Kemikaalikimara: Aitoja asioita

lauantai 8. tammikuuta 2011

Aitoja asioita

Kävin hauskan keskustelun Facebookissa, kun kommentoin erään sisustuslehden kuvia.
"Miten kivitalon valkoinen olohuone, ilman verhoja ja mattoja, valkoisten nahkahuonekalujen ja muutaman purkillisen risuja kera voidaan mainita "Kodikkaaksi ja lämpimäksi."
"Samoin hämmästelen kovasti, miten alle sataan neliöön tungetun 6 hengen perheen kodissa ei näy lainkaan tiskiä, lattialla lojuvia leluja, sukkia ja kalsareita, vaan kaikkialla on valkoisen, mustan ja oranssin harmoniaa höystettynä desing-esineillä. Päätin jälleen kerran, etten enää osta sisustuslehtiä - en edes puoleen hintaan."
Sisustuskuvat ovat enemmän tai vähemmän lavastettuja. Toisaalta eipä kukaan lehdistä haluasi katsoa leluröykkiöitä tai eteisen kenkäkasaa. Silti esimerkiksi asuntomessujen uudet talot upouusine huonekaluineen ei ainakaan minuun kolahda. Niistä puuttuu jokin. Uusi on aina uusi - juuri niin, ne elämisen jäljet puuttuvat, tylsää kuin mikä.

Sama pätee muotikuviin, joissa kuvanmuokkauksella kauniiden, nuorten naisten ihosta tehdään muovisen sileä. Katsoin hiljattain ohjelman "Katso, mutta älä muokkaa", jossa malli Alesha Dixon naistenlehtien kuvamanipulaatioon kyllästyneenä pyrki saamaan itselleen kansikuvakeikan, jossa kuvaa ei muokata digitaalisesti lainkaan. (Alesha. Look But Don't Touch, dokumentti, Iso-Britannia). Ohjelman mukaan kaikki naistenlehtien kuvan muokataan - siis kaikki. Ja niihin kuviin erityisesti nuoret naiset vertaavat itseään, käytännössä siis asioihin, joita ei ole olemassakaan.
Ohjelman nähtyä tämä videopätkä oli raikas tuulahdus:



Video on hauska parodi ja viesti on tärkeä. Joku tässä kuitenkin vähän tökkii. Kaikki muut naiset - paitsi pääesiintyjä Anita Renfroe - esitetään huvittavina. Mutta onhan tämä hauska ja samalla tavalla sitä pitäisi jokaisen itseäänkin katsoa.

Eikö päivän sana olekin aito? Koski se sitten ruokaa, koteja, mainoksia tai ihmisiä? 

Lue myös

4 kommenttia :

Maria kirjoitti...

Joo, kyllä näistä aina vähän huijattu olo tulee - ei mun kämppä pysyis päivääkään semmoses kunnos ;) Mut noh, se myy mikä myy... Enmäkään nyt ehkä haluais ihastella sotkuista kämppää jos mietin millaista kämppää ostaisin - sen sijaan jos sisustaisin, toi sotkuisuusfaktori olis kyl ihan oleellinen ;) Miten kämppä toimii sitten kun se on sotkettu :D

MahaTar kirjoitti...

Kas kummaa! Kun nuo muut ovat isoja, kauniita ja lihavia naisia, niin totta kai heidät esitetään naurettavassa valossa. Ja kun "pääesiintyjä" on hoikempi, niin hän on tietenkin korrektimpi, kuin nämä fläsät.

Näin on aina ameriikkalaisissa elokuvastoissa ollut, ja näin on aina oleva. Hammasraudat, silmälasit ja ylmiäräinen pelastusrengas vyötäröllä, niistä tehdään pilkkaa sumeilematta. Yök.

-Massu

Anja kirjoitti...

Maria: No joo, ei kai kukaan halua sotkuista kämppää esitellä. Mutta veikkaan vaan, että kuvausta varten tavaraa viedään muutenkin piiloon.

Massu: Tuo video olisi itse asiassa paljon parempi, jos tanssinaiset olisivat eri kokoisia. Ei siis vain omenavartaloisia, vaan heidän lisäkseen päärynöitä, tikkuja ja kurvikkaita kaseja. Miksi pitää esittää asia noin yksisilmäisesti?

Paula kirjoitti...

Jotenkin toivoisi, että vaikka kiellettäisiin mainoksissa kuvien muokkaus ja esim. ripsivärien mainoksissa tekoripsien käyttö. Sehän on harhaanjohtavaa mainontaa ja siltä kannalta laitonta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails