Lukijoiden lähettämät täsmäkysymykset ovat inspiroivia, kuten esimerkiksi herra A:n lähettämä kysymys lentokoneiden jättämistä vanoista. Nimimerkki Zepa puolestaaan laittoi linkin Indiedaysin Karkkipäivä-blogissa olleeseen antioksidanttitestiin.
Biothermin koulutustestissä halkaistiin omena ja toiselle puolikkaalle levitettiin antioksidanttiseerumia. Toinen puoli jätettiin käsittelemättä. Tunnin kuluttua voitelematon omenanpuolisko oli muuttunut ruskeaksi, kun taas seerumilla käsitelty puolikas oli yhä vaalea ja tuoreen näköinen. Tämän kerrottiin johtuvan seerumin sisältämistä antioksidanteista. Bloggaaja teki kotona uuden testin eri voiteilla. Yksi omenanlohko pysyi vaaleana muiden tummuessa. Mitä ompputesteistä pitäisi ajatella? Voiko omenilla tosiaan testata ihovoiteen toimivuutta?
Omenan tummuminen on entsyymireaktion tulos. Leikkauspinnalla olevat yhdisteet reagoivat ilman hapen kanssa. Tummimisen voi välttää, jos entsyymitoiminta estetään eli inaktivoidaan esimerkiksi kuumentamalla tai laskemalla happamuutta eli pH:ta. Viimeksi mainittuun perustuu sitruunamehun puristamisen teho omenalohkojen päällä. Omput voidaan myös jäähdyttää, jolloin entsyymitoiminta hidastuu tai laittaa ne hapettomiin olosuhteisiin, esimerkiksi upottamalla kylmään veteen tai kääräisemällä kelmu päälle. Yhtenä keinona on käyttää hapettumisenestoaineita, joita ovat muun muassa rikkidioksidi, sulfiitit ja askorbiinihappo eli C-vitamiini.
Antioksidantti on siis kemiallinen yhdiste, joka estää toisten yhdisteiden hapettumista. Ruoasta antioksidantteja saadaan runsaasti kasviksista. Antioksidantteja hyödynnetään myös teollisuudessa säilöntäaineina.
Ompputestissä tummumisen esti todennäköisesti joko hapettumisenestoaineet eli antioksidantit tai voiteen pH - mikäli se on alhainen. Tuskinpa rasvaa on niin paljon laitettu, että omenanlohkon pinta ei olisi ollut tekemisissä hapen kanssa.
Niin sanottuja vapaita happiradikaaleja syntyy ihmisen elimistössä kehon energiantuotannon sivutuotteena. Vaikuttavia tekijöitä ovat UV-säteily, tupakointi, ilmansaasteet ja tietenkin ravinto. Antioksidantit, kuten vihannesten vitamiinit ja flavonoidit, reagoivat soluille haitallisten happiradikaalien kanssa ja neutraloivat niiden vaikutukset. Antioksidanttejahan myydään myös lisäravinteina. Mutta miten hyvin iholle levitetty voide auttaa sisäisiin juttuihin? Pohdituttaa myös, miten hyvin ompputestillä voi ylipäänsä simuloida ihovaikutuksia. Omena on kasvi-, iho eläinsolukkoa. Ihon yksi tehtävä on suojata elimistöä, joten uloin kerros on kuollutta solukkoa, jossa ei hirvittävästi reaktioita tapahdu. Omena on myös leikattu halki, joten solukkoa on rikottu. Omenan "iho" on sen kuori.
Löysin antioksidantteihin ja ihoon liittyen Eija Ruhasen opinnäytetyön. Kirjallisuusselvityksessä on käsitelty C- ja A-vitamiinien vaikutusta ihoon. Aineet voivat vaikuttaa ihoon, mikäli pitoisuus on tarpeeksi suuri, mikä ei esimerkiksi C-vitamiinin kohdalla ole mahdollista. Pohdintaosiossa Ruhanen kirjoittaa näin:
Biothermin koulutustestissä halkaistiin omena ja toiselle puolikkaalle levitettiin antioksidanttiseerumia. Toinen puoli jätettiin käsittelemättä. Tunnin kuluttua voitelematon omenanpuolisko oli muuttunut ruskeaksi, kun taas seerumilla käsitelty puolikas oli yhä vaalea ja tuoreen näköinen. Tämän kerrottiin johtuvan seerumin sisältämistä antioksidanteista. Bloggaaja teki kotona uuden testin eri voiteilla. Yksi omenanlohko pysyi vaaleana muiden tummuessa. Mitä ompputesteistä pitäisi ajatella? Voiko omenilla tosiaan testata ihovoiteen toimivuutta?
Omenan tummuminen on entsyymireaktion tulos. Leikkauspinnalla olevat yhdisteet reagoivat ilman hapen kanssa. Tummimisen voi välttää, jos entsyymitoiminta estetään eli inaktivoidaan esimerkiksi kuumentamalla tai laskemalla happamuutta eli pH:ta. Viimeksi mainittuun perustuu sitruunamehun puristamisen teho omenalohkojen päällä. Omput voidaan myös jäähdyttää, jolloin entsyymitoiminta hidastuu tai laittaa ne hapettomiin olosuhteisiin, esimerkiksi upottamalla kylmään veteen tai kääräisemällä kelmu päälle. Yhtenä keinona on käyttää hapettumisenestoaineita, joita ovat muun muassa rikkidioksidi, sulfiitit ja askorbiinihappo eli C-vitamiini.
Antioksidantti on siis kemiallinen yhdiste, joka estää toisten yhdisteiden hapettumista. Ruoasta antioksidantteja saadaan runsaasti kasviksista. Antioksidantteja hyödynnetään myös teollisuudessa säilöntäaineina.
Ompputestissä tummumisen esti todennäköisesti joko hapettumisenestoaineet eli antioksidantit tai voiteen pH - mikäli se on alhainen. Tuskinpa rasvaa on niin paljon laitettu, että omenanlohkon pinta ei olisi ollut tekemisissä hapen kanssa.
Niin sanottuja vapaita happiradikaaleja syntyy ihmisen elimistössä kehon energiantuotannon sivutuotteena. Vaikuttavia tekijöitä ovat UV-säteily, tupakointi, ilmansaasteet ja tietenkin ravinto. Antioksidantit, kuten vihannesten vitamiinit ja flavonoidit, reagoivat soluille haitallisten happiradikaalien kanssa ja neutraloivat niiden vaikutukset. Antioksidanttejahan myydään myös lisäravinteina. Mutta miten hyvin iholle levitetty voide auttaa sisäisiin juttuihin? Pohdituttaa myös, miten hyvin ompputestillä voi ylipäänsä simuloida ihovaikutuksia. Omena on kasvi-, iho eläinsolukkoa. Ihon yksi tehtävä on suojata elimistöä, joten uloin kerros on kuollutta solukkoa, jossa ei hirvittävästi reaktioita tapahdu. Omena on myös leikattu halki, joten solukkoa on rikottu. Omenan "iho" on sen kuori.
Löysin antioksidantteihin ja ihoon liittyen Eija Ruhasen opinnäytetyön. Kirjallisuusselvityksessä on käsitelty C- ja A-vitamiinien vaikutusta ihoon. Aineet voivat vaikuttaa ihoon, mikäli pitoisuus on tarpeeksi suuri, mikä ei esimerkiksi C-vitamiinin kohdalla ole mahdollista. Pohdintaosiossa Ruhanen kirjoittaa näin:
"Kosmeettisilla vitamiinivalmisteilla on selvästi myönteisiä vaikutuksia ihoon. Vitamiinien käyttöä kosmetiikassa hankaloittaa kuitenkin niiden huono stabiilisuus. Etenkin ilman hapen ja valon vaikutuksesta ne hajoavat herkästi muiksi aineiksi, jolloin niiden aktiivisuus ja vaikutus häviävät. Tämän asian ratkaisemiseksi vitamiineista on kehitetty paremmin säilyviä johdannaisia. Vitamiinimolekyylin muokkaaminen vaikuttaa säilyvyyden lisäksi myös sen muihin ominaisuuksiin. Johdannaisten tulisi pystyä imeytymään ihoon riittävässä määrin, muodostamaan aktiivinen yhdiste ja pysymään vaikutuspaikalla tarpeeksi kauan, jotta reaktiot ihosolujen kanssa olisivat mahdollisia."Sanonnan mukaan omenoita ja päärynöitä ei voi verrata keskenään. Hiukan kaukaiselta vaikuttaa vertaus omenaan ja ihmiseen, kun ei kerran puheena ole vartalotyypit. Olennaista on se, onko vaikuttavaa ainetta riittävästi ja pääseekö se sinne, missä sitä tarvitaan. Sitä ei omenanlohkotesti kerro. Ruhasen kirjallisuusselvityksen mukaan antioksidanttien hyödyistä löytyy näyttöä, mutta toisaalta myös katteettomia lupauksia.
- C- ja A-vitamiinien vaikutuksia ihoon, Opinnäytetyö Eija Ruhanen, 2010 Laurea Tikkurila
8 kommenttia :
Kiitos paljon, oli kiinnostavaa!
Hauska ajatus: omenavartaloisten voiteet testataan omenilla, pääärynävartaloisten päärynöillä, tiimalasivyötäröt tiimalaseilla, appelsiini-iho appelsiinilla, hiekkapaperi-iho hiekkapaperilla,
perunanenälle oma voide testattu perunalla...
Pitäsiköhän tuosta oikein lanseerata uusi ihonhoitosarja - testattuja, mutta ei käytetty eläintestejä.
Ei ole kovin selkeä asia. Jos jollakulla on aiheesta tietoa, niin mieluusti otan kommentit vastaan. Esimerkiksi tuo UV-säteilyn vaikutus on moninainen.
Hih haa! Mainio ajatus tuo vartalotyyppivoidetestatus. Lisää näitä.
Persikka-iho persikalla,
kaulavoide kurkulla
Kiitoksia selventävästä artikkelista! :)
Tein muuten samaisen omenalohkotestin uudestaan sattumalta juuri pari päivää sitten, tällä kertaa eri antioksidanttivoiteilla. Tällä kertaa yksikään omena ei selvinnyt tummumatta.
Kasvisolun rakenne eroaa eläinsolusta sen verran, että en usko, että omenatestillä on mitään virkaa. Esim. kasvisolussa on jäykkä, selluloosasta ja pektiinistä koostuva soluseinä, joka eläinsolusta puuttuu ja lisäksi kasvisolussa on kloroplasti eli viherhiukkanen. Omenalohkot pysyvät vaaleina esim. vissyvedessä ja boolissa, joten kovin kummoinen temppu tuo ei ole.
Laitoin kysymyksen jo Uuteen mustaan kun siellä on useampi äiti-ihminen ja haluaisin kuulla myös sinun mielipiteesi niin äitinä kuin kemistinä koskien lasten aurinkorasvoja. Ymmärtääkseni alle 2 vuotiaille ei suositella aurinkorasvojen käyttöä ollenkaan, mutta jos niitä käytetään, pitäisi suojatehon perustua fysikaaliseen suojaan. Fysikaaliseen suojaan perustuvat rasvat voivat taas sisältää nanopartikkeleita, joiden merkkaaminen tuotteissa on sekavaa ja ymmärtääkseni niiden turvallisuus on epäselvää (
http://www.kemia-lehti.fi/pdf/kem108_nano.pdf). Koska lapsen varjossa pitäminen on yksinkertaisesti täysin mahdotonta, niin mikä/millainen rasva olisi vähiten myrkyllistä?
Onko kylmäpuristetusta kookosöljystä minkälaisia kokemuksia aurinkovoiteena?
Eipä ole. En ole auringossa makoilija, vaikka kesäisin vietänkin paljon aikaa mökillä ja ulkona. Suojaudun kevyillä vaatteilla ja silloin, kun erityisesti tarvitsen aurinkovoiteita esim. veneretkellä aurinkoisena päivänä, käytän nimenomaan aurinkosuojaksi tarkoitettuja tuotteita - kemiallisella tai fysikaalisella suojalla.
Kookosöljy on niin rasvaista, että sen levittäminen iholle ei minusta ole kovin mukavan kuuloista.
Lähetä kommentti