Kemikaalikimara: Herkkuja ja erikoisuuksia - vietnamilaista lähiruokaa - osa 3

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Herkkuja ja erikoisuuksia - vietnamilaista lähiruokaa - osa 3



Vietnamilaisesta ruokakulttuurista kertova sarja jatkuu. Aiemmin kerroin torien tarjonnasta. Raaka-aineet sekä ihastuttavat että hämmästyttävät.
Koska vietnamin kielen taitoni on olematon, olin matkallani pääsääntöisesti muiden valitsemien ruokien varassa. Rohkea rokan syö ja ennakkoluuloton oppii uusia asioita. En ylipäänsä ole ruoan suhteen kranttu ja epäselvistä ruokalajeista selvisin järkeilemällä: "Se on jostain eläimestä, se on kypsennettyä, se on proteiinia."Valitettavasti en ottanut kaikista aterioista kuvaa. Parhaimmat pöydät nimittäin jäivät kuvaamatta.

Aterioilla oli ruokaa paljon. Tulkkimme kertoi, että vietnamilaisessa kulttuurissa ruokaa on paljon, sillä se symboloi uusia mahdollisuuksia. Ruokalajeja tuottiin pöytään vähitellen. Siinä vaiheessa kun ajattelin, että ateria alkaa olla päätöksessään, tuotiin vielä pari kippoa pöytään. Minulle oli suuri yllätys, että riisi tuodaan vasta aterian loppuvaiheessa. Luulin ensin, että kyseessä oli keittiön erehdys, mutta näin kävi joka kerta. Riisiä syövät ne, ketkä energiaa tarvitsivat. Mielenkiintoista oli myös "sticky rice", gluteenipitoinen riisi, jonka voi keitettynä kipata kuin kuivakakun ja leikata. Tahmeaa oli. Leipää oli tarjolla joskus. Patonkien leipomisen vietnamilaiset ovat oppineet ranskalaisilta. Olihan maa aikoinaan Ranskan siirtomaa.

Ruoan kanssa ei välttämättä tarjota juotavaa, sillä onhan pöydässä keittoa. Jokaisella aterialla on vihreitä kypsennettyjä vihanneksia. Alla olevassa kuvassa maanantain lounas: lihaa, keittoa, kasviksia, riisiä. Huomaa kaveri, joka jynssää otinta puhtaaksi. Joskus syömäpuikot olivat täysin uudet, joskus piti ottaa mukista käytetyt. Niitä tuskin oli tiskattu, sillä paikallisetkin pyyhkivät ne serveteillä.


Aterian jälkeen juotiin pienet kupilliset vihreää teetä. Tee oli aina tarjolla erillisessä pöydässä. Mukit ovat tarjottimella nurinpäinä. Jos kupit olivat oikeinpäin eli niistä oli jo juotu, yhteen niistä kaadetaan tilkka teetä, huljutetaan, kaadetaan seuraavaan kippoon ja huljutetaan. Näin siis "tiskataan".  Jälkiruoaksi syötiin pari palaa vesimelonia tai jotain muuta hedelmää. Pullia tai ylipäänsä leivonnaisia ei näkynyt. 


Nuudelisoppaa aamiaiseksi

Tukikohtahotellissani oli aamiaisessa runsaasti valinnanvaraa, länsimaista ja paikallista ruokaa. Maakunnissa syötiin aina tyypillinen paikallinen aamiainen - pho-keitto. Keitossa on liha- tai kanalientä, lihaa, nuudeleita ja tuoreita yrttejä, kuten sipulinvarsia tai korianteria.Kyseinen keitto on vietnamilaista pikaruokaa ja sitä on tarjolla kaikkialla.
Viimeisenä aamuna tulkkina toimivat nuoret miehet käännähtivät kadunristeyksestä torille aamusopalle - sille samalle kujalle, jossa edellisiltana olin kuljeskellut katselemassa kolmenkymmenen asteen helteessä muhivia lihoja. Tuumin mielessäni, että kuinkahan tästä aamiaisesta oikein selvitään ja päätin, että pidättäydyn vain nuudeleissa.




Hanoissa kävin illalla pari kertaa syömässä hotellin lähistöllä olevassa ravintolassa, jossa oli sangen maukasta syötävää. Kuvassa riisipaperiin käärittäviä lihanpaloja ja vihanneksia. Rullaaminen pitää siis tehdä ainakin tässä paikassa aivan itse - paitsi että tarjoilija tietysti ensin näytti mallia ja kääri omine paljaine sormineen yhden. Taas yksi hämmentävä juttu. Koska Suomessa tarjoilija pitelee asiakkaan ruokaa paljain käsin? Samassa pöydässä istui amerikkalainen Saksassa asuva viiniasiantuntija, joka totesi annoksestani: "That's a very complicated way to eat salad."



Chicken hot pot

"Chicken hot pot" on pöydässä valmistettava keitto. Lihaliemen sekaan kipattiin perunoita, sieniä, vihreitä vihanneksia, sekä raakoja kananpaloja. Tuumittiin siinä kollegan kanssa, että kauankohan niiden annetaan kiehua. Olin huolissani, että kana on varmasti kiehunut tarpeeksi mikrobien kannalta. Mureaahan lihasta ei saanut millään. Kana oli sitkeää - aina. Ei tietoakaan minuuttipihveistä tai rintapaloista, vaan sitkeää kanaa. Kun keitto oli porissut jonkin aikaa, kollegani vinkkasi: " Sitten kun otat keittoa, koita välttä tuota palaa - Ei muuten mitään, kuin että ei siinä ole mitään syötävää." Katsahdin pataan ja totta tosiaan. Keitosta pilkisti kanan varvas kynsineen. Vältin kyseisen palan, mutta ihan nappiin ei mennyt. Havaitsin jossain vaiheessa, että kipossani on kanan pää, nokkakin paikallaan.

Paikallisia erikoisuuksia

Isännät tarjosivat paikallisia erikoisuuksia, kuten Pohjois-Vietnamissa hauskoja "tetroja". Kyseessä oli jauhoista ja pinaatin tapaisesta vihanneksesta tehdyt aavistuksen makeahkot banaaninlehteen kiedotut tummanvihreät möykyt, jotka tosiaan oli muotoiltu säännöllisen kolmion muotoisiksi joka suunnalta.
Keski-Vietnamissa yhtenä ruokalajina pöytään tuli vihannesten päällä omituisen näköisiä pieniä palleroita. Eikä taaskaan aavistustakaan, mitä ne olivat. Maistettava oli, koska isäntä kohteliaasti tarjosi. Ei mitään suurta herkkua, mutta ei pahaakaan. Kysyin vaivihkaa tulkilta, mitä ruoka on. Kaveri mietti hetken ja käänsi: "Fish organs". Voisiko olla kyseessä kalan sydän, maksa vai mikä sisäelin? Samalla aterialla alkupaloina oli porsaansorkat - jokaiselle yksi. Ne olivat maukkaita, samantapaista kuin saksalaisten Eisbein.

Eräällä päivällisellä vadilla oli pieniä jauhoissa pyöriteltyjä kokkareita. Olivat kuulemma porsaanlihaa. Tulkki nosteli sormillaan muutamia tuoreen tummanvihreän lehden päälle, rullasi sen ja ojensi minulle. Kiitos, kiitos.

Muistatte varmaan edellisestä Vietnam-aiheisesta postauksesta keltaiset pallerot, joita olimme päivällä syöneet. Iltapäivällä näimme niitä torilla ja vasta kotona selvitin, mistä on kyse. Sehän oli kanan (tai jonkun muun linnun) munasarjat. Kysessä ei tosin ollut paikallinen erikoisuus vaan ihan tavallinen arkiruoka. 

Epäilyttävää ruokaa

Koko reissun epäilyttävin aterian söimme aivan Kiinan rajan tuntumassa. En itse tajunnut, että ruoassa oli jotain häikkää, mutta onneksi paikalliset oppaani ymmärsivät. Seurueessa oleva nainen tilasi juomaksi vettä. Juomapulloa pyöriteltiin ja ihmeteltiin aikansa, kunnes yksi seurueesta totesi: "Se on kiinalaista vettä, en suosittele juotavaksi." Siispä tilattiin vietnamilaista vettä. Pullo oli kuitenkin jo avattu, joten pullo oli täytetty ties millä vedellä. Todella epäilyttävää.
Taka-alalla oleva munakoisotomaattipaistos herätti hämmennystä - olihan se kiinalaista ruokaa.  Kuvan kalaa tulkki ja autonkuljettaja syynäsivät tosi tarkkaan, kaivelivat syömäpuikoilla ja lopulta vaativat tarjoilijaa viemään sen takaisin uuniin kypsymään lisää. Varotoimenpiteistä huolimatta, ilmeisesti etualan lihojen takia, vatsa meni sekaisin - ei onneksi pahasti. Lihatkin taisivat siis olla vähän raakoja. Etualalla vihannneksia, joita oli tarjolla joka aterialla.


Reissun loppuvaiheessa oli juttua japanilaisesta ruoasta. Tulkkimme eivät voineet käsittää, miten joku voi syödä raakaa kalaa. Yritin siinä sitten selittää jotain vastapyydetystä tuoreesta kalasta ja kylmäketjuista. Lisäksi graavisiian ystävänä kerroin, että pystyn syömään varsin hyvin raakaa kalaa. Tosin edellä kuvatun kokemuksen takia ymmärrän hyvin, miksi maassa, jossa kylmäketjuja ei ole, raa'an kalan syönti ei ole suosiossa.

Mikä muuttui?

Kokonaan toisenlaisessa ruokakulttuurissa aterioiminen oli hyvin havahduttava kokemus. Kyse ei ollut mistään länsimaiseen tyyliin tehdystä vietnamilaisesta ateriasta, vaan samasta ruoasta, jota paikalliset syövät. Valitettavasti juhlapöydistä ei ole kuvia, sillä en kehdannut alkaa kuvata ruokapöytiä isäntien läsnäollessa.
Porsaansorkkien, munasarjojen ja kalan sisäelinten jälkeen suomalainen keskustelu kanannahkapullista sai korvissani ihan toisenlaisen sävyn. Vietnamilaiset söivät ruoan tarkkaan, oli kyseessä sitten ne kanan varpaat tai possun sorkat. Eläimestä hyödynnetään aivan kaikki mahdollinen, mikä on sangen ekologista. Kysehän on vain korvien välissä olevista asioista, tavoista ja tottumuksista.
Ruoan suhteen olin eniten huolissani hygieniasta, josta saimmekin varoittavan esimerkin, mutta ei onneksi mitään vakavia vatsaoireita. Varovaisuus on paikallaan. Mutta osataan sitä Euroopassakin.  EHEC-bakteeri on tappanut 30 ihmistä. Amerikkalainen päivälliskumppanini, joka kommentoi riisipaperisalaattiannostani, kertoi saaneensa elämänsä aikana kaksi pahaa ruokamyrkytystä - kumpikin Michelin-tähdillä varustetusta ravintolasta.

8 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Olet oikeassa tuosta korvienväli-jutusta. Itse olen selvinnyt ihan samalla järkeilytyylillä:)

Eikös juuri ollut jossain juttua siitä, että jenkkien mielestä veriletut ja poronliha on ihan kammottava ajatus.

Helinä

Kirsi L kirjoitti...

Kysyisin, että miten järjestit paikalliset oppaat? Tuonnepäin olisi hauska lähteä, mutta ihan keskenään ei varmaan kannata lähteä sompailemaan.

Anja kirjoitti...

Helinä, ihan varmaan veriletut ja poronliha voi olla kammottava ajatus - verta ja Rudolph the Red Nose Raindeer. Eihän niitä voi syödä. :)

Kirsi L: Olin reissussa työn puolesta. Oppaat eivät olleet turistioppaita, mutta toimivat tulkkina ja olivat järjestäneet koko matkan ohjelman aikatauluineen.
Mutta veikkaan, että kyllä siellä on mahdollista hankkia ihan privaattiopas kohtuuhinnalla, sillä hintataso yleisesti on tosi alhainen. Englantia puhutaan todella vähän, käytännössä ei juuri lainkaan.
Matkailijoita näkyi kyllä syrjäisimmissäkin kaupungeissa, mutta kovin vähän. Taisi yhdessä hotellissa olla australialaisia, olisiko ollut myös pari saksaa puhuvaa miestä.

Anja kirjoitti...

Ja toki Hanoissa on paljon matkailijoita. Rannikolla on myös turistikohteita, mutta niissä en käynyt, enkä niistä tiedä. Paitsi että paluumatkalla koneessa istui vieressä puolalainen mies, joka oli työkomennuksella eräässä rantakaupungissa. Hän ihmetteli, miksi edes turistikohteissa ei osata sen paremmin englantia.

Pami kirjoitti...

Nämä jutut pitäisi saada ruoasta valittajien korviin. Ihan oikeasti Suomessa on hyvä ruoka, jos ei tarvitse kanankynsiä ja -päitä enää syödä!!

Mirka kirjoitti...

Kulttuuriset arvostukset ovat toiset. Ainakin Kiinan puolella kanan räpylät ovat kallis osa, arvostetumpi kuin rintafilee. Muutenkin sisäelimiä arvostetaan. Munuaisten hinta ylitti budjettini, kun taas sisäfilee on ihan arkijuttu.

Riisi todellakin tuodaan pöytään vasta aterian lopuksi, jos tuodaan. Se on myös merkki, että alkoholia ei enää juoda.

Anja kirjoitti...

Kulttuurilliset erot ovat tosiaan isoja. Jotenkin soisi, että meilläkin käytettäisiin raaka-aineita monipuolisemmin.

Pho-keitto muuten on tosi hyvää. Vahvaa liha- tai kanalientä, nuudeleita, lihaa ja paljon tuoreita yrttejä.

Rhia kirjoitti...

Mielenkiintoista kuulla erilaisten kulttuurien ruokailutavoista ja ruuista. Kananjalat ja siansorkat eivät välttämättä hirveästi mun makunystyröitä houkuttele vaikka pidänkin itseäni aika kaikkiruokaisena.
Luulen että suomalaiset ovat aika vieraantuneita ekologisesta ruuanvalmistuksesta, eli eläimestä halutaan vain se ns. paras osa ja loput jätetään käyttämättä kuka minkäkin syyn varjolla. Itse olen lapsena maatalossa kasvaneena tottunut syömään myös veriruokia ja sisäelimiä (kieltä, munuaista, sydäntä, maksaa) ja hyvin valmistettuna ne ovatkin varsin herkullisia mutta tuttavapiiristäni hyvin harva suostuu mitään noista pistämään suuhunsa. Mulle kelpaavat myös läski pieninä annoksina, pehmeämmät eläimenrustot ja rapeaksi paistunut nahka.
Puolivalmisteiden ja einesten tulo markkinoille on aiheuttanut sen että suuri osa suomalaisista ei osaa enää valmistaa ruokaa samalla tavalla kuin vielä 40-50 vuotta sitten. Moniko nykyään tietää että siankieli on kalttauksen ja keittämisen jälkeen herkullista leikkelettä tai että sian päästä saa hyvää sianpääsylttyä, saati että osaisi niitä valmistaa.
Tekisi varmasti hyvää palauttaa mieliin että eläimessä on muutakin syötävää kuin liha niin unohtuisivat nämä kanannahkapullat... Tosin broilerinkoiven rapeaksi paistunut nahka on paljon parempaa kuin ne pullat.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails