Kemikaalikimara: Ytimekkäästi hiustenvärjäyksestä

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Ytimekkäästi hiustenvärjäyksestä

Hiusvärit ovat kosmetiikan vahvimpia aineita ja pahimmillaan voivat aiheuttaa vakavan yliherkkyysreaktion. Maikkarin 45 minuuttia otti asian ytimekkäästi esille. Ohjelmassa puhuttiin parafenyleenidiamiinista PPD:stä ja sen johdannaisista. Näiden lisäksi on hiusvärit voivat sisältää muitakin yliherkkyyksiä aiheuttavia aineita, kuten aminofenoleita ja resorsinolia. Kannattaa siis miettiä, mitä päähänsä laittaa.
Teknokemian yhdistys on kommentoinut hiusvärien turvallisuutta todeten, että hiusvärien väriaineet ovat yksi perusteellisimmin tutkittuja markkinoilla olevia kuluttajatuotteita. Saattaa pitää paikkansa. Ainoa vaan, että tutkimusten yhteenvedoissa todetaan aineiden olevan erittäin herkistäviä ja aiheuttavat pahoja yliherkkyysreaktoita. Allergisoituneelle ei myöskään ole merkitystä, onko herkistävää ainetta hiusvärissä prosentti vai viisi, kun sitä ei saa olla ollenkaan. Teini-ikäiset allergisoituneet eivät myöskään ole voineet käyttää kyseisiä aineita vuosikymmeniä. Joillakin mahdollinen herkistyminen tapahtuu nopeammin kuin toisilla. Henkilökohtaisesti olen parina viime vuonna hämmästellyt, miten hiusvärejä markkinoidaan turvallisina, vaikka ne eivät sitä ole. Lisäksi valmistajat ovat jopa väittäneet, että heidän tuotteensa eivät sisällä PPD:tä. Ei ehkä juuri sitä, mutta johdannaisia kyllä. Mielestäni kyseessä on silkkaa huijausta kuluttajien ja kampaajien tervyeden kustannuksella.




Hiusvärit ovat muuten yksi syy, miksi ylipäänsä aloin pitää tätä blogia. Törmärsin liian moneen kosmetiikkajuttuun, jossa hiusvärit sivuutettiin kevyesti tai niitä ei noteerattu ollenkaan..  Eräässä  jutussa  jopa suositeltiin PPD-johdannasia sisältävää sarjaa allergisoituneelle sopivana, mikä on kuluttajaturvallisuuden kannalta sangen kyseenalaista. Hiusväreistä on Kemikaalikimarassa monta kirjoitusta. Jutut löytyvät oikean reunan tunnisteiden avulla. PPD-aiheiset. Tunnisteella "hiusvärit" löytyy myös muuta aiheeseen liittyvää.

Näistä kannattaa aloittaa

27 kommenttia :

Hanna kirjoitti...

Olen huomannut, että ppd-johdannaisia on jopa ns. luomuhiusväreissä, joita siis mainostetaan ammoniakittomina ja muutenkin ekologisina vaihtoehtoina. Siksipä en osta kuin hennaa hiusteni värjäämiseen.

Hanna kirjoitti...

Siis tarkoitan kommentissani Herbatint-sarjaa, jonka sisällön voi lukea linkin takaa.

http://www.herbatint.co.uk/herbatint/using/herbatint-ingredients.php

Unknown kirjoitti...

Tyrmistyin kun kuulin BodyShopista, että he eivät voi enää myydä luonnon hennaa koska eu vaatii hennalle eläinkokeita. BodyShopin periaate kun on etteivät he myy eläimillä testattuja tuotteita, mikä onkin hyvä!!!!
Mutta miksi vuosituhansia käytetty luonnontuote on yhtäkkiä vakavampi vaara, kuin nämä kemikaalisössöt joita huoletta sivellään päänahkaan. Ei ymmärrä..

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiitos Hanna linkistä. Tutkin asian.
Teija: On tosiaan kumma juttu. Ruoan puolella on käytössä GRAS (generally recognized as safe), jonka piiriin lasketaan esimerkiksi mausteet (muskotti ym.), joita on käytetty iät ja ajat, mutta jotka sisältävät haitallisia aineita, mutta normaalikäyttö ei aiheuta ongelmia. Kosmetiikan puolella tällaista käytäntöä ei tietääkseni ole. Luonnonhenna voisi olla yksi tällainen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Anja, teethän jossain vaiheessa postauksen suoraväreistä ja erityisesti Elumenista!

Aihetta sivuttiin viime kesäkuussa Tulevaisuuden hiusväri Inoa-postauksen kommenteissa ja aihe kiinnostaisi edelleen.

Suoravärihän ei ole tae siitä, että tuote olisi turvallinen. Esimerkiksi Lorealin pari vuotta sitten myynnistä poistunut suoraväri nimeltään Pulse (tms) sisälsi ppd-johdannaisia..

-Maantie

Kemikaalikimara kirjoitti...

Teen kyllä ja itse asiassa olen jo jonkin verran penkonutkin asiaa. Pitää rutistaa loppuun, kun asia tuli näin ajankohtaiseksi. :)

Mimi kirjoitti...

Minua kiinnostaa se, miksi näitä "vaarallisia" ainesosia sitten käytetään, jos niiden vaarat voidaan selvästi ja aukottomasti todistaa? Eikö se kiinnosta valmistajia? Eikö aineille löydy korviketta?

Hiusväri on vahvaa tököttiä, mutta mielestäni pitäisi olla itsestään selvää, etteivät sellaiset allergisille sovi. Ja kehotetaanhan kaikissa väripakkauksissa tekemään allergiatesti ennen värjäystä jne. Kuinka moni oikeasti tekee sen?

Kemikaalikimara kirjoitti...

Mimi: Olet asian ytimessä kysymykselläsi "Miksi?"

Minun mielestäni asiaan on useita syitä.
Aineet on tiedetty haitallisiksi jo vuosikymmeniä, mutta niistä ei yksinkertaisestai haluta luopua. Valmistajilla ei ole mitään intressiä kaventaa valmistusta, menekkiä ja tuottoja. Motiivi on selvä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/article164875.ece
Käyttäjät eivät halua luopua väreistä. Meneillään olevasta keskutelustakin huomaa, että jos hiusvärit todetaan haitallisiksi aletaaan kysellä, onko olemassa muita värejä. Ei kyseenalaisteta sitä, onko värjääminen ylipäänsä tarpeellista. Minulla on tuttavia, jota tasan tarkkaan tietävät riskit ja eräs heistä on jopa saanut yliherkkyysreaktioita - ja siitä huolimatta värjää hiuksiaan.

Lainsäätäjät tutkituttavat aineita ja joidenkin käyttö on kielletty. Yleensä kielletyt aineet ovat niitä, joita muutenkin käytetään kovin vähän. Lainssäätäjien työhän en osaa ottaa kantaa. Voi vain arvailla.

Mimi kirjoitti...

Näkisin asian mielelläni niin, että nyt kun näistä hiusvärien kemikaalien vaaroista on ja tulee olemaan runsaasti puhetta puolesta ja vastaan, niin uskon että myös valmistajat alkavat aiheesta kiinnostua, etenkin jos allergisia ja vaativia kuluttajia tulee lisää. Kuluttajathan lopulla äänestävät, lompakollaan.

Siskolleni ilmaantui psoriasis ja atooppinen ihottuma paheni, joten hän lakkasi värjäämästä hiuksiaan ainakin joksikin aikaa, ja on nyt omaa väriään kasvatellut. Kuitenkin hän haluaisi vielä joskus värjätä jollain muulla värillä, ja suosittelinkin myöhempää käyntiä vaikka ekokampaajan luona. Varmasti löytyy jotakin kasviväriä, joka hänelle voisi vielä sopia.

On tottakai ikävää ja raivostuttavaakin, kun kosmetiikasta - tässä tapauksessa hiusväristä - löytyy jotakin pahasti allergisoivaa ja ymmärrettävästi se herättää ihmisissä närää. Kuitenkin on paljon niitä, jotka eivät välitä omassa värissään olla, mm. minä. Sen vuoksi ollaan mielestäni väärällä polulla kun aletaan näissä keskusteluissa miettimään, miksi kukaan ylipäätään värjää ja mitä järkeä siinä on. Ei kukaan voi toiselle sanoa, mikä on liian turhamaista (hiusten värjääminen, meikkaaminen) ja mikä ei. En tarkoita, että sitä esiintyisi nimenomaan tässä blogissa, mutta muissa blogeissa ja netissä ylipäänsä kyllä.
Sellaista maailmaa ei tule koskaan olemaan, missä kukaan ei meikkaisi eikä värjäisi, vaan kaikki ovat luonnollisia apinoita. Tarve ehostukseen on ihmisellä luontainen ja sitä on esiintynyt ihan historian alkuhämäristä tähän päivään asti. Sen vuoksi ei ole mielestäni olennaista pohtia, mitä järkeä on meikkaamisessa ja hiusten värjäämisessä, vaan olennaisempaa on vaihtoehtojen ja turvallisempien tuotteiden etsiminen.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Mimi: Toivottavasti valmistajat havahtuvat ja vähintääkin alkavat kertoa riskeistä. Kyseessä on nimittäin myös kampaajien työturvallisuus, ei vain kuluttajien päänahka.

Tuotteiden pitäisi olla kuluttajille turvallisia. Se on lähtökohta, joka valitettavasti ei täyty. Itse näen tärkeäksi kertoa hiusvärien haitoista, sillä kyllä kuluttajan tulee tietää, mitä riskejä käyttämiseen liittyy. Voihan esimerkiksi käydä niin, että viikon lomareissu menee pilalle turvonneen pään takia, vaikka tarkoitus oli vain piristää ulkonäköä lomaa varten.
Ihannetilanne olisi se, että kaikki tuotteet olisivat haitattomia, minkä näen varsin vaikeana saavuttaa. Hommia riittää niin viranomiaisilla, valmistajilla kuin myös kuluttajilla. Hiusväribisnes on kannattavaa liiketoimintaa. En näe kovinkaan todennäköisenä, että valmistajat helpolla lähtisivät karsimaan valikoimista, elleivät kuluttajat sitä vaadi. Sen takia kuluttajien on tiedettävä, mitä tuotteet sisältävät. Kuluttaja maksaa viime kädessä koko lystin. Silloin mielestäni kysymys hiusten värjäyksen mielekkyydestäkin voi ottaa esiin varsin olennaisena kysymyksenä.
Teoreettisena pohdiskeluna voisi vaikka miettiä, mitä tapahtuisi, jos kaikki Suomen naiset päättäisivät olla värjäämättä hiuksiaan vuoden verran. Tulisko kiire kehittää toisenlaisia värejä?

Mimi kirjoitti...

Puhut asiaa.
Ja ihanteellistahan olisi, jos valmistajat ainakin vähentäisivät pahimpien kemikaalien käyttöä ja/tai korvaisivat ne jollain muulla aineella.

Kuitenkin, hiusten värjääminen on jokaisen omalla vastuulla ja nähdäkseni kaikkien väripurkkien kyljessä on varoituksia runsaammanlaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Itse lopetin hiusten värjäyksen, koska olen saanut kosketusallergiaa muissa yhteyksissä ja eräs reaktio meni niin pahaksi, että käteni meni vesikelloille ja tippui lopulta märkää. Silloin päätin, että en halua tehdä samaa päänahalleni, mieluummin se oma "tylsä" väri, kuin rupinen ja hiukseton päänahka.
Näillä allergioilla hiusten värjäys on venäläistä rulettia, valitettavasti.

Erikoista on muuten se, että usein kun hiuksiani aiemmin värjäytin, kampaaja saattoi sanoa, että "vähän saattaa kirveltää, mutta se on normaalia." Eikä ole. Kirvely ja ihon ärsyyntyminen ovat merkkejä siitä, että jotain ylimääräistä on tungettu iholle.

Tämä on myös oma vastaiskuni naistenlehtien "naisella on velvollisuus"-mantralle. Me naiset olemme edelleen samassa tilanteessa kuin 50-luvullakin, meillä on "velvollisuus" olla hehkeitä, ja miellyttää miestä ja olla aina viimeisen päälle laitettuja. Meikkaaminen ja hiusten värjäys eivät ole vapaaehtoista meille, vaan meiltä vaaditaan sitä. Kumpi saa työpaikan: meikattu ja laitettu vai siisteissä, puhtaissa vaatteissa oleva luonnonkaunis nainen? Miettikääpäs sitä.

Tulipas vaahdottua. Taitaa olla iltapäiväteen aika:)
Helinä

Mimi kirjoitti...

"Tämä on myös oma vastaiskuni naistenlehtien "naisella on velvollisuus"-mantralle. Me naiset olemme edelleen samassa tilanteessa kuin 50-luvullakin, meillä on "velvollisuus" olla hehkeitä, ja miellyttää miestä ja olla aina viimeisen päälle laitettuja. Meikkaaminen ja hiusten värjäys eivät ole vapaaehtoista meille, vaan meiltä vaaditaan sitä."

Naisilta ei vaadi laittautumista ja meikkaamista kukaan muu kuin naiset itse. Ehostautuminen on täysin vapaaehtoista, eikä miehiä voi syyttää tästä millään muotoa. Miehille on suurimmaksi osaksi aivan sama, ehostavatko naiset itseään vai eivät.

"Kumpi saa työpaikan: meikattu ja laitettu vai siisteissä, puhtaissa vaatteissa oleva luonnonkaunis nainen? Miettikääpäs sitä."

Riippuu varmaan hyvin paljon työpaikasta. Jos hakee vaativiin edustustehtäviin, meikkaamisella tai meikkaamattomuudella SAATTAA olla jotakin vaikutusta, mutta muissa duuneissa... en todellakaan usko.

Anonyymi kirjoitti...

Osuit , Mimi, aivan asian ytimeen. Miksi naiset siis kilpailevat keskenään? Mikä on se palkkio, jonka voittaja saa? Enkä jaksa uskoa, että miehelle on aivan samantekevää, miltä nainen näyttää. Mies kun on visuaalinen olento. Jos miehelle olisi aidosti samantekevää, meillä naisilla olisikin helpompaa. Seinäruusuillakin olisi yökerhossa mahdollisuuksia, kun miehet haluaisivat testata hänen kiinnostavaa luonnettaan;)Eräs entinen huippumallimme käytti todellakin sanoja "naisella on velvollisuus" erässä lehtiartikkelissa. Kyllä tämä minusta jotain kertoo ajastamme.

Mimi kirjoitti...

Naiset kilpailevat miesten huomiosta ja taistelevat keskenään. Asia on aina pohjimmiltaan näin, vaikka kuka tahansa muuta väittäisi. Kuitenkin vähemmän laittautuneella naisella voisin kuvitella olevan paremmat mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla, koska tällaista naista lähestyvä mies on aidosti naisesta kiinnostunut, ei vain hänen seksikkäästä ulkokuorestaan ja sen herättämistä assosiaatioista.

Miehet eivät usein edes huomaa, että nainen on meikattu jos meikki on taitavasti laitettu. Monet miehet sanovat inhoavansa naisten meikkaamista tajuamatta tarkentaa, että liiallinen ja huonosti laitettu meikki on se, mikä ärsyttää. Kuitenkin pysyn edelleen kannassani, että miehille on suurimmaksi osaksi aika yhdentekevää, ehostavatko naiset itseään vai eivät. Jos mies rakastuu pelkkään ulkokuoreen, niin mitähän se hänestä silloin kertoo? Kuka niin pinnallisen miehen edes haluaa?

Onhan noita kaiken maailman malleja, stylistejä ja kouluttajia, joiden mielestä naisilla on velvollisuus. Antaa heidän lässyttää mitä lässyttävät, eihän meidän tarvitse kuunnella? Tavallisella naisella on tähdellisempääkin tekemistä - esim.työ - kuin edustaa koko ajan satojen eurojen meikeissään ja tukkalaitteissaan. Hah.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Mielenkiintoista keskustelua. Ketkä haluavat, että naiset meikkaavat? Meikkaavatko naiset naisia vai miehiä varten? Vaikea sanoa. Osa miehistä ei taatusti noteeraa meikkaamista millään tavalla, ja varmaan päinvastaistakin löytyy. Ihan hiljattain kuulin keskustelun, jossa nainen pohti kasvojensa yksityiskohtaa ja mitä sille pitäisi tehdä. Vieressä istuva mies (ei siis aviomies, poikaystävä tms.) naurahti, että ei yhtään mitään. Kukaan ei edes huomaa moista. Noinhan se taitaa monesti olla. Monen vaatimuksen esittäjän löytää kurkkaamalla peiliin.
Mutta onhan asioilla kääntöpuolensa. Joihinkin ammatteihin laittautuminen kuuluu ja moneen ammatttiin se, että on siisti ja ainakin jossain määrin huoliteltu, mikä ei tarkoita stailausta tai täyttä sotamaalausta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa olet kyllä, Mimi, oikeassa. Nimittäin siinä, että kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan, myöskään näihin laittautumisen ääri-ilmiöihin. Itse en ole alalla, jossa tarvitsee olla näyttävä joka päivä, enkä sellaiseen luontaisesti hakeutuisi.
Ja olet oikeassa myös siinä, että antaa lässyttäjien lässyttää;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Anja,

tekisitkö juttua/ tutkisitko Schwarzkopfin uutta essensity -tuotesarjaa, johon kuuluu "ekologisempia" hiustuotteita, myös värejä. TIGIllä on käsittääkseni myös ainakin muotoilutuotteita.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Pitääpä vähän selvitellä, mitä niissä väreissä on. Kiitos vinkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
oletko vielä ehtinyt tutkia tuota Essensityä?

Kemikaalikimara kirjoitti...

Olen penkonut Essensityä, mutta sen INCIä ei löydy netistä. Tuotetta mainostestetaan "ei sisällä"-taktiikalla, ei ammoniakkia, ei silikonia, ei sitä eikä tätä. Lisäksi mainitaan, että yli 90 % ainesosista on luonnollista alkuperää. Loppu siis jotain muuta. 100 % valkoisen peitto tarkoittaa käytännössä perinteistä kestoväriä, mutta yhdisteistä ei tosiaan ole sen tarkempaa tietoa. Jos jollain löytyy tuotteesta paketti tai muuta tietoa, niin lähettäkää ihmessä, niin saadaan mukaan hiusvärioppaaseen.

Anonyymi kirjoitti...

Opetelkaa hyvät ihmiset värjäämään hennalla ja indigolla, esim jos haluatte kastanjanruskeat hiukset - Hennaa on käytetty vuosituhansia ja se on neutraali, päänahalle antiseptinen kasvi jolle äärimmäisen harva on allerginen, pahin skenaario on kutina, muttei koskaan mitään PPD:n kaltaisia oireita - Indigo saattaa joillekin aiheuttaa jonkun verran enemmän kutinaa, joka pahimmillaan kestää sekin korkeintaan jonkun aikaa, tosin jos voimakasta kutinaa tulee, sen käyttö kannattaa lopettaa; mutta näillä siis moni värjää saaden aikaan käytännössä ihan minkä tahansa haluamansa värin. Erilaisia sävyjä voi myös lisätä muista yleisesti käytetyistä luonnonkasveista, esim amla, kataam, cassia etc; niitä käyteään. Mikään näistä ei ole toksista eli myrkyllistä, täysin turvallisia tuotteita. - Itse värjään henna/indigo-seoksella. - Jos ei kuitenkaan jaksa hennamössöjen kanssa pläträtä niin saksalainen Elumen-suoraväri on käytännössä kestoväri, ja täysin myrkytön - Väriä voi tilata Saksasta., ja kannattaakin koska niin se tulee 3 kertaa halvemmaksi kuin kampaajalla. Elumen tarttuu kyllä monen päänahkaan ja värjää tehokkaasti kylppärin eli vaatii vähän taitoa, sama hennan ja indigon kanssa, niiden käyttöä joutuu vähän opettelemaan - mutta, so what,hyvän eteen kannattaa vähän opiskella jos lopputuloksena on täysin turvallista ja myrkytöntä hiusten värjäämistä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Onko olemassa mitään hiusväriä, mistä ei olisi vaaraa terveydella. Olen 14-vuotias ja olen alkanut kiinnostumaan nyt lähia aikoina yhä enemmän ja ennemmän hiusväreistä ja niiden vaaroista. Niiden mainonta on kyllä aivan sairasta. Minulla on sii luonnostaan maantienharmaat hiukset ja haluaisin niistä semmoset aika vaaleat oranssinruskeat hiukset

https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSRvgZHU3wRy8NVIUfSjtjcSLMe67EqlPaH1zYPn7yFstPH_Ka1

Elikkäs millä (vai ei millään) kasvivärillä vois saada tommoset. Mä oon värjänny mun hiukset kahesti aikasemmin kestovärillä ja mun hiukset on nyt vaaleenruskeet ja ajattelin laittaa jotaki kasviväriä päähän kun juurikasvua alkaa tulemaan. Vai ovatko kasviväritkin haitallisia terveydelle näin nuorena?

Olisin todella kiitollinen jos vastaisit.

Anonyymi kirjoitti...

Taidan olla aika pahasti myöhässä, mutta kerronpa nyt kuitenkin, että puhtaalla hennalla saa maantienvärisen tukan juurikin tuollaiseksi oranssiksi. Henna on tunnetuin kasviväri, ja täysin myrkytön.

Anonyymi kirjoitti...

Olen aina luullut, että BodyShopin tuotteet ovat jotenkin ekologisia, jopa luonnonmukaisia ja pettymykseni olikin suuri, kun löysin yllättäen kasvovoidepurkista koko kimaran parabeenejä. Kuten tiedämme parabeenit muuntuvat elimistössä estrogeenien kaltaisiksi :(...ei ole enää asiaa BodyShopiin..

Anonyymi kirjoitti...

Voikos hennaa laittaa päähän vaikka on vanha väri osittain mukana, vai pitääkl ottaa värinpoisto? Onko värinpoisto myrkyllinen? Mistä semmoisen saa?

Kemikaalikimara kirjoitti...

Hei anonyymi, kysymyksesi menee kampaamoalan ammattilaisten tontille. Henna värjää eri tavalla kuin ns. tavalliset värit. En tiedä, miten se käyttäytyy värjätyssä hiuksessa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails