Kemikaalikimara: Kohukirja elintarviketeollisuudesta

maanantai 18. lokakuuta 2010

Kohukirja elintarviketeollisuudesta

Sattui silmiin Taloussanomien artikkeli, jossa kerrotaan ensi viikolla ilmestyvästä Mats Eric Nilssonin kirjasta Aitoa ruokaa. Kirjassa kerrotaan, mitä suomalainen ruoka todella sisältää.
Et todellakaan taida tajuta, mitä syöt. Uusi, maanantaina kauppoihin tuleva kohukirja paljastaa elintarviketeollisuuden hurjat vedätykset – nyt myös Suomessa.
Kohukirja, hurjat vedätykset, sensaatio, petos, valhe. Elintarviketeollisuuden intresseissä on saada tuotettua mahdollisimman kustannustehokkaasti kuluttajia kiinnostavia tuotteita, joilla on pitkä hyllyikä. Kustannustehokkuus ajaa halpoihin raaka-aineisiin, jatkamiseen ja laimentamiseen. Pitkä hyllyikä säiliöntä- ja muiden lisäaineiden käyttöön. Rakenne ja maku on saatava pysymään muuttumattomana, vaikka tuote seisosi kaupan hyllyssä kuukausia. 
Elintarviketeollisuus haluaa päästä helpolla ja halvalla, mutta niin tekee kuluttajakin. Valmis kakkupohja on tietty helpompi ratkaisu kuin leipoa itse. Marinoitu broileri on (muka) kätevämpää kuin marinoimaton. Taloussanomien jutussa annetaan esimerkkinä avokadodippi, jossa on avokadoa vain muutama hassu prosentti. Onhan se tietysti helpompaa lusikoida purkista kuin kuoria ja muussata itse tuoreesta avokadosta. Vajaa vuosi sitten kiersin Akuutti-ohjelman toimittajan kanssa ruokakaupassa ja kävimme läpi elintarvikkeita, joissa on eniten lisäaineita. Avokadodippipurkkejakin tutkailimme, mutta se pätkä ei muistaakseni mahtunut itse ohjelmaan.

Taloussanomien jutussa kerrotaan myös koiranruokien lisäaineista
Elintarvikkeemme sisältävät joukon lisäaineita, joita ei sallita koiranruoassa. Svenska Dagbladetin Henri Ennart pyysi kommenttia Ruotsin maatalousministeriön alaiselta Jordbruksverketiltä. Sen ruoka-asiantuntija vastasi näin: ”Ihminen voi vapaasti valita... Mutta eläimet eivät voi itse lukea tuoteselostetta, ja siinä on itse asiassa se ainoa ero, jonka vuoksi säännöt eläinruoalle ovat niin toisenlaiset.”
Nilssonin mukaan selvemmin sitä ei voi sanoa: Me voimme valita.
Täytyypä tarkistaa, mitä nuo eläinruoissa kielletyt, mutta ihmisruoassa sallitut lisäaineet ovat. Erikoinen juttu. Koira ei taatusti tarvitse esimerkiksi keinomakeuttajia tai väriaineita, mutta tarvitseeko niitä ihminenkään? Minusta pointti valinnanvapaudesta on silti olennaista. Mikä ajaa ihmiset lastaamaan ostoskärrynsä kolapulloseteillä, megamässypusseilla, untuvatyynyn kokoisilla sipsipusseilla tai liejussa uivilla broilerin riekaleilla tai euron marjakääretortuilla. Kukaan ei pakota.
Oma kantani vedätyksiin ja lisäainepommeihin on harvinaisen selvä. Taloussanomien jutussa annetaan esimerkkeinä 19 tuotetta. Kävin listan läpi. Listalta ainostaan Creme Bonjour (ruohosipuli) sekä ruisleipää ajautuu kärryyni. Ruisleivän olen täysin tietoinen siitä, että leivässä voi olla muutakin viljaa. Rukiin ylenpalttinen hypetys on puolestaan sitten jo ihan eri keskustelun paikka. Kurkkasin myös jääkaapista Creme Bonjourin lisäaineet: liivate, guarkumi ja kaliumsorbaatti. Liivate ja guarkumi ovat luonnonaineita, kaliumsorbaattia on todennäköisesti keinotekoista, mutta samaa ainetta on muun muassa pihlajanmarjoissa. Vai oliko pointtina pikemminkin chevren puute? Chevret ostan mieluummin chevrenä.
Kirjan lukeminen voi olla silmiä avaava kokemus, vaikka mistään  uudesta asiasta ei ole kysymys. Vedätystä on tehty kautta aikojen. Tuli mieleen tapaus nuoruudesta reilusti yli kahden vuosikymmenen takaa, kun leipomossa kesätöissä ollut kavereri kertoi "mansikka"viinereistä, jotka sisälsivät punaiseksi värjättyä omenahillloa.  Mehujen nimityksiä on jouduttu muuttamaan, jotta erottuisi selkeämmin, mitkä mehut ovat tuoremehuja, mitkä mehujuomia. Jossain vaiheessa (tämäkin jo kauan sitten) lopetettiin kermajäätelön värjaääminen kellertäväksi. Niinpä kermajäätelö on nykyisin valkoisempaa kuin lapsuuteni jäätelö.

Minusta on paikallaan herätellä kuluttajia miettimään niin elintarviketeollisuuden tekemisiä kuin omia valintojaan. Joskin samaan lopputulokseen voi päästä vaikka kurkistamalla tämän jutun alin kuva, jossa on kaikki olennainen. Vältä oikean reunan tuotteita, suosi vasemman - sillä on jo pitkällä ja elintarviketeollisuudella  paljon vähemmän vedätysmahdollisuuksia.
Lue myös

13 kommenttia :

Mari Koo kirjoitti...

Minua hämmästytti, että miten näistä vieläkin saadaan kohut aikaan. Tuo Taloussanomien juttu oli kirjoitettu rasittavan kohuhenkisesti, ja sikäli varmana ärsytti vielä enemmän kuin olisi ollut aihetta.

Siis tokihan on hyvä, että ihmiset miettivät ruokansa alkuperää, mutta ehkä voisi miettiä vähän laajemmin kuin kauhistellen lisäaineita. Kuten sanoit, niin halvalla ei tunnetusti hyvää ruokaa saa.

Jäin myös miettimään tuota koiranruokakohtaa. Kävin sitten Eviran sivuilla tutkailemassa ja totesin, että joo, on lisäaineita, jotka on ihmiskäytössäkin lisäaineita, joiden käyttö on rajattu tiettyisiin kohteisiin. Esim: E 173 – alumiini – Saa käyttää vain leivosten ja kakkujen koristeluun tarkoitetuissa makeiskuorrutuksissa. Kuluttajalle tätä väriä ei saa sellaisenaan myydä.”
(Eviran sivuilta).
Joten miksipä sitä eläinruokaankaan sallittaisiin?

Elintarviketeollisuuden nimivääristely on tietysti väärin, mutta kuten onnistuneesti kirjoitit, niin kukin saa itse valita, mitä kaupasta ostaa. Helppoa kohua näillä tällaisilla toki saa.

Anja kirjoitti...

Minuakin ärsytti Taloussanomien juttu. Media valitettavasti haluaa kohua ja räväköitä otsikoita. Lisäaineet on aihe, josta väännetään ja väännetään. Toimittajien puolelta saan eniten kyselyjä juuri niistä, mutta ilmeisesti se puree lukijoihin.

Salattu Minä kirjoitti...

Minua lähinnä naurattaa kommentit joissa asiaa kauhistellaan. Ne asiat on olleet jokaisen silmien alla joka ainut kerta kun se eineslaatikko on sieltä kylmähyllystä sinne ostoskoriin laitettu. Omaa tyhmyyttä kai se on jos niitä ei jaksa lukea. Samalla naurattaa ne ihmiset jotka on vuosikausia syöneet niitä eineslihapullia ja nyt sitten saavat siitä kamalan hepulin kun kuulevat mitä niissä oikeasti on. Hyvin ne on ennenkin maistuneet.

Nuissa jutussa ärsyttävä puoli oli se, että siellä puhutaan lisäaineista ja E-koodeista ja kauhistellaan kun niitä on niin paljon ja unohdetaan mainita, esimerkiksi askorbiinihapon jokseenkin viaton olemus, C-vitamiini kun tuskin saa ihmisissä samanlaista hysteriaa aikaan kun joku hieno nimi jonka perässä on vieläpä sana -happo.

Eipä siinä jos yhä useampi oikeasti heräisi siihen mitä lautaseltaan lappavat suuhunsa niin hyvä, mutta se hysterisointi ja ihmisten petetyksi itsensä tunteminen on minusta hiukan koomista. Suomessa kun kaikki ne aineet lukee niissä pakkauksissa.

Anja kirjoitti...

Tässä(kin) asiassa on kaksi puolta. Elintarviketeollisuus pyrkii lisäämään tehokkuutta, mikä ainakin bulkkituotteissa johtaa raaka-aineiden laadun ja määrän optimointiin. Haetaan taso, joka menee tietyllä hinnalla kaupaksi. Jos laatua nostaa, hintaakin pitää nostaa, jolloin tuotteen menekki todennäköisesti laskee. Oma lukunsa on sitten se, jos tuote ei sisällä sitä, mitä paketissa lukee. Lihapullan pitää olla lihapulla tai jos ei ole, niin sitten broilerpulla tms.
Hämmästyttävää kyllä ihmisten odotukset. Olettavatko ihmiset saavansa ostamalla halvinta bulkkieinespullia paistijauhelihasta tehtyjä gourmetpyöryköitä?

Minua häiritsee myös kaikkien lisäaineiden niputtaminen samaan kategoriaan. Aineitahan on kovin erilaisia. Osa niistä on ihan kotikeittiöstäkin tuttuja, osa tarpeettomia, osa sellaisia, että niiden saantia on hyvä tarkkailla.

Muistaako muuten kukaan parin vuoden takaista eurooppalaista juustoskandaalia, jossa suorastaan pilaantuneita juustoja käytettiin uudelleen, viiniin lisättyä glykolia tai kiinalaisten melamiinimaitoa?

Rhia kirjoitti...

Mua (kuten ilmeisesti monta muutakin) ihmetyttää se että tuliko tää asia ihmisille jotenkin yllätyksenä? Nykyään kun lait kuitenkin määrää hyvin tarkkaan että elintarvikkeiden pakkauksissa pitää olla kerrottuna mitä ne sisältää niin kyllä jokaisella pitäis olla sen verran sisälukutaitoa että pystyy paketin kyljestä katsomaan että onko siinä ruisleivässä nyt miten paljon ruista tai että sisältääkö "mehujuoma" mehua laisinkaan. Oma ongelmansa on tietysti selvittää mitä kaikki lisäainet sitten ovat, onko ne luontaisia vai keinotekoisia jne jne. Mutta kyllähän sen silti maalaisjärjellä pystyy päättelemään että mitä vähemmän jalostettu elintarvike, sitä vähemmän lisäaineita ja sitä terveellisempää se on syödä. Taitaa kyse olla nyt vaan siitä kuuluisasta uusavuttomuudesta kun ei osata enää valmistaa ruokaa eikä näemmä edes lukea sisällöstä mitä se tuote sisältää.

Anja kirjoitti...

Syöminen on välttämätön asia, joten kaikki siihen liittyvä herättää tunteita - varsinkin, jos siihen liitään huijaus.

Muinoin ei tosiaan ollut luetteloja, mitä tuote sisältää. Nyt on, joskaan ne eivät välttämättä kaikille aukea. Toisaalta kyllähän elintarviketeollisuus vedättää. Muistan joskus reklamoineeni palvikinkusta, joka ui vesiliemessä. (Katevettä)

Iso asia on yleinen ruokakulttuurin rappio. Kiireen varjolla halutaan nopeasti ja mieluusti halvalla jotain.

MissJ kirjoitti...

En tiedä, voiko tässä nyt kaikilta osin vedätyksestä puhua - jos jollekin tulee yllätyksenä, että valmiin "pihvi ja perunamuusi" -aterian valmistusaineet eivät ole ainoastaan ensiluokkainen liha ja kotimaiset perunat, voi olla aikakin herätellä kuluttajia katsomaan mitä syövät.

Kuten muitakin, minuakin ärsytti uutisen sävy. Kohu-sitä ja kohu-tätä. Ne, jotka osaavat lukea tämän kirjan (tai siitä kertovan uutisen) osaisivat varmaan lukea paketin kyljestä ruokatarvikkeidensa sisällönkin, jos viitsisivät.

ari kirjoitti...

Median kirjoitussävy tässäkin asiassa johtuu siitä, että absoluuttisia kävijä- ja klikkimääriä yliarvostetaan. Nettimedia tarvitsee mainostulonsa ja ainakin tällä hetkellä se on johtanut siihen, että perinteinen laatumediakin on sosiaalipornoistunut ja uutiskynnys on alentunut.

Täydellinen esimerkki tästä oli Chilen kaivosturma. Tunteisiinvetoavaa? Kyllä. Hyvin epämiellyttävää miehille ja heidän läheisilleen? Varmasti. Viime kuukauden maailmanlaajuisesti tärkein uutinen? Ei.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät voineet mennä nukkumaan miesten pelastamisoperaation aikana.

Mitä eineksiin tulee niin elintarviketeollisuus ei vedätä ketään, joka on koskaan syönyt rakkaudella tehtyä ruokaa. Sen huomaa hinnasta, mausta ja rakenteesta. Ja tuoteselosteesta jos ei ole koskaan syönyt hyvin tehtyä ruokaa.

Virpi kirjoitti...

Pakko myöntää, että minä puolestani ärsyynnyn sitä, että täällä niin kauheasti ihmetellään sitä, että kaikki eivät ole niin perehtyneitä elintarviketeollisuuden toimintaan ja ruoan tarkkaan sisältöön. Ei näitä asioita opeteta kouluissa ja vasta viime aikoina on aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, artikkeleja ja elokuvia aletta tuottaa valtavirran nähtäväksi ja huomattavaksi. Minusta itsestäni ei ole hassua kuvitella, että jos ruoassa lukee lihapullia ja perunamuusia, että oikeasti saisin lihapullia ja perunamuusia. En pidä siitä asenteesta, että firmat eivät tee mitään väärää mainostaessaan tuotettaan väärin nimin ja tuoteselostein ja että kuuttajan pitäisi olla ikuisesti tarkkaavainen ja varovainen, eikä mitään saisi ikinä uskoa. Yksinkertaisesti, minusta firmat eivät mitenkään ansaitse hakea tuottoa kusettamalla. Ja sitten kun kuluttaja tajuaa kusetuksen, on ihan älyttömän vaikeaa alkaa selvittää mitä sitten kannattaisi syödä. E-koodeja on aika vaikeaa alkaa opetella ulkoa.

Toisekseen näissä keskusteluissa tuppaa unohtumaan se, että kaikilla ihmisillä ei ole aikaa tai kykyä valmistaa ruokaansa itse alusta asti. Monet fyysiset ja psyykkiset sairaudet pitävät ihmisen siinä kunnossa, että mikroateriankin valmistaminen voi olla työlästä. Ja kiireisellä yksinhuoltajalla ei ole välttämättä rahaa eikä aikaa aikaa alkaa nirsoilla tuotteistaan. Perinteisenä naisten työnä kokkausta yleensä vähätellään, mutta se on kuitenkin oikeaa työtä, joka vie aikaa ja energiaa. Jotkut saattavat sitä harrastaa ja siitä nauttia, mutta tätä ei pitäisi yleistää kaikkiin.

Tykkään itse tosi paljon blogistasi, ja sinun kohuilemattomuudestasi, mutta toisaalta koen, että kohuille on käyttönsä tiedonvälityksessä.

Anja kirjoitti...

Miss J: Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Kyse on vedäytyksestä, mutta myös hyväuskoisuudesta.
Jos paketin päällä lukee lihapullia, siellä pitää olla lihapullia. Se on selvä. Mutta olen samaa mieltä kanssasi, että asiat löytyvät tuoteselosteesta.

Ari: Kävijämäärät ratkaisevat aivan liikaa juttujen sisällön ja otsikot. Ja olen täysin samaa mieltä siinä, että jos on syönyt rakkaudella tehtyä ruokaa, eines ei maistu.

Virpi: Tässä ehkä sotketaan kaksi asiaa. On väärin johdattaa kuluttajia harhaan nimillä. Elintarviketeollisuus vedättää, mutta mielestäni kuluttajallakin on harkintavelvollisuus, mitä suuhunsa laittaa.

Minua hämmentää aika tavalla vallalla oleva käsitys, että E-koodit pitäisi osata ulkoa. Minä en osaa, enkä aio opetella. Eri asia on, jos on jollekin allerginen. Runsaasti lisäaineita sisältävät ruoat ovat muutenkin sellaisia, että niitä ei kannata kärryyn laittaa. (Karkit, limsat, leivonnaiset, mehujäät, sipsit, pussikeitot, jne.)

Kaikki eivät voi valmistaa ruokaa alusta asti, mutta aika moni voi - edes joskus. Tiedän varsin hyvin, että ruoanlaitto vie aikaa, mutta tiedän myös, että siitä pääsee myös varsin helpolla, kun hiukan suunnittelee. Keittoa voi tehdä ison kattilallisen ja seuraavana päivänä lämmitys käy nopeammin kuin pakastekeiton kuumentaminen.
En halua yleistää, mutta kiireeseen vedotaan mielestäni turhan usein.

Ronja kirjoitti...

Hei!

Olen blogisi uusi lukija, joka tykästyi tieteellispohjaisiin mutta populaariin maailmaan tuotuihin juttuihisi. Tieteellinen tutkimushan menee usein tavallisilta kuluttajilta ohi hankalan formaatin (tieteelliset julkaisut tylsillä ulkoasuilla, vieras rakenne) ja kielen (tieteisjargon/ammattitermistö, englanti) takia. Median toimittajatkaan ehtivät ja viitsivät harvemmin perehtyä tiedemaailman tapahtumiin, mikä taas entisestään syventää kuilua tieteen ja tavallisen kuluttajan välillä. Onneksi siltatyyppejä on kuitenkin olemassa.

Lisäksi haluaisin esittää juttutoiveen: luomu (erityisesti ravinnossa). Olet aihetta sivunnutkin jo termitasolla, mutta olisin kiinnostunut tieteelliseltä pohjalta kuulemaan, mitä luomu on käytännössä, paljonko koko homma nojaa kaupallisuuteen yms. Itse olen suunnitellut siirtymistä luomuruokaan, joten asia kiinnostaa henkilökohtaisesti. Riittäisikö vaan "puhtaassa ravinnossa" (ostaa perunat perunina eikä ranskalaisina jne.) pysyttäytyminen? Tai jos joku muu on jo aihetta käsitellyt kattavasti, myös linkkivinkkejä otetaan vastaan.

Kiitos!

Anja kirjoitti...

Kiitos Ronja kommentistasi, joka kolahti todella. Tämä on nimittäin juuri sitä, minkä takia teen tätä hommaa: kirjoitan blogiini ja käyn erilaisissa tilaisuuksisa puhumassa. Olen ensi viikolla menossa puhumaan kemian opettajien jatkokoulutustilaisuuteen. Roolini on juuri tuossa tieteen ja tavallisen kuluttajan välimaastossa. On todella ilo lukea, että homma toimii.

Juttutoiveesi luomusta on minulle haastava, sillä en ole kovinkaan syvällisesti perehtynyt luomuun, mutta haaste pitää tietysti ottaa vastaan. :)
Asiassa on varmasti intressejä suuntaan jos toiseenkin. Yksiselitteisiä vastauksia tuskin on olemassa. Katsotaan mitä löydän.
(Menee tosin hetki, mutta aihe on nyt työlistalla.)

Mielestäni erittäin pitkälle pääsee ihan sillä, että käyttää perusraaka-aineita pitkälle jalostettujen sijaan. Tällä konstilla monen ruokavalio kohentuisi huomattavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Ronja: "Lisäksi haluaisin esittää juttutoiveen: luomu (erityisesti ravinnossa). Olet aihetta sivunnutkin jo termitasolla, mutta olisin kiinnostunut tieteelliseltä pohjalta kuulemaan, mitä luomu on käytännössä, paljonko koko homma nojaa kaupallisuuteen yms."

Luomusta kyllä löytää tietoa ja ne jotka ovat siihen perehtyneet, huomaavat pelin hengen nopeasti. Luomuviljely on äärettömän tehoton tapa tuottaa ihmisille ravintoa, sillä se perustuu suurimmaksi osaksi 1800-luvun uskomuksiin maasta, maaperästä ja kasvien kasvusta.

Se selviää hyvin nopeasti vertailemalla satotilastoja, jotka ovat kenenkä tahansa luettavissa. Esimerkki vuodelta 2006.

Ensin luomu:

http://www.mmmtike.fi/www/fi/pdf/muut_liitetiedostot/Sato_2006.pdf

Sitten tavanomainen viljely:

http://www.maataloustilastot.fi/sites/default/files/viljelykasvien_sato_2006.pdf

Ei tarvinne selittää, vaan tilastot puhuvat puolestaan.

Luomun pohja on taikauskoon perustuva, Steinerin kehittämä biodynaaminen viljely ja luomu on siitä vain hiukan modernisoitu tapa viljellä maata tehottomasti.

http://www.skepsis.fi/mustelin/varinaa.html#maanviljely

Ja tuossapa vielä hyvä juttu biodynaamisesta viljelystä:

http://www.ln-online.de/artikel/2841973

Kuvassa biodynaaminsen viljelyn maanviljelysinsinööri Christina Henatsch ”tanssii salaatin kanssa” ja saa ”eurytmisillä” liikkeillään kasvit onnellisiksi ja kasvamaan paremmin.

Tällaisesta tanssahtelusta maksetaan lisähintaa tuota tuotetta ostettaessa ja sitä tanssahtelua tuetaan myös verovaroilla maataloustukien muodossa. Eli jokainen Suomen kansalainen maksaa tuosta hölynpölystä.

Tietoa luomusta kyllä on ja sitä tulee jatkuvasti lisää, eikä se mairittele tätä menetelmää ollenkaan:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/terveys-ja-tiede/luomuruoka-ei-ole-valttamatta-tavallista-terveellisempaa

Saksan kuluttajajärjestö teki asiasta laajan selvityksen hiljakkoin ja sekin kertoo samaa:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1281948/Organic-food-extra-health-benefits-say-researchers.html?ITO=1490

Lisäksi uudet tutkimukset kertovat selvästi, että tehomaatalous on vähentänyt selkeästi ilmastopäästöjä verrattuna aikaan ennen tehomaataloutta.

http://www.tiede.fi/uutiset/3944/tehomaatalous_vahentaa_ilmastopaastoja

Ja niin edelleen. Lisäksi luomun kehitys on pysähtynyt niissäkin maissa, joissa se on "supersuosittua", noin 5-7 prosenttiin kulutuksesta, eikä sitä ole saatu nousemaan edes mittavilla mainoskampanjoilla, niin kyllä kuluttajat ovat onneksi vielä valveutuneita.

Luomun menestys perustuu tavanomaisen viljelyn mollaamiseen ja niihin tehoviljelyn epäkohtien vetoamiseen, jota tehoviljely oli joskus 60-70-luvuilla.

Silloin asiat eivät olleet maataloudessa Suomessakaan välttämättä hyvin, mutta niistä on jotakin opittu.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails