Kemikaalikimara: Ryppyvoidetta vai spakkelia

perjantai 14. tammikuuta 2011

Ryppyvoidetta vai spakkelia

Helsingin Sanomissa oli 12.1.2011 juttua kosmetiikkamarkkinoinnin taikasanoista otsikolla "Ryppyvoide turvottaa ja bluffaa". Eipä siinä sinänsä mitään uutta ole, että mainokset bluffaavat ja liioittelevat. Mielenkiintoista jutussa ovat kuvaukset, miksi ja miten voiteilla saadaan aikaan sileämmältä näyttävä iho.
"Kaikissa ryppyihin vaikuttavissa aineissa on sama mekanismi eli ne turvottavat ihoa lievästi, ja silloin iho näyttää vähemmän ryppyiseltä. Ne eivät siis poista ryppyjä", sanoo kosmetiikan turvallisuuden ja toksikologian asiantuntija, dosentti Eeva-Liisa Sainio.
Voiteet saattavat sisältää myös ihoa vaalentavia ja optisesti heijastavia ainesosia sekä akrylaatteja, nailoneja ja silikoneja, jorka ovat  muoviyhdisteitä. Niiden avulla iho näyttää sileämmältä ja mattamaisen tasaiselta. Sanonta "spakkelia naamaan" on harvinaisen osuva.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihonhoito on niin monimutkaista. Toki iho pitää puhdistaa päivän jälkeen, mutta miksi ihmeessä sitä pitää voidella aamuin illoin, jatkuvasti, viikosta ja vuodesta toiseen? Näiden lisäksi kuorinnat, naamiot ja seerumit. Onko tosiaan niin, että naama ei pärjää koskaan omillaan - ei koskaan? Tämä ei sitten ole asketismin ylistystä, vaan puhdasta ihmettelyä. Asiantuntijat vielä toteavat, että ryppyvoiteet ovat bluffia ja että niistä voi pitkään käytettäessä olla jopa haittaa. Voiteilla ei voida vaikuttaa ihon rakenteeseen, vaikka mainoksissa muuta annetaan ymmärtää. Ainoat vaikuttavat tehoaineet ovat artikkelin mukaan keramidit ja hyaluronihappo. Keramidit ovat ihossa luonnostaan olevia rasvahappoja ja hyalyronihappo pitkäketjuinen sokeri, joka sitoo erinomaisesti vettä. Vaikutus lakkaa, kun lopettaa voiteen käytön. Tämä sotii vahvasti sitä vastaan, että ryppyvoiteiden käyttö tulee aloittaa jo ennen ryppyjen tuloa. Tietenkin kuivaihoinen voi ihoaan hoitaa. Jos ihoa kiristää se tarvitsee kosteutta ja rasvaa. Kyseenalaistan terveen ihon jatkuvan jynssäämisen ja loputtoman rasvaamisen.

Ihoa hoitavat aineet saa tehokkaimmin hyödyksi syömälle ne. Olen pohdiskellut tätä teemaa taannoin Iltalehden blogissani, linkki alla. Sianniskaa ei tarvitse alkaa järsiä, mutta hiukan miettiä, mitä ne ihon tarvitsemat aineet ovat. Missä niitä on ja missä ei.
Lue myös

16 kommenttia :

Anna-Liisa kirjoitti...

En minäkään muista että nuorena tai vielä keski-ikäisenäkään olisi ollut tarvista voiteiden käyttöön. Vaan vanhetessa iho kuivuu sellaiseksi silkkipaperimaiseksi. Kyllä sitä alkaa vetää aamulla voidetta naamaan siinä vaiheessa kun huomaa päivällä peilistä, että otsa hilseilee. Tai silmäluomien ekstraohueen ihoon ilmaantuu hilsehtiviä laikkuja.

Okei, lähdetään siitä että antaa hilsehtiä, mitä sillä on väliä. Mutta kun ne hilsehtivät laikut kutisevat, ja kun ne kutisevat, niitä tulee huomaamatta rapsutettua, ja kun se iho on niin ohutta, rapsutuksesta ei ole hyvät seuraukset.

Eikä ole kyse ihotaudista, niin että ei tätä voi kuitata sillä että "ihosairaudet ovat eri asia".

Ilman hilsehtimistäkin naaman iho voi tuntua pesun jälkeen inhottavan kiristävältä - ettäkö antaa kiristää vaan?

Kyllä minä mieluummin tunnen oloni mukavaksi.

Tähän ei kaikilla auta se että syö rasvaa.

Rypynpoistoon ja sikakalliisiin ihmevoiteisiin en minäkään ryhdy. Pääasia että voide ei haise pahalta (hajustamattomat usein haisee pahalta) eikä tunnu inhottavalta iholla (superrasvaiset tuntuu inhottavalta iholla). Mulle riittää lempeäntuoksuiset päivittäistavarakauppojen kokovartalovoiteet - myös naamaan.

Prinsessa Paskavarvas kirjoitti...

Nuorena naisena yhdyn yllä mainittuun kommenttiin. Olen itsekkin ihmettelen kaikkia uusia ihonhoito "vaatimuksia", itse kun rasvaan naaman iltaisin pesemisen jälkeen ja hvyin usein en käytä pestessäkään pesuöljyä ja vettä kummempaa. Kyllähän sitä joskus vielä nuorempana tuli tavaraa hankittua kylppärin kaappiin kun "piti" olla, no eipä tullut käytettyä. Muistaakseni sinulla Anja oli jokin aikaisempikin postaus liittyen kasvoihin ja naama-nahkan vointiin? Nimittäin senkin olen huomannut että nuo "hoitamattomat" ja "meikittömät" lepo-päivät virkistävät nassua kumman tehokkaasti, sanoisin että hakkaa kaiken maailman seerumit mennen tullen.

Linda kirjoitti...

Aikaisemmin hoidin ihoani todella paljon - viiden eri 'pakollisen' tuotteen käyttäminen joka ilta (ja välillä tietysti tehohoidot siihen päälle) tuntui ihan normaalilta. Nykyään käytän kasvoille ainoastaan marseillesaippuaa ja jojobaöljyä (ilman mitään kosteutusta atooppinen ihoni ei pärjää) ja yllätysyllätys: iho voi paremmin ja näyttää paremmalta kuin koskaan. Tulin jossain vaiheessa siihen tulokseen, etten viitsi maksaa maltaita voiteesta jossa ko. öljyä on tehoaineena joku hassu prosentti, kun voin vaan paljon edullisemmin ostaa ihan sitä pelkkää tehoainetta :D

Kemikaalikimara kirjoitti...

Anna-Liisa: Kirjoitin näin: "Tämä ei sitten ole asketismin ylistystä, vaan puhdasta ihmettelyä." Jos jätät rasvaamatta, vaika ihoasi kiristää, kyse on asketismista. Totta kai kuivaihoinen voitelee nahkaansa. Kritiikki kohdistuu ryppyvoiteisiin ja siihen, että jokaikisen muka pitäisi nuoresta mummoikään voidella itsensä monta kertaa päivässä.

Prisessa paskavarvas: Naama kunnossa, mutta varpaissa vissiin joitain. :D

Juille: Tässä kohdassa brittituttavani sanoisi: "Less is more."

Kemikaalikimara kirjoitti...

Lisään vielä täsmennystä tekstiin tuosta asketismista. Kyse ei tosiaan ole siitä, etteikö ihoaan voisi hoitaa ja voidella, jos siltä tuntuu.

Marika kirjoitti...

"Ainoat vaikuttavat tehoaineet ovat artikkelin mukaan keramidit ja hyaluronihappo. Keramidit ovat ihossa luonnostaan olevia rasvahappoja ja hyalyronihappo pitkäketjuinen sokeri, joka sitoo erinomaisesti vettä. "

Keramideista en tiedä, mutta hyaluronaani kylläkin sitoo erinomaisesti vettä esim. rustossa, johon sitä voidaan injektoida. Ulkoisesti levitetyllä hyaluronaanilla ei kuitenkaan ole mitään kuljetusmuotoa ihon pinnalta soluvälitilaan. Kasvovoiteissa se on hyödytön.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Marika: Keramidit lienevät hyalyronihapon ja kollageenin lailla suurimolekyylisä, joten pintaan jäävät. Parasta tosiaan nauttia aineet sisäisesti.
Kauneudenhoito-ohjeet ovat epäloogisia. Kollageenia ihoon tavalla, jolla se on vaikeinta ja ruokavalio-ohjeisksi syödä mahdollisimman vähän kollageenia sisältäviä ruokia. Ei päätä eikä häntää. Mutta näin saadaan lisää voiteita ja kapseleita kaupaksi.

Raiku kirjoitti...

Samaa asiaa olen minäkin ihmetellyt. Kuorinnan ymmärrän, se voi olla kivaa silloin tällöin ja puhdistaa ihon paremmin kuin pelkällä vedellä valelu, ja tottakai kuivan ihon oloa rasvaaminen helpottaa, mutta miksi ryppyvoiteet?

Jos elää tarpeeksi pitkään, rypistyy ihan takuuvarmasti jossain vaiheessa joka tapauksessa. Ja mitäs pahaa siinä on? Mikä niissä rypyissä nyt niin kauhistuttavaa on? Nehän on ihan luonnollisia. Eikä ne tee rumaksi, toisin kuin esimerkiksi tympääntynyt ilme ja epäkohtelias käytös.

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan edellistä kirjoittajaa: myös tälle kuivaihoiselle (nainen, 28 v.) meikittömyys on hyväksi! Nykyisin meikkaan vain juhliin ja iho pysyy huomattavasti parempana, kuivuu vähemmän ja finnit pysyvät poissa. Kuorinnastakin selviää hankaamalla karheita kohtia pyyhkeellä suihkun jälkeen ja sitten vain rasva päälle.

Unknown kirjoitti...

Kun aloin käyttää kemikaalittomia/säilöntäaineettomiasaippuoita alkoi ihoni voida paljon paremmin. Olenkin ihmetellyt, että pesemmekö me turhankin tehokkailla saippuoilla? Jotka sitten aiheuttavat tarvetta käydä rasvapurkilla.
Joudun yhä pahimmilla pakkasilla rasvaamaan ihoa, mutta siihenkään tarpeeseen en hae kaupan kemikaalio-osastolta mitään!
Hyvin on meidät huijattu kuvittelemaan itsellemme ry-py-tön-tä vanhuutta ;D Mitä kalliimpi purnukka, sitä tehokkaampaa sen on oltava :D
Miksi elämän pitäisi olla sileää, huoletonta ja rypytöntä?
Minä muutun mielelläni ruttuiseksi vanhukseksi. Ryppyilen muutenkin..

Helena kirjoitti...

Itse en ryppyvoiteita käytä, mutta voitelen naamaani melko säännöllisesti Essex-voiteella (ja käsiä, jos kuivuvat). Ihan sileänä on pysynyt - näytän kuulemma parikymppiseltä, vaikka ikää 38v.

Mutta mutta, katsoin taannoin kemikaalidokkarin, jossa kerrottiin, että myös perusvoiteiden ainesosat imeytyvät ihon läpi (mihin se rasva häviää, ellei ihon sisälle?) ja voivat aiheuttaa ongelmia pitkän ajan kuluessa. Esim. jossain Euroopan maissa on kehotettu raskaana olevia naisia välttämään jopa perusvoiteiden käyttöä.

PS. Mitä vähemmän rasvalla läträä, sitä vähemmän iho sitä kaipaa. Vettä ja hyviä ruokarasvoja suun kautta, ja lepoa, niin ihokin voi hyvin.

Helena kirjoitti...

PS. En käytä myöskään meikkiä juuri ollenkaan, joten sekin vähentää rasvaamisen tarvetta.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on kuiva iho, mutta se on pysynyt hyvässä kunnossa.
Olen aina pessyt ihoni todella harvoin. 1-2 kertaa viikossa.

Pesen siis vain pelkällä vedellä itseni kaksi kertaa viikossa ja saippulla vain lähinnä kainalot ja jotain nyt tietysti valuu kasvoihin ja vartalolle sammalla kun huuhtelen shampoon hiuksistani.

Muina aikoina en tee kasvoillenikaan mitään. En myöskään meikkaa. Miksi pitäisi?

Finnejä voi joskus tulla jos syö liikaa esim. pähkinöitä, mutta muuten iho on ok. Olen jo 40-kymmpinen nainen, enkä ole tähän mennessä halunnut kokeilla uusia käytäntöjä, koska tämä tuntuu sopivan mulle.

Halvin shampoo on usein myös paras. Kalliimmissa on jotain ihme parfyymejä ym, ettei niitä voi käyttää saamatta astmakohtausta. On tietysti hajusteettomiakin, mutta eipä niissä mitään eroa ole huomannut.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Saippuan käyttö on mielestäni monesti turhaa, ellei sitten ole ihan oikeasti likainen, möyrinyt pihatöissä tai tehnyt remonttia.

Käytän kosmetiikkaa vähän, mutta meikkaan kyllä. Meikitkin mahtuvat sangen pieneen tilaan. :)

Mimi kirjoitti...

Mainio postaus taas. Itse olen ihmetellyt samaa, niin lähipiiriä kuin kosmetiikkablogeja seuraamalla. En ikinä käyttäisi esim.yövoidetta, enkä usko ihmeseerumeihinkaan. Pitäisi vain koittaa muistaa uusia tuotteita havaitessaan, että siinä sitä taas yritetään myydä jotakin ja luoda uutta tarvetta, jota ei aiemmin ollut.

Uskon ihon pysyvän hyvässä kunnossa hyvin yksinkertaisin menetelmin. Ravinto, uni ja liikunta on kaiken a ja o. Vasta sen jälkeen tulee kunnollinen ihonpuhdistus ja kosteutus.

Olen tehnyt sellaisen havainnon, että vanhemmat naiset innostuvat ryppyvoiteista uskoen niiden ihmeominaisuuksiin, koska eivät vain viitsi tehdä remppaa elämälleen. Nukutaan huonosti, vedetään röökiä, kahvia, eineksiä ja liian suolaista ruokaa ja stressataan töissä kymmenen tuntia päivässä ja sitten luullaan että jokin voide pelastaa naamavärkin. Hohhoijaa.
Moni - yllättävää kyllä - pitää minua aivan kajahtaneena "terveysintoilijana" koska haluan jo nyt elää niin, etten jo viisikymppisenä näyttäisi aivan loppuun ajetulta. Huolimaton elämäntyyli kostautuu aina myöhemmin.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Mimi: Olen 110 prosenttisesti samaa mieltä. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails