Kahdenlaisissa messutunnelmisssa

Poiketaan vielä kesälomatunnelmissa ennen kuin sukelletaan kemikaaleihin. Oli ihan pakko poiketa nuorimmaisen kanssa Valkeakosken asuntomessuilla - ovathan ne kävelymatkan päässä äidiltäni. En nyt ala sen tarkemmin käymään messutarjontaa läpi, vaan kuvaan jäljelle jäännyttä yleisvaikutelmaa. Detaljitkin alkavat jo karista mielestä, sillä messuvierailumme oli nimittäin jo 10.7. Koska kävimme heti messujen alussa, emme päässeet kolmeen keskeneräiseen taloon. Harmi, sillä pari niistä vaikutti mielenkiintoiselta.

Perustaloja maalaismaisemassa

Viehätyin alueen maastosta. Uudet alueet ovat usein hieman ankeita, kun puusto on vielä nuorta ja istutuksia vähän. Kunhan aikaa kuluu näyttelyalueen tiet ovat hyvin viehättäviä nousuineen, kaarteineen ja näkymineen niittymäiselle puistoalueelle, joka jäi kahden taloryhmittymän väliin. Talot on sijoitettu väljästi. Suurin osa oli aivan perustaloja, keskikoko noin 150 m2.

Eräs toimittaja kommentoi messualueen sijaintia syrjäisenä. Kaikki on suhteellista. Alueelta on neljä kilometriä Valkeakosken keskustaan. Kauppoja, apteekki ja alakoulu löytyy toki lähempää. Tampereelle on matkaa 30 kilometriä, eli noin puolen tunnin ajo - omalla tai julkisilla. Kuudentoista kilometrin ja 17 minuutin päässä on Ideaparkin 200 liikettä, jos joku ostoshelveteistä/paratiiseista sattuu pitämään.

Tummanharmaata valoa

Värejä on tietysti aivan pakko kommentoida. En ymmärrä nykyistä villitystä tapetoida ja maalata seiniä tummanharmaalla, -ruskealla tai jopa mustalla. Myös monessa pesutilassa kaakelit oli valittu synkiksi. Näillä leveysasteilla pimeyttä riittää tarpeeksi muutenkin. Ei sitä mielestäni tarvitse enää sisälle tuoda. Tyylikästä ehkä, mutta ei kovin viihtyisää. Suurin yllätys oli talossa nimeltä Talo Valo. Odotin vaaleaa rakennusta, jossa valo leikittelee pinnoilla. Olihan se sitä osittain. Talo Valon keittiön seinä oli kuitenkin tumman harmaa ja alakaapit mustat. Riemuitse siinä valosta. Leikkaussalivalot moisessa tarvitaan. Tummuus oli silmiinpistävää hyvin monen talon pesutiloissakin. Taitaa olla tämän hetken trendi, aivan kuten 70-luvulla oli tumman ruskeat ja vihreät värit.

Mihin katosi askarteluhuone?

Sisustukset olivat yllättävän samanlaisia. Persoonallisuutta haettiin valaisimilla, joita oli väkerretty muun muassa papiljoteista ja nippusiteistä, mutta muuten tuli mieleen huonekaluliikkeiden esittelytilat. Poikkeuksena rivitalohuoneisto, jonka kalustus oli hankittu minimibudjetilla kirppistavarasta ja mielikuvitusta käyttäen. Esimerkiksi olohuoneen pöytä oli tehty puisista kuljetuslavoista ja kenkäteline kurkkupurkeista. Monella sisustaminen on uuden ostamisen ja vanhan käyttämisen välimuoto. Miten sovitetaan isovanhempien 50-luvun lipasto, isoisovanhempien päästävedettävä sänky ja 70-luvun kattovalaisin sovitetaan yhteen.? Aikakaudet ja esineiden historia tekee sisustuksesta mielenkiintoisen. Messuilta aikakausien iloista sekamelskaa on kuitenkin turha hakea.

Nykytaloihin ei juurikaan rakenneta kellareita ja ullakkotilojakin on niukasti. Olen miettinyt, onko se hyvä vai huono asia. Kellarit ja vintit kun ovat paikkoja, joista löytyy aarteita - ja roinaa. Mitä vähemmän säilytystilaa, sen tärkeämpää on rojun taltuttaminen. Tavaroita kun ihmisillä on enemmän kuin niitä tarvitaan.

Harrastustiloja messujen perustaloissa oli niukasti. Talot on sisustettu siisteiksi, niissä nukutaan, syödään, saunotaan, katsotaan televisiota ja seurustellaan vieraiden kanssa, leikkipaikat ovat lastenhuoneissa (vaikka todellisuudessa lapset kantavat lelunsa olohuoneeseen tai keittiöön.) Muinoin puhuttiin askarteluhuoneesta. Onko sellaisia enää ollenkaan? Talossa voisi olla yksi tila, jossa kaikki voisivat puuhata ilman huolta sotkuisuudesta. Puuhaus voi olla ompelua, maalausta, lyijylastitöitä tai mitä kukin sitten harrastaakaan. Sotkusta ei tarvitse huolehtia, sillä oven voi laittaa kiinni. Pölyävät nikkaroinnit tulee kuitenkin tehdä eri paikassa.

Messukiertely käy voimille tai ainakin jalkaterille. Tämä messualueen poni oli väsähtänyt perusteellisesti jo ensimmäisenä iltapäivänä - vai liekö normaalit päiväunet...

Reposaaren kelluvat huvilat

Kävimme lomalla tuttujemme luona Reposaaressa, jossa pidettiin loma-asuntomessut vuonna 2008. Piipahdimme katsomassa Marina Villagen tilanne. Kyseessä ovat kelluvat huvilat, joita suunnitelmissa on kaikkiaan kuusitoista. Rakennettuina on tällä hetkellä ne samat kaksi, jotka messujen aikaan olivat kesken, toinen pahasti, toinen vähemmän pahasti. Jälkimmäisessä pesutiloista puuttui kaakeleita ja muuta pientä. Tässä pari kuvaa alueen nykytilanteesta. Autioilta näyttää ja ulkoaluetta on sisustettu risalla tuolilla. Parkkipaikalla makaa putkenpätkiä. Jotenkin näyttäisi, että ovat odottamassa toimenpiteitä, toivottavasti. Kelluvissa taloissa lienee asutusta, ainakin huonekaluja näytti kauempaa katsottuna olevan. Kotilaitureille ja talojen sisälle en mennyt kurkkimaan. Pienten lasten kanssa villat ovat lähinnä painajainen. Pihalaituria kiertää vain pari narua.




Reposaaren kelluvat talot ovat Suomen ensimmäiset. Ihmettelin jo loma-asuntomessujen aikaan kelluvien talojen ideaa. Mieheni totesi nähtyämme kelluvat talot kesällä 2008 (siis ennen talouskriisiä): "Tämä oli kyllä viimeinen osoitus siitä, että talous kääntyy kohta alamäkeen." Amerikkalaisethan siitä huolta pitivät, mutta kyllä Suomessakin villiinnyttiin hankkeiden kanssa. Ajatus voi olla hyvä, mutta mielestäni paikka kelluville on väärä. Kelluvat talot sopivat urbaaniin asumiseen, kaupungin keskustan tuntumaan, esimerkiksi Helsinkiin, Turkuun tai vaikka Tampereelle. Saa nähdä, montako kelluvaa villaa lähimmän viiden vuoden aikana Reposaareen rakennetaan. Veikkauksia?

Tästä voi katsoa kelluvien talojen esittelyt: Marina Village Reposaari.

Sata kehua

KEHU 19. Niksi-Pirkka saa aina hyvälle tuulelle. Mitä tuumitte niksistä, jossa kehotetaan laittamaan helteellä geelitäytteiset rintsikat toviksi jääkaappiin tai pakastimeen?