Alkoi kolmas vuosi Kemia-lehden kolumnistina. Kirjoittaminen ei ole aina helppoa, vaikka mistään pitkästä ja syväluotaavasta artikkelista ei olekaan kysymys. Mitä tehdä, kun dead line lähestyy, eikä mielessä ole edes aihetta, mistä kirjoittaa? Näin ratkesi ongelma Kemia-lehden 6/2010 juttuun.
Tyhjä pää
Kolumnistin piinan hetkiä ovat ne päivät tai pikemminkin myöhäiset illat, kun jutun deadline lähestyy ja pää on täysin tyhjä – kuten juuri nyt. Mutta ei hätää. Vaivaan löytyy lukuisia joko sisäisesti tai ulkoisesti käytettäviä aineita ja konsteja. Tyhjyyteen tarvitaan tietenkin täytettä, siis massaa.
Viisi- ja kuusikymmentäluvulla päänupin kokoa kasvatettiin tupeerauksilla ja hiuslakalla. Kuka muistaa massiiviset tönköksi kiinnitetyt pallokampaukset? Volyymissä ainakin löytyi. Nykyään fyllejä laitetaan huuliin, sekä nenänpielen ja kulmakarvojen välisiin juonteisiin. Muutamalla hyaluronihappopistoksella voi silottaa ilmettä tai loihtia täyteläiset, töröttävät pusuhuulet.
Ihoon voi tuikata botuliinia. Kun lihasten toimita on lamaannutettu, ei voi kurtistaa otsaa ja voilá, rypyt ovat poissa. Siloisempi, vaan onko suloisempi? Ylähuulta voi täyttää myös nuuskapusseilla, jolloin ollaan aika kaukana pusuhuulista. Nuuskan myynti on tosin lailla kielletty – paitsi tietysti Ruotsissa.
Hampaiden täyttäminen vaatii puolestaan erityistä ammattitaitoa ja pitkälle kehitettyjä polymeerikemian tuotteita, keraamisia paikkoja tai kultaa. Edellisiä tarvitaan, jos on tunkenut suuhunsa kovin usein merirosvosalmiakkeja tai toffeeta. Ksylitolipurkalla ja fluorideja sisältävällä hammastahnalla voi yrittää kompensoida haittavaikutuksia.
Joku näppärä saattaisi todennäköisesti ehdottaa, että voihan sitä kirjoittaa pää täynnäkin tai kenties jopa tajuntaa laajentavien aineiden voimalla. Ehkä, mutta lopputulos olisi vielä kummallisempi kuin tämä tyhjällä päällä naputettu. Sitä ei kestäisi kukaan – tuskin edes Kemia-lehden lukija.
Lue myös
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti