein erityistä kohkaamista ja kiherrystä asian uutuusarvon vuoksi. Nämä ajatukseni ovat tietty yleistyksiä, joilla en tahdo terrorisoida ketään yksilöä.

Hely

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kuvien tytöt haastavat katseillaan, koska heidän käsketään tekemään niin. Tytöt eivät myöskään itse valitse kuvia, jotka mainoksiin tulevat.

s. Palaan tuohon Goretex-asiaan myöhemmin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails