Kemikaalikimara: Ihana risteily

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Ihana risteily

Kirjoitin vuosi sitten Luvialla rakennetun kaljaasi Ihanan vesillelaskusta. Laivan neitsytristeily oli ensimmäinen kesäkuuta tänä vuonna ja osallistuimme kymmenen päivää myöhemmin yleisöristeilylle. Sää oli kerrassaan mainio ja laiva mitä upein - tietysti, olihan se Ihana-risteily.


Kippareita risteilyllä oli mukana peräti kolme, Mauri, Tor ja Jari. Tor kipparoi purjelaiva Eugeniaa ja toimii Ihanalla kouluttajana.


Risteily vei meidät Säpin majakan tuntumiin moottorikyydillä. Matkaan sisältyi ruokailu - mainiota kalakeittoa, jonka voi nauttia alhaalla ruumassa, jossa penkit kiiltelivät raikaan sinisinä juuri maalattuina.Kahviakin oli saatavilla. Paluumatkalla päästiin eteenpäin purjeilla - noin kolmea solmua. Olihan leppoisa kesäsää, onneksi tuuli edes sen verran.



Kunnes oli aika laskea purjeet ja palata Laitakarin satamaan. Emma kiinnittämässä purjeita. 


Tässä vaiheessa Mauri oli jo kiskaissut pitkähihaisen päälle - aurinko tosiaan porotti. Rantautuminen onkin oma lukunsa, sillä laivassa ei tietenkään ole keulapotkureita, joten kippari saa sahailla edestakaisin paatin kanssa useampaankin kertaan.
Ihana purjehtii Luvian lisäksi myös muilla paikkakunnilla, kuten Turussa, Uudessakaupungissa ja Raumalla.  Tarkista lipputilanne täältä, jos kiinnostaa käydä merellä upouudella purjelaivalla. Eugenia tekee yleisöpurjehduksia heinäkuussa Kemiönsaaren eteläpuoliseen saaristoon, lisätiedot täältä.



Ihanaa juhannusta kaikille - olitte sitten merellä, järvellä, maalla tai kaupungissa!

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails