Kävimme syksyllä 2011 Pietarissa ja poikkesimme Eremitaasissa. Nämä kuvat sopivat Guggenheim-keskustelun lomaan. Eremitaasissa riittää nähtävää ja ihailtavaa, jos pitää kruusatusta, kullatusta, kalliista ja yltäkylläisestä. Ei mitään Oiva Toikan lasilintua kirjahyllyyn, vaan riikinkukko seinustalle isoon vitriiniin ja riittävästi kristallia kattokruunnuun.
Kieltämättä aika viimeistelty vaikutelma, mutta pitkät käytävät ovat toisaalta asunnoissa aika epäkäytännöllisiä.
"Voi ei, sulle on tulosa finni leukaan!"
"Hitto, taas mä löin varpaani tähän graniittimöykkyyn." (Anteeksi Michelangelo, en voinut vastustaa kiusausta.)
Aidot Leningrad Cowboyt?
Kaikkein parhaiten minun silmäni lepäävät muun muassa näissä öljyväritöissä. Heijastusten takia en saanut kunnolla vangittua teosten väriloistoa - Gauguin ja Matisse. Sykähdyttävää.
Taide on hienoa, siitä ei pääse mihinkään. Guggenheim -keskustelu ja hankkeeseen liittyvä kiire sen sijaan kuulostavat pitkään suunnitteluinsinöörinä toimineen korvaan varsin kummalliselta. Kauheaa vääntöä käydään muun muassa siitä, onko mahdollinen kävijämäärä arvioitu oikein. Kukaan ei voi sitä tietää. Kyseessä on enemmän tai vähemmän mutu (musta tuntuu)- tai rehi -(revitään hihasta)-mentelmällä generoitu luku. Toinen kummallisuus koskee rakennuksen kustannusarviota. Miten voidaan sanoa, minkä verran talo maksaa, kun sitä ei ole edes suunniteltu? Arkkitehtejä ollaan vasta päästämästä valloilleen. Tontin rakennuskelpoisuus on jossain vaiheessa kyseenalaistettu. Lisäkustannuksia on odotettavissa monelta suunnalta. Kustannuksilla kun on taipumus kasvaa lähtötilanteesta. Mutta seurataan keskustelua.
Lue myös
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti