Lintuja myydään joko teurastettuina tai elävinä. Seurasin yhtä kaupankäyntiä, jossa nuori mies valitsi kanan, myyjä kietoi narun linnun koipien ympäri, punnitsi elävän linnun, sananmukaisesti survoi kanan muovipussiin ja ojensi asiakkaalle. Tässä tapauksessa liha on taatusti tuoretta. Alimman kuvan kaverilla on mopon kyydissä ankka tai hanhi. (Korjatkaa paremmin eläinkuntaa tuntevat.) Torilla muuten kuljetaan sujuvasti joko kävellen tai mopolla. Mopojahan maassa on valtavasti. Niillä kuljetetaan mitä tahansa ja mennään minne tahansa.
Vietnamilaisessa ruokakulttuurissa hyödynnetään kaikki mahdollinen - paljon monipuolisemmin kuin länsimaissa. Alla olevat pallerot eivät ole tomaatteja, kuten joku veikkasi kuvan nähtyään. Sangen mielenkiintoiseksi asiasta tekee se, että olimme jokunen tunti aiemmin syöneet sinänsä hyvää ruokaa, jossa oli harmaita lihaa muistuttavia paloja sekä keltaisia eri kokoiseia palleroita, jotka näyttivät kananmunan keltuaisilta. Ruoka oli ilmiselvästi valmistettu näistä. Meillä ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä nämä ovat, eivätkä paikalliset osanneet kääntää. Kotona googlasin. Arvaukseni keltuaisista oli aika lähellä, sillä mikäli oikein ymmärrän, kyseessä on kehitysasteella olevat keltuaiset, munasarjat siis. Tunteeko joku lintujen anatomiaa? Kuinka monta eksoottisuuspojoa tästä napsahtaa?
Viereisellä pöydällä oli myynnissä lisää sisäelimiä - ja häntä. Jouduimme taas pohtimaan, mikä eläin on kyseessä.Veikkasimme vesipuhvelia.
Edellä kuvattu torivierailu oli aivan matkan alussa. Reissun lopulla minulla oli mahdollisuus piipahtaa Laosin rajalla sijaitsevan Dien Bien Phun torilla, kuva alla. Tori sijaitsee tämän kadun oikealla puolella, kun kääntyy oikealle pressuilla katetuille kujille. Luulin jo nähneeni torilla myytävistä raaka-aineista olennaiset, mutta ei. Vietnam yllätti jälkeen. Tein kierroksen torilla ja tulin takaisin tälle kadulle kauemapna edessäpäin. Kuten kuvasta näkyy, jalankulkuväylä on kapea, sillä myyjät ovat levittäneet tavaransa kumpaankin reunaan, jalankulkijat puikkelehtivat pyörien ja mopojen seassa.
Pujottelin jalkakäytävällä, jonka kadupuoleisessa reunassa istuskeli tyypilliseen tapaan kartiomalliseen olkihattuun pukeutunut nainen, jolla oli maassa puolipallon muotoisessa metalliverkkohäkeissä jotain. Sekunnin murto-osassa tajusin, että toisessa häkissä oli isoja liskoja ja toisessa suuri, harmaa, häijynnäköinen käärme - vajaan metrin päässä jaloistani. Suhtaudun sekä ruokaan että käärmeisiin varsin rationaalisesti. Esimerkiksi kanan kehittymässä olleet keltuaiset ja munasarjat - tai mitä ne nyt sitten olivatkaan - eivät inhottaneet minua. Kesämökkimme ympäristössä liikkuu suuri rantakäärme. Se on piipahtanut pihapiirissämme, eikä aiheuta meissä kauhistelua. Mutta se, että aivan lähellä jalkojani - olkoonkin, että on häkissä - on vähintään yhtä iso, mutta ilkeämmän näköinen matelija, joka kaiken lisäksi on tarkoitettu myytäväksi, tapettavaksi, nyljettäväksi ja syötäväksi, hätkähdytti niin paljon, että jalkani vain veivät eteenpäin. Sillä hetkellä ei tullut mieleenkään pysähtyä ottamaan kuvaa. Seuraavana aamuna mamoiluni harmitti ja palasin torille. Käärmenaista ei näkynyt, lieneekö ollut vielä kotona vai oliko saanut käärmeensä myytytä? Mutta olihan niitä liskoja muillakin, joskin käärmenaisella oli hienommat häkit kuin tässä kuvassa. En muuten syönyt matkalla liskoja tai käärmeitä - ainakaan tietääkseni.
Juttusarja jatkuu. Kerron millaisia ruokia tarjolla oli, mitä syötiin, mitä juotiin ja missä järjestyksessä. Mikä oli herkkua, mikä epäilyttävää, mikä laittoi vatsan sekaisin ja miten kaiken tämän näkeminen ja kokeminen muutti suhtautumistani ruokaan.
Lue myös
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti