Mats Eric Nilssonin kirja Aitoa ruokaa – väärentämättömän ruoan opas (kumppanuuslinkki Booky.fi) herättää runsaasti keskustelua siitä, miten elintarviketeollisuus huijaa kuluttajia. Ennen näitä kemikaaliaiheisia kirjoituksiani osallistuin muun muassa kahden keittokirjan tekemiseen sekä vilkkaasti ravitsemuskeskusteluun. Olenkin erittäin ilahtunut siitä, että ruoan arvostusta pyritään nostamaan. Kirjan parhainta antia on pohdiskelu ruokakulttuurin heikkenemisestä ja loppupuolella oleva analyysi siitä, miten kaupassa elintarvikkeiden sijoittelulla, tuoksuilla ja jopa musiikilla pyritään vaikuttamaan asiakkaan valintoihin. Samoin on tärkeää painotus siitä, että tuotteen pitää olla sitä, mitä pakkauksessa lukee.
Vaikka olen Nilssonin kanssa erittäin monessa kohdassa samaa mieltä, kirjan kohu-yleisote tökkii. Jo esittelyteksti alkaa: ”Suomessa ylpeillään puhtaasta luonnosta ja puhtaista elintarvikkeista. Elämme kuvitelmassa, että kaikki, mitä meille tarjotaan, on turvallista ja aitoa ruokaa.” Näin ei suinkaan ole. Minua on haastateltu lukuisia kertoja elintarvikkeiden lisäaineista. Lisäaineartikkeleita on mediassa tasaisin välein, joten missään kuvitelmissa suomalaiset eivät elä. Luontomme on puhdas - ainakin pääosin. Meillä on kuitenkin kalansyöntisuositukset johtuen kalojen sisältämistä ympäristömyrkyistä, samoin ohjeet sienten käsittelylle radioaktiivisilta alueilta poimituille sienille. Tulee vaikutelma, että Nilssonilla itsellään on ollut väärä kuva elintarvikkeista sisältöineen ja hän kaataa valaistumisensa kirjoihinsa.
Kirjassa on käyty läpi runsaasti erilaisia ruoka-aineita, mutta odotin sisällöltä enemmän. Nilsson ei kerro lisäaineista syvällisemmin. Lisäaineet kun eivät ole samanarvoisia keskenään. Osa on harmittomia, joita tosiaan mummokin on ruoanlaitossa käyttänyt, vaikka niillä ei E-alkuista tunnusta ole ollutkaan. Näitä ovat muun muassa leivinjauhe, pektiini tai vaikkapa etikkahappo. Atsovärit ja väriaineet ylipäänsä ovat ruoan kosmetiikkaa – täysin tarpeetonta. Osa aineista on suurina määrinä haitallisia, kuten nitraatit ja nitriitit. Nilsson ei kuitenkaan kirjassaan selvitä millään tavalla eri lisäaineiden eroa, vaan leimaa kaikki samaan kategoriaan. Koomisena yksityiskohtana mainitaan mascarpone-juuston valmistus, jossa Nilsson pitää hyvänä asiana, kun valmistuksessa käytetään viini-, etikka- tai sitruunahappoa. Aiemmin kirjassa nämä on E-nimikkeillä teilattu. Nilsson vaikuttaa vihaavan vanilliinia, joka saa melkoisen ryöpytyksen puun ligniinistä valmistettuna. Suomalaisten ylpeydestä ksylitolista Nilsson ei puhu mitään, vaikka ksyloosi (ksylitolin esiaste) erotetaan sellun keiton sivutuotteesta. Kumpaakin voi toki syödä, mutta makuasiat ovat asia erikseen. Vanilja on minunkin mielestäni mausteena hienovaraisempi kuin vanilliini.
Kirjassa ei kerrota kuin hajanaisesti lisäaineiden haitoista ja nekin varsin spekulatiivisesti, kuten esimerkiksi kahden hapettumisenestoaineen kohdalla: ”Niitä ei ole kielletty mutta ei myöskään lopullisesti vapautettu epäilyksistä erilaisten terveysriskien suhteen, vaikka ne esimerkiksi ovat synnyttäneet huhuja syövästä koe-eläimillä.”
Kirjasta löytyy kuvauksia kemiallisista prosesseista. Nilsson toteaa kirjan alussa:
"Koskaan ennen emme ole tienneet yhtä vähän elintarvikkeista, siis siitä kuinka ja kuka ne on tuottanut ja mitä ne sisältävät. Edes asiantuntijoilla, jotka voivat pitkään puhua hienoista oliiviöljyistä tai erottavat eri mallasviskilajit, ei ole aavistustakaan siitä, miten leivän päällä oleva margariini on syntynyt."Niinpä Nilsson kertoo meille margariininvalmistuksen vaiheista näin (kaksi ensimmäistä kohtaa):
- Rasva uutetaan öljykasvin siemenistä liuottimella, joka on bentseeniä tai heksaania.
- Rasvaraaka-aineet käsitellään fosforihapolla ja neutraloidaan lipeällä jotta saadaan pois lesitiini ja vapaat rasvahapot.
Lesitiinit saa pois ilman fosforihappoakin. On myös olemassa liuotteettomia prosesseja. Bentseeni puolestaan on karsinogeeninen aine, jota on muun muassa bensiinissä. Juuri bentseenin takia bensatankkien kyljessä on varoitusmerkkinä pääkallo. Kyse on siis erittäin haitallisesta aineesta, jota ei taatusti käytetä liuottimena margariinin valmistuksessa. Kohtaa voisi pitää lapsuksena, ellei sama tieto olisi tullut vastaani aiemminkin. Kirjoitin tästä aikaisemmin Uuden Mustan haastatteltua kevyttuoteohjelmassaan lääkäri Antti Heikkilää. Sekä Heikkilällä että Nilssonilla lienee jutuissaan sama virheellinen lähde, mikä se sitten onkaan - urbaanilegenda? Nilsson on tehnyt uutistoimittajan työtä 30 vuotta. Ammattitoimittajalla ei mielestäni saa olla lähdekritiikissä puutteita. Kyse on uskottavuudesta. Nilsson ei halua olla elintarviketeollisuuden huijattavana. Lukijana olen yhtä vaativa. Minusta tekstiin ei saa päästää asiavirheitä tai omia olettamuksia. Lukijana en halua kauhistelua vaan vaadin perusteltua faktaa - aitoa tietoa.
Puutteistaan huolimatta kirja herättelee niin elintarviketeollisuutta kuin etenkin kuluttajia miettimään ruoan merkitystä ja laatua. Olen tällä viikolla kuullut kahden eri koulun kouluterveyskyselyn tulokset. Perheistä yli 60 % ei syö yhteistä ateriaa illalla ja oppilaista jättää koululounaan väliin noin 40 %. Nilsson on oikeassa siinä, että koskaan ennen ei ruoan ostamiseen ja valmistamiseen ole käytetty yhtä vähän aikaa. Ruokakulttuurimme on rapistunut, joten sitä on syytäkin petrata. Elintarviketeollisuudella on parannettavaa, mutta niin on kuluttajallakin.
Omat ruokavalinnat teen siten, että kaupassa en pääsääntöisesti lue E-koodeja. Valitsemalla perusraaka-aineita ja mahdollisimman jalostamatonta ruokaa pärjää tosi pitkälle. "Aidon ruoan" pari ja puolisataa sivua tekstiä ruoka-aineista E-koodiluetteloineen oli ainakin minulle liian puuduttavaa luettavaa. Helsingin Sanomissa on kirjasta yhteenveto. Pelkkä otsikko "Vähäkalorista, teollista ja halpaa" kertoo jo paljon.
Syökää kunnon ruokaa yhdessä perheen ja ystävien kanssa.
- Nilsson: Aitoa ruokaa - väärentämättömän ruoan opas, Atar 2010, (kumppanuuslinkki Booky.fi)
- Vähäkalorista, teollista ja halpaa, Helsingin Sanomat, 27.10.2010
- Kahmalokaupalla E-koodeja, Iltalehden blogi, 5.7.2010
27 kommenttia :
Itseäni jotenkin suunnattomasti häiritsee, sekä kirjassa että siitä syntyneessä keskustelussa, se että kuluttajien väitetään jotenkin tulleen huijatuiksi. Onhan ainesosaluettelon aina voinut kuitenkin lukea paketin kyljestä? Ja kai kaikille on ihan selvää, etteivät eineksiä ole edes tarkoitettu jokapäiväiseksi ruoaksi? Ja jos osalle kuluttajista ruoan ainoa valintakriteeri on hinta, niin kyllähän elintarviketeollisuus siihen vastaa. Tuskin nämä ihmiset voivat kuvitella priimaa saavansa. Tai siis ilmeisesti voivat, en osaa sanoa?
Mutta on ehdottomasti hyvä, jos aiempaa useampi alkaa kiinnittää ruokansa laatuun huomiota. Kummasti asia on alkanut itseänikin kiinnostaa sen jälkeen, kun tulin äidiksi ja yhtäkkiä olenkin vastuussa pienen ihmisen terveydestä. Ja, kumma kyllä, ruoanlaitto on oikeasti aika mukavaa :)
Huijausta on, sillä kyllä tuotteen pitää olla sitä, mitä paketissa lukee. Mutta toisaalta ihan kaikki ei ole huijausta, eivätkä esimerkiksi kaikki lisäaineet ole tuotteissa ihan vaan kuluttajan sumuttamiseksi.
Kirjassa puhutaan kuluttajankin osuudesta, mutta mielestäni siitä olisi voinut kirjoittaa huomattavasti enemmänkin. Mitä ihmiset kuvittelevat saavansa, kun vaativat nopeaa ja halpaa ruokaa?
Ruoanlaitto ei tosiaankaan ole hankalaa, jos siihen hiukan keskittyy ja marinoimaton broileri kypsyy pannulla ihan yhtä nopeasti kuin marinoitukin. Aikaakin säästyy, kun ei tarvitse siivota hellaa ja hellan edustaa paistamisen jälkeen. :)
En ole tätä Nilssonin uusinta (vielä) lukenut mutta olisiko niin että kirja on tarkoitettu jatko-osaksi edelliselle, Petos lautasella -kirjalle? Siinä mielestäni käsitellään enemmän sitä, millaisiin eri tarkoituksiin lisäaineita käytetään, ja Nilssonilla oli siinä varsin "järkevä" suhtautuminen lisäaineisiin: säilöntä- ja happamuudenestoaineista ei tarvitse isoa mekkalaa nostaa koska niille on selkeästi tarpeensa. Eri asia ovat sitten erilaiset fillinkiaineet (stabilointi- ja emulgointiaineet, keinotekoiset aromit ja värit), joita käytetään kompensoimaan sitä että elintarvikkeet on (usein kirjaimellisesti) vesitetty mauttomiksi, värittömiksi ja koostumukseltaan "vääränlaisiksi".
Tätä odottelinkin, linkkaan heti samantien.
Kiitos hyvästä jutusta Anja!
Meinasin itse kirjoittaa aiheesta, mutta eipä tarvitse kun voin vain linkata tämän sinun tekstisi. :)
Kiitos tästä.
Susanna: En ole lukenut Nilssonin aikaisempaa kirjaa, joten en osaa sanoa. Toisaalta on niin, että kirjojen pitää toimia erillisinäkin, jos niitä ei ole sarjaksi tarkoitettu. Nilsson toteaa tässä uudessa ottaneensa mukaan samoja ruoka-aineita, joita on jo edellisessäkin kirjassa.
Jos Nilsson on aikaisemmassa kirjassa eritellyt lisäaineiden merkityksiä, miksi tämä uusi on lähestulkoon listausta ilman syvempää analyysiä? Minusta Nilsson takoo, kun rauta on kuumaa. Kohua, kohua, kohua.
Stazzy ja Salattu Minä: Kiitos! Linkata voi vapaasti. Nilssonin aihe on tärkeä, mutta tärkeästä aiheesta puhuttaessa tulee olla tarkkana uskottavuuden kanssa.
Kiitos! Hyviä huomioita taas.
"Perheistä yli 60 % ei syö yhteistä ateriaa illalla ja oppilaista jättää koululounaan väliin noin 40 %." Hmm.. me kyllä usein kuulutaan tähän 60 prosenttiin, koska jos kaikki perheenjäsenet ovat syöneet yhden lämpimän aterian töissä/hoidossa/koulussa, niin monestikaan kotona ei enää toista lämmintä ruokaa syödä (joinakin päivinä ei edes ehtisi kokata). Jotainhan me silti syödään, varmaankin ehkä jopa terveellisempää kuin se lämmin ruoka joissakin perheissä ;)
Mutta tuo 40% koululaisista epäilyttää vahvasti. Itse kun olen monien koululaisten kanssa jutustellut aiheesta, he sanovat, että käyvät aina syömässä (elleivät jonakin päivänä kotitaloudessa tee jotain kunnon ruokaa) ja myös kehuvat koulun ruokia. Ja näin on siis useammassa koulussa, ei vain meidän paikkakunnan kouluissa! Tottakai on niitä joitakin, joiden syömisiin opettajatkin puuttuvat ja joita pitää patistella koulun ruokalaan, mutta voiko tosiaan tuo luku 40% pitää paikkansa??
Tuon 40 % voi tulkita silläkin tavalla, että 60 % koululaisista syö joka päivä koulun lounaan. Nilssonista kun on kyse, ehkä kannattaisikin tulkita.
Kte ja Kuntsa: Nuo prosenttiluvut tulevat kouluterveyskyselystä. Kuuntelin nimittäin viime viikolla kyselyn tuloksia parissakin koulussa. Kirjoitan aiheesta erikseen. Lukujen suuruusluokat ovat tosiaan noin, mutta täsmennän, mitä tarkalleen ottaen kysyttiin. Asia vaatii mielestäni sekä pohtimista että ravistelua.
Hei!
Kemikaaleihin keskittyviä blogeja on paljon, mutta valitettavasti niistä paistaa usein kirjoittajien tietämättömyys. Olenkin harmitellut, ettei kukaan kemian päälle ymmärtävä pidä blogia samoista aiheista. Kunnes löysin sinun blogisi, kiitos tästä. :)
Meillä syödään vain kotiruokaa perusraaka-aineista, mutta omat maut on alkaneet kyllästyttää ja kaipaisin vähän uusia vinkkejä. Kiinnostuin tuosta Laihdu ilman nälkää - hiilihydraattitietoista kotiruokaa kirjasta, jossa ilmeisesti on vain perusraaka-aineista koostettuja reseptejä. Kysyisin kuitenkin, mahavaivojen vuoksi viljoja välttelevänä, että minkä verran niitä viljoja käytetään kirjan resepteissä?
Marika: Mukavaa, että löysit blogin. :)
Kirjassa käytetään viljoja tosi vähän. Suurin osa resepteistä on viljattomia.
Onko tällaisten kirjojen kirjoittaminen oikeasti hyvä asia? Keskustelu herää, mutta kun lähde on täynnä asiavirheitä, jotka otetaan vastaan Totuutena ja kritisoijat otetaan vastaan lapsikortilla ("Näitä syötetään lapsille!") niin keskustelu on huomattavan hedelmätöntä.
Erityisen paha tämä ongelma tuntuu olevan ihmisillä, jotka, sinänsä fiksusti, panostavat luomu- ja lähiruokaan.
Kiitos Ari kommentista. Erittäin hyviä pointteja.
Olen itse asiassa jo jonkin aikaa miettinyt kirjoittavani Iltiksen puolelle kohu-"uutisoinnista", huomion ja klikkausten kalastuksesta sekä ihmisten "tekisin kyllä kaikki oikein, mutta kun se (joku ulkopuolinen taho) estää" -meiningistä. Kirjoitus siis tulossa.
Ihanaa. Minua häiritsi kirjassa samat asiat, mutta perusteluja en osannut kertoa näin hyvin kuin sinä.
Samaa mieltä, että hienoa, että asiasta puhutaan!
Nyt laitan tästä linkit blogeiini.
Kiitos Kahveli.
Minua häiritsee myös se, miten kritiikittömästi media kohisee aiheesta, joka itse asiassa vaatisi paljon syvällisempää pohdiskelua kuin mitä Nilsson on asiaan tuonut.
Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä, Anja. Minua kuitenkin jää nyt häiritsemään kysymys siitä, että mitä liuottimia ja muita kemikaaleja sitten tänä päivänä oikeasti käytetään esim juuri margariiniteollisuudessa? Kun jokunen vuosikymmen sitten itse opiskelin Maa- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa, vierailimme opintoihimme liittyen länsi-suomalaisella margariinitehtaalla, jossa meille alan opiskelijoille esiteltiin tuotanto perinpohjin. Kuunnellessani hitä hiukseni alkoivat nousta pystyyn lähes kirjaimellisesti, sillä meille kuvattiin perin yksityiskohtaisesti, kuinka erilaisia voimakkaita kemiallisia aineita tarvittiin prosessissa yksi toisensa jälkeen, jotta juoksevasta öljystä saatiin aikaan margariiniksi kutsuttu levite. Ja nuo kemialliset aineet eivät olleet sellaisia, joita kukaan järkevä ihminen haluaisi suuhunsa laittaa. Kun pitoisuudet saatiin riittävän alhaisiksi, ei totuutta tuotannon kemikaaleista tarvitse kansalle kertoa. Valitettavasti en enää vuosien jälkeen muista, mitä kaikki nuo aineet olivat, mutta päätökseni oli jo tuolloin selkeä ja vahva: tuollaista myrkkykeitosta en suuhuni laita! Onko sinulla tarkkaa tietoa siitä, mitä kemikaaleja marganiinien valmistuksessa nykyisin käytetään? Keskustelun velloessa laidalta toiselle olisi mukava jo nähdä hieman faktojakin.
Kevyesti selaamalla kirjaa, osui silmiini eräs virheellinen ajatus. Suomentaja tai suomalaisesta ruuasta kirjoittaja oli hakotiellä ja pahasti. Karjalanpiirakoiden pohjataikinan väitetään olevan hapatettua!!!
-----Parhaimmillaan vain ruisjauhoja, vettä ja suolaa. Voi laittaa hieman vehnäjauhoja niin taikinaa on mukava kaulita. Sekoitetaan ja piirakkapulikalla kaulitaan, ohueksi, täytetään ja rapeaksi paistetaan.
Herkkua ilman hapatuksia!
Itsekin kirjoittavana tiedän, että tekstiin voi jäädä virheitä, vaikka olisi kuinka huolellinen. Ruotsalainen kirjoittaja tuskin tietää karjalanpiirakoiden tekotapaa, eikä kustantajakaan, eikä virhe miestäni ole fataali. Hapatustahan käytetään esimerkiksi ruisleipien valmistuksessa. Sen sijaan aiemmin mainitsemani bentseenin käyttö ruokaöljyn valmistuksessa on todella iso virhe, joka vielä vaikuttaa olevan urbaanilegenda. Se osoittaa, että tekijä ei ole tarkistuttanut tekstiään.
On aivan oikein, että vedätyksistä kerrotaan, mutta eikö kyseessä ole ihan samanlainen vedätys, jos kritisoidaan paikkansapitämättömillä väitteillä. Tarkoitus ei saa pyhittää keinoja.
Veikkaan, että kirja on tehty kiireellä silmällä pitäen kirjamessuja ja joulumyyntiä.
Ruoasta kuin itsekin olen kiinnostunut ja blogaan on kivaa saada lisää näkökantoja asioihin. Jollei kuluttaja saa tietoa, niin ei voi vaatia muuta kuin tarjotaan ja olen tullut siihen tulokseen että jokaisen on itse päätettävä miten paljon omaan ruokaansa ja syömiseensä panostaa. Ei voi olla niin kiire ettei välittäisi mitä syö...Meillä lapset varttuivat kotitekoisella ruoalla, periaatteessa kaikki kotona tehtyä ja välttänyt eineksiä ja valmisruokia.
Kahdenkymmenen vuoden ajan meillä syötiin joka päivä yhdessä illlalla lämmin ruoka, viikonloppusin kaksikin kertaa ja samalla tavalla oli lapsuuden kodissani. Paitsi että näkee toisensa ja tällä tavalla valvoo miten terveelisesti lapset syövät, tämä on myös ollut hyvä tapa tehdä jotain yhdessä ja jakaa päivän kuulumisia ruoan ääressä. Suosittelen lämpimästi yhdessä syöntiä, se toimi minun khdallani ja lasteni kohdalla. Hekin ovat perineet äitinsä kinnostuksen siihen mitä he syövät ja mitä ruoka sisältää, puhumattakaan ettisistä valinnoista ruoan tuotannon ja laadun suhteen.
Herkkusuu: "jokaisen on itse päätettävä miten paljon omaan ruokaansa ja syömiseensä panostaa. Ei voi olla niin kiire ettei välittäisi mitä syö."
Aivan juuri noin!
olisiko ollut heptaani tai heksaani liuottimet joilla saadaan öljyt kasveista liuotettua. puhdistus ja lesitiinin poisto lipeäkivellä.
Musta kans tuntuu, että tässä on viimeisen 10-20 vuoden aikana ruoka-asiat kääntyneet päälaelleen. Mulle eines on aina ollut se paha johon turvaudutaan äärimmäisessä hädässä n. kerran kuukaudessa, ei ole väliä jos silloin tulee vähän eetä sisään.
Elintarviketyöläisten lakon aikana kyllä kävi selväksi kuinka paljon ihmiset niitä syövät, sillä ne hyllyt olivat ensimmäisenä tyhjinä.
-xxx
Anonyymi, jotensakin noin. Kyseessä on heksaani.
Onhan siinä kieltämättä ristiriitaa. Keittiöön pitää saada viimeisen päälle vermeet, joilla sitten lämmitetään eineksiä.
Margariinin valmistukseen käytettävä liuotin todellakin on juuri heksaani (myös heptaani käy). Heksaani on terveydelle haitallinen aine. Mutta sitten tullaankin kinkkiseen kysymykseen, mitä heksaania kyseinen aine on onko se "puhdasta" heksaania vai kaupallista heksaania. Kaupallinen tavara sisältää heksaania vain 40-50 % ja loppu koostuu muista C6-hiilivedyistä, joihin myös bentseeni kuuluu. Ei siis ole täysin tuulesta temmattu väite tuo bentseenin osuus valmistuksessa (mistä sen tietää mitä heksaania ne tuolla margariinitehtaalla valmistukseen käyttävät). Joka tapauksessa eivät nuo hiilivedyt silti mitään terveellisiä ole ihmisille.
Kaiken kaikkiaan margariini on kamalaa sontaa, millä ei ole mitään tekemistä oikein minkään järjellisen kanssa.
Tuossa linkki margariinin valmistukseen:
http://www.luontaisnetti.fi/artikkelit_margariiniPekkaL_06.htm
Ja tässä heksaanin tietoihin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heksaani
Ps. Omasta mielestäni kirjan sanoma oli selkeä, kaikesta kohu-meiningistään huolimatta. Kohua ei näistä jutuista saa aikaiseksi, jos ei ole elänyt täysin "puskassa" viimeistä kymmentä vuotta.
Ps2. Kuka oikeasti tietää mitä nämä kaikki lisäaineet yhdessä voivat aiheuttaa (miten yhteisvaikutuksia edes voisi testata tuhansilla lisäaineilla sun muilla). Kaikki eivät näitä lisäaineilla höystettyjä ruokia syö mielen määrin, mutta sitten löytyy näitä tapauksia kun "eivät osaa enää edes perunoita keittää" -tyyppejä; mitäköhän he mahtavat syödä?!
Olisi tarpeen avata margariinin valmistuksen prosessi kokonaisuudessaan. Kaikki tähän mennessä lukemani on "mutu"a ja parasta olisi jos joku ammattilainen tämän kertoo. Anja ?
Ja minähän luotan EVIRA;an, vaan en silti syö margariineja kun ei maistu hyvältä.
Pahoittelut, että kommentoin vasta nyt näitä viimeisiä.
M.Kaski: Olet oikeassa siinä, että liuottimet ovat monesti seoksia. Katsoin Nesteoilin liuottimien koostumuksia. "Tavallisessa on bentseeniä maksimissaan 100 mg/l ja aromaattivapaassa enintään 0,01 %, tyypillinen arvo 0,001 %.
Puheet bentseenin käytöstä margariinin valmistuksessa ovat vahvasti liioiteltuja.
Mutta kuten totesin, liuottimien käyttö on terveysriski, työntekijöille, ei margariinin syöjille.
Ehdottomasti kannattaa lukea aikaisemmin ilmestynyt petos lautasella- kirja ensin tai edes jälkeen! Kirjoittaja on täysin oikeilla jäljillä!
Lähetä kommentti