Kemikaalikimara: Suolahifistit

torstai 2. helmikuuta 2012

Suolahifistit

Meillä on kotona suolahifistelyyn taipuvaisia. Eikä kyse ole (vain) minusta. Pöytäsuolana on niin sanottua sormisuolaa, niitä hiutalemaisia kiteitä. Valikoimassa on kahdenlaista maustettua sormisuolaa sekä kaksi punertavaa. Karkeaa vaaleanpunaista ruususuolaa laitetaan suolamyllyyn. On muuten aika kaunista läpinäkyvässä myllyssä. Toinen punainen on jälkikasvun hankkima. Näiden lisäksi on karkeaa merisuolaa, jota käytetään esimerkiksi kalan graavaamisessa tai nakataan perunakeitinveteen. Sirottimeen puolestaan laitetaan hienoa merisuolaa, koska se yksinkertaisesti on paremman makuista kuin vuorisuola. Nyt varmaan luulette, että meillä suolataan oikein urakalla. Ei suolata, mutta se mitä laitetaan, on maukasta.

Vaan yksi asia on joukosta poissa. Onko jodin saanti riittävällä tasolla, jos ei käytä kotona lainkaan jodioitua suolaa? Jodi on kilpirauhasen toiminnalle välttämätön hivenaine, jonka puute aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa ja lopulta struuman. Olen asiaa muutaman kerran tuuminut, mutten sen enempää selvittänyt.Olen luottanut siihen, että koulussa ja työpaikalla saa jodioidulla suolalla maustettua ruokaa. Jodi ei ole lisäaine, vaan niin sanottu ravitsemuksellinen lisä. Jodilla ei kun ei vaikuteta elintarvikkeisiin vaan niiden käyttäjiin. Lisätty ravintoaine tulee merkitä pakkauksen ainesosaluetteloon.

et poivre

Finravinto 2007-tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat jodia riittävästi. Jodin lähteistä kerrotaan seuraavaa:    
"Tarkasteltaessa jodin saantia raaka-aineluokittain nousi suurimmaksi lähteeksi maito (40 %). Toiseksi suurin lähde on ruokasuola (noin 33 %), jossa on yliarviota, koska Fineli tietopankissa kaikki suola, myös teollisuuden käyttämä, on arvioitu laskennassa jodioiduksi. Muita lähteitä olivat kalat, kananmuna ja viljavalmisteet."
Bongasin artikkelin, jossa kerrotaan uusien suolatyyppien tuomasta mahdollisesta riskistä. Dagens Nyheterin ja Läkartidningen kirjoittavat trendikkään pöytäsuolan lisäävän riskiä jodipuutokseen, mutta ei suinkaan kaikilla. Riskiryhmiä ovat raskaana olevat ja imettävät sekä lapset. Suolan käyttöä pyritään yleisesti vähentämään. Jodin saantia pienentää myös siirtyminen jodioimattomiin tuotteisiin. Teollisuudessa ei välttämättä käytetä jodioitua suolaa - toisin kuin luulin.
Ruotsin ja Suomen tilanteessa on eroa, sillä Suomessa jodia lisätään eläinten rehuun ja suolaan, Ruotsissa ainoastaan suolaan. Mutta on Suomessakin riskiryhmiä. Vegaaniliiton sivuilla on aiheesta näin:
"Jodia pitäisi saada noin 150 µg päivittäin, mutta eurooppalaisten vegaanien jodin saanti jää usein alle sen, jopa vajaaseen puoleen suositellusta (5,6,7). Suomessa on tutkittu elävän ravinnon syöjien jodin saantia (8), joka jäi keskimäärin 29 µg:aan päivässä. Suurin osa käytti nori-merilevää, mutta norin jodipitoisuus on muihin leviin verrattuna pieni.
Jodin saantia voidaan mitata virtsaan erittyneellä jodilla. Kun tällä menetelmällä tutkittiin slovakialaisia vegaaneja, viidestätoista vegaanista peräti 80 %:lla oli jodin puutos (9). Saman tutkimuksen mukaan lakto-ovovegetaristeista neljännes ja sekasyöjistäkin 9 % kärsi puutoksesta. Kilpirauhasen toimintahäiriöt ovat silti harvinaisia. Kirjallisuudesta löytyy yksittäistapaus brittiläisestä vegaaniäidistä, joka ei ollut käyttänyt jodioitua suolaa ja jolle kehittyi struuma raskauden aikana (10). Myös hänen vauvallaan havaittiin jodinpuutos, mutta kumpikin onneksi toipui asianmukaisella hoidolla"
Meillä ei kukaan noudata vegaaniruokavaliota, joten vaikka koulussa tai työpaikalla olisi käytössä jodioimaton suola, ilman jodia ei jäätäisi. Mutta jos olisin vegaani tai joku perheestä olisi, kiinnittäisin asian huomiota - samoin kuin B12-vitamiiniin.  Pitäisiköhän silti ostaa jodisuolaa ja nakata sitä hellalla kypsyvään ruokaan merisuolan sijaan? Jättää suolahifistely ruokapöytään?

4 kommenttia :

Samuli Pahalahti kirjoitti...

Nori ei suinkaan ole ainoa syötävä levä. Itse käytän usein dulsea salaatissa, ja meneehän se ihan pelkiltäänkin, kunhan ei ole päässyt kuivahtamaan liikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos jodinpuutos huolettaa, luontaistuotekaupoista saa erilaisia merilevävalmisteita. Itse kilpirauhassairaana käytän lääkärin suosituksesta Kelpamax-nimistä valmistetta, jossa on 150 µg jodia/tabletti. Onhan siinä toki Ascophyllum nodosum ja Laminaria digitata -levien lisäksi mikrokiteistä selluloosaa (E460) ja rasvahappojen magnesiumsuolaa (E470b), mutta olen ymmärtänyt, etteivät nämä aineet ole terveydelle vaarallisia. Vai ovatko, Anja?

Näitä ascophyllumeja ja laminarioita ei taida saada ostettua sellaisenaan, joten tyydyn tabletteihin. Käsittääkseni mitään vaaraa ei myöskään ole, vaikka söisikin valmistetta eikä kärsisi kilpirauhassairaudesta (päin vastoin, joidenkin kilpirauhassairaiden ei pidä missään tapauksessa syödä lisäjodia) tai jodinpuutteesta. En toki ole lääkäri, mutta ei minullakaan jodin puutosta testien mukaan ole.

Kilppari

Anonyymi kirjoitti...

Myös merisuolassa on jodia, melkein yhtä paljon kuin jodioidussa ruokasuolassa... AInakin Finelin mukaan
http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2189&fuclass=all&specdiet=none&items=100&from=top&portion=100g&lang=fi

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa että otat tämän(kin) asian esiin. Minusta oli aika hurjaa, että neuvolassa kiellettiin raskausaikana syömästä merilevää, joka on oikeastaan ainoa järkevä ja varma jodinlähde ruokavaliossani. Jodin tarve kuitenkin kasvaa raskaudessa, ja se on tärkeä aine erityisesti sikiön aivojenkehitykselle. Ainoa syy, jonka tuohon keksin, on pitoisuuksien hurja vaihtelu eri merilevissä, jonka takia joistain "oikeista", siis meressä kasvavista, levistä saattaa helposti saada sitä liikaa. Itsehän tein asiaa selviteltyäni sitten juuri päinvastoin ja pyrin syömään päivittäin muutaman norisipsin. Olisi vain kivempi, jos virallisiin suosituksiin uskaltaisi tosiaan luottaa. :/

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails