Kemikaalikimara: Hyvää palvelua

perjantai 27. elokuuta 2010

Hyvää palvelua

Tänään - tai oikeastaan eilen (kello pääsi jo livahtamaan seuraavan päivän puolelle)- piti hoidella monta juttua. Hommat sujuivat niin mallikkaasti, että päätin kertoa teillekin. On helpompaa ja varmaan yleisempää valittaa kuin kehua ja kiittää. Olen saanut koko päivän todella hyvää ja ystävällistä palvelua aamusta alkaen. 
Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa kassa oli sydämellisen ystävällinen. Kyynikko voisi sanoa, että opeteltu juttu ja että niinhän esimerkiksi amerikkalaiset tekevät. Erona vain on se, että amerikkalaiset voivat fraaseilla "Have a nice day!" katse kohdisttuna ohitsesi jonnekin kaukaisuuteen. Iloinen tervehdys katseen kera on sata kertaa tehokkaampaa ja mukavampaa.
Arkadiankadun Osuuspankissa virkailija kirjoitti minulle pyytämättä kortin, jossa on tilinumeroni sekä IBAN-koodi, johon vuoden vaihteessa siirrytään. Kirjoitti siististi käsin ja liimasi suojakelmun päälle. Palvelua siis. Virkailijat olivat ystävällisiä myös miehelle, joka tuhisi, kun ei päässyt suoraan asioimaan. Jonoa ei siis ollut, vaan hänen vuoronsa oli seuraavana.
Varasin Finnairilta jälkipolvelle lennon. Puhelimen päässä oli todella ystävällinen kaveri, joka pitkän keskustelun jälkeen pyysi vielä toivottamaan pojalle oikein hyvää matkaa. Kyynikko voisi taas todeta, että pakko olla ystävällinen, sillä kilpailu on kovaa. Niin on, mutta näin palvelun pitää toimia.
Vein Sellon Citymarkettiin kahdeksan kappaletta hajonneita Pro Light lamppuja, joista olen kirjoittanut aiemmin. Kerroin asiakaspalvelutiskillä, että lamput eivät kestäneet kolmea viikkoakaan. En pyytänyt rahaa takaisin, sillä kuittia en enää löytänyt. Olisin vain palauttanut lamput ongelmajätteenä ja informoinut heitä huonolaatuisesta artikkelista. Vaan kuikas kävikään. Myyjä lähti tarkistamaan hyllystä, että heillä on kyseisiä lamppuja myynnissä ja palattuaan ilmoitti, että saan maksamani summan takaisin. Ihmetteli myös, miksi kyseiset lamput ovat poistomyynnissä. Epäkuranttia ei saisi myydä. Näin palvelun pitää toimia. 
Mainitaan tässä yhteydessä myös Nordisk Film, joka vajaa kaksi kuukautta sitten hoiti mallikkaasti Pleikan huollon.  Laittakaapa tämän kirjoituksen kommentteihin omia positiivisia kokemuksianne.

Lue myös

3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Kävin aikoinani Kaisaniemen Wayne's coffeessa todella usein juomassa kahvia - se sattuu sijaitsemaan ihan yliopiston lähellä. Join aina saman kahvin, vaniljalatten ja pari tarjoilijaa oppi jo tunnistamaan minut. Kerran sitten astuttuani sisään kahvilaan menin ensin viemään takkini ja laukkuni sopivaan pöytään (oli talvi). Kun saavuin tiskille tilaamaan kahviani, nuori baristamies laski valmiin vaniljalaten eteeni - hän oli huomannut minun tulevan sisään ja tehnyt vakijuomani pyytämättä (tietysti olisin SAATTANUT haluta jotain muuta, mutta ele oli niin miellyttävä, että olisin silti ottanut sen laten). :D

Toinen tapaus sattui Kellarikrouvi-nimisessä ravintolassa Helsingissä, missä söimme ystäväni kanssa. Ruoka hyvää, mutta valitettavasti se oli jo pyötään tuotaessa melko haaleaa eli kylmeni nopeasti. Olisi tietysti pitänyt mainita asiasta heti, mutta tyypillisinä suomalaisina pupelsimme ateriamme loppuun (ja oli se silti hyvää). Kun tarjoilija tuli hakemaan lautaset, hän kysäisi, että millaista ruoka oli. Vasta siinä kohtaa mainitsimme, että muuten passeli, mutta vähän kylmää, itse asiassa. No, uusia annoksia emme tietenkään saaneet (emmekä olisi halunneetkaan - mihin ne olisivat mahtuneet?) emmekä edes odottaneet mitään, mutta tarjoilija sanoi, että katsotaan laskun loppusummaa sitten uudestaan. Ja lopuksi kävikin niin, että saimme kahvimme veloituksetta (hienot kahvit, ei mitään peruspannukahvia). Ihan kiva.

Yksi tapaus myös muistutti tuota sinun lamppujuttuasi. Ostin kerran kahvin yliopiston aulan automaatista, mutta se syötti vain viheriäistä litkua kuppiin. Sain rahani takaisin viereisestä opintotoimistosta, mutta soitin silti automaatissa olleeseen numeroon: halusin vain ilmoittaa tilanteen, jotta mahdollisimman harva seuraava asiakas kärsisi siitä. Puhelimen päässä ollut tyttö pahoitteli kovasti asiaa ja halusi saada osoitetietoni. Postissa tuli sitten korvauksena 3 Twix-patukkaa.

Ja hei, vielä yksi! Ostin aikoinani huuto.netista käyttämättömän OBH Nordican espressokeittimen. Kävi niin, että siitä puuttuikin yksi osa, maitohyöyryttimen suutin. Kirjoitin OBH Nordicalle ja kysyin, voiko heidän varaosiaan ostaa mistään. Vastaus oli, ettei moista suutinta nyt ole varaosana, mutta samatta tarjottiin mahdollisuutta saada ilmaiseksi asiakaspalautuskoneesta otettu vastaava osa. Tartuin totta kai tarjoukseen. Eipä olisi tullut omaan mieleen mitään ilmaisosia kyselläkään.

Palvelua, sano!

miuku kirjoitti...

Myllyn (Raisiossa siis) Vilassa oli erittäin ystävällinen myyjä joka auttoi villatakin etsimisessä. Tuntui kuin olisi ollut pienessä hyvän palvelun erikoisliikkeessä, vaikka kyseessä siis suuri ketjuliike. :)

Kemikaalikimara kirjoitti...

Näistä tulee hyvälle tuulelle. Kertokaa lisää!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails